"Kuuleppas", kuiskasi Heikki Lahtinen eräässä nurkassa kaupanhoitajan
korvaan. "Esittele minut tuolle tytölle." Hän osoitti Eevaa.
"Tanssisitko hänen kanssaan?"
"Mene haastamaan vaan, ei se esitystä kaipaa, ei ne ole vielä täällä
nuo tytöt esittelemiselle tottuneet."
"Niin mutta ... kuitenkin..."
"Samahan tuo on." -- Se tapahtui.
Lahtinen näkyi erinomaisesti nauttivan tanssista Eevan kanssa ja
miellytti Eevaakin.
Oli jotenkin myöhäistä, kun kotiin ehdittiin lähteä.
"Saanko luvan saattaa teitä kotimatkallanne? Kaupanhoitaja seisoi
kumarrellen Eevan edessä ja tätä kysellen.
"Kyllä minä pääsen yksinkin ... ja Liisan kanssa."
"Vaikkapa niin, mutta kun tapa on semmoinen sivistyneillä... Saanko
luvan?"
Kaupanhoitajan silmistäkin sen näki että hänen mielensä saattamaan
teki.
"En minä ... en minä..." Eeva pakeni niinkuin peljäten toisten tyttöin
joukkoon... Jos saisivat muut nähdä että minä herrain kanssa ...
hyi!... Matkalla hän toisille vielä kertoi tuosta ja kaikin naurettiin.
Kaupanhoitaja katsoi hämärässä Eevan perään pihalla. Intohimoisen
viehätyksen väreet poistuivat vähitellen silmistä ja sitten hän
halveksien itsekseen mutisi: "Yksinkertaisia moukkia ... eivät
vähääkään ymmärrä seuraelämän tapoja... Luullaan herrasmiehellä aina
jotain ajatuksissa olevan ... pyh!" hän nauroi ja alkoi sitten
kiirehtiä muutamain nuorten miesten perään. Heikki Lahtisen kanssa meni
hän kotiinsa. -- --
"Heikki hoi!" hän kotona huudahti, kun Heikki uneksien mietti. "Ota nyt
ja kuule seikkaa, kun minä sain rukkaset, ha, ha, haa..."
Heikki havahtui ja kysyi erinomaisella innolla.
"Rukkaset, häh?"
"Niin ja ihan uudet. Ne ovat sentään aika hupsuja nuo talonpoikaistytöt
vielä."
"Joko sinä sitten tuolla ehdit kosioimaan, vai?"
"No luonnollisesti. Mutta mikä sinua vaivaa?"
"Ei mikään, mutta kerro nyt, minä olen hyvin utelias."
"No kun minä kohteliaisuudesta tarjouduin saattamaan tuota
Latva- Kuntin Eevaa, niin rupesi pelkäämään, että jos muut sen
näkisivät, kun hän herrasmiehen kanssa kävelee. Eikö se nyt ole
hullua ja tyhmää?"
Heikkikin alkoi nauraa, mutta iloisemmin kuin kaupanhoitaja.
"Eipä tuo minkään tyhmää ole," sanoi hän, "kansassa on yleinen luulo,
että nuoret herrasmiehet käyttäytyvät kaikki epäsiveellisesti ja
ainoastaan siinä tarkoituksessa lähenevät talonpoikaisnaista. Jos minä,
taikka joku muu pojista olisimme tarjoutuneet saattamaan, niin olisi
varmaan mielellänsä suostunut kuka hyvänsä noista tytöistä."
"Raukkamaista tyhmyyttä!"
"En minä sitä juuri niin kovin raukkamaiseksi katso. Heillä on syitä
tuohon luuloon, ja siinä tapauksessa minä puolestani kunnioitan Eevan
pelkoa."
"Ettäkö minä muka olisin semmoinen?"
"No, noh, ota osaa siltä kannalta että sinä kuulut sellaiseen nuorten
kaupunkilaisherrain luokkaan, joka ei ole liian hyvässä maineessa."
"Hm ... joutavia."
Oltiin vähän aikaa vaiti. Sitten sanoi Heikki äkkiä:
"Minusta on tuo Eeva erinomaisen kaunis." Ääni oli vähän epävarma ja
hän katsahti nopeasti kumppaniinsa, josko tuo mitään olisi huomannut.
"On se, kieltämättä on hän kaunis", sanoi kaupanhoitaja ajatuksissaan.
"Koulua ne tarvitsisivat, käytännöllistä koulua, aikalailla", jatkoi
kaupanhoitaja vähän ajan päästä.
"Hm", pani Heikki. Hän ajatteli ainoastaan Eevan kasvoja.