Sillä aikaa kun _Halfmoon_ oli Honolulun satamassa, ei sen miehistöstä,
päästetty ketään maihin, ja napiseminen oli synkän uhkaavaa. Vain
ensimmäinen perämies Ward ja toinen perämies Theriere menivät rannalle.
Laivuri Simms piti miehet puuhassa, maalauttaen ja kiilloituttaen
alustaan, saadakseen jännittyneet tunteet purkautumaan siihen.
Billy Byrne pani merkille, että matkustaja oli luopunut
päiväsaikaisista kävelyistään kannella. Hän ei tosiaankaan _Halfmoonin_
ollessa ankkurissa poistunut hytistään ainoatakaan kertaa ennen pimeän
tuloa; sitten hän tuli kannelle, seisoen usein tuntikausia yhteen
menoon silmät hievahtamatta kiintyneinä uljaaseen pikku huvipurteen,
jonka telttakatoksella varustetulta yläkannelta kantautui hilpeätä
naurua ja hiljaista musiikkia tyyntä veden pintaa pitkin.
Wardin ja toisen perämiehen tultua maihin tapahtui kummallista. He
menivät lähellä rantaa olevaan kolmannen luokan majataloon, vuokrasivat
huoneen viikoksi, maksoivat etukäteen, olivat huoneessaan puoli tuntia
ja ilmestyivät sitten näkyville siviiliasuisina.
Senjälkeen he kiiruhtivat erääseen toiseen hotelliin — tällä kertaa
ensiluokkaiseen — ja toinen perämies asteli edellä puettuna pitkään
takkiin ja päässään silkkihattu, kun taas Ward seurasi jäljessä yllään
soma sininen sarssinuttu, kantaen molempien matkalaukkuja.
Tässä toisessa hotellissa merkitsi toinen perämies vieraskirjaan:
»Henri Theriere, kreivi de Cadenet, ja palvelija, Ranska.»
Ensimmäiseksi työkseen hän sitten ojensi konttoristille kirjeen,
pyytäen että se lähetettäisiin viipymättä. Kirje oli osoitettu herra
Anthony Hardingille huvipursi _Lotukseen_.
Kreivi de Cadenet meni palvelijoineen huoneisiinsa odottamaan vastausta
kirjeeseen. Henri Theriere, _Halfmoonin_ toinen perämies, näytti
pitkine takkeineen ja silkkihattuineen ylimykseltä ja herrasmieheltä
kiireestä kantapäähän.
Hänen entisyyttään ei tuntenut kukaan muu kuin hän itse, mutta hänen
hiottu käytöksensä, hänen tietonsa laivan ohjaamisesta ja merenkulusta
ja hänen taipumuksensa noudattaa sotilaallista täsmällisyyttä ollessaan
tekemisissä alaistensa miesten kanssa antoivat laivuri Simmsille
aihetta olettaa, että hän aikoinaan oli palvellut Ranskan laivastossa,
josta hänet epäilemättä oli erotettu jonkun häpeällisen kujeen tähden.
Tämä mies oli kylmä, julma, nyreämielinen ja pikavihainen. Hänet oli
pestattu toiseksi perämieheksi tätä retkeä varten Divinen ja Clinkerin
vaatimuksesta.
Hän ja Simms olivat ennenkin purjehtineet yhdessä, mutta laivuri
oli huomannut hänet liian vaikeasti käsiteltäväksi ja oli juuri
aikonut etsiä alukseensa uuden toisen perämiehen, kun Divine ja
Clinker tapasivat Therieren _Halfmoonilla_. Keskusteltuaan hänen
kanssaan kymmenen minuuttia he olivat selvillä siitä, että hän sopi
täydellisesti heidän toimintasuunnitelmaansa, eivätkä ottaneet
kuuleviin korviinsakaan Simmsin esityksiä hänen erottamisestaan.
Ward ei ollut kovinkaan suopea ranskalaiselle, jonka ylpeä käytös
ja alentuvat ilmeet satuttivat kömpelön ja moukkamaisen ensimmäisen
perämiehen kipeitä kohtia.
Nykyinen tehtävä, joka pakotti hänet toimimaan Therieren palvelijana,
oli hänestä mahdollisimman vastenmielinen ja oli vain omiaan yhä
kiihdyttämään hänen vihaansa alempaansa kohtaan, jonka hän sydämensä
sisimmässä sopukassa myönsi ylemmäkseen kaikissa muissa suhteissa
paitsi _Halfmoonin_ upseeriluettelossa.
Mutta raha kykenee tekemään ihmeitä, ja Divinen lupaus, että
_Halfmoonin_ päällystö ja merimiehet saisivat keskenään jaettavaksi
kokonaisen miljoonan Yhdysvaltain dollareita, jos yritys onnistuisi,
oli perin tehokkaasti voittanut kaiken vastahakoisuuden, jota Ward oli
tuntenut tehtäviensä tätä erikoista osaa kohtaan.
Molemmat perämiehet istuivat äänettöminä huoneessaan, odottaen
vastausta herra Anthony Hardingille lähettämäänsä kirjeeseen.
Heidän esitettäviään osia oli _Halfmoonilla_ huolellisesti moneen
kertaan harjoiteltu. Kumpikin oli omissa mietteissään. Kun heillä
ei ollut mitään muuta yhteistä kuin käsilläoleva konnanjuoni, joka
oli tuonut heidät yhteen ja jota ei ollut hyvä pohtia enempää kuin
oli välttämätöntä, ei heillä tuntunut olevan minkäänlaista halua
keskustella.
Satamassa olevassa huvipurressa valmistauduttiin laskemaan maihin
vähäinen seurue, joka aikoi lähteä autoretkelle Nuuanun laaksoon,
kun pieni vene soudettiin purren kupeelle ja hotellin lähetti ojensi
eräälle merimiehelle sinetöidyn kirjeen.
_Halfmoonin_ kannelta tarkkasi laivuri Simms tätä tapausta, myhäillen
itsekseen. Myöskin Billy Byrne näki sen, mutta hän ei pannut siihen
mitään merkitystä. Hän oli vetelehtinyt kuunariprikin kannella,
tuijotellen huvipursi _Lotukseen_, vihaten sitä ja niitä iloisia,
hyvin puettuja miehiä ja naisia, joiden hän näki naureskelevan ja
lörpöttelevän sen kannella.
Heihin oli hänen mielestään olennaisesti keskittynyt kaikki
ventomielinen, suututtava ja iljettävä tuosta toisesta maailmasta,
joka oli hänelle yhtä vieras, kuin jos hän olisi ollut mato Bradyn
vuokratallien takapihan lantakasassa.
Hän näki merimiehen antavan kirjeen isolle, harmaatukkaiselle,
parrattomalle miehelle, jonka puku ja koko asu oli huolekkaan
hieno. Billy saattoi mielessään kuvitella hänen valkeita käsiään ja
kiilloitettuja kynsiään. Se ajatus oli ellottava.
Se mies, joka otti kirjeen vastaan ja avasi sen, oli Anthony
Harding. Luettuaan sen hän ojensi sen nuorelle naiselle, joka seisoi
läheisyydessä, puhellen useiden muiden nuorten ihmisten kanssa.
»Kas tässä, Barbara», hän sanoi, »on sellaista, mikä huvittaa sinua
enemmän kuin minua. Jos haluat, käyn häntä tervehtimässä ja pyydän
häntä täksi illaksi päivälliselle.»
Tyttö luki kirjeen.
»Rakas Herra Harding.
Tämän esittäjä on hyvin läheinen ystäväni, kreivi de Cadenet, joka
arvelee olevansa Honolulussa samoihin aikoihin kuin Tekin olette.
Kreivi matkustelee huvikseen, ja kun hän ei lainkaan tunne sikäläisiä
saaria, niin hän panisi suuren arvon kaikille ystävällisyyden ja
kohteliaisuuden osoituksille, joita Te hänelle soisitte.