Edelliset. Mähönen.
_Mähönen_ (Tulee sisään puoleksi päihtyneenä, meluten). Lemmoon
puliisia. Kuin mä tuun hyväkhän tyä ja kysyyn: Tiätääkös pehtuuri mihnä
se Retuusen herrassööringin plassi on, niin rupiaapas sen kuvaanen
änkkäämhän jotta moon joavuksis ja mua kurhun fänäämhän. Häh, mitä se
frouva sanoo?
_Kaisa_ (On yrittänyt puhua jo ennemmin. Itkien.) Sanoin vaan ettette
meluaisi liiaksi. Retunen on kuollut-uu-uu — —
_Mähönen_. Häh, kuallakko? E-heei frouvakulta sitä pikku tauriista
niiv vain kualla. Hamphan porotusko frouval' on?
_Kaisa_ (Huutaen). Sanoin että Retunen on kuollut.
_Mähönen_. Niiv vain, niiv vain. Pahoon se poraa meirän äiteekin
hamphansa kans', mutta plaasi se lakaata siitä kun piipunöljyllä
plautathin.
_Retunen_ (Päätään kohottaen, Kaisalle). Viskaa sitä lemmon tolloa jo
kengällä ja aja ulos ovesta.
_Mähönen_. Tuata, onkos herrassöörinki korolla; meil' olis vähä
praataamista siitä jauhosäkistä?
_Kaisa_ (Huutaa Mähösen korvaan). Retunen on kuollut!
_Mähönen_. Häh! Retuunenko kuallu? No siunaa ja varjele! Kuka sen on
tappanu? (Hoippuu puhuessaan lattialla edestakasin, astuu lopuksi
Retusen säärelle, jolloin kaatuu pitkäkseen.)
_Retunen_ (Hyppää voihkien ylös, pidellen säärtään). Kirottu
länttäsaapas — polkee ihmisiä kuoliaaksi.
_Mähönen_ (Kömpii ylös). Ka, herrassöörinkikös s'olikin ja niinkun
elääsnänsä — jotta mä lährin lasakantiksi trampata.
_Retunen_ (Yhä pidellen säärtään). Minä se olin ja nyt on teidän
maksettava minulle katkenneen sääreni hinta.
_Kaisa_. Niin, se on maksettava.
_Mähönen_. Niiv vain, niiv vain, sit'häm mä lährin täältä peräämhänkin.
Eikös n'ollutkin hyviä jauhoja, puurokin tuloo niistä kun Hämhen visaa.
_Retunen_ (Huutaen). Haastan teidät käräjiin sääreni katkasemisesta.
_Mähönen_. Häh! Sanooko herrassöörinki käräjhin menövänsä.
M'ajattelinkin jotta mitä se herrassöörinki keskellä päivää
levootteloo. No, mä lähren sitte kotia, kylhän sitä rookathan
muulloonkin. Hyvästi vain.
(Ulos.)