Edelliset. Pikinen.
_Pikinen_. Päivää! (Katsoo laskua kädessään. Itsekseen.) Herra Retunen,
71 Mänty-katu. (Ääneen.) Kaiketi tässä talossa asuu — onko, onko rouva
sairas?
_Kaisa_ (Äänekkäästi itkien). Mi-mi-minun mieheni uu-uu — —
_Pikinen_. Niin juuri — teidän miehenne. Minulla olisi tässä hänelle
lasku niistä saappaista, jotka hän sai minulta viime kuussa velaksi.
Missä hän nykyään on?
_Kaisa_. Ta-ta-ivaassa-uu-uu — —
_Pikinen_. Eikö hän enää asu Mäntykadulla —? (Huomaa Retusen lattialla).
Onko hän ku-kuollut?
_Kaisa_. On, herrani-uu-uu —
_Pikinen_. Vai on hän kuollut ja niin reipas kun hän oli vielä viimeksi
tavatessamme. (Katselee epätietoisena laskua. Itsekseen.) Maksettavahan
se olisi ollut tuo laskukin — lemmon hyvät saappaatkin olivat, mutta —
kuka sitä nyt yksien saappaiden vuoksi suremaan. (Ääneen.) Rouvani,
teidän laskunne on kuitattu. (Repii laskun.)
_Retunen_ (Nostaa toisen polvensa koukkuun).
_Pikinen_ (Kääntyy Retuseen käsin ja huomaa ylösnostetun polven). Mutta
rouvani, ette ole huomannut oikaista hänen jalkojaan. (Menee Retusen
luokse, ja painaa koukistuneen polven alas. Toinen polvi, nousee
samassa ylös ja Pikisen painaessa sitä taasen toinen. Lopuksi painaa
hän alas molemmat polvet, jolloin pää kohoo ylös, päätä painaessa
taasen jalat. Kauhistuneena.) Herranen aika — rouva — mikä — miten
hänen kanssaan oikeastaan on!
_Kaisa_ (Yhä kiihtyneemmin itkien). Hän kuoli niin äkkiä että-uu-uu —
että ehkä ei hänestä ehtinyt kaikki henkikään lähteä, uu-uu — —
_Pikinen_. Mihin tautiin hän kuoli?
_Kaisa_. Ruttoon-uu-uu — —
_Pikinen_. Ruttoon —! Siunatkoon —!
(Ulos.)