Geometria ja kaikki muut aineet sivuutettiin kukin vuorollaan, ja
Anna tuli kotiin perjantai-iltana, sangen väsyneenä, mutta koko
olemus uhkuen jonkinlaista turvallista tyytyväisyyttä. Diana oli
Vihervaaralla hänen saapuessaan ja he kohtasivat toisensa ikäänkuin
olisivat olleet erossa vuosikausia.
-- Sinä pikku kultaseni, olemmeko todella saaneet sinut takaisin
jälleen! No, kuinka luulet onnistuneesi?
-- Oikein hyvin, luulisin, kaikessa muussa paitsi geometriassa. Saan
vatsan väänteitä, kun vain ajattelenkin sitä... Kuinka suloista on
olla jälleen kotona! Vihervaara on hauskin, kaunein paikka maailmassa.
-- Kuinka toisille kävi?
-- Tytöt sanovat, että he tietävät saaneensa reput, mutta minun
mielestäni he suoriutuivat oikein hyvin. Josie sanoo, että
geometria oli niin helppoa, että kymmenvuotias lapsikin olisi
siitä selviytynyt. Moody Spurgeon voivottelee kuten ennenkin, ja
Charlie sanoo, että hän käänsi aivan ylösalaisin erään algebrallisen
kaavan... Mutta me emme tiedä kerrassaan mitään, emmekä saa liioin
tietää mitään ennenkuin kahden viikon kuluttua. Ajatteles, että
täytyy elää kaksi viikkoa sellaisessa jännityksessä! Toivoisin
voivani paneutua nukkumaan ja olemaan heräämättä ennenkuin Marilla
seisoisi päänaluseni vieressä luettelo kädessä.
Diana tiesi, että olisi turha vaiva kysyä, kuinka Gilbert Blythe oli
suoriutunut, niin että hän sanoi ainoastaan:
-- Älä ole huolissasi! Kyllä sinulle hyvin käy.
-- Niin, mutta tahdon myöskin tulla etupäähän luettelossa -- muuten
se on samantekevää, sanoi Anna hieman kiihtyneellä äänellä.
Tällä hän tarkoitti -- ja sen Diana tiesi -- että menestys olisi
sangen epätäydellinen, ellei hän pääsisi Gilbert Blythen edelle.
Sillä tätä päämäärää silmälläpitäen oli Anna koonnut kaikki
älylliset voimansa sisäänpääsytutkinnoissa. He olivat tulleet
vastakkain ja tavanneet toisensa varmaankin kymmenkunnan kertaa
olematta tuntevinaan toisiaan, ja joka kerta oli Anna oikaissut
niskaansa hieman enemmän, harmitellut ettei hän ollut ottanut
vastaan hänen ojentamaansa sovinnon kättä -- ja päättänyt entistään
lujemmin lopullisessa ratkaisussa päästä Gilbertin edelle. Hän
tiesi, että Avonlean nuoret odottivat äärimmilleen jännitettyinä
kilpailun tulosta; kaksi poikaa oli lyönyt keskenään vetoa, ja aina
rakastettava Josie Pye oli sanonut, ettei voinut olla epäilystäkään
siitä, että Gilbert tulisi olemaan numero yksi. Hän tunsi, että hänen
nöyryytyksensä tulisi olemaan sietämätön, jos hän epäonnistuisi --
Mutta hänen onnistumishaluunsa oli toinenkin, jalompi vaikutin. Hän
tahtoi "päästä etupäähän" Matthew'n ja Marillan vuoksi -- varsinkin
Matthew'n. Tämä oli uskonut hänelle olevansa sisimmässään vakuutettu
siitä, että Anna "löisi laudalta koko saaren". Anna tiesi, että olisi
kerrassaan mieletöntä tähdätä siihen, mutta hän toivoi, että hän
ainakin olisi kymmenen ensimäisen joukossa, niin että hän saisi nähdä
Matthew'n ystävällisten ruskeitten silmien loistavan häntä vastaan
iloisesta ylpeydestä. Sitä hän pitäisi suloisena palkintona kaikista
vaivoistaan jankuttaessaan epäsäännöllisiä ranskalaisia verbejä ja
ekvatsioneja, joissa on sekä kaksi että kolme "tuntematonta".
Kun nuo neljätoista päivää lähestyivät loppuaan, alkoi Anna kuljeksia
ja harhailla postikonttorin läheisyydessä, ja häneen liittyi yhtä
levoton ja huolestunut joukko, jonka muodostivat Jane, Ruby ja Josie.
He avasivat joka aamu Charlottetownin sanomalehden vapisevin käsin.
Myöskin Charlie ja Gilbert ilmestyivät välistä samalle asialle, mutta
Moody Spurgeon raukka pysyttelihe poissa.
-- En tohdi itse avata sanomalehteä, uskoi hän Annalle. -- Joku muu
saa kertoa minulle, että olen saanut loistavat reput.
Kun kolme viikkoa oli kulunut, ilman että tutkinnon tuloksia olisi
ilmaantunut, alkoi Anna kadottaa ruokahalunsa ja välitti vähät siitä,
miten Avonleassa oltiin ja elettiin. Rouva Lynde "vain kysyi", mitä
muuta voitiin odottaakaan vanhoilliselta sivistysministeriltä, ja
Matthew, joka pani merkille Annan kalpeuden ja välinpitämättömyyden
ja haluttomat askeleet, jotka hänet joka päivä toivat kotiin
postikonttorista, alkoi vakavasti tuumailla, eikö hänen ensi
vaaleissa pitäisi äänestää vapaamielisiä...
Mutta eräänä iltana suuri uutinen kuitenkin tuli. Anna istui avoimen
ikkunansa ääressä, sillä hetkellä kokonaan ajattelematta tutkintoja
ja muita maallisia rasituksia, nauttien vain vienosta kesähämärästä,
joka tuntui olevan täynnä kukkasarkojen tuoksuja ja poppelien
kuiskivaa suhinaa. Itäisellä taivaalla mäntyjen yläpuolella oli vielä
kaikki kajastus auringonlaskun heleistä värivivahduksista, ja Anna
tuumaili uneksien, tokko värien hengetär mahtoi verhoutua sellaisiin
vaaleanpunaisiin laskoksiin. Silloin hän näki Dianan tulevan lentäen
Mäntymäkeä alas, portaan yli ja ylös rinnettä sanomalehti liehuen
kädessä.
Anna syöksyi ylös -- hän ymmärsi heti, mitä lehti sisälsi. Niiden
luettelo, jotka olivat hyväksytyt sisäänpääsytutkinnossa, oli
julkaistu. Hänen silmissään musteni, ja hänen sydämensä takoi niin,
että teki kipeätä. Hän ei voinut ottaa askeltakaan. Hänestä tuntui
kuin olisi kestänyt tunnin, ennenkuin Diana ryntäsi rappuja ylös ja
eteisen läpi ja tulla tupsahti huoneeseen kuin ammuttu kanuunankuula
-- koputtamatta edes ovelle, niin innokas hän oli.
-- Anna, sinä olet läpi! huusi hän. -- Läpäissyt ensimäisenä! Sinulla
ja Gilbertillä on sama pistemäärä, mutta sinun nimesi on ensimäisenä.
Oi, kuinka ylpeä olen sinusta!
Diana paiskasi sanomalehden pöydälle ja heittäytyi itse Annan
vuoteelle, hengästyneenä ja kykenemättä lausumaan enää sanaakaan.
Anna sytytti lampun -- hän kaatoi kumoon tulitikkupitimen ja käytti
varmaankin puoli tusinaa tulitikkuja, ennenkuin hänen vapisevat
kätensä kykenivät saamaan tulta lampun sydämeen. Sitten hän otti
lehden käteensä. Niin, hän oli läpäissyt -- siinä hänen nimensä oli
ylimpänä sarakkeessa, joka sisälsi kaksisataa muuta nimeä. Tämä
silmänräpäys oli elämisen arvoinen!
-- Niin, nyt voit olla iloinen, Anna, läähätti Diana, joka viimeinkin
oli tointunut sen verran, että voi nousta istumaan ja puhua, kun
taas Anna, aivan suunniltaan ja silmät säteillen kuin tähdet, ei
vielä ollut sanonut sanaakaan. -- Isä toi lehden tullessaan Bright
River'ista ei täyttä kymmentä minuttia sitten; sinne se oli tullut
iltajunalla, mutta postissa se ei tule tänne ennenkuin huomen
aamulla, ja heti kun näin nimiluettelon, sieppasin sanomalehden ja
ryntäsin tänne. Olette läpi kaikki tyyni, Moody Spurgeon myös, vaikka
hän on saanut ehdot historiassa. Josie on päässyt nipin napin, mutta
hän kulkee kyllä yhtä hyvin nenä korkealla sen vuoksi. Oi, kuinka
neiti Stacy ihastuu! Anna, miltä tuntuu nähdä nimensä noin painettuna
kaikkein ylimmäksi pitkästä luettelosta? Jos se olisin minä, tulisin
hulluksi ilosta -- mutta sinä, sinähän olet tyyni kuin viilipytty.
-- Voit uskoa, että sisässäni kuohuu, sanoi Anna.
-- Tahtoisin sanoa satoja asioita, mutta en löydä sanoja... En
ole koskaan edes uneksinutkaan tällaista -- niin, kyllä sentään,
yhden ainoan kerran! Yhden ainoan kerran annoin mieleeni livahtaa
ajatuksen: "jos sentään pääsisit ensimäisenä!"
-- mutta karkoitin sen heti jälleen, sillä olisihan ollut kovin
julkeata ajatella, että voisi tulla ensimäiseksi saaren kaikista
pyrkijöistä. Diana, tule mukaan, niin juoksemme apilaniitylle ja
kerromme sen Matthew'lle. Sitten menemme yhdessä ulos ja kerromme
iloisen uutisen toisille.
He kiiruhtivat niitylle ladon taakse, jossa Matthew käänteli heiniä,
ja sattumalta rouva Lynde oli juuri juttelemassa Marillan kanssa
aidan yli.
-- Matthew pienoiseni! huusi Anna. -- Olen läpäissyt, ja olen aivan
ensimäisenä luettelossa. En ole ylpeä, mutta olen kiitollinen!
-- Niin, enkös ole aina sanonut sitä, sanoi Matthew ja tarkasteli
hyvillä mielin luetteloa. -- Tiesin kyllä, että sinä voittaisit heidät
kaikki tyyni!
-- Sinähän olet oikein kunnostautunut, se täytyy minun tunnustaa,
Anna, sanoi Marilla koettaen salata suurta ylpeyttään Annan puolesta
Rakel rouvan arvostelevien katseitten edessä. Mutta tuo kunnon sielu
sanoi aivan sydämellisesti:
-- Käsitän kyllä, että hän on suoriutunut hyvin, ja minä annan
ensimäisenä hänelle siitä tunnustuksen. Ystäväsi ovat kaikki ylpeitä
sinusta, Anna!
Anna lopetti tämän ihanan illan viettämällä pienen vakavasisältöisen
jutteluhetken rouva Allanin luona pappilassa. Tultuaan omaan
huoneeseensa hän laskeutui polvilleen avoimen ikkunan ääreen, josta
hopeankirkas kuutamo virtasi sisään, ja kuiskasi kiitollisuutta
ja kaihoa uhkuvan rukouksen, joka lähti suoraan hänen sydämensä
pohjasta. Se henki kiitollisuutta menneestä ajasta ja nöyrää
toivehikkuutta tulevaisuuteen nähden, ja kun hän oli vaipunut uneen
valkealla päänalusellaan, olivat hänen unensa niin valoisia ja
herkkiä ja kauniita, kuin konsanaan kuusitoistavuotias neito voi
toivoa.