Aurinko oli laskeumaisillaan Cordillerien lumenpeittämien huippujen
taakse, vaan virkistyttävä viileys näkyi täyttävän Perun ihanan taivaan
ilmaa. Tullut oli se päivän hetki, jolloin voi europalaisten tavalla
nauttia elämää ja pylväskattojen ulkopuolella hengittää keuhkoihinsa
jonkun terveellisen tuulahuksen.
Ensimäisten tähtien kohotessa taivaan rannalla käveli monilukuisia
jalkamiehiä Liman kaduilla ja keskusteli juhlallisesti joutavimmista
asioista. Tänä päivänä oli ollut suuri kansankokous Plaza Mayor'illa,
vanhan kuningaskaupungin torilla. Käsityöläiset käyttivät viileätä
iltaa hyväkseen kokien ansaita rahoja; he hyörivät ja pyörivät
toimeliaasti väkijoukossa ja kehuivat rähisevällä äänellä tavarainsa
erinomaisuutta. Naiset, huolellisesti verhottuina viittoihinsa, jotka
peittivät heidän kasvojaan, tunkesivat polttajien parvien läpi.
Muutamat korkeasukuiset naiset tanssipuvuissa sekä kaunistetut
paksuilla, pitkillä, luonnollisten kukkasten koristamilla palmikoilla
rehentelivät raskaissa vaunuissa. Indianit kävelivät ohitse silmiään
nostamatta ylöspäin, hyvin tietäen olevansa liian halvat tullakseen
huomatuiksi, eivätkä liikenteillä eikä puheilla ilmaisseet salaista
kateutta, joka heitä kalvasi; siten olivat he mestisien jyrkkiä
vastakohtia, jotka niinikään olivat ylönkatsotuita, vaan joiden
tytymättömyys enenmän tuli ilmi kuin indianien.
Mitä hispanialaisiin, noihin Pizarron pöyhkeihin jälkeläisiin tulee,
kävelivät he päät pystyssä, juuri kun siihen aikaan, jolloin heidän
esi-isänsä perustivat "kuningasten kaupungin". Heidän polvesta polveen
kulkeva ylönkatseensa käsitti sekä indianeja, joita he olivat
kukistaneet että mestisejä, jotka olivat syntyneet hispanialaisten
avioliitoista uuden mailman alku-asukasten kanssa. Indianit, jotka,
kuten muutkin orjuuteen joutuneet kansakunnat, eivät miettineet
kahleittensa murtamista, vihasivat yhtä paljon vanhan keisarikunnan ja
Inkan voittajia kuin mestisiäkin, jotka olivat jonkunmoinen väliluokka,
täynnä hävytöntä röyhkeyttä.
Mutta nämä mestisit, jotka hispanialaisten tavoin ylenkatsoivat
indianeja ja indianien tavoin vihasivat hispanialaisia, elivät huonossa
sovussa muiden asukkaiden kanssa.
Parvi tällaisia nuoria miehiä neuvotteli lähellä kaunista
suihkulähdettä, joka on keskellä Plaza Mayor'ia. Verhottuina
"punchoihinsa" (neliskanttisiin, suuriin vaatekappaleisiin, joissa on
reikä päätä varten) ja leveälahkeiset, tuhansista väristä hohtavat
housut jalassa sekä Guayaquillista tuodut, leveälieriset olkihatut
päässä, he puhelivat, huusivat ja liikuttivat käsiänsä.
"Olet oikeassa, André", sanoi hyvin nöyrästi pieni mies, nimeltä
Millaflores.
Tämä Millaflores oli André Certan kuokkavieras, nuori mestisi, rikkaan
kauppamiehen poika, jonka isä oli tullut murhatuksi, kapinoitsia
Lasuentes'en viimekst nosta. massa kapinassa. André Certa oli perinyt
Suuren omaisuuden, jonka hän antoi Otävänsä vapaasti käyttää, niiltä
hän vaati ainoastaan alamaista nöyrygttä.
"Mitä nämä kaikki vallankumoukset, nämä alituiset neuvottelut
hyödyttävät, jotka Perua kukistavat?" jatkoi André Certa puhettaan
korkealla äänellä. "Hallitkoonpa sitten Gambarra tahi Santa Cruz
valtakuntaa, niin se ei kuulu mihinkään, jollei tasa-arvo ole vallan
päällä täällä".
"Hyvin puhuttu, oikein puhuttu", huusi pieni Miillaflores, joka
tasa-arvonkin vallitessa ei koskaan olisi voinut tulla tervejärkisen
miehen veroiseksi.
"Minkätähden", jatkoi André Certa puhettaan, "minkätähden pitää minun,
rikkaan kauppamiehen pojan, kulkeman muulien vetämissä vaunuissa?
Eivätkö minun laivani ole tuottaneet maalle rikkautta ja varallisuutta?
Eikö piasterien ahkera ylimysvalta vedä vertoja kaikille Hispanian
joutaville arvonimille?"
"Se on herjaus meitä vastaan", vastasi nuori mestisi. "Kas tuossa!
Tuossa ajelee don Fernand ohitse kahden hevosen vetämissä vaunuissa.
Don Fernand d'Auguillo. Töin tuskin hän jaksaa kuskiaankaan elättää ja
kuitenkin rehentelee hän herroiksi täällä torilla. Kas tuossa on toinen
hyvä. Markiisi don Végal
Komeat vaunut ajoivat tällä haavaa pitkin Plaza Mayoria. Niissä istui
markiisi don Végal, ritari, varustettu Alcantaran, Maltan ja Kaarlo
III:nen tähdillä. Mutta tämä korkea herra ei näkynyt tällä kertaa
tahtovan näillä kerskailla, vaan tahtoi nähtävästi ainoastaan
haihduttaa ikäväänsä. Hänen surullisesti alaspäin painuneesta päästään
saattoi huomata, että levottomat ajatukset vaivasivat häntä ja hänen
nelivaljakkonsa kulkiessa väkijoukon läpi, ei hän kuullut mestisien
kateellisia puheita.
"Minä vihaan tuota miestä!" sanoi André Certa.
"Ei sinun tarvitse häntä kauan vihata", vastasi eräs nuorista
herroista.
"Ei! sillä nuo aatelismiehet näyttelevät nyt komeutensa viimeisiä
tähteitä ja minä voin teille kertoa, mihin heidän hopiansa ja
perhe-kalleutensa joutuvat".
"Niin, senhän sinä kylä tietänet, joka käyt juutalaisen Samuelin
talossa".
"Ja vanhan juutalaisen tilikirjoihin kirjottavat korkeasukuiset
velalliset nimensä, ja hänen raudoitettuun raha-arkkuunsa kokoontuvat
heidän rikkautensa tähteet. Sen päivän koittaessa, jolloin kaikki nämä
bispanialaiset tulevat köyhiksi kuten heidän "don Cezar de Bazano",
silloin me tulemme iloitsemaan".
"Sinä, André, etukynnessä, kun tulet saamaan kaikki nuo miljonat. Sinun
omaisuutesihan on tulemaisillaan toista vertaa suuremmaksi!... Mutta
odotappas! Milloin aivot naida juutalaisen Samuelin kauniin tyttären,
joka on perulainen nainen sormenpäihin saakka eikä nähtävästi ole
missään muussa suhteessa juutalainen kuin nimeltään, joka on Sara".
"Kuukauden kuluessa", vastasi André Certa, "eikä silloin ole Perussa
mikään omaisuus, joka olisi minun rikkauteeni verrattava".
"Mutta", kysyi eräs nuorista mestisistä, "mintähden et nai
korkeasukuista, hispanialasta naista?"
"Minä saman verran ylönkatson kuin vihaan tätä kansaa", vastasi André
Certa, joka ei tahtonut tunnustaa, että useat korkeasukuiset perheet,
joiden tuttavuuteen hän oli pyrkinyt, olivat häpeällisellä tavalla
käskeneet häntä pois.
Samassa silmänräpäyksessä tuuppasi häntä voimallisesti kylkeen eräs
pitkä, harmaatukkainen mies, jonka vahvat jäsenet osottivat väkevää
ruumista. Tämä mies, eräs vuori-indiani, oli puettu ruuniin liiviin,
jonka alla oli karkeasta palttinasta tehty paita leveällä kauluksella;
kaulusta oli päästetty napista, niin että karvainen rinta oli
näkyvissä. Jonkunlaiseksi koristukseksi oli viheriöitä nauhoja neulottu
hänen lyhyille housuilleen, jotka taasen punaisilla sukkanauhoilla
olivat sidotut maankarvaisiin sukkiin; jaloissa oli hänellä härän
nahkasta tehdyt anturat; päähän kantoi hän huippupäistä hattua ja
korvissa hohtivat suuret renkaat.
Tuupattuaan André Certaa tarkasteli hän häntä, silmiään pois
kääntämättä.
"Kurja indiani", huusi mestisi nostaessaan kättään.
Hänen ystävänsä pidättivät häntä ja Millaflores huusi, "André! André!
Malta mielesi!"
"Kurja orja uskaitaa tuuppia minua!"
"Hänpä on mielipuoli! Hän on nimeltään Sambo!"
Sambo yhä jäykästi katseli mestisiä, jota hän tahallaan oli tuuppinut.
Tämä, raivostuneena, tarttui vyöhön kätkettyyn tikariin ja oli juuri
hyökkäämäisillään hätyyttäjän kimppuun, kun kummallinen kurkku-ääni,
joka oli perulaisen metsälinnun äänen kaltainen, kuului kävelevien
hälinässä. Sambo katosi.
"Väkevä ja pelkuri", huusi André Certa.
"Malta mielesi", sanoi Millaflores hiljaa, "ja lähtekäämme pois P1aza
Mayorilta. Liman naiset eivät ole missään niin röyhkeitä kuin täällä".
Nuoret miehet lähtivät kävelemään torin syrjäpuoleen. Yö oli nyt
seurannut päivää ja naiset kantoivat syystä nimensä "tapadas"
[espanjalainen sana, merkitsee kätketyt], sillä ei voinut eroittaa
heidän vartaloaankaan vaipan alta, joka kokonaan verhosi heitä.
P1aza Mayorilla oli vielä sangen vilkas liike. Huuto ja rähinä eneni
yhä. Hevoskaartilaiset, jotka olivat asetetut varakuninkaan palatsin
keskimäisen portin ulkopuolelle torin pohjoispuolella, vaivoin pysyivät
alallaan tässä hurjassa väkijoukossa. Kaikenlaisia tehdastelijoita oli
kokoontunut tälle torille, jossa nyt oli kaikenmoisia tavaroita kaupan.
Varakuninkaan palatsin alakerta ja kirkon kivijalka, joissa oli
kauppapuoteja, muodostivat yhteensä suuren puodiston, jossa nähtiin
tropikien kaikki tuotteet.
Tällä paikalla oli siis suuri hälinä; mutta kun Angelus kaikui kirkon
tornista, taukosi yhtäkkiä koko tämä melu. Rukousten kuiskaaminen
seurasi huutoja ja naiset seisahtuivat keskellä kävelyänsä tarttuen
rukousnauhoihinsa.
Kaikkien muitten seisahtuessa ja laskeutuessa polvilleen, koki vanha
naispalvelija, joka seurasi nuorta tyttöä, raivata itselleen tietä
väkijoukon läpi. Tästä syystä soimattiin ja haukuttiin molempia naisia,
koska häiritsivät rukousta. Nuori tyttö tahtoi seisahtua, vaan
naispalvelija raahasi häntä innokkaasti mukanaan.
"Näettekö tuota perkeleen tytärtä", sanoi joku läheisyydessä.
"Hän on eräs Caracamin [haukkumanimi, jolla perulaiset nimittävät
europalaisia] naisista!"
Muori tyttö seisahtui vihdoin vallan hurmautuneena. Äkkiä löi muulin
ajaja häntä oikapäälle ja tahtoi pakottaa häntä notkistamaan polviaan,
vaan ajaja oli tuskin koskenut häneen, ennenkuin voimakas käsi kaatoi
ajajan maahan. Silmänräpäyksen häiriö seurasi tätä lyöntiä, joka
suoritettiin salaman nopeudella.
"Pakene neitoseni", kuiskasi lempeä ja kunnioittava ääni nuoren tytön
korvaan.
Tyttö käännähti, kalpeana säikähyksestä ja näki nuoren, pitkän
indianin, joka ristissä käsin pelotonna odotti vastustajaansa.
"Totta tosiaan, me olemme hukassa!" huusi naispalvelija taluttaessaan
nuorta tyttöä pois.
Muulin ajaja, puolittain huumauksissa lyönnistä, nousi seisaalle,
mutta, ollen liian viisas kostaakseen niin rohkealle ja
pelkäämättömälle vastustajalle kuin nuori indiani, lähti pois ajaen
muuliaan ja mutisten tyhjiä uhkauksia.