Retunen. Kaisa. Naukkunen.
_Naukkunen_ (Astuu sisään, kädessään pieni käsikori, minkä laskee
ovipieleen). Hyvää päivää! Herra Retunen lienee kotosalla.
_Kaisa_ (Itkien). Hän on — hän on — uu-uu —
_Naukkunen_ (Huomaa Retusen). Kuollut! Retunen kuollut — mies parhaissa
voimissaan! Milloin se on tapahtunut?
_Kaisa_. Tä-tä-nään, uu-uu — —
_Naukkunen_. Tänään! Sepä nyt oli ikävää, ja etten minäkään ennemmin
sattunut tänne tulemaan. Minulla on tuolla korissani pullo parhainta
Ruotsin konjakkia pormestaria varten ja olenpa varma että se olisi
palauttanut hänet henkiin, jos olisi sitä ollut ajoissa tarjota.
_Retunen_ (Kuullessaan konjakista mainittavan, on kohottanut päätään
ja silmäillyt koriin käsin.)
_Kaisa_. Viinan puutteeseen tuo taisi ukko-riepu kuollakin-uu-uu — —
_Naukkunen_ (Istuu selin Remuseen). Sepä oli tosiaan harmillista etten
ennemmin sattunut tänne. Pekka parka!
(Katsoo yli olkansa Retusta, joka sillävälin on noussut puoleksi
ylös, jääden siihen asentoon, Naukkusen katsoessa häntä).
_Naukkunen_ (Peittäen hymyään). Sairastiko hän kauvankin?
(Kääntyy taasen katsomaan Retusta, joka on juuri nousemaisillaan
seisoalleen.)
_Kaisa_. Eihän tuo kauvan sairastanut mutta — uu-uu — —
_Naukkunen_. Sitä ikävämpää. Taisi miesriepu kärsiä kovia tuskia?
_Kaisa_. Koviahan nuo olivat, uu-uu — —
_Retunen_ (On noussut ylös, hiipinyt korin luokse, ottanut sieltä
pullon ja kaataa sen sisältöä juuri suuhunsa).
_Kaisa_. Mutta päässythän nyt on ukko-kulta vaivoistaan. (Silmää
taakseen ja huomaa Retusen.). Mitä, joko taasen aijot päihisi juoda?
(Juoksee Retusta kohden.)
_Naukkunen_ (Samoin juosten Retusta kohden). Ja pormestarin konjakinko
veitikka tuumit latkia?
(Esirippu alas.)