Ensimmäinen kohtaus.
Towerin edustalla.
(Toiselta puolen tulevat kuningatar Elisabeth, Yorkin
herttuatar ja markiisi Dorset; toiselta Anna, Glosterin
herttuatar, taluttaen kädestä Margareeta Plantagenetiä,
Clarencen nuorta tytärtä.)
HERTTUATAR.
Ken? Plantagenet, poikaniko tytär,
Taluttamana mummo Glosterin?
Ja, toden totta, Toweriin on matka
Sulasta rakkaudesta nuoreen prinssiin. --
Terveeksi, tytär!
ANNA.
Iloist' onnenpäivää
Jumala suokoon teidän armoillenne!
ELISABETH.
Sinulle samaa, sisko; minne matka?
ANNA.
Ei Toweria edemmä, ja, luulen,
Samassa hurskaass' aikeessa kuin tekin,
Tervehtimähän pikku prinssejä.
ELISABETH.
Sua kiitän, sisko; yhtenä nyt sisään.
(Brakenbury tulee.)
Paraiksi tulee tässä linnan herra. --
Anteeksi, herra: teidän luvallanne,
Kuin voivat York, mun poikani, ja prinssi?
BRAKENBURY.
Hyvinpä, rouva; mutta, suokaa anteeks,
En tohdi teitä päästää heidän luokseen:
Kuningas kovin on sen kieltänyt.
ELISABETH.
Kuningas? Kuka?
BRAKENBURY.
Herra protektori.
ELISABETH.
Jumala moisest' auta kuninkaasta!
Hän mun ja heidän rakkautensa väliin
Paneeko sulun? Äiti olen minä;
Ken estää mua lapsieni luota?
HERTTUATAR.
Min' olen isoäiti; sisään päästä.
ANNA.
Min' olen tätipuoli, lemmen puolest'
Äidinkin veroinen. Mua älä estä;
Ma vastaan rikoksestasi ja otan
Omalla uhallani virkas sulta.
BRAKENBURY.
Ei, rouva, niin en virkaani ma heitä:
Mua vala velvoittaa; siis anteeks suokaa.
(Menee.)
(Stanley tulee.)
STANLEY.
Hetkistä myöhäisemmin, herttuatar,
Teit' oisin tervehtinyt kahden kauniin
Kuningattaren äidiksi. -- (Annalle.) Te, rouva,
Westminsteriin mua joutuun seuratkaa,
Richardin puolisona kruunattavaks.
ELISABETH.
Kureeni auki, että hengen tilaa
Saa ahdistettu sydän, muuten pyörryn
Ma tähän surmasanaan.
ANNA.
Kiusan sana!
Vihattu viesti!
DORSET.
Hyväll' olkaa mielin. --
Kuink', armollinen äiti, voitte?
ELISABETH.
Dorset,
Mua älä puhuttele; joutuun pois!
Tuho ja surma kantapäilläs väijyy;
Emosi nimi turmioks on lasten.
Jos elää tahdot, mene merten taa,
Richmondin luokse, helvettiä pakoon.
Oi! vältä, vältä tätä murhan majaa,
Niin ett'et lisää vainajien määrää
Ja minä Margareetan kiroon kuole
Leskenä, lapsetonna, kruunutonna.
STANLEY.
Tää neuvonne on täysin viisas, rouva. --
Eduksi hetket kiirein käyttäkää;
Mukaanne laitan kirjeen pojalleni:
Hän teitä auttaa, teill' on vastassanne;
Älytön viipy tyrmään teidät saattaa.
HERTTUATAR.
Tuhoova surkeuden hirmumyrsky!
Kirottu kohtuni, sa surman vuode!
Maailmaan sinä haudoit basiliskin,
Jonk' uupumaton katse viepi hengen.
STANLEY.
Pois tulkaa, rouva; kiire mull' on toimi.
ANNA.
Ma tulen, mutta vastenmielisesti. --
Suo, Jumalani, että kultavirve,
Jok' otsahani pannaan, tulipunaist'
Olisi rautaa, joka aivot polttaa!
Mua voideltakoon kuolettavin myrkyin,
Ett' ehdin kuolla ennen kuin soi huuto:
"Eläköön kuningatar!"
ELISABETH.
Sielu parka,
En onneasi karsaa; mulle mieliks
Äl' itsellesi tuskaa toivo.
ANNA.
Enkö?
Kun, viedessäni Henrikkiä hautaan,
Hän tuli, joka nyt on puolisoni,
Käsissä vielä veri, joka juoksi
Tuost' enkelistä, ensi miehestäni,
Ja tuosta pyhimyksestä, jot' itkin;
Oi! Richardin kun silmiin silloin katsoin.
Niin toivoin näin: kirottu sinä, joka
Minusta nuoresta teit vanhan lesken!
Jos nait, niin suru vuotees saartakoon,
Ja vaimos olkoon -- jos on ken niin hupsu --
Elämäs kautta kurjempi, kuin miksi
Teit minut puolisoni surman kautta!
Mut kiroust' en toistaa ehtinyt,
Kun äkisti naissydämeni oli
Tuon mesikielen julkipauloiss' aivan
Ja oman kiroukseni alainen,
Jok' on mua siitä saakka valvottanut;
Tuon miehen vuoteess' unen kultakastett'
En koskaan tuntiakaan nauttinut,
Kun havahduin jo ilkeist' unelmistaan.
Lisäksi hän mua vihaa Warwickin,
Isäni, tähden, ja mun pian surmaa.
ELISABETH.
Hyvästi, sydän parka! Sua säälin.
ANNA.
Ja mun on yhtä paljon teitä surku.
DORSET.
Hyvästi, joka tuskall' arvoon nouset!
ANNA.
Hyvästi, raukka, joka arvos heität!
HERTTUATAR.
(Dorsetille) Richmondin luo käy sinä: onnen huomaan!
(Annalle) Glosterin luokse sinä: Herran turviin!
(Elisabethille) ja turvapaikkaas sinä: rauha sulle!
Hautaani minä, jossa lepoon pääsen.
Kahdeksankymment' elin vuotta, oi,
Ja hetken ilo viikon tuskat toi!
ELISABETH.
Seis! Katse vielä taakse Toweriin.
Sa, vanha louhe, lapsuisia sääli,
Jotk' ilkeys kytki muuriesi sisään!
Sa, kova kehto hentoisille noille!
Kolea, köntistynyt imettäjä,
Ja jäykkä leikki veikko ruhtinaille!
Oi, vaali heitä, sitä, houkka, anon;
Kiville teille jäähyväiset sanon.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Valtasali hovilinnassa.
(Torventoitauksia. Richard, kruunu päässä,
Buckingham, Catesby, hovipoika y.m. tulee.)
RICHARD.
Pois kaikki syrjään! -- Lanko Buckingham, --
BUCKINGHAM.
Kuninkaallinen majesteetti!
RICHARD.
Kätesi!
(Richard nousee valtaistuimelle.)
Apusi ja neuvos kautta
Näin ylös Richard kuningas on noussut: --
Mut kestääkö se päivän vaan, tää loisto,
Vai kauemmin, ja iloako tuo se?
BUCKINGHAM.
Viel' elää se ja ijät eläköön!
RICHARD.
Ah, Buckingham! Nyt olen koitinkivi,
Ja koitan, puhdastako olet kultaa. --
Nuor' Edward elää. -- Arvaa, mitä tahdon.
BUCKINGHAM.
Sanokaa, rakas prinssi.
RICHARD.
Sen ma sanon:
Kuningas olla tahdon, Buckingham.
BUCKINGHAM.
Se olette jo, armollisin herra.
RICHARD.
Haa! Kuningasko olen? Niinpä olen;
Mut Edward elää.
BUCKINGHAM.
Totta, jalo prinssi.
RICHARD.
Oi, mikä kirveltävä johtopäätös,
Ett' Edward elää! -- "Totta, jalo prinssi!" --
Noin laimea et ennen ollut, lanko. --
Lausunko? -- Äpärille tahdon surman,
Ja tahdon, että täytetään se oiti.
Nyt mitä sanot? Joutuun, lyhyesti!
BUCKINGHAM.
Tahtonne tehkää, armollinen herra.
RICHARD.
Haa! Jäätä olet, lempesi jo hyytyy.
No, sano, heidän surmaansako suostut?
BUCKINGHAM.
Oi, hengenaikaa suokaa, pieni loma,
Ett' asiaa saan tarkoin ajatella.
Koht' annan teidän armollenne vastuun.
(Menee.)
CATESBY (syrjään).
Kuningas vihoissaan on: puree huultaan.
RICHARD (astuu alas valtaistuimelta).
Visapäät narrit, mielettömät pojat
Ne mun on miehiäni; noist' en huoli,
Jotk' urkkivat mua tutkivaisin silmin.
Ylävä Buckingham käy juonikkaaksi.
Hoi, poika!
HOVIPOIKA.
Herra kuningas!
RICHARD.
Tiedätkö miestä, jota kullan kiilto
Vois salamurhan tekoon houkutella?
HOVIPOIKA.
Ma tunnen nurkuvaisen herrasmiehen,
Jonk' ylpeyteen ei vastaa köyhyytensä;
Ei kymmenkunta puhujaa voi sitä,
Min kulta voi; se hänen saa jos mihin.
RICHARD.
Nimensä mikä?
HOVIPOIKA.
Nimensä on Tyrrel.
RICHARD.
Ma tunnen miehen; käske hänet tänne. --
(Hovipoika menee.)
Tuo mietteliäs, viekas Buckingham
Ajuni uskotuks ei enää kelpaa.
Näin kauan kestikö hän väsymättä
Ja hengähtää nyt tahtoo? -- Hyvä, hyvä! --
(Stanley tulee.)
No, mitä nyt, lord Stanley? Mitä uutta?
STANLEY.
Kuningas armollisin, tietäkää:
Markiisi Dorset niille maille, kuulin,
On paennut, miss' oleksii nyt Richmond.
RICHARD.
Käy tänne, Catesby. Levittele huuto,
Ett' Anna, vaimoni, on pahoin sairas:
Ma laitan niin, ett' alallaan hän pysyy.
Ja etsi köyhä aatelinen, jolle
Clarencen tyttären voin heti naittaa; --
On poika typerä, en häntä pelkää. --
Mit' uneksit? -- Levitä, että sairas
On Anna, kuningatar, kuolemallaan;
No, joutuun! Poistaa täytyy kaikki toiveet,
Joist' olla voisi vaaraa, jos ne kasvaa. --
(Catesby menee.)
Mun täytyy veljentyttäreni naida,
Kuninkuuteni täpäräll' on muuten. --
Ma veljet murhaan, sitten siskon nain!
Peliä rohkeaa! Mut veren tie
On moinen: toinen synti toiseen vie.
Tää silmä säälin kyyneleit' ei tunne. --
(Hovipoika palajaa Tyrrellin seurassa.)
Nimesi Tyrrel?
TYRRELL.
James Tyrrel, nöyrin palvelijanne.
RICHARD.
Oletko oikein?
TYRRELL.
Koitelkaa mua, armo.
RICHARD.
Tohditko tappaa yhden ystäväni?
TYRRELL.
Miks ei; mutt' ennen kaksi vihamiestä.
RICHARD.
Niin oikein: kaksi perivihollista
Kaks unen viejää, rauhan häirijää;
Mist' annan sinulle nyt tekemistä,
Noist' äpäristä, näet, Towerissa.
TYRRELL.
Jos vaan saan vapaan pääsön heidän luokseen
Niin pelostanne teidät oiti päästän.
RICHARD.
Säveltä somaa soitat. Tänne, Tyrrel:
Kas, tässä merkki, -- nouse, korva tänne:
(Kuiskaa hänen korvaansa.)
Ei muuta mitään; -- sano: "se on tehty",
Niin suosioni saat ja arvoon nouset.