Maaliskuu oli lopuillaan. Kolmojoki oli luonut jääpeitteensä ja
virtaili tasaisesti lämpimässä auringon paisteessa.
Kolmojoki oli aikoinaan virtaillut koskemattoman metsän läpi.
Vähitellen sen rannoille oli muodostunut viljelyksiä ja taloja, ja nyt
se jo eroitti toisistaan kaksi kyläkuntaa, jotka olivat sen äyräille
muodostuneet. Kyläkunta olisi oikeastaan sopinut olemaan yhtenä, mutta
se oli jotenkuten eroittunut kahdeksi. Joen pohjoispuolinen kyläkunta
sai joesta nimensä ja eteläistä sanottiin Korpijoeksi, koskapa sen
kylän asukkaat vieläkin väittivät Kolmojokea aikoinaan sanotun
Korpijoeksi.
Korpijoen kylässä on ainoastaan muutamia huomattavia taloja. Mikkola,
kylän rehevin talo, on keskuksena ja siinä isäntänä Iisakki, Hämeestä
aikoinaan muuttanut vanhapoika. Mainittava on myöskin Miirun talo,
jossa toimeliaana isäntänä hääräilee Jooseppi. Hänellä on vaimona
teräväkielinen Eveliina ja Eveliinalla Eedla-niminen tytär, ainoa
talossa.
Kertomuksen vuoksi on myöskin mainittava, että Miirun peltojen päässä
on mökki, jossa asuu räätäli Romppanen.
Mutta joen toiselta puolelta näkyy myöskin talojen kattoja. Näkyvätpä
Ylä-Rietulan katot kaikkein kauimmaksi, ja savupiiputkin ovat niissä
lukuisammat kuin toisissa taloissa, lukuunottamatta Mikkolaa, Korpijoen
taloa.
Hieman alempana notkossa on Ala-Rietula, ränsistynyt talopahanen, jonka
päreillä paikatut akkunat katselevat kuin avuton sokea kylään, missä
talojen ulkomuoto paranee vuosi vuodelta, Ala-Rietulan jäädessä yhä
katselemaan puolisokeana edistyksen kulkua Kolmon kylässä.
Vielä on mainittava Möttösen talo toisella puolella valtamaantietä
Ylä-Rietulan naapurina. Se on myöhemmin rakennettu kuin toiset talot
ja seinät kuultavat, vielä vaalean harmaina, kun sen sijaan toisten
talojen seiniin on aika lyönyt tumman värinsä.
Ylä-Rietulaa hallitsee Mooses Rietula, pyöristynyt vanhapoika
ja lautamies. Lyhyet raajat, jotka näyttävät kuin musertuvan
omistajansa painosta, ovatkin jo hieman vääristyneet. Kapeat
hartiat keskiruumiiseen verraten ja päässä takkuinen tukka, joka
pörröttää rikkinäisen viltin lierien alta sakeana pöyrynä. Lihavat
kasvot näyttävät ensi katsannolla hyväntahtoisilta, mutta lähemmin
tarkasteltua on niissä salakavala ilme, joka on samalla ärtyinen. Mutta
tästä huolimatta Rietula nauraakin joskus niin että vatsa lainehtii.
Ala-Rietulassa liikehtii verkkaan viisikymmenissä oleva Vernand, laiha
ukon käppyrä. Vernandin kapeissa, luisevissa kasvoissa ovat punoittavat
silmät, jotka näyttävät aina ihmetellen katselevan ympäristöään.
Vernandilla on myöskin poika, Hesekiel, joka on ilmetty isänsä kuva,
vain hiukkasta pienempi. Samat ihmettelevät silmät ja samat luisevat
kasvot. Liikkeissäänkin yhtä verkkainen. Emäntä on kuollut Vernandilta
eikä hän ole tullut vielä uutta ottaneeksi.
Möttösessä on isäntänä Eerikki ja hänestä ei paljoa kerrotakaan.
Hänellä on sitävastoin sisar, Taava, lihava vanhapiika, joka on
yrittänyt kolmasti miehelään, mutta aviotoveri on hänet aina
viimetingassa pumpannut takaisin Möttöseen ja siinä Taava on vain
veljensä taloa hoidellut ja paisunut entistään pyöreämmäksi. Taava on
sukkela suustaan, kuten tavallisesti savolaiset sisarensa. Ja hänellä
on tarkat korvat. Mikään juorujuttu ei mene hänen korviensa ohi.
Kuulemastaan hän tekee omat johtopäätöksensä, joihin toisten talojen
emäntien on napisematta mukauduttava.
Yksi kyläkunta, mutta kaksi nimeä.
Kyläkuntien väliä on vain muutamisen sataa askelta, niin että selkeällä
ilmalla saattaa pienempikin puhe kuulua yli joen toiselle puolelle.
Tästä huolimatta ovat kylien asukkaitten välit olleet riitaiset.
Salapuheet ja roskajuorut ovat asukkailla jokapäiväisenä ruokana.
Jos Kolmossa tapahtuu onnettomuus, niin siitä Korpijoella salaisesti
iloitaan, ja jos korpijokelaisia onni potkaisee, niin Kolmossa saattaa
joku isäntä tai emäntä tulla pahoinvoivaksi.
Mikkolan isäntä Iisakki, muutettuaan tänne Hämeestä, aikoi käydä kylien
pahaa sopua parantamaan, mutta toimenpiteestään joutui kolmolaisten,
jopa kyläläistensäkin, vihoihin. Ja kun Iisakki on turpeasta
olemuksestaan huolimatta hieman kumaraharteinen, alettiin häntä ensin
Kolmon puolella haukkua kyrmyniskaksi, ja vähitellen tämä nimi tuli
käytäntöön hänen omien kyläläistensäkin keskuudessa. Asianomainen aikoi
ensialussa harata nimensä muutosta vastaan, mutta taipui vähitellen, ja
Kyrmyniskaksi häntä nyt sanotaan koko Kuivalan pitäjässä.
On mainittava, että kyläkuntiin tulee kerran viikossa posti, joka
tuo jokusen sanomalehden kylän vauraimpiin taloihin. Ja siinä on
kaikki henkinen viljelys, lukuunottamatta kituvaa raittiusseuraa ja
kylien keskeisiä juorupuheita, joilla asianomaiset ravitsevat itseään
kotoisista pelloista saadun viljan ohella.