22/6. Koko iltapäivän on etelästä kuulunut kaukaista kanuunanjyskettä.
Iltamyöhään on työ käynnissä varustuksilla. Kuu nousee kalpeana,
täyteläisenä. Suolla häilyy sumu väliin tummana, pimeänä pilvenä,
väliin taas loistavana, säihkyvänä, valkeana kuin leveät liinakankaat
hiljaa lipuisivat kaukaisuuteen. Etelästä yhä harvalleen kuuluu
yhtämittainen tykkien jyske.
Ampumaketju makaa suolla, noin 100 metrin päässä omilta varustuksilta
viholliseen päin. Sen tehtävänä on varmistaa työntekoa valleilla, ettei
vihollinen yön hiljaisuudessa pääse hiipimään likelle ja hyökkäämään
yllättämällä varustuksiin. Kaksitellen makaavat miehet kivääri edessä
viholliseen päin tuijotellen. Takana kuuluu työn pidätetty kalske.
Suolla sumu lainehtii. Mielen jännitettynä ollen mielikuvitus luo
ihmeellisiä kuvia. Missä näyttää vihollisen ketju ryömivän eteenpäin,
missä taas aivankuin pari miestä seisoisi tähystellen metsänrantaa
vasten. — Harhanäkyjä!
Äkkiä punainen välähdys vastapäisen metsän syvyydestä. Jokainen tietää,
mitä se merkitsee.
Pa-pam-sssch, shirrr! räjähtää shrapnelli aivan ketjun yllä.
Miehet painavat nenän turpeeseen, niska hiukan kyrmistyy hartiain
väliin. Kukaan ei liiku paikaltaan.
Toinen, kolmas, neljäs shrapnelli räjähtää. Pilvissä leimahtaa kirkas,
heleä liekki.
Valleilla on työ lakannut. Oikealla oleva vahti antaa merkkejä.
Ketju takaisin!
Kumarassa ääneti hiipii vahtipari toisensa jälkeen varustuksen turviin,
ryssä kun on ilkeällä mielellä. Ja kaukana yössä yhä kuuluu tuo outo,
juhlallinen tykkien jyminä. Siellä on taistelu käynnissä. Kunpahan
edes saksalaiset hyökkäisivät. Olisikohan toivottu yleishyökkäys
pohjoisrintamalla alkanut.
* * * * *
Juhannusaatto, kirkas, ihana pouta-aamu. Venäläiset tervehtivät tätä
kesän juhlapäivää ampumalla varustuksiamme kohti yli 40 granaattia,
joihin saksalaiset vastaavat 80:llä.
Majojen ovet ovat koristetut vihreillä koivuilla. Lehtimajoja
rakennetaan. Tämä päivä on muistojen päivä, ajatukset harhailevat
kaukaisessa kotimaassa, missä juhannusaaton juhlia parhaillaan
valmistetaan. Siellä ihmiset vielä rauhassa saattavat iloita kesän
ihanuudesta, nuoruudesta, luonnosta, kauneudesta. Jumala suokoon, että
jaksaisivat iloita!
Sanomalehtiä saapuu Mitausta. Tilanne itärintamalla on parantunut.
Kenraali Brusilowin hurja yleishyökkäys on ehtynyt, venäläisarmeijat
vuodattaneet verensä kuiviin. Saksalaiset hyökkäävät jo vuorostaan.
Kenraalien Linsingenin ja Bothmer'in armeijat etenevät hiljalleen.
Venäläisten hyökkäyksiä kuvaavat lehdet laajasti. Heidän ketjunsa
olivat hyökänneet 14, jopa 17 aallossa peräkkäin. Takana uhkasivat
omat konekiväärit peräytyviä. Mitään senkaltaista ei ole koskaan
tapahtunut Saksan armeijassa. — Kievin metropoliitta on pitänyt suuren
surujumalanpalveluksen rukoillen voittoa Venäjän aseille, mutta
lausunut samalla, ettei Venäjä milloinkaan ole kärsinyt sellaista
mieshukkaa.
"Koko Bessarabia ja Volhynia ovat yhtenä suurena hautausmaana.
Kiev saa jälleen valtavan merkityksen pyhiinvaelluspaikkana, johon
kaatuneitten venäläisten nuorukaisten sukulaiset saapuvat muistelemaan
omaisiaan," kirjoittaa eräs sanomalehti. Venäläiset itse ilmoittavat
tappionsa yhteensä 280000 kaatuneeksi ja haavoittuneeksi; saksalaiset
arvostelevat ne vielä suuremmiksi.
Iltayöstä on ankara työnteko. Varustusten eteen on metsä kaadettu,
runkojen ylle nidottu piikkilanka-aitaus. Nyt hirret vedetään aidan
alta esille ja lyödään varustusten vahvikkeeksi. Kymmenet sahat ovat
käynnissä ja kirveet kalkkavat.
Yöilma on aivan tyyni, viileä. Kuu päilyy yli kaukaisen Olain
kirkontornin. Suon keskellä kimmeltää Misse hopeisena viiruna.
Luonnossa on juhannusyön sulo ja lempeys, mutta meillä on yhäti
rinnassamme rajaton ikävä, kotimaan kaipuu!
Tuon tuostakin rätisevät venäläisten konekiväärit suolla harhailevia
patrullejamme kohti. Missen tämänpuoleinen ranta on nyt kuitenkin
täydelleen meikäläisten liikkuma-alue, eikä venäläisillä ole siellä
tekemistä, kuten ennen.
* * * * *
Juhannusaamu sarastaa yli hävitetyn, hiljaisen Kuurinmaan.
Rintamavahdit patruunalaukut vyöllä, kivääri kourassa varustuksiin
nojaten, hartaina tarkastavat itäisen taivaanrannan valovivahduksia.
Pilven hattarat ruskottavat kuin verinen pumpuli herkkinä leijaillen.
Pilvistö kertautuu, taivaanranta ja puiden latvat läikkyvät kultaisena
valomerenä, ja kohta päilyy nouseva aurinko vapaalla taivaalla yli
kylien, kaupunkien, sankkojen ikimetsien ja veristen taistelukenttien.
Yli metsän soi riemuitsevien lintujen laulu. Kirkas, viileä aamuilma
väreilee ja sumut suolla kiitävät metsän pimentoihin päivän säteitä
paeten.
Päiväkäskyssä on ilmoitettu, että eversti Nebel saapuu kello 11
tarkastamaan asemia. Koska hän kuuluu olevan ankara järjestyksen
mies, laitetaan pari tuntia aamupäivällä varustuksia kuntoon, haudat
puhdistetaan ja toimitetaan sanalla sanoen jonkinlainen yleissiivous,
että tuo ylhäinen upseeri saisi hyvän käsityksen komppaniastamme.
Ruoka haetaan. Se on tänään harvinaisen hyvää, kerrassaan erinomaista.
Ihmetellään ja kummastellaan. Paraneekohan ruoka jo?
Pian päästään ongelman perille: pitihän everstin tulla
tarkastusmatkalle. Sotilaselämä on täynnä silmänpalvelusta!
Päivällä synkeä tieto leviää komppaniasta toiseen pitkin suomalaisten
rintamaa. Viime yönä karkasi kaksi suomalaista jääkäriä venäläisten
puolelle. Tähän asti tahraton maineemme on häväisty, puhdistamattomasti
häväisty.
Mitä seurauksia tällä konnantyöllä saattaa olla, ei vielä voi
aavistaa. Mitä arvelevat saksalaiset suomalaisten kunnosta? Mitä
tekevät venäläiset saadessaan nyt varmasti tietää suomalaispataljoonan
olinpaikan?
Vastausta ei tarvinnut kauan odottaa. Petturit olivat ostaneet
henkensä toveriensa, veljiensä verellä. Pataljoona sai pian kokea,
että julmempaa, kohtalorikkaampaa rikosta ei ihminen saata tehdä, kuin
sotakentällä toverinsa kavaltamalla.
Kun jääkärit illalla pää kumarassa, ääneti ja toivottomina astelivat
vahtipaikoilleen, näkee yliluutnantti von Coler hämmästyen tuon
masentuneen mielialan. Hän astuu miesten eteen ja karjasee: "Päät
pystyyn, paria karkuria ei meidän kannata kaivata. Meillä on muuta
tehtävää!"
Juhannuksen jälkeisen päivän iltana saapuu komppanialle kaksi tynnyriä
olutta, ja nyt järjestetään pieni juhlallisuus rintaman taakse noin
50 metrin päähän varustuksista. Laaja lehtimaja rakennetaan. Vain
vahdit jäävät paikoilleen. Muu komppania kokoontuu sankkana parvena
juhlakentälle. Viulut soivat, tanssitaan ja lauletaan. Tilapäinen
mieskuorokin korottaa äänensä ja olut vaahtoaa täysissä haarikoissa.
Yliluutnantti nousee puhumaan. Lauseet ovat lyhyet, — sotilaallisen
yksinkertaista, koristelematonta puhetta.
"Teidän joukossanne on ilmennyt viime päivinä paljon tyytymättömyyttä,
on varsinkin valitettu ruuan vähyyttä ja huonoutta. Osaksi se johtuu
eräistä satunnaisista kuljetusvaikeuksista, jotka pian ovat korjatut.
Mutta lisäksi te tiedätte, että leppymätön vihollisemme koettaa
uuvuttaa Saksan kansan nälkään, muistakaa se.”
"Surullisempi seikka on kahden entisen toverinne karkaaminen vihollisen
puolelle. Jos sellaista jatkuu, ei kukaan voi tähän joukkoon luottaa.
Se täytyy hajottaa, ja koko maailma nauraa meille. Ja kuitenkin meidän
taistelustamme riippuu Suomen tulevaisuus. Ajatelkaa näitä asioita
tarkasti ja usein! Nyt jätämme nämä surulliset tapahtumat muistostamme,
taistelemme kunnolla yhteisen suuren päämaalimme hyväksi. Nouskaamme,
laulakaamme kansallislaulumme ja iloitkaamme tämä lyhyt iltahetki
isänmaata muistellen!"
Maammelaulu kajahtaa voimakkaasti, hartain, vakavin mielin.
Juhla jatkuu.
Jälleen nousee yliluutnantti:
— Lopetamme juhlan. Prikaatin käskyn mukaan on tänä iltana ja ensi yönä
komppanian oltava hälyytysvalmiina, sillä lentäjät ovat ilmoittaneet
venäläisten rintamalla havaitun erikoista liikettä, minkävuoksi voidaan
pelätä hyökkäystä. Hyvää yötä!
Tuskin olivat nuo sanat lausutut ja joukko vähän ehtinyt hajaantua,
kun kuuluu jykevä koko patterin laukaus vihollisen puolelta. Granaatit
kiitävät vonkuen ilmassa aivan kohti asemiamme.
Miehet syöksyvät maahan.
Hirvittävät tärähdykset vapisuttavat maata. Pari jykevää, korkeaa
kuusta kohoaa ilmaan murskautuen, syöksyen mätkähtäen maahan.
Taas pamaus, yhä uusia.
Pilvet tuntuvat jymisevän. On kuin rajuilma, hirmumyrsky olisi yhtäkkiä
valloilleen puhjennut.
Miesparvi hajoaa, kauhistuneet katseet välähtävät savun keskeltä. Yli
granaattien jyskeen kuuluu yliluutnantin ääni:
— Jetzt keine Angst. Gewehre holen!
— Joka mies paikalleen! komennetaan.
Metsä pimenee, puitten keskellä kaikkialla leimahtaa tulta ja savua.
Rumputuli! Venäläisten hyökkäys on tulossa, alkaa vähitellen selvitä
jääkäreille.
Jyske yhä kasvaa, tuisku sakenee. Venäläisten tälle alueelle kokoamat
patterit syöksevät kaikki tulta Kaikkialla räjähtävät granaatit yli
suomalaisen alueen. Ilmassa räiskyvät shrapnellit. Suuret 21 cm:n
granaatit iskevät kammottavia kuoppia maahan. Ilma on sakea kitkerästä,
mustasta savusta, mudasta, kuusten ja mäntyjen oksista. Pamaukset
huumaavat pään, aivot. Pitkin hautaa makaa miehiä. Ovatko ne eläviä vai
kuolleita, ei tiedetä. Vierelläni kuuluu ääntä: "Jumala, armahda meitä!"
180
Tuolla aidan nurkkauksessa istuu eräs katsellen tylsänä eteenpäin.
— Tule suojaan mies!
— Sama tuo, missä sitä kuolee.
Vonkunasta kuulee jo kaukaa suurten granaattien tulon. Kaikki
päät silloin painuvat, rinnat nousevat ja laskevat tuskaisesta
hengityksestä. Maa jymähtää, koko suojakammio tuntuu heilahtavan ilman,
paineesta.
Saniteetti-sotilaita haetaan sitomaan haavottuneita. Nuo uljaat
sotilaat juoksevat majasta majaan kysellen:
— Onko haavoittuneita?
Tunti kuluu, tunti kuolemanvalmiudessa. Vähitellen alkaa tajunta
palata. Kylmäverisemmin tarkastelevat miehet, minne granaatit lyövät
maahan huomaten pian ilokseen, että suurin osa räjähtää noin 40 tai 50
metrin päässä etuvarustuksesta, jossa miehet ovat.
Siellä murtuvat puut, ja ilma on sakea savusta.
Saksalainen tykistö vastaa jo. Syntyy ihmeellisen turvallinen tunne,
kun omat tykit yhtyvät pauhinaan ja meikäläiset granaatit vinkuen
kiitävät ilman halki vihollisen asemille.
Äkkiä myrsky tyyntyy. Vain saksalaiset jatkavat harvalleen ampumista.
Siellä täällä nousee miestä pystyyn.
— Joko se nyt hellitti?
— Varokaa, voi alkaa uudelleen.
Vihollinen ei kuitenkaan enää häiritse rauhaa.
— Oli siinä rymäkkä!
Kaikki kasvot ovat vakavina. Jääkärit ovat saaneet ennen arvaamattoman
kokemuksen. Hermot ovat vielä kauan äärimmilleen jännittyneinä.
Ihmeellinen onni suosi pataljoonaa!
Vain pari kuollutta ja kuusi tai seitsemän haavoittunutta oli
tykkitulen saalis.
Erään pommisuojan lähettyville oli iskenyt granaatti toisensa perään
yhä lähemmäksi. Ryhmänjohtaja silloin komentaa miehet ulos. Tuskin nämä
ovat ehtineet vallin suojaan, kun granaatti iskee pommisuojan sisään
murskaten kaikki. Palavien asuntojen hirret savuavat siellä täällä.
Siinä oli tulos karkurien ilmiannoista. Toverien veri painaa heidän
omiatuntojaan. Suomalainen petturina — niin on kansassamme moraali
alentunut venäläisen sortovallan aikana.
Yö pimenee. Koska hyvällä syyllä voidaan yöllä pelätä vihollisen
hyökkäystä, lähetetään patrulleja suolle. Kuljemme ohi
piikkilankaesteiden. Ne ovat paikoittain pahasti tykkitulen repimät.
Ketju hiipii varovaisesti aukealle. Vesi lotisee aluksi yli polvien,
sitten alkaa korkeampi niittymaa. Pensaalta pensaalle patrulli etenee.
Yön varjot pimenevät, uhkaavat; mielikuvitus toimii herkästi. Usvat
vyöryvät edestakaisin ihmeellisin muodoin. Tuon tuostakin on näkevinään
haamuja pimeässä. Kiväärit ovat käsillä, aina valmiina pamahtamaan.
Illan viimeinen rusko leimuaa lännessä. Saksalaisten granaatit vielä
jylisten harvalleen halkovat ilmaa, ja ne osuvat tarkkaan.
Suolla rääkkä huutaa halki yön. Pikkulinnut joskus piipittävät.
Venäläisten asemilta kuuluu selvä huuto:
— Suomalaiset tulkaa tänne, saatte leipää ja ampuminen lakkaa. Eikä
teidän maanne koskaan tule vapaaksi.
Värisyttää. — Petturitko siellä meitä vielä pilkkaavat, vihollisen
puolella?
Äkkiä pamahtaa useita kiväärinlaukauksia. Tammen juurelta kuuluu
katkera valitus.
Onkohan siellä tosiaankin haavoittunut?
Valitus kaikuu yössä uudelleen. Taas pamahtaa, ja sitten on kaikki
hiljaa.
Aamu valkenee. Kuuluu kimeä vihellys. Ryhmänjohtaja kutsuu miehensä
kokoon ja patrulli vetäytyy takaisin. Venäläisten asemilta alkaa kuulua
työn kalske, sahojen sihinä.
Päivä paljastaa varustuksillamme hävityksen jäljet. Useista tuvista
on nurkat murskana, varustuksissa on ammottavia reikiä. Yliluutnantin
asunnon ympärillä on koko metsä pirstoutunut. Eilisiltaisella
juhlapaikalla on leveitä, syviä granaatin kuoppia puolillaan vettä.
Olisipa komppania viipynyt siellä pari minuuttia, olisivat sen tappiot
olleet suuret.
Saksalainen tykkimies saapuu hävityksen jälkiä tarkastamaan.
— Noch im Leben! lausuu hän hymyillen tarjoten tupakkaa.
Rumputulen vaikutus on ollut järkyttävä. Koko pataljoona on sisäisesti
muuttunut. Kaikkien katse on vakava, mutta samalla tuiman päättävä. Se
oli suomalaisten tulikaste, joka teki heidät tosi sotureiksi.
Karkurien kirous painaa joukkoa kauan jälkeenpäinkin. Joka päivä
jylisevät tykit ankarasti. Yöllä 30:nettä päivää vastaan karkaa kolmas
petturi, Rissanen, venäläisten puolelle.
Tunnelmaa, minkä tämä uusi katala teko synnytti pataljoonassa ei voi
kuvata. Rissanen oli täysiverinen vakooja, luultavasti venäläisten
lähettämä joukkoomme. Hän painoi mieleensä kaikkien toverien nimet,
piirusti asemat, tykkien paikat y.m.
Hän oli viimeinen laatuaan. Jääkäripataljoona oli puhdistunut
vakoojista ja pettureista. Näissä henkilöissä ilmenee se moraalinen
rappiotila, mihin tsaarivallan sortohallitus oli saattanut muinoin
kunnollisen, rehellisen Suomen kansan. Se oli venäläishenkeä ja
vaikutusta meidän kansassamme, joka kerran oli miekalla ja verellä
kulutettava juurineen Suomesta.
* * * * *
1/7. Mieliala alkaa jälleen kirkastua. On ihmeellistä havaita, miten
synkimpinäkin hetkinä ihmisessä elää toivo tulevista paremmista
ajoista, miten se pimeiden päivien jälkeen yhä virkoaa ja elää ajasta
aikaan. Komppanian päällikkö kehottaa miehiä jälleen luottamaan
toisiinsa, esiintymään toverillisesti ja rohkaisemaan heikkoja. Oli
luonnollista ja saattoi jo edeltäpäin aavistaa, että venäläiset ovat
joukkoomme lähettäneet vakoojia. Niiden vuoksi ei mielen tarvitse
masentua. Parasta on, että joukkomme puhdistuu. "Muistakaa, että
kaikki, mitä te täällä teette, koituu isänmaanne hyväksi", hän lausuu
lopuksi.
Suomalaiseen vaikuttaa suora puhe. Kuultuaan selvitettävän syitä
ruuan vähyyteenkin ei kukaan enää murise. Riitaa ei suvaita, ja
toverillisesti miehet auttavat toisiaan työssä, mitä tehdään taas
entistä tarmokkaammin.
— Der Krieg ist kein Spass! sanoi vääpeli Lockstedtista lähtiessämme.
Nyt on asia selvinnyt meillekin.
* * * * *
2/7. Ilmassa on sähköä. Venäläisiä karkureita kuuluu tulleen
saksalaisten puolelle ja kertoneen, että venäläiset kovasti pelkäävät
saksalaisten rumputulta kostoksi omastaan. Tykit jymisevät yhä aamusta
iltaan. Venäläiset ovat tuoneet uusia pattereita, samoin saksalaiset.
On valtava tuo tunne, kun molemmat tykistöt ampuvat maaliin ja
varmistavat tähtäintään valmistautuen tulevaan otteluun. Lentäjiä
liikkuu entistä tiheämmin. Kummallakin puolen kaikesta päättäen
varustaudutaan. Mitä on tekeillä, jää sotilaalle arvoitukseksi, kunnes
tapahtumat sen selvittävät.
* * * * *
12/7. Suvi-ilta hehkuu lämpöä ja suloa, vaikka sotilas etulinjassa
vain harvoin sitä ehtii havaitsemaan. Työ on päättynyt, miehet
istuvat pihojen penkeillä katsellen oravien temmellystä mäntyjen
rungoilla. Ne ovat tulleet sangen kesyiksi, ihmisistä ne eivät paljon
ole tietääkseenkään, peuhaavat ja pelmuavat omia aikojaan. Illan
hiljaisuuden katkaisee ankara jyrinä oikealta. Siellä on taivas tummien
kiiltäväreunaisten pilvien peitossa.
Ukkonenko siellä käy?