Libaun kadut ovat himmeästi valaistut. Talvi-illan tuulet puhaltavat
mereltä kylminä viimoina kaikista kadunkulmauksista. Harvat
kulkijat pysähtyvät katsomaan marssivia komppanioja. Aseettomina,
juhlapuvuissaan, kypärät päässä suomalaiset jääkärit marssivat hiljaa,
rauhallisesti Libaun korkeaa luteerilaista kirkkoa kohti Grosse
Strassen varrella.
Kirkko on valaistu kirkkaasti kuin jouluaamuna. Äänettöminä
miehet istuvat penkeillä, koko pataljoona viimeistä miestä myöten
kokoontuneena. Pataljoona on vannomassa lippuvalaa ennen Suomeen
lähtöä. Urut hymisevät, vienot hymnin säveleet kiirivät pitkin kirkon
korkeita holveja. Saarnatuoliin astuu jääkäripataljoonan pappi puhuen
lippuvalan merkityksestä.
Lippuvala on juhlallinen lupaus, minkä sotilaat kutsuen Jumalan
todistajakseen tekevät ennen lähtöään taisteluun. He lupaavat pysyä
uskollisina maansa lailliselle hallitukselle ja puolustaa isänmaataan
henkeen ja vereen asti. Kun tämä uskollisuuden vala muinoin tehtiin
maan herralle, oli tapana, että sotilaat lupauksensa vahvistukseksi
puristivat maan herran kättä. Nyt asettavat sotilaat kätensä lipun
ympärille merkiksi lupauksestaan olla tälle isänmaansa symboolille
uskollisia, puolustaa sitä hädässä ja taisteluissa. Jos he kaatuvat
lippunsa juurelle, silloin he ovat kuolleet kunniansa ja isänmaansa,
oman kansansa onnen ja tulevaisuuden puolesta.
Lippuvalaa tekemään kutsutaan valitut henkilöt sotilasjoukosta. He
tekevät sen komppanian tai pataljoonan puolesta, joka ympärillä seisten
toistaa valan, luvaten siten yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
taistella ja kestää vaarat ja voitot yhdessä tovereina.
Jääkärit vannoivat valan jääkäripataljoonamme valkean, kauniin lipun
juurella. Varmastikin on tämä hetki kautta elämän pysyvä läsnäolijain
mielessä. Kaukana synnyinmaastaan, merien, maiden takana, seisoi
suomalainen jääkäri joukko puhtaan lippunsa juurella valmistautuen
lähtemään valloittamaan suurta maata, — vapauttamaan isänmaataan
vieraan satavuotisesta ikeestä. Kaikuvalla äänellä, rinnat hehkuen
uutta, ennen aavistamatonta intoa, nuo nuoret jääkärit lausuivat
uskollisuudenvalansa Suomen lailliselle hallitukselle. Monen silmässä
kiilsi kyynel, ja ennen kuulumattomalla voimalla kajahti lippuvalan
jälkeen isänmaan virsi:
"Oi Herra siunaa Suomen kansa!"
Valot välkkyivät Libaun korkeassa, avarassa temppelissä. Kaukana
Itämeren tuolla puolen, Pohjan talvisen tähtitaivaan alla vuoti vertaan
kärsinyt kotimaa. Mutta jääkärien mielet paloivat kaipuusta ja halusta
päästä pian sen taisteluihin antamaan uhrinsa oman maansa vapaudelle.
Tuo vihreä jääkäripataljoona ei ollutkaan enää maanpakolaisparvi.
Kotimaa oli kutsunut sen avukseen, lähettänyt sanansaattajansa hakemaan
poikiaan vapaustaisteluunsa ja Libaun luteerilaisen kirkon holvit
kaikuivat vielä jääkärien lippuvalasta taistella henkeen ja vereen
Suomen vapauden puolesta.