Retunen. Kaisa.
_Retunen_ (Istuu näyttämön etuosassa paikaten vanhaa kenkärajaa.
Itsekseen). Kyllä tämä elämä ei ole puolen palaneen puupennin arvoinen,
ei tottamaariansa olekaan. Toista tuntia jo istun tässä tuhlaten järkeä
ja pikilankaa moiseen rajaan ja jano on että kurkkuani karvastelee.
(Ääneen.) Kaisa! — Kuulepas Kaisa!
_Kaisa_ (Ompelee näyttämön perällä). Mikä taasen hätänä?
_Retunen_. Niin, arvelen vaan tässä että kyllä minun täytyy lähteä
viemään tätä sinun kenkääsi suutarin luokse korjauksille.
_Kaisa_. Mitä, vieläkö se kenkä nyt on korjaamatta ja puolen päivää jo
olet sen kanssa tuhertanut?
_Retunen_. Korjaamatta on, ja siksipä minun täytyy lähteäkin tästä sen
kanssa korjauksille.
_Kaisa_. Sinä et mene minnekään, pysyt kauniisti kotona. Suutarille
mukamas menisit — juuri kun ei tuota tietäisi että taasen kapakkaan
tekee mielesi.
_Retunen_. No, en hitto vieköön minä rupea tässä kenkäraja kourassa
päiväkausia nuokkumaan, kuin suntio sunnuntaisin kirkossa. (Viskaa
kengän lattialle.) Tuosta saat, sanoi pappi kun pirua iski ja nyt
lähden kaupungille.
_Kaisa_. Kapakkaan, tarkotit kai sanoa.
_Retunen_. Niin, vaikkapa sitten kapakkaankin. Ja sinä Kaisu,
kullannuppuni, annat kaiketi minulle muutaman kymmenpennisen, että saan
ryypyn kohmelooni. (Koputtaa ohimoitaan sormellaan.) Täällä on niin
riivatusti kupariseppiä.
_Kaisa_. Kuulepas Pekka.
_Retunen_. Kuullaan, kuullaan, mikä asiana?
_Kaisa_. Tiedätkö Pekka mitä sinä oikeastaan pyydät?
_Retunen_. Josko tiedän — vaan parin vaivaisen ryypyn hintaa.
_Kaisa_. Niin kyllä, vaan parin ryypyn hintaa, mutta tiedätkö mihin tuo
ryyppyin hinnan vaatiminen vihdoin johtaa?
_Retunen_. Mihin johtaa — se johtaa Kaisu-kulta päät'suoraa kapakkaan
ja sieltä vähänpäästä katuojaa myöten raastuvan kellariin.
_Kaisa_ (Kärsimättömänä). Tuota en tarkoittanut. Se johtaa lopuksi
pohjattomiin velkoihin. Olemme jo velassa — annapas kun muistelen
— kauppias Mittaselle 50 markkaa, suutari Pikiselle 13 markkaa,
ompeliatar Neulaselle 7 markkaa, ravintoloitsija Naukkuselle —
_Retunen_ (Keskeyttäen). Eilen sain häneltä vielä pullon olutta laskun
päälle.
_Kaisa_. Vai sait! Ja kehtaat senkin ruoja vielä tunnustaakin.
_Retunen_. Katuvaiselle annetaan anteeksi.
_Kaisa_. Anteeksi —! mene pyytämään anteeksi.
_Retunen_. Kunhan annat ensinnä rahat.
_Kaisa_. Selkääsi annan. Tiedätkö mitä, ellen väärin muista on meidän
lupauksemme mukaan juuri tänään maksettava nuo velkamme ja mistäpä nyt
otamme rahat kun velkojat tulevat?
_Retunen_. Jaa-a, tuota en Kaisa-kulta tosiaankaan tiedä.
_Kaisa_. Tietysti et, mutta sen sinä tiedät liiankin hyvin, mistä
olutta lainaksi saadaan. Mokomakin ravintoloitsija — tulkoonpa
perimään täältä saataviaan, niin käsken viedä sinut muassaan velan
maksuksi.
_Retunen_. Tarkoitatko että hän veisi minut sulhaspojaksi tyttärelleen?
_Kaisa_. Pidätkö suusi! — Mutta tosiaan, voitko keksiä keinoa miten
tänään selviydymme velkojista?
_Retunen_. Minä voin keksiä mitä tahansa ja tuo nyt ei kummaa suurempi
keksintö olisikaan, mutta sille varalle minä vaadin pakkosovinnon.
_Kaisa_. Aina niitä tavallisia juoniasi, mutta olkoon menneeksi. Mitkä
ovat vaatimuksesi?
_Retunen_. Viiden olvipullon hinta ja loppu päivää vapaaksi.
_Kaisa_. Suostutaan. Minkälainen on tuumasi?
_Retunen_. Maltahan hetkinen kun mietin. (Kävelee lattialla
edestakaisin tuumien.)
_Kaisa_ (Ilvehtien). Siinä se oli Pekka se sinun järkevyytesi, turhaan
vaivaat päätäsi.
_Retunen_ (Reippaasti). Annahan olla, Kaisa. Jo, jo leimahti nerokas
tuuma päähäni. Muistatko miten Virtasen muija sai viime talvena kaikki
velat anteeksi, kun hänen ukkonsa kuoli?
_Kaisa_. Miksi en tuota muistaisi, mutta — mutta sinähän et ole vielä
kuollut ja ties sen milloin kuoletkaan.
_Retunen_. Minä voin kuolla vaikka heti, jos niin tarvitaan. Katsopas!
(Ottaa lakanan, heittäytyy lattialle pitkäkseen ja vetää lakanan
päälleen.) Luuletko ettei minua uskottaisi kuolleeksi?
_Kaisa_. Hah, hah, hah, nyt ymmärrän. Tarkotat että sinä tekeytyisit
kuolleeksi, kun velkojat saapuvat tänne.
_Retunen_. Juuri niin, kullanmuruseni, mutta onko sopimus vapaapäivästä
ja olvipulloin hinnasta varma?
_Kaisa_. Kyllähän se saa olla sillään, mutta muuten tämä keino —
_Retunen_. No, no, ei mitään saarnoja, minä vastaan seurauksista.
_Kaisa_. Olkoon sitten niin, mutta (katsoo ikkunasta ulos) tuollahan
näyttää olevankin jo kauppias Mittanen tulossa, arvatenkin meiltä
laskuansa perimään. Lienee parhain, että pysytkin siellä lakanan
alla yhtä kyytiä ja tekeydyt kuolleeksi, minä korjaan hieman
ulkoasuasi. (Noutaa pöytälaatikosta liitujauhoja, joita kaataa
Retusen kasvoille.)
_Retunen_ (Nousee istualleen, puhallellen). Phyi saakeli, enhän minä
sentään mikään taikinakaukalo ole?
_Kaisa_. Hiljaa, eteisestä kuuluu jo kolinaa. Laskeudu pitkäksesi. Kas
noin! (Ovelta kuuluu koputusta. Kaisa rientää etuosalle näyttämöä ja
istuu selin oveen).