VILLE. Eihän se hiiri makaavan kissan suuhun juokse.
ASARIAS. Eipä toki.
VILLE. Vaan eiköpä tuo lie jo kuitenkin katsottukin. Vähäkös niitä
olisi talon emännäksi pyrkijöitä, jos vaan niistä huolitaan.
ASARIAS. Kukapa sen niin tietää.
VILLE. Tiedänpä niitä minäkin. Yksi on, joka ottaisi vaikka ummessa
silmät.
ASARIAS. Mansikanko Anni, vai?
VILLE. Ka, kah! -- Hä-hä-hä! Vai se sitte olikin se mielitietty?
ASARIAS. Öö ... öö ... ei. Kukas sitä...? Eihän sitä kuka... Itsehän
sinä pyysit arvaamaan.
VILLE. Enhän minä sitä, kah!... Itsehän te sen ilmoititte.
ASARIAS. Ketäs sinä sitte...?
VILLE. Kaisaahan minä...
ASARIAS. Ka ... Ka ... Kaisaa? Ole jo...!
VILLE. Kah, muutenhan minä vaan... Eihän se isäntä sitä... Tietäähän
sen. -- Vai Anni se sitte...?
ASARIAS. Vahingossahan minä sen vaan tulin maininneeksi.
VILLE. Joutavahan se on enää sanojaan peruuttaa. Tiesinhän minä tuon
sanomattakin.
ASARIAS. No, jos tiedät, niin pidä leipälaukkusi kiinni, Ville! Elä
virka yhtään mitään kellekään. Äidille varsinkaan.
VILLE. Jukoliste! Eihän minua toki ole hölmöksi luotu, (syrjään:)
Pistettiinpä se poikaparka pussiin lopulta sittenkin.
ASARIAS. Sitä, näetsen, ei vielä tiedä, mitenkä se päättyy.
VILLE. Eikös se sitte jo ole siltä puolen selvillä, se asia?
ASARIAS. Onhan se jo melkein. Eikähän ne vanhemmat taida mitä
vastustella, vaan...
VILLE. M-h-h! Vaan tyttökö se ei vielä...?
ASARIAS. Sitähän sitä pitäisi ensin käydä niinkuin tunnustelemassa.
VILLE. Jopa! Sehän se kuuluu asiaan.
ASARIAS. Vaan se kun on minun luontoni niin hupsu, ett'en minä, tuota,
oikein niinkuin ilkeä alkaa.
VILLE. Kah! Ihanko todellakin? On se sitte...
ASARIAS. Kun olisi minulla, Ville, vaan sinun rohkeutesi, niin...
VILLE. No, kyllä minä rupean puhemieheksi, jos se on sitä meininki.
ASARIAS. Hä?
VILLE. Niin, että kyllä minä tulen mukaan Annin puheille. Sitähän minä
käsitin tarkoitukseksi.
ASARIAS. Hi-hi-hi! Olisipa se somaa todellakin.
VILLE. Ka, oikein somaa minustakin. Hä-hä-hä-hä! Niin somaa, ett'ei
toista milloinkaan.
ASARIAS. Kun ei vaan äiti...
VILLE. Ei hiiskuta kellekään mitään.
ASARIAS. No, sitte se passaa.
VILLE. Vallan mainiosti. -- Milloinkas siellä olisi käytävä?
ASARIAS. Jos milloin -- minusta nähden. Vaikka huomenna.
VILLE. Huomenna onkin sunnuntai.
ASARIAS. Silloinhan töiltäkin joutaa.
VILLE. Sitte pyyhkäistään puolipäiväisen syötyä Mansikkamäelle.
ASARIAS. Tuohon käteen!
VILLE (paiskaten kättä). Tuohon käteen!
ASARIAS. Mutta salaa -- ett'ei kukaan huomaa.
VILLE. Toinen edeltä -- toinen jälessä. Tiellä yhdytään.
ASARIAS. Ihan jämtilleen. Hi-hi-hi-hi-hi! On se toden perään sukkela,
tuo Ville. -- Vaan nyt saunaan.
VILLE. Menkää edeltä. Minä tulen koht'sillään perässä.
ASARIAS. Loiskis, sanoi rotta, kun kirnuun putosi.
(Juosta harppasee portista ulos.)
Kuudestoista kohtaus.
VILLE (Yksin. Miettii kotvan, näpäyttää sormiaan, viheltää pitkään ja
tekee lystillisen loikkauksen ilmaan. Sitte hän laulaa:)
"Hentustani en eriäis', vaikka vereni keitettäisiin,
Vaikkapa äkiltä laivan takilta merehen heitettäisiin."
Tästäpä tulee todenperästä oikein soma juttu. Toisen puhemiehenä oman
kultansa luo. Onkos mokomaa ennen kuultu? Saas nähdä, mitä se Anni
sanoo. Taitaapa ällistyä aika lailla.
Seitsemästoista kohtaus.
VILLE, HETA ja KAISA.
(Heta ja Kaisa tulevat tuvasta.)
HETA. Kah! Eikös se Ville vielä ole saunaan mennytkään?
VILLE. Nythän minä tästä joudun minäkin.