_L. Cortwrite Divine_.»
Lopetettuaan lukemisen tyttö hymyili.
»Larry onkii aina käsiinsä arvonimiä ja tekee niistä läheisiä
ystäviään», hän selitti nauraen. »Mistähän hän lienee tämän löytänyt?»
»Tai missä tämä on kohdannut hänet?» huomautti herra Harding. »No
niin, vähin, mitä voimme tehdä, on kai kutsua hänet purrellemme
päivälliselle. Kun lähdemme jo huomenna, emme voi valmistaa hänelle
kovinkaan paljoa hauskuutta.»
»Pistäytykäämme häntä tapaamassa, kun ajamme nyt kaupungin läpi»,
ehdotti Barbara Harding, »ja ottakaamme hänet mukaamme täksi päiväksi.
Sillä tavoin selviydymme ystävyyden velvollisuudesta, ja tämäniltainen
päivälliskutsu voi jäädä sen varaan, minkälaiselta henkilöltä kreivi
meistä tuntuu.»
»Kuten tahdot», vastasi hänen isänsä, ja niinpä pysähtyi puolen
tunnin kuluttua kaksi isoa henkilöautoa kreivi de Cadenetin hotellin
edustalle. Anthony Harding astui sisälle ja lähetti kreiville
käyntikorttinsa.
Kreivi» tuli itse alas ottamaan vierastaan vastaan. Harding näki
yhdellä silmäyksellä, että hän oli herrasmies, ja kun hän oli esitellyt
vieraan seurueensa muille jäsenille, niin ilmeisesti oli myöskin heidän
arvostelunsa aivan samanlainen kuin heidän isäntänsä.
Erityisesti näkyi Barbara Harding ihastuneen kreivi de Cadenetiin,
vaatien tätä liittymään siihen seuraan, joka ajoi hänen vaunussaan.
Ja niinpä _Halfmoonin_ toinen perämies mennä huristi Honolulusta
hupaisesti keskustellen sen henkilön kanssa, jota hänen käyntinsä tällä
saarella koski.
Barbara Hardingista oli de Cadenet hauska ja mielenkiintoinen mies.
Koko maapallolla ei ollut ainoatakaan nurkkausta, olipa se sitten
kuinka syrjäinen tahansa, jota hän ei olisi jossakin määrin tuntenut.
Hän oli lukenut paljon ja kykeni keskustelemaan lukemastaan älykkäästi
ja viehättävästi.
Nyt ei hänessä ollut jälkeäkään nyreämielisyydestä. Koko hänen
olentonsa oli kohteliaisuutta, ystävällisyyttä ja vilkkautta, sillä
olihan hyvin kauniin ja hyvin rikkaan nuoren naisen seura nyt hänen
yksinoikeutenaan.
Senpäiväisestä huviretkestä oli kaksi tärkeätä tulosta: Se herätti
_Halfmoonin_ toisen perämiehen päässä ajatuksen, joka olisi aiheuttanut
laivurille ja takalistossa pysyttelevälle Divinelle kalvavaa huolta ja
levottomuutta, jos heillä olisi ollut siitä aavistusta; ja siellä sai
de Cadenet tietää erään seikan, joka pakotti hänet hylkäämään innokkaat
kehotukset syödä päivällistä _Lotuksella_ sinä iltana — hän sai tietää,
että seurue lähtisi seuraavana aamuna Manilaan.
»En voi sanoin kuvata», valitti hän herra Hardingille, »kuinka suuresti
minua harmittaa se asia, joka riistää minulta huvin hyväksyä kutsunne.
Vain ehdoton välttämättömyys, vakuutan, saattaa estää minua olemasta
seurassanne niin kauan kuin mahdollista.» Ja vaikka hän puhui tytön
isälle, niin hän katsoi suoraan Barbara Hardingia silmiin.
Vähemmän kokenut nuori nainen olisi jollakulla ulkoisella merkillä
paljastanut, minkä vaikutuksen tämä puhe häneen teki, mutta kreivi
de Cadenet ei kyennyt arvaamaan, miellyttikö se Barbara Hardingia
vai eikö, sillä tyttö vain lausui hymyillen kohteliaisuuden vaatimat
valittelunsa.
He erosivat de Cadenetista tämän hotellin edustalla, ja hyvästelyssään
kääntyi mies Barbara Hardingin puoleen ja kuiskasi toisten kuulematta:
»Näen teidät jälleen, neiti Harding, pian, hyvin pian.»
Tyttö ei aavistanut, mitä miehen mielessä liikkui hänen lausuessaan
nämä olosuhteisiin nähden omituiset sanat. Jos hän olisi sen tehnyt,
niin hänet olisi vallannut kauhu. Mutta miehen silmien ilmeen hän osasi
tulkita ja mietti sinä iltana usein mielessään, oliko hän hyvillään
vaiko kiukuissaan sen ilmoittamasta sanomasta.
Heti hotelliin mentyään riensi Cadenet siihen huoneeseen, jossa Ward
maltittomasti odotti häntä.
»Joutuin!» hän huusi. »Meidän on laittauduttava täältä hyvin
vilkkaasti. He lähtevät huomenaamulla. Kamaripalvelijantoimenne oli
helppo ja lyhytaikainen; mutta minä voin antaa teille erinomaisen
suosituksen, jos haluatte jonkun toisen herrasmiehen palvelukseen.»
»Tämä riittää siinä ammatissa, herra Theriere», murahti ensimmäinen
perämies kylmästi. »En yhtynyt tähän näyttelemispuuhaan huvikseni
— minusta ei siinä ole mitään naurettavaa — ja toivoisin teidän
muistavan, että yhäti olen yläpuolellanne oleva upseeri.»
Theriere kohautti olkapäitään. Ward ei sattunut huomaamaan toverinsa
häijyn ilkeää katsetta.
Yksissä neuvoin he sulloivat kokoon tavaransa, laskeutuivat toimistoon,
maksoivat laskunsa ja olivat hetkisen kuluttua muuttamassa takaisin
ylleen merimiespukujaan siinä pienessä hotellissa, josta he olivat
ensiksi vuokranneet itselleen asunnon. Puolta tuntia myöhemmin he
nousivat _Halfmoonin_ kannelle.
Kajuutan lähellä työskentelevä Billy Byrne näki heidät. Heidän
katsoessaan toisaalle hän virnisti heille pahanilkisesti. He olivat
hallitusvallan henkilöllisiä edustajia, ja Billy vihasi hallitusvaltaa,
missä puvussa se hänelle sitten esiintyikin. Hän vihasi lakia ja
järjestystä ja kuria.
— Tahtoisinpa tavata jommankumman noista miekkosista Green Streetillä
öiseen aikaan, hän tuumi.
Sitten hän näki heidän menevän laivurin seurassa kapteenin hyttiin ja
Divinen yhtyvän heihin. Billy pani merkille, kuinka hätäilevän näköisiä
kaikki neljä olivat, ja se sai hänet aprikoimaan.
Hänen mieleensä muistui Divinen ja Simmsin välisestä keskustelusta
kuulemansa katkelma. Häntä halutti kuulla lisää, ja kun Billyä eivät
estäneet joutavanpäiväiset ja liian hienot siveelliset käsitteet, jotka
eivät suvaitse oven takana kuuntelemista, niin hän vitkastelematta
siirsi puuhailunsa näyttämön kyllin lähelle erästä hytin luukkua
voidakseen saada selkoa siitä, mitä sisällä tapahtui.
Sakilaisen kuulemat sanat saivat hänet herkistämään korviaan. Hän
oivalsi, että oli tekeillä jotakin hänen oman makunsa mukaista, —
jotakin kieroa ja ilkeää — ja häntä kummastutti, että sellainen keikari
kuin Divine saattoi olla senlaatuisessa hommassa mukana. Se melkein
riitti muuttamaan hänen mielipiteensä _Halfmoonin_ matkustajasta.
Hänelle selvisi, että »Barbara Hardingille» oli isoisä jättänyt
perinnöksi kaksikymmentä miljoonaa dollaria, jotka hän saisi mennessään
naimisiin. Lisäksi oli hänen itsensä käytettävissä viisi miljoonaa, ja
hänen isänsä, Anthony Harding, oli monimiljoonamies.
Suunnitelman mukaan piti Simmsin ryöstää Barbara ja vaatia hänestä
lunnaita. Divine, neiti Hardingin vanha ystävä, esiintyisi rosvojen
kynsiin joutuneena vankina. Hän pakottaisi tytön menemään avioliittoon
kanssansa, ja sitten heidät molemmat luovutettaisiin takaisin.
Lunnaat ja kelpo annos tytön omaisuudesta jaettaisiin sitten Simmsin,
Wardin, Therieren ja poissa olevan Clinkerin kesken, samalla kun
miehistö saisi kolminkertaisen palkan.
Jälkisäädöksen määräysten mukaan kuulosti tytön puoliso heti saavan
kymmenen miljoonaa omalle osalleen.
Mutta, kuten Billy sai myöhemmin tietää, Divinellä ei ollut selkoa
yhdestä jälkisäädöksen pykälästä, jonka mukaan neiti Hardingin puolison
voidakseen periä rahat täytyi olla sekä tytön itsensä että tämän isän
hyväksymä.
Neuvottelukokous hajaantui niin äkkiä, että Billyn oli lysähdettävä
polvilleen välttääkseen hytissä olijoiden katseita, mutta sittenkin
näki Theriere, joka oli noussut poistuakseen sekuntia aikaisemmin
kuin muut, vilahdukselta kasvot, jotka nopeasti vetäytyivät pois
hytin luukulta, ikäänkuin niiden omistaja olisi pelännyt, että hänet
huomattaisiin.
Virkkamatta kumppaneilleen sanaakaan ranskalainen lähti hytistä ja
juoksi sitten ketterästi kuin orava portaita myöten kannelle. Eikä hän
joutunutkaan liian aikaisin, sillä sukeltaessaan ilmoille hän näki
miehen hahmon katoavan keulapuolelle.
»Hei, mies!» hän huusi. »Tulepas takaisin!»
Sakilainen kääntyi jöröt kasvot synkissä rypyissä, ja toinen perämies
tunsi hänet samaksi vekkuliksi, joka oli niin perinpohjaisesti
pehmittänyt Wardia, kun oltiin merellä ensimmäistä päivää.
»Kas sinähän se olet, Byrne», hän sanoi leppeästi. »Tule minun hyttiini
hetkiseksi! Haluan puhella kanssasi.» Sitten hän pyörähti ympäri ja
palasi samaa tietä alas merimies kintereillään.
»Ystäväni», aloitti Theriere, kun he olivat päässeet perämiehen hyttiin
ja sulkeneet oven jälkeensä, »minun ei tarvitse kysyä sinulta, kuinka
paljon sinä kuulit siitä, mitä kapteenin hytissä keskusteltiin. Jollet
olisi kuullut paljon enemmän kuin sinun olisi pitänyt, et olisi äsken
niin hätäisesti pyrkinyt piiloon.
— Tahdon sanoa sinulle tämän: Pidä suusi kiinni ja ole minun puolellani
lähipäivien tapahtumien aikana! Nuo», hän heilautti peukaloaan
kapteenin hyttiin päin, »laittavat itsensä pyövelin käsiin; mutta
minä en kerta kaikkiaan aio pistää päätäni jonkun toisen tekemään
silmukkaan. Ja sitten: ilman tuota Divineä meillä on paljon enemmän
jaettavana, eikö totta? Erittäinkin, jos hoidamme tämän jutun
kunnollisesti. Minulla on suunnitelma, ja sen toteuttamiseksi tarvitaan
vain kolme tai neljä miestä.
— Sinä et pidä tuosta Wardista», hän jatkoi, »ja saat olla aivan varma,
ettei Ward rakasta sinua. Jos olet hänen ja noiden toisten puolella,
niin Ward varmasti peijaa sinulta osuutesi ja kenties paljon muuta
lisäksi. Lyhyesti sanoen. Byrne, ystäväni, sinun henkeäsikin uhkaa
suuri vaara — olet hyvin huono henkivakuutettava, niin kauan kun Bender
Ward on kanssasi samalla laivalla. Ymmärrätkö tarkoitukseni?»
»Pyh!» äänsi Billy Byrne. »Minä en pelkää tuota ärhentelijää! Tulkoonpa
vain kerran pöyhistelemään ja rähisemään minulle, niin annan hänelle
aika paukun vasten kuonoa — mokomakin sankari!»
»Se on oikein, sekin, Byrne», kehui Theriere. »Tietystikin sinä,
jos kukaan, kykenet tekemään sen, jos vain saat siihen tilaisuuden;
mutta Ward kyllä varoo sitä sinulle antamasta. Huomenna tai ainakin
lähipäivinä saatetaan täällä ampua, eikä mikään estä Wardia
lähettämästä kuulaa selkääsi — vahingossa. Ja jollei hän tee sitä
silloin, niin on hänellä siihen paljon mahdollisuuksia, ennen kuin
yksikään meistä näkee ainoatakaan valkean rodun satamaa. Hän tappaa
sinut, Byrne, siitä voit olla varma — hän on senlaatuinen mies.
— Mutta minuun liittymällä sinä vapaudut Wardista, Simmsistä ja
Divinestä. Saat enemmän rahaa, eikä sinun tarvitse pelätä kuoleman
millä minuutilla hyvänsä uhkaavan sinua takaapäin. Mitä arvelet? Oletko
puolellani vai palaanko minä laivuri Simmsin ja Wardin luokse kertomaan
tavanneeni sinut kuuntelemasta ikkunaluukulla?»
»No, kyllä minä olen mukana», myöntyi Billy, »jos te lupaatte minulle
rehellisen osani saaliista.»
Ranskalainen ojensi kätensä.
»Kättä siitä!» hän virkkoi.
Billy kouraisi hänelle tarjottua kämmentä.
»Olkoon menneeksi!» hän sanoi. »Mutta eikö teidän olisi parasta
selittää minulle, mitä on tekeillä?»
»Ei nyt», vastasi Theriere;. »joku saattaa kuunnella kuten sinä äsken.
Odota, kunnes saan paremman tilaisuuden; sitten kerron kaikki, mikä
on tietämisen arvoista. Siihen mennessä mieti, ketkä olisivat parhaat
miehet toimimaan kanssamme — tarvitsemme vielä kolme tai neljä. Mene
kannelle tehtäviisi, ikäänkuin ei olisi mitään sattunut, ja jos minä
olen sinua kohtaan tavallista tylympi, niin muista, että teen sen
torjuakseni mahdolliset epäluulot.»
»Pannaan parasta», vakuutti Billy Byrne.