Kuurinmaan hallitsevana väestönä on monessa suhteessa mielenkiintoinen
baltilais-germaaninen kansanaines. Nuo uljaat, valkeat linnat ja
hovit sirosti kalustettuine huoneineen, kirjastoineen, villeine
puistoineen, kaikkineen, ovat omiaan herättämään harrastusta sitä
väestöluokkaa kohtaan, joka tässä kaukaisessa, harvaan asutussa ja
vähän huomiota herättäneessä maankolkassa on ollut sivistyselämän
kannattajana. Baltilaisen ylimystön suhde maan rahvaaseen on ollut
herran suhde palvelijaan, ja luultavasti sen omallatunnolla suureksi
osaksi on Kuurinmaan lättiläisen kansanaineksen kurja alkuperäisyys
ja kehittymättömyys. Hovien asukkaat ovat viettäneet päivänsä
ruhtinaallisen komeasti, epäilemättä olleet lahjakasta sivistynyttä
väkeä, mutta heillä ei ole ollut mitään harrastusta lättiläisen
kansanaineksen henkiseen kohottamiseen. Missä ikinä vieläkin hovin
herra, rouva tai neiti liikkuu avaroilla vainioillaan, siellä
alustalaiset lankeavat polvilleen, ryömivät "armon" luo suudellakseen
hänen vaatteidensa liepeitä.
Jos tuo baltilaisylimystö siis tässä suhteessa kantaakin vanhoja
syntejä hartioillaan, on se kuitenkin mielenkiintoinen juuri
erikoisasemansa vuoksi. Vuosisatojen kuluessa se on säilyttänyt
germaanisuutensa ja omintakeisen kulttuurinsa, elänyt halki
aikojen läheisessä henkisessä yhteydessä siihen maahan, missä sen
veriheimolaiset asuivat, onpa vielä täällä Kuurinmaan metsäseutujen
hiljaisuudessa elänyt omintakeista, henkisistä harrastuksista rikasta
elämää. Ja lopuksi ei voi olla mielenkiinnolla seuraamatta niitä
sisäisiä taisteluja ja ristiriitoja, mitä maailmansodan valtavista,
yllättävistä tapahtumista koitui Kuurinmaan baltilaiselle väestölle.
[_Muist._ Kuurinmaan saksalaisetkin nimittävät itseään balteiksi,
mitä nimitystä kansatieteellisesti käytetään ahtaassa merkityksessä
liettualaisista ja lättiläisistä.] Kun Mitau koko pataljoonamme
rintamalla-olon aikana oli sen toiminnan lähtökohtana, keskipisteenä,
siellä kun asuivat pataljoonan komentajat ja esikunta, siellä kun
oli suomalaisten sairaala ja lepokoti, herättänee ehkä lukijoissakin
mielenkiintoa seuraava "Mitauische Zeitung"-lehden seiostus tämän
kaupungin joutumisesta saksalaisten haltuun elokuussa v. 1915.
"Kun suuri maailmansota puhkesi, joutuivat Kuurinmaan
saksalaisbaltilaiset asukkaat todella traagilliseen ristiriitaan —
sydämen ja velvollisuuden ristiriitaan. Sydämen äänen mukaan he olivat,
heidän täytyi olla, elleivät tahtoneet kieltää koko entisyyttään,
saksalaisten puolella. Velvollisuus taas vaati päinvastaista. Mutta
yksikään baltilainen ei horjunut edes silmänräpäystäkään. He kaikki
pakottivat, vaikkakin syvintä tuskaa tuntien, sydämensä vaikenemaan
ja tekivät velvollisuutensa valtiolle täydelleen ja kaikilla aloilla,
upseereina, sotilaina, virkamiehinä, alamaisina.
"Hallituksen, vaikkakaan se ei ollut heille suopea — baltilaiset ovat
jo ammoin oppineet, että Venäjän hallituksen hyväntahtoisuuteen heidän
ei kannata luottaa — vain yksinkertaisesti järkevän hallituksen,
joka olisi katsonut omaa etuaan, olisi pitänyt suopeasti kohdella
baltilaisia nähdessään, miten he suhtautuivat tuohon vaikeaan
ristiriitaan.
"Vaan mitäpä tapahtui?
"Alkoi saksalaisvaino, jota pahempaa tuskin saattoi ajatella. Se
alkoi siten, että kaikki saksalaisten yhdistysten koulut, sitten
itse yhdistyksetkin, suljettiin. Seurasi sitten kielto saksankielen
käytöstä julkisuudessa, mutta julkisuus taas oli kaikki, mikä oli oman
kodin seinien ulkopuolella. Tämän kiellon rikkojat tuomittiin suuriin
rahasakkoihin tai vankeusrangaistuksiin. Lapsiinkaan nähden ei tehty
poikkeusta ja nämä joutuivat yhä uudestaan rangaistuksen alaisiksi.
"Sitten ryhdyttiin tuohon vanhaan keinoon — karkoittamiseen
hallinnollista tietä.
"Ilman mitään oikeuden tuomiota täytyi lukemattomien balttilaisten
lähteä itään aina Siperian kaukaisimpiin seutuihin saakka. Monet
monituiset kytkettiin vankikomeroihin. Mitä vaarattomimpia ihmisiä,
raihnaisia vanhuksia, kunnianarvoisia rouvia ja lapsiakin kohtasi tuo
onnettomuus samoin kuin maan huomatuimpia ja ansiokkaimpia miehiä. Mitä
typerin ja kurjin ilmianto riitti usein aikaansaamaan tuon ankaran
kohtalon iskun.
"Suuri on niiden lukumäärä, jotka ovat kärsimysten tiellään menehtyneet
tai kuolleet Siperian vankikomeroissa. Vielä useammat odottavat
raskainta puutetta kärsien lopullisen vapautuksen hetkeä.
"Kaiken lisäksi tuli vihdoin ero kodista ja konnusta, vaimosta ja
lapsista, hävitys ja rosvoaminen. Maa piti tehtämän erämaaksi, sen
asukkailta riistettiin kaikki oikeudet ja he joutuivat täydelleen
ryöstönhaluisten, häikäilemättömien virkamiesten uhreiksi. Se
menettely katkaisi kaikki siteet, se vieroitti uskollisimmatkin
hallituksesta. Baltilaiset eivät rikkoneet välejään hallitukseen,
hallitus itse rikkoi välit ja sysäsi luotaan nuo ihmiset, jotka
eivät koskaan olleet antaneet aihetta muihin syytöksiin kuin siihen,
että he olivat syntyneet saksalaisista äideistä ja loukkaamatta
alamaisvelvollisuuksiaan tahtoivat olla saksalaisia kuten heidän
esi-isänsäkin olivat olleet. Se — heidän saksalaisuutensa oli heidän
rikoksensa, sillä sodan päämäärät eivät koskeneet ainoastaan Saksaa,
vaan koko saksalaisuutta, mikä oli hävitettävä, perin pohjin kitkettävä
maasta.
"Tällä kannalla olivat asiat Kuurinmaalla. Silloin astuivat saksalaiset
soturit voittoisa saksalainen miekka kourassaan maahan. Kahdella
sysäyksellä he valtasivat maan, ensin Libaun ympäristöineen, sitten
keskeytymättömällä, voitokkaalla hyökkäyksellä koko alueen Väinäjokeen
ja Kuurinmaan pohjoiskärkeen saakka. Vain pienet alueet jäivät vielä
venäläisten käsiin.
"Mitaun asukasten tila oli venäläisvallan viime päivinä muodostunut
kerrassaan sietämättömäksi. Jokainen yksityinen henkilö tunsi
turvallisuutensa uhatuksi ja uskalsi tuskin liikkua kaduilla. Poliisi
ja sotilaat ottivat kiinni nuoret miehet ja sulkivat heidät taloihin,
mistä heidät suoraan vietiin juoksu- ja ampumahautoja rakentamaan.
"Heinäkuun 31 p:nä, eräänä lauantaina, alottivat venäläiset
viranomaiset kaupungin tyhjentämisen. Mitä erilaisimmilla ajopeleillä,
joiden kuormana oli kaikenlaista kirjavaa taloustavaraa, kiiruhtivat
asukkaat asemalle ja Rigan valtamaantielle. Se oli kansainvaellus.
"Muutamat virkamiehet, niiden joukossa kunnon miehen maineen saanut
poliisimestari, jäivät kaupunkiin vielä sunnuntaihin asti. Hyvään
venäläiseen tapaan löivät he linnanpuiston hotellin kellarit auki ja
viettivät jäähyväisorgiat, joissa työstetty viini virtasi. Olihan
kaikki mennyttä. Siksi nautittiin kuten epätoivoinen pelaaja ennen
konkurssia täysin siemauksin.
"Yöllä leimusivat yltympäri tulipalot ja tuontuostakin kuului valtavia
räjähdyksiä. Sillat, kruunun rakennukset, tehtaat ja useat kaupungin
yksityisasunnoistakin räjäytettiin mielettömästi ja sytytettiin tuleen.
Palokunta yritti sammuttaa tulta ja ehkäistä sen levenemistä, mutta
sotaväki esti työn.
"Siten kului aika sunnuntain puolipäivään asti. Aamupäivällä alkoi
pienehkö pogromi, sotilaat murtautuivat viini- ja väkijuomavarastoihin,
tyhjensivät niiden sisällön ja alkoivat sitten aivan juopuneina ryöstää
kaupunkia. Kaupungin roskaväki liittyi ryöstäjiin.
"Yhtäkkiä silloin — noin kello 1 i.p. saivat räjähdykset toisen
luonteen. Kuului havina, vihellys, räiskäys! Tykit puhuivat rautaista
kieltään. Saksan panssaroitu nyrkki kolkutti Mitaun porteille.
"Aan toiselta puolen vastasivat venäläiset. Siellä täällä iskivät
shrapnellit teille ja taloihin. Asukkaat pakenivat lujien kivimuurien
suojaan odottaen tuskaisina ja jännittyneinä.
"Sitten k:lo 3 i.p. hälinää kaduilla. Muutamat venäläiset sotilaat
juoksivat käytävillä, iskivät kiväärintukeillaan puhki näyteikkunoita.
Kaikki kiiruhtivat siltaa kohti. Ensin harvat, sitten yhä useammat
ja vihdoin juoksivat he joukottain. Muutamien kauppojen ja kellarien
kohdalla pysähdyttiin, tempaistiin pullo, toinenkin ja paettiin
eteenpäin.
"Ja sitten 20 minuuttia myöhemmin näkyi tiellä kaksi polkupyöräilijää,
teräskypärä päässä — varovaisesti pälyen ympärilleen.
"Ensimäiset saksalaiset!
"Heitä seurasivat jalan 28:nnen Reinin rykmentin miehet kivääri käsillä
valmiina, mutta nauraen, leikkiä laskien. Toista tietä tuli uusia
joukkoja pyrkien pääkatua myöten torille.
"Yhtäkkiä kuulat rätisivät. Venäläiset ampuivat siltaa konekivääreillä.
Kuulat lensivät talojen nurkkiin. Sitten valtava räjähdys. Aa-joen
silta lensi ilmaan.
"Mutta sillä aikaa vyöryi mahtava virta kaikkia aselajeja Grünhöfsche-
ja Katolische Strasse'a" myöten kaupunkiin. Valtava, ihmeellinen näky,
suuri ja voittoisa Saksan armeija.
"Ja Mitaun asukkaat, harvat jälelle jääneet, he tempasivat ikkunat auki
ja kiiruhtivat kadulle. 'He ovat täällä, he ovat täällä!' Vuori vyöryi
joka rinnalta, hengitettiin taas vapaasti, turvan ja suojan tunne
palasi jälleen tuskan ja kauhun hetkien jälkeen.
"'Max' ja 'Germania', suuret mörssärit, kuletettiin torille ja sieltä
ne lähettivät pakeneville venäläisille jylisevät terveiset, niin että
katot vapisivat.
"Oli Mitaun suurin päivä 1/8 1915."
Edellisestä selviää baltilaisen kansanaineksen suhde sotatapahtumiin.
Ollen germaanista syntyperältään, kieleltään ja sivistykseltään,
ollen hallitseva aines maassa, asuen komeissa maakartanoissaan,
"hoveissa", eläen henkisesti erillään muusta maan asutuksesta se toivoi
vain Kuurinmaan yhdistämistä Saksaan ja saksalaisen hengen voittoa
Itämerenmaissa.