KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

(Herttua Kaarlon odotussali Tukholman linnassa. Takainen osa

suorakaiteen muotoisesta salista on kapeampi kuin etuosa; ovia

on perällä ja molemmilla puolen; katsojasta oikealla komea uuni,

Vaasasuvun vaakuna uunin pellissä, samalla puolen pöytä ja

tuoliryhmä. Vasemmalla taas isompi kattotuoli ja penkkejä;

kapeammassa osassa vain penkit pitkin seiniä. -- Aksel Lejonhufvud

istuu pöydän edessä kirjoittaen).

LEJONHUFVUD:

Kas niin, tää kirje näyttää kuninkaalle,

kuin tääll' on asiat; hän päättäköön,

jos tahtoo tulla taikka ei. Mut siitä

voi riippua, ken Ruotsin kruunun kantaa:

hän vaiko herttua. Jo kaksi vuotta

on selvä ollut mulle ai'e Kaarlon;

hän tahtoo kruunun Kustaa Aadolfille.

Ken tietää, eikö meidän, aatelisten,

ois valta loppunut, jos moinen mies,

niin luja, tarmokas ja itsepäinen

sais vallan täällä? Meille varmempaa

on heikon Sigismundin höllät ohjat,

näät hän on Puolassa ja huomispäivä

on hänen nykyisyys, -- hm, "_rex crastinus_!"

Vaan herttua jos voittais? Silloin mennyt

on se, ken niskoitteli. Varmint' on

siis katsastaa, ken täällä vallan riistää

ja tasan puolta pitää molempain.

Nyt mull' on Kaarlon luotto, anteheksi

on suotu juttu Länsigöötinmaalla --

ja kuninkaan ma kirjeilläni voitan.

PALVELIJA (ilmoittaa):

On jalo herra Horn palannut

ja pyytää päästä luokse herttuan!

LEJONHUFVUD:

Ei vielä päästä voi, mut sisään tulkoon!

(Palvelija pois).

Hm, Horn, hän on liian suora mies;

tuo suoruus suomalaisten tyhmyytt' on,

ei viisautta viekkaan diplomaatin.

Hän sanoo aina, mitä aattelee

ja pitää sanansa, vaikk' antanut

sen oisi moukalle, uh, kuinka raakaa!

PALVELIJA (ilmoittaa):

Jalosukuinen Kaarlo Horn, Kankaisten herra!

HORN (rientäen avomielisesti kreiviä kohden):

Ma Suomest' tulen suoraan, herra kreivi,

ja tiedot tuoreet herttualle tuon.

LEJONHUFVUD:

Sen kohta tehdä voitte; hetken päästä

kai saapuu kävelyltään herttua!

No, millä uhkaa meitä Suomen karhu?

HORN:

Ei karhu enää, mutta viekas kettu

on Fleming nyt; hän tahtoo aikaa voittaa

ja sotaa valmistaa, siit' olen varma.

LEJONHUFVUD:

Ahaa, vai karhukin jo sivistyy!

Kas, sepä oiva juttu; silloinhan

voi sodast' tulla hauska karhun tanssi,

kun Ruotsin leijonakin valveutuu!

HORN:

Te kaikki leikiks lyötte, jalo kreivi;

mut karhulla on kovat rautakourat.

LEJONHUFVUD:

Niin, vahvemmat kuin monen sonnin -- sarvet,

vaan eivät kyllin kovat leijonalle!

HORN:

Mut päätä leijonankin tukistella

voi sentään Suomen karhu aimolailla.

LEJONHUFVUD:

Ja Maununpoika sekä Erik Ribbing?

HORN:

On tulleet myöskin. Suomen aatelisto

ei meihin yhdy; viekastellen vastaa

ja jättää kaikki tuloon kuninkaan.

Tään keinon keksinyt on marski Fleming.

LEJONHUFVUD (naputellen pöytään sormillansa):

Ei hullummasti! Fleming viisastuu.

Ja teidän äänt' ei enää kenkään kuullut?

HORN (lyhyesti):

Ei, nyt Fleming yksin siellä vallitsee.

LEJONHUFVUD:

Mut Raaseporin sentään hoidan minä!

HORN (hymyillen):

Ja minä verot kannan Kankaisista!

PALVELIJA (ilmoittaen):

Kuninkaalliset valtaneuvokset, jalot ja vapaasukuiset herrat

Erik Brahe, Arvid Stenbock ja Hogenskild Bielke!

(Tulevat puhellen keskenänsä).

BRAHE (tullessaan Bielkelle):

On ajat levottomat, jalo Bielke,

ja kaduillamme pahan ilman linnut,

nuo suomalaiset mellastaa ja räyhää!

BIELKE:

Me tänään myrskyn saamme, veli Brahe,

niin oli synkät kasvot herttualla.

STENBOCK:

Hän itse kansan mieltä yllyttää

ja suosii suomalaisten ruikutusta;

mut Flemingiä kaikesta hän syyttää.

LEJONHUFVUD (tervehtien heitä ja kääntyen Stenbockin puoleen):

Ja teistä, Stenbock, syytön kai on marski?

Mut kuulkaa Hornin tuomat tuoreet viestit!

BRAHE:

Kas, Horn!

BIELKE:

Mitä uutta?

STENBOCK:

Terveheksi!

HORN:

Ei taivu karhu. Kaikki työ on turhaa.

Ja mun hän ajoi linnastaan kuin koiran.

BRAHE:

Te mitä tarkoitatte, jalo Horn?

Ei neuvoskunnan kunniaa hän lie

niin häväissyt?

STENBOCK:

Jos niin on tehnyt Fleming,

voi olla teissä syy -- ma puhun suoraan.

HORN (kylmästi):

On veri sakeampi aina vettä.

Sain muuten tuodakseni tervehdykset

myös Ebba siskoltanne teille, Stenbock.

(Horn, Stenbock ja Brahe puhelevat keskenään).

LEJONHUFVUD:

No, vanha Hogenskild, jos tänään meidän

on vastattava suoraan herttualle,

niin mitä puolustatte: sotaa vaiko rauhaa!

BIELKE:

Ma olen rauhan mies ja vihaan sotaa --

LEJONHUFVUD:

Mut kukistua täytyy jommankumman.

BIELKE:

Me varrotkaamme, kunnes itsestänsä

tuo liika valta halkeaa kuin konna,

jos härän kanssa kilpasille lähtee.

BRAHE:

No, karhun kieltä tässä kuunnelkaamme!

(Kääntyen Lejonhufvudiin ja Bielkeen).

On Horn kirjeen tuonut Flemingiltä,

hän siinä vastaa valtaneuvoksille.

MUUTAMAT:

Siis kuunnelkaamme!

TOISET:

Horn lukekoon!

HORN (ottaa uunin reunalta pergamentin, jonka hän tullessaan

on siihen laskenut ja asettuu päin katsojiin; toiset istuvat):

No, siis ma luen! (Silmäilee). Vanha, tuttu nuotti!

(Lukee) Ruotsin valtakunnan neuvoksille!

Olen saanut teidän kirjoituksenne, jossa pyydätte minua tulemaan

Ruotsiin pitämään valtakunnan asioista neuvoa teidän kanssanne,

vaan en tiedä muuta teille vastaukseksi kirjoittaa kuin sen, että

tahdon kyllä muutoin olla neuvossanne, mutta en siinä neuvossa,

että teidän käskynne ovat enemmän arvossa pidettävät kuin Hänen

Kunink. Majesteettinsa.

BIELKE:

Tuo keppihepo ain' on Flemingillä!

LEJONHUFVUD:

Hän sillä nolaa itse herttuankin!

BRAHE:

Mut jatka, Horn, kuullaan loru loppuun!

HORN (jatkaa):

Jos minulla ei olisikaan se Kunink. Majesteetin käsky, joka minulla

on, niin ei minun kumminkaan sopisi täältä pois lähteä, minun kun

on talot ja kartanot täällä Suomessa, tässä maassa olen elinaikani

sotaväen parissa ollut ja suomalaiseksi kasvanut. Te kyllä tahtoisitte

minulta riistää sen vallan, jonka kuningas minulle uskonut on, niinkuin

tuonoinkin Aksel Kurjen aioitte sijalleni panna. Mutta minulle on

tämän toimen kuningas uskonut, ettekä sitä minulta voi te eikä teidän

kaltaisenne ottaa. En ole minä velkapää tottelemaan teitä enemmän kuin

te minua; en ole teidän kyytimiehenne enkä aio välittää hölyn pölyä

kaikesta siitä, mitä te minulle kirjoitatte vastoin Kunink. Majesteetin

käskyä, sillä te olette minun vertaisiani ja jos tulevat mun vertaiseni

ja jotakin käskevät, niin lyön heitä päähän --

LEJONHUFVUD (hypähtäen ylös):

Tuo, lempo vie, on liikaa röyhkeyttä

ja nöyryytystä vaatii moinen mies!

HORN:

Niin, ennen kivenkin voi sentään siirtää

kuin marskin järkisyillä taivuttaa,

sen itse näätte nyt.

STENBOCK:

Hän yksin meistä

noin tehdä voi ja tehdä uskaltaa,

vaikk' antoi meille samoin Sigismundus

maakunnat hallita kuin Flemingille.

Me kaikki hältä tässä kadehdimme,

mit' oli kullakin, mut mistä kaikki

me luovuttiin kuin heikot, veltot raukat.

Klaus Suitian on meitä voimakkaampi,

ken moittii häntä, moittii itseänsä.

LEJONHUFVUD:

Mut tässä loukkaa marski neuvoskuntaa

ja käyttää humalaisen huovin kieltä;

ken häntä puoltaa, laittaa kuningasta,

näät neuvoskunta kuninkaan on laitos.

STENBOCK (tiuskasten):

On valta marskillakin kuninkaalta.

LEJONHUFVUD:

On käskyvalta, vaan ei koiran virkaa!

STENBOCK (kiihkoissaan ärjästen):

Sä hilli kieles, Raaseporin kreivi,

ei ole koira hän, mut mies hän on!

BIELKE (joka on puhellut Brahen kanssa, sillä aikaa kuin

Horn on tutkinut paperiansa):

No, jalot herrat, moista kiihoitusta

ei linnassansa salli herttua!

HORN (katsellen kirjettä):

Jos sallii jalot herrat, luen loppuun,

on yhtä ylväs allekirjoituskin:

(Lukee)

Annettu Turun linnassa sinä 20 p:nä lokakuuta Armon vuonna 1596.

Klaus Fleming, Eerikinpoika.

Wiikin vapaaherra, Suitian, Kuitian ja Yläneen herra ja ritari,

Valtaneuvos, Valtakunnan marski, Yli-amiraali ja Kenraalisotaeversti,

Maaherra ja käskynhaltija koko Suomen Suuriruhtinaskunnassa, mies,

jolla nyt on monta hallitsijaa, jotka kaikki säätää tahtovat, vaikka

en minä muita ketään tottele kuin yhtä ainoata, jonka nimi on

kuningas Sigismundus, sillä hän on kuningas ja pysyy kuninkaana.

STENBOCK (riemuiten):

Kas, se on selvää kieltä, lempo soikoon!

Eläköön Sigismund ja marski Fleming!

BRAHE:

Jos oiskin yhtä selvä meidän ohje!

Vaan meidän tehtävä on tarkastaa

ett' yhteys säilyy Ruotsin valtakunnan;

mut marski Suomen aikoo eroittaa,

sen huomaa kaikki.

STENBOCK:

Kuinka eroittaa?

Hän mies on kuninkaan, mut suomalainen.

Siis huudan uhallakin kerran vielä:

eläköön Sigismund ja marski Fleming!

PAASHI (ilmoittaa):

Hänen ruhtinaallinen armonsa Sörmlannin herttua!

(Kaksi paashia avaa oven ja asettuvat sitten

sen molemmille puolille).

HERTTUA (tulee lakki päässä ja ratsupuvussa tuimasti sisään):

Ken täällä karjui: Fleming eläköön,

kun Ruotsin säädyt kaikk' on yhtä mieltä,

ett' on hän nostattaja kapinan

ja vihollinen maan ja valtakunnan?

STENBOCK:

Sen minä tein, mut tarkoitus ei ollut --

HERTTUA (viskaten lakin ja ruoskansa tuolille):

Jo riittää, Stenbock! Moiset sanat sulle

voi maksaa pääsi. Ilmivihollista

en salli suosittavan täällä minä,

niin kauvan kuin on mulla sananvalta.

Sa kuulit sen!

STENBOCK (Bielkelle):

Hän täällä komentaa

kuin hän ois kuningas, ei Sigismund!

HERTTUA (huomaa Hornin):

No, Horn, Suomen säädyt mitä vastas

ja mitä aateli ja Noki-Klaus?

Kai nenä käy jo liian pitkäks hällä,

jos niistää aikoo hän sen hiansuulla?

HORN:

On huono onni Teidän armollanne

kai miestä valitessa: enemmän kuin koskaan

nyt yhtä mielt' on Suomen aatelisto;

se maa on kohta irti meistä, pelkään,

ja marski Fleming hallitsee sen yksin.

HERTTUA (lyöden nyrkkinsä pöytään):

Se, surma vieköön, ennen pitkää nähdään,

ken siellä hallitsee! Niin, Suomen herrat,

he jännittävät jousen liian tiukkaan --

ja kun se katkeaa, niin, kautta taivaan,

on syvään iskeväkin koston miekka!

Jos Flemingiliä onkin aatelisto,

niin mun on kansa, Suomen talonpoiat.

HORN (ojentaa toisen pergamentin herttualle):

Täss' onpi vastaus Suomen aatelin,

niin laadittu kuin tahtoi marski itse.

HERTTUA (silmäten kirjettä):

Niin, kaiken päättäköhön kuningas --

tuon virren kyllä vanhastansa tunnen.

Nyt sentään riittää turhat kinastukset;

kun uhka auta ei, niin puhuu miekka!

Siis sotajoukon kanssa Yrjö Posse

saa niskat niskurilta nujertaa.

BIELKE:

Mut tästä Teidän armollanne yksin

ei liene päätösvaltaa; neuvoskunta

sen ratkaisee, on selvä sääntö laissa.

HERTTUA (tuimasti Bielkeen kääntyen):

Ei laissa, Bielke, se on Sparren sääntö.

BIELKE:

Mut Sparren sääntöön myöntyi kuningas

ja julistettu laiksi on se maassa.

HERTTUA:

Vaan säätymyönnytystä puuttuu siltä --

ja minä, herttua, en suostu siihen.

BRAHE:

On Ruotsissa vain yksi kuningas,

ja se on Sigismund. Ja neuvoskuntaan

jos yhtyy hän, niin sääntö laiksi muuttuu.

HERTTUA (häneen kiukkuisesti käännähtäen);

Te, kreivi Brahe, suoraan vastatkaa:

ma oonko lapsi, jota neuvotaan,

kun puheina on valtakunnan tieto?

BRAHE:

Ei opettaa, vaan huomauttaa mun täytyy,

jos Teidän armo poikkee Ruotsin laista.

Ja veljessota nälkävuonna moissa,

kun kurjuuttansa koko kansa nääntyy,

ois kauhun isku koko valtiolle.

Ei yksin oikeus, mutta velvoitus

mun näihin sanoihini pakottaa.

Ma ainakaan en veljessotaan suostu!

MUUT:

Niin, siihen neuvoskunta suostu ei!

HERTTUA (ärjästen jylisevällä äänellä):

Siis vieköön lempo koko neuvoskunnan

ja valtiomme! Vielä tänään vaadin

ma teillä vastuun: myötä taikka vastaan;

ja jos te vastustatte, vannon teille:

jo huomenna ma ohjat teille heitän.

Siis tyysti miettikää, mun päätös seisoo!

(Menee vihoissaan vasemmalle; oven suussa seisoneet paashit

seuraavat. Valtaneuvokset katselevat nolostuneina toisiaan

hetken aikaa, kunnes Stenbock heittäytyy hajalla säärin

eräälle tuolille ja purskahtaa täyttä kurkkua nauramaan.

Toiset katsovat ällistyneinä häneen).

STENBOCK (naurunsa lomasta):

Hahhaa, on tääkin lemmon lysti juttu!

(Nauraa).

HORN (vakavasti):

No, mikä nauruntauti tuohon tarttui?

STENBOCK (nauraa yhä):

Hän, herttu Kaarle, meitä sillä uhkaa,

jot' oomme kaikki juuri toivoneet! (nauraa).

(Muutamat naurahtavat ääneen, toiset hymyilevät viekkaasti).

BIELKE (tekeytyen vakavaksi):

On Ruotsin laki meille aina pyhä

ja rauhan ystäviä kaikki oomme.

Siis tässä myöskin ollaan yhtä mieltä?

(Kaikki huutavat hyväksymystään).

STENBOCK:

Ja huomisesta siis on meillä valta?

BIELKE (ei ole kuulevinaan Stenbockin sanoja,

vaan jatkaa samalla vakavuudella):

Ma neuvoskunnan vanhimpana katson

siis yhteispäätökseksi meidän kaikkein,

ett' olkoon seuraus mikä olkohonkin,

niin sotavaatimuksiin herttuan

ei tällä kertaa neuvoskunta suostu.

STENBOCK:

Ei tällä kertaa eikä vasta myöskään!

BIELKE:

Mut tapa vaatii kirjallisen vastuun,

ja kaikki painavammat näkökohdat

on siinä mainittavat. Kreivi Brahe

kai ottaa vaivakseen sen kirjoittaa?

BRAHE:

Jos jalot herrat uskovat sen mulle?

(Menee pöydän luo ja hommautuu istumaan toisten ryhmittyessä

Bielken ympärille keskustelemaan. Silloin alkaa kuulua etäistä

melua ja hälinää, joka nopeasti lähenee. Valtaneuvokset katselevat

uteliaina toisiaan).

HORN (mennen ikkunan luo):

Ma kuulen hälinää kuin kansan joukko

ois tänne saapumassa!

LEJONHUFVUD:

Hiisi vieköön,

nyt kapinaa ei meidän tarvis oisi,

ei kansa herrain hyväks kapinoi!

BIELKE:

Kai telmää talonpojat taaskin siellä,

ja muita äänekkäämmin suomalaiset.

HORN:

Niin, Tukholma on heitä tulvillansa --

se kaikk' on työtä marski Flemingin!

BIELKE:

"_Dominus admirabilis_" on härkä!

LEJONHUFVUD:

Mut moukat ylpistyykin meidän aikaan

ja täällä heill' on oma johtajansa:

Fordell on suomalainen, pohjolainen.

(Melu kiihtyy).

BIELKE:

Tuo melu kiihtyy, täällä mahdotonta

on meidän työskennellä; rauhallista

ois ehkä linnanpihan kammioissa?

LEJONHUFVUD:

Siis tänne käykää, jalot valtaherrat!

Ma tahdon räyhääjistä selvän ottaa!

(Valtaneuvokset menevät oikealle. Lejonhufvud

aikoo mennä perälle, mutta samassa tulee):

PALVELIJA (ilmoittaen):

Taas lähetystö Suomen talonpoikain

on täällä pyytäin luokse herttuan.

LEJONHUFVUD:

On parast'aikaa neuvoskunta koolla --

(Palvelija yrittää mennä).

Mut varroppas -- (itsekseen) jos Raaseporin moukat

taas kantais herttualle veroistansa?

(ääneen) Sa kuules, mistä pitäjäst' on miehet?

PALVELIJA:

On johtajina miehet Pohjanmaan,

mut yli Suomen muit' on joukossansa;

he uhkaa --

LEJONHUFVUD (hätäisesti):

Uhkaa? Millä uhkaa moukat?

PALVELIJA:

Ma kuulin huudon: joll'ei Ruotsi auta,

niin auttajaksi kutsuisivat -- ryssän!

LEJONHUFVUD:

Häh? Ryssän, sanoit! Mutta mainittiinko

kuin marski Fleming heidän nylkijöinä?

PALVELIJA:

En muita kuullut!

LEJONHUFVUD:

Tahdon kuulla heitä,

siis laske sisään!

PALVELIJA:

Kyllä, jalo kreivi! (Pois).

LEJONHUFVUD:

Ei oisi huonommin he tulla voineet

kuin nyt, nuo lurjukset. Jos herttu Kaarlo

saa kuulla uhkaukset roistojoukon,

niin hän ei luovu. Silloin syyt' on hällä

näät ulkonaisten vaarojenkin vuoksi

taas ohjiin valtakunnan tarttua.

Siis nyt on pakko kissaa silitellä;

ei tarvis pitää, mitä noille lupaa!

PALVELIJA (ilmoittaen);

Suomen talonpoikain lähetystö!

(Kaksitoista miestä astuu sisään, Ilkka, Pouttu ja Kontsas

etunenässä, näitä paitse Tommola, Martti Vilpunpoika, Piri,

y.m. Heillä on hyvät talonpoikaisvaatteet yllänsä ja lakit

kädessä).

LEJONHUFVUD (mennen taka-alalle jääneitä talonpoikia vastaan):

Vai ootte taaskin täällä, Suomen miehet!

kai teitä Ruotsi varsin miellyttää

ja puolellensa vetää Tukholmamme?

Mut hiljemminkin hauskutella vois

kuin teette te -- näät itse neuvoskuntaa

te äsken häiritsitte toimissansa,

ja neuvoskunta kaikkein hyvää tahtoo

kuin herttuakin. Mutta mistä kaukaa

on miehet tulleet? Vainko Pohjanmaalta

lie kaikki nää? en tunne monta teistä.

Mut tuoss' on tuttu mies! No päivää, Pouttu!

(Kättelee Pouttua).

Ja mitäs uutta kuuluu Pohjanmaalle?

POUTTU:

Vai tuntee Aksel kreivi vanhan Poutun;

no tosiaan, niin usein täytynytkin

on täällä käydä, että hävettää --

vaan pakko lampaan uimaan opettaa.

Ei kuulu parempaa, mut kehnommin

käy asiat kuin ennen Pohjanmaalla

ja sama virsi täyttää muunkin Suomen.

LEJONHUFVUD:

Niin, huono vuosi, kato kaikkialla --

sen tuntee ylhäiset, jos alhaisetkin;

mut kärsimystä, kärsimystä vaatii

nyt majesteetti meillä niinkuin teiltä.

Kas nyt on vihdoin rauha ryssän kanssa

ja kaikki kääntyy, jahka aika ehtii;

ooh, meille tuttu kyll' on tila teidän

ja verot ankarat ja linnaleiri,

mi teidät taloistanne syöstä uhkaa --

niin, eikö totta, kuulettehan itse,

ett' tilastanne meill' on tarkka tieto?

POUTTU:

Niin kuuluu olevan; mut kuitenkaan

ei meitä auta herrat, joill' on valta.

LEJONHUFVUD:

On aika asialla kullakin;

ja ehkä kevään tullen neuvoskunta

jo voipi auttaa.

POUTTU:

Emme neuvoskuntaa

me täältä etsi, mutta herttuaa;

kun yks on kuningas ja hän on poissa,

niin yksin hän lie herra valtakunnan --

ja herttu Kaarle hän on kansan mies.

KAIKKI:

Niin, herttu Kaarle hän on kansan mies!

LEJONHUFVUD (levottomasti):

Niin, niin, hän suosii teitä; kaikki muutkin

me kansan parhaint' aina harrastamme,

siit' olkaa varmat. Heidän puolestansa

ma teille lupaan leirivapauden

jo kevähällä, ehkä ennen jo.

POUTTU:

Mut entä jospa kuolee kurki ennen

kuin sulaa suo! Ja Ruotsi jollei auta,

niin apu etsitäänkin toisahalta.

LEJONHUFVUD:

Ja mistä sitten?

POUTTU:

Vaikka Ryssän maalta,

on tsaari marskiakin mahtavampi!

KAIKKI:

Niin, Ryssä auttaa, jollei Ruotsi auta!

LEJONHUFVUD (kiivastuen):

Vaan tuo on kavallusta valtakunnan

ja rikos vastaan maata, kuningasta!

Hyi, hävetkää jo, miehet! Sigismund

tai herttua jos kuulis uhkauksen,

hän teidät toisin rankaisis kuin Fleming,

Mut neuvoskunta heit' on laupiaampi,

ja vielä tänään harkittavaks ottaa

kai teidän valitukset. Miss' on kirjat?

POUTTU:

On kirjat kyllä meillä muassamme,

mut ne on herttualle, muille ei!

LEJONHUFVUD:

Vai herttualle, vaan ei neuvostolle!

Mut huomisest' on valta neuvoston,

ei herttuan: hän luopuu ohjaksista

ja jättää vallan sekä Tukholman.

(Murinaa syntyy miesjoukossa. Kuuluu huudahduksia:

"Se hyvä herttuamme!?" "Ken meitä sitten suojaa?"

"Ei, sitä hän ei saa!")

ILKKA (astuu esille):

Vai niin, nyt herttuankin herrat veisi,

kun viety meiltä jo on kuningas!

Ja kehen sitten kääntyy talonpoika,

kun häntä riistetään ja raastetaan

kuin koiraa, juhtaa, luontokappaletta?

LEJONHUFVUD:

Ka, neuvoskuntaan!

(Pouttuun kääntyen):

-- Kuka on tuo mies?

ILKKA (rohkeasti):

Ma olen Jaakko Ilkka Ilmajoelta,

mies, jolta huovit marski Flemingin

on talon ryöstäneet ja vaimon piesseet

ja joka täältä etsii oikeutta!

LEJONHUFVUD:

Kai sitä saatkin, vaan et tuolla lailla.

Sä kieles nöyremmäksi malttaa voit!

ILKKA:

Ken pyytää armoa, hän olkoon nöyrä,

ken vaatii oikeutta, suora on;

ma pyydän oikeutt', en armoa.

LEJONHUFVUD:

Sun oikeutes on armo kuninkaalta;

sen riistää voi se, ken sen antoi sulle.

ILKKA:

Mut sit' en saanut marski Flemingiltä,

ma häntä syytän, vaan en kuningasta.

Hän nyt on laamannina Pohjanmaan,

mut oikeuttaan ken etsii hältä, ruoskaa

ja tyrmää saapi niinkuin murhamies

ja niinkuin äsken olen itse saanut.

Nyt häntä vastaan haen ma oikeutta:

(huutaa)

jos täält' en saa, niin sen ma itse hankin!

MUUT:

Jos muut ei auta, auttaa Ryssän tsaari!

(Melua ja hälinää. Sillä aikaa on toisten huomaamatta ovi

vasemmalta avautunut, paashi asettuu oven viereen ja kiivain

askelin tulee sisään):

HERTTUA (jonka ilmestyessä kaikki melu äkkiä lakkaa, Lejonhufvud

vetäytyy syrjemmä ja talonpojat kumartavat syvään. Herttua seisoo

hetken ääneti ja katselee joukkoa):

Ken räyhinällä täyttää suojat linnan,

jok' onpi rauhoitettu kuninkaalle?

(Lejonhufvudille).

Keit' ovat miehet nää? He mitä tahtoo?

(Miehille).

Ken melun nostaa täällä uskaltaa?

LEJONHUFVUD:

Nää suomalaiset, jotka syksyst' asti

on täällä räyhänneet, he nyt jo uhkaa:

jos heit' ei Ruotsi auta, turvaksensa

he kutsuu --

HERTTUA:

Perkeleenkö?

LEJONHUFVUD:

Ei, vaan Ryssän.

HERTTUA (seisoo hetken äänetönnä katsellen talonpoikia,

jotka vakavina ja uhkaavina tuijottavat takaisin):

Vai niin on kauvas tultu! Epätoivo

nuo raukat vihollisen helmaan viepi!

sen turviin, jonka lyömät arvet heillä

on vielä kasvoissaan! -- Sun vallas, Fleming.

on valta pyövelin ja verikoiran, --

ja siitä täytyy kerran loppu tulla.

(Kääntyen talonpoikiin).

Mist' olette? Kai taaskin Pohjanmaalta?

Sin' oot kai Kyrön Pouttu, vanha tuttu!

POUTTU (syvään kumartaen):

Niin olen, armollinen ruhtinas!

HERTTUA:

Ja Martti Vilpunpoika Lapualta;

sun aikaan Juhanan jo täällä näin.

MARTTI VILPUNPOIKA:

Täm' onkin kuudes kerta, ruhtinas.

HERTTUA:

Mut tätä pientä, vankkaa miest' en tunne?

KONTSAS:

Ma olen Kyrön kirkon Kontsahia

ja ensi kertaa e'essä kuninkaan.

HERTTUA:

Et kuninkaan, vaan hänen sijaisensa.

LEJONHUFVUD (itsekseen):

Mut hiton mielellään hän kruunun kantais!

HERTTUA (kääntyen Lejonhufvudiin):

Sa mitä murahtelet siellä, serkku?

LEJONHUFVUD (kumartaen):

Ma sanoin: kuningasta tuskin onkaan!

HERTTUA (lyhyesti):

Niin, totta tosiaankin, Puolan herrat

vei meiltä kuninkaan.

ILKKA:

Se totta onko --

nyt kysyn armoltansa itseltään --

jos meiltä ruhtinaankin turvan viedä

jo aikoo Ruotsin herrat?

HERTTUA (äkisti):

Totta on,

en kanssa neuvottoman neuvoskunnan

voi jatkaa Kustaa kuninkaamme työtä,

min herrat aateliset syöstä tahtoo --

ja auttajakseen ottaisivat mun!

Mut siitä toimesta en huoli minä.

(Kävelee edestakaisin ja pysähtyy Ilkan eteen).

Ken olet sinä, laihan synkkä mies,

jonk' kasvot kärsimystä ilmoittaa

ja silmät sielun tulta salamoivat?

ILKKA:

Ma olen Ilkka --

HERTTUA:

Pentti?

ILKKA:

En, vaan Jaakko,

mut Pentinpoika.

HERTTUA:

Isäs Pentin tunsin,

hän urhoks mainittiin ja Vienan ryssät

kai muistaa iskut Pentin tapparasta.

Ja isäs surmaajatko nyt on turvas?

ILKKA:

Ei ole, armollinen ruhtinas,

jos vanhan Kustaan poikaa palveltaisiin --

hän köyhää auttoi suurten hampahista.

Te ootte poika Kustaa kuninkaan --

jos totta on se, pohjolaiset kaikki

ja heidän kanssaan Häme, Savonmaa

ne teitä puoltaa viime pisaraan,

sen vannon minä, vannoo kaikki muut!

MUUT:

Niin kauvan kuin on veri lämmin meissä,

me kaikki ruhtinasta puolustamme!

HERTTUA (liikutettuna):

Ma tunnen pohjolaiset, Suomen miehet,

ja teidän valaanne ma myöskin luotan,

vaikk' isä-vainaa toista oli mieltä.

(Ovi oikealta avautuu ja valtaneuvokset, Hogenskikd, Bielke

etunenässä, tulevat juhlallisen vakavina. Bielkellä on paperi

kädessänsä. He aikovat mennä vasemmalle vievää ovea kohti,

mutta huomaavat Herttuan y.m, ja pysähtyvät syrjemmä etualalle).

HERTTUA (hieman ivallisesti):

Kas, tuossa neuvottomin neuvoskunta!

(Neuvoksille).

No, ylväät herrat, mik' on vastauksenne:

en valtaa marskin kärsi kauvempaa,

tuhatta kahdeksan ma vaadin miestä

ja Yrjö Possen verikoiraa vastaan;

jos näit' en saa, ma ohjat teille heitän!

BIELKE (vakavasti ja juhlallisesti):

On neuvoskunta tyystin harkinnut

nyt teidän vaatimusta, ruhtinas,

ja koska lain ja asetusten jälkeen

on meidän huolenamme isänmaa --

HERTTUA (tiuskasten):

Vai yksin teidän? Eikö minun myös?

On mulla lähin oikeus siihen huoleen.

BIELKE (kuten äsken):

Ja koska veljessota valtakunnan,

jo ennen nääntyneen, vois maahan suistaa --

HERTTUA (samoin kuin yllä):

Se suistaa vääryyden ja väkivallan,

mut kansan oikeuden se kohottaa!

BIELKE (kuten ennen):

Ja koska Ruotsissa on kuningas --

HERTTUA (yhä vihaisemmin):

Mut hällä sijaisena herttua!

BIELKE (entisellä tyyneydellä):

-- ja kuninkaalla ain' on päätösvalta,

niin täytyy neuvoskunnan --

HERTTUA (ärjäisten):

Jaa tai ei?

BIELKE (tyynesti ja äänensä korottaen):

-- niin täytyy yksimielin neuvoskunnan

nyt kieltää vaatimukset herttuan!

(Ojentaa paperin herttualle).

HERTTUA (hypähtää ylös vihan vimmassa ja heittää paperin pöydälle):

Siis vieköön neuvoskunnan Hornan hiisi

ja Ruotsi ryssän suuhun kelpaa kyllä.

Te epäkelvot, viekkaat junkkarit

mun omin hampain maahan repimään

sen tahtoisitte, minkä alkoi Kustaa;

te juonillanne kädet sitoisitte

kai multa myös kuin teitte Juhanalle;

kun aikaa vapaampaa ma koitan luoda

ja saada kansalleni oikeutta,

te herrain mielivaltaa puolustatte;

ja jos vain teill' ois valta rauniolla,

niin kautta taivaan, oisittekin valmiit

te myymään eduistanne isänmaan!

(Herttua kävelee kiivaasti edes takaisin lattialla. Talonpojat

seisovat synkkinä taampana, neuvoskunnan herroissa syntyy murinaa).

BIELKE:

Tää syytös loukkaa koko --

HERTTUA (jalkaa polkien):

Vaiti, herrat!

Nyt puhun minä, Ruotsin ruhtinas

ja syntymältäin poika kuninkaan!

Teit' olen palvellut jo liian kauvan

ja oman rinnan ääntä hillinnyt,

jok' eestä kansan sekä Jumalan

mun kutsui teitä vastaan taistohon!

Ken täällä kuningasta hännystääpi

ja hälle myrkkyneuvojansa syöttää,

ken paavin perskat tahtoo jälleen tuoda

ja auttaa munkkihaljun hapatusta,

vaikk' on jo suuri Kustaa kuningas

niin puhtaan, selvän uskon meille suonut

ja vaikka Ruotsin kaikki yhteissäädyt

sen uskoks ottaneet on valtakunnan?

Ma tuoss' en auttaa teitä aio, en,

en omaa elintyötä kaataa tahdo,

jos punoisitte juonianne kuinka,

te Ruotsin neuvottomat neuvosherrat!

En tahdo käydä paavin kätyriksi,

en leikkipalloks marski Flemingin --

mun kutsui Luoja täällä itse luomaan,

ei jutkojuhdaks korskan narrijoukon!

STENBOCK (Hornille):

Kas, tuoll' on Vaasain verta suonissansa!

HERTTUA:

Nyt saatte mennä, ylväät valtaherrat!

en kiitost' anna kiittämättömille!

Mut eessä Jumalan ja Ruotsin kansan

te myöskin vallastanne vastatkaa,

kun ensi helmikuussa Arbogaan

ma kutsun säädyt meidän tuomareiksi.

Kun tointani en ole teiltä saanut,

vaan kansalta, niin sille myös sen jätän.

Ma pesen käteni, ja edesvastuu

nyt lepää teidän hartioilla! Menkää!

STENBOCK (mennessänsä sivulliselleen):

No, Luojan kiitos, nyt on meillä valta!

(Valtaneuvokset marssivat kaikki äänettöminä ja tyyninä

ulos peräovesta kujannetta, jonka talonpojat muodostavat.

Herttua astelee kiivaasti edes takaisin lattialla).

HERTTUA (pysähtyy paashin eteen):

Sä, paashi, ratsu käske satuloida,

ma Gripsholmaani kohta ratsastan!

(Paashi pois).

(Herttua huomaa jälleen talonpojat).

Te mitä varrotte, kun itse kuulleet

nyt ootte tuomionne herrain suusta?

POUTTU:

Niin, korvat meilläkin on auki olleet;

vaan sentään, armollisin ruhtinas,

me teitä rukoilemme -- -- --

KAIKKI MUUT (paitsi Ilkka, joka seisoo oikealla erillänsä

ylpeänä ja jäykkänä):

Niin, kaikki rukoilemme -- - --

HERTTUA:

Turha vaiva,

on multa valta, teiltä apu viety!

POUTTU:

Mut vaimojamme, lapsiamme roistot

ei säästä enempää kuin omaisuutta --

ILKKA (rohkeasti):

Jos Ruotsin sotilaita tuhatkaan

ois meillä turvanamme, ruhtinas,

niin muut' ei tarvittais --

HERTTUA:

Ja kuinka monta

on teitä vastaan yhtä jalkamiestä?

ILKKA:

Kai yksi kolmen miehen niskoill' on.

HERTTUA:

Ja entäs huovit marski Flemingin?

ILKKA:

Yks kuuden ruokittav' on talonpojan.

HERTTUA:

Niin kehnoiks onko käyneet pohjolaiset,

ett' täytyy kolmen muilta apu saada,

kun yks on jalkamies? Ja kuusi teistä

ei jaksa huovihurttaa kurittaa?

Jos jälkeläiset vanhain pirkkalaisten

ja asemiehet Juho Vesaisen

on raukoiks sortuneet ja pelkureiksi,

niin teitä lempo silloin surkutelkoon!

ILKKA (rohkeasti ja vilkkaasti):

Siis täänkö neuvon antaa ruhtinas?

HERTTUA (seisahtuen äkkiä ja nyrkkiänsä ilmaan kohottaen):

En muuta neuvoa ma teille tiedä

kuin rauha hankkikaatte itse, miehet;

kai teit' on talonpoikaa siksi monta,

te että roistot saatte torjutuksi,

jos muuten ei, niin nuijin, aidanseipäin!

PAASHI (ilmoittaa):

Teidän ruhtinaallisen armonne ratsu on satuloitu!

HERTTUA (paashille):

Ma tulen kohta! (miehille) Menkää, miehet, menkää!

Te maata varjelkaa, ma suojaan merta!

(Ottaa lakin, hansikkaat ja ruoskan, jotka

paashi hänelle rientää antamaan).

ILKKA:

Siis esivallan käsky aseisiin

on meillä vastaan Klauta Suitian?

HERTTUA (nyökkää myönnytyksen merkiksi, panee kypärän päähänsä

ja puhuu kuin itsekseen):

Niin, marski Fleming, suureen vatsahas

sä sika sian syöt kuin kananpojan!

nyt syytä itseäsi, verikoira

ja valapatto valtakunnan syöpä,

jos nielläkses saat pedon tuhatpäisen!

ILKKA:

Mut taisteluun jos itse marski saapuu?

HERTTUA (ärjästen):

Kun muuten kuitenkaan ei paha pääty,

(Lyö ruoskallaan ilmaan).

niin emä poikinensa maahan lyökää!

(Herttua kiiruhtaa nopein askelin vasemmalle vievän taka-alan

oven kautta. Talonpojat seisovat hetken äänettöminä ja katselevat

poistuneen herttuan jälkeen. Vihdoin katkaisee äänettömyyden):

POUTTU (kääntyen Ilkkaan):

No, Ilkka, lupa itse ruhtinaalta

on meillä vihdoin nousta aseisiin!

ILKKA:

Niin, nyt se on ja, kautta taivaan Herran,

ei vaimoani huovit toiste pieksä!

TOMMOLA:

Sä omaa kostoasko mietit vain,

kun meitä vartoo koko Pohjanmaa!

HÄMÄLÄINEN:

Te Pohjan miehet meidät unhotatte,

vaikk' onkin kurjin laita Hämehessä!

PALO:

Mut meill' on leirivapaus, teillä ei!

SAVON MIES:

Ka olkoon vaan, mut kurjuus yhtäläinen

on meillä Savossai, sen Herra tietää!

POUTTU:

Niin, sama kurjuus meill' on kaikkialla --

ja yhtä Suomen kansaa kai me oomme!

PALO:

Te kaikki kuulitte, kun ruhtinas

hän kanan poikinensa lyödä käski!

TOMMOLA:

Niin käski ruhtinas, ja kana kai

on marski itse?

MARTTI VILPUNPOIKA:

Niin, ja poikaset

on voudit, herrat, kaikki sortajamme!

POUTTU (Ilkalle):

Sä mitä seisot siellä aatoksissa?

nyt aik' on rientää Hannu herran luokse!

ILKKA (joka toisten puhellessa on seisonut äänetönnä

mietteissään, astuu Poutun ja Kontsaan luo):

Sun sanas, Pouttu, lankes sydämmeeni.

Kai, Kontsas, kuulit myöskin sanat nuo,

ett' yhtä Suomen kansaa kaikki oomme!

Niin, siin' on aatos, jota tarvitsin:

on Pohjanmaa ja Savo, Häme kaikki

vain yhtä Suomea ja Suomen kansaa,

jok' orjuudessa herrain alla huokaa.

Tuo aatos sielussani suurra väikkyy,

se kotkan siivet mulle kasvattaa

ja kauvas, korkealle katse lentää.

Siis emme nousekkaan me koston vuoksi,

on määränämme vapaus koko Suomen,

kun lienemme me yhtä kansaa kaikki

ja sama orjuus meillä myöskin lie!

POUTTU:

Yks kansa, niin, ja samat sortajat --

on herrat kaikkialla samanlaiset!

KONTSAS:

Jumala myös on yksi; Häntä tahdon

ma palvella kuin isä-vainajamme --

mut marski Fleming tahtoo paavin valtaa.

ILKKA;

Sä vuoksi uskonnon, me kansan vuoksi!

KONTSAS:

Niin, Jumalaani marskit taikka mirskit

ei, surma vieköön, multa viedä saa!

(Hovipojat tulevat sisään vasemmalta.

Talonpojat poistuvat perältä).

Toinen kuvaelma.

Isonkyrön kirkonkylä. Vasemmalla nimitysmies Lassi Gregorin pojan talo,

rappuset ja kaksi ikkunaa näyttämölle päin; oikealla Yrjö Kontsahan

rakennus kuistiovinensa. Talojen päätyjen ohi menee yleinen maantie,

joka vasemmalle mutkautuen nousee taka-alan ylängöllä näkyvään

Isonkyrön kirkkoon. --

On marraskuun 25:s päivä eli pyhän Kaarinan päivä, jota vanhan tavan

mukaan pyhänä vietettiin. Ihmisiä vaeltaa kirkkoon.

Kontsahan talosta tulee muudan talonpoika, jonka eräs maantiellä

vaeltava kirkkomies huomaa ja kääntyy pihaan.

ENS. TALONPOIKA:

Kas Laurolaista, hyvää päivää, Matti!

TOINEN TALONPOIKA:

Sen Jumal' antakohon, Ikolainen! (kättelevät).

ENS. TALONPOIKA:

Vai kirkkoon läksit, Herran huonehesen?

TOINEN TALONPOIKA:

Mun täytyi tietäjähän, vaimo kun

ei kostu lapsenvuotehesta.

ENS. TALONPOIKA:

Hm,

et pelkää siis sä pyhää Kaarinaa?

TOINEN TALONPOIKA:

Nääs taika tepsii juuri pyhäpäivin.

ENS. TALONPOIKA:

Vaan kirkkoherra Simo Nurkka jos

sen tietää sais, ett' taikoja sä käytät --

TOINEN TALONPOIKA:

Ka, eihän auttaa voi hän itsekään!

Kai mahtoi tullakin jo virran poikki?

ENS. TALONPOIKA:

Ei vielä tullut. Tuurolaisen luokse

hän sakramenttineen lie kiirehtinyt,

kun Lassin huovit vanhan isännän

he kuoliaaksi vartahilla kolhit.

TOINEN TALONPOIKA:

Voi aikaa surkeata syntein tähden!

Ei lait, ei asetukset mitään mahda

ja suojakirjat itse ruhtinaan

ei turvaa anna rosvojoukkiolta.

Jo itkisinkin, jos vaan ilkeäisin!

ENS. TALONPOIKA:

Mut suurin konna Kumpsilan on Pekka,

hän etsii uhriksensa köyhimmät.

TOINEN TALONPOIKA:

Ja entäs Lassi sitten, naapurimme?

kuin vainiolta mettä kimalainen

hän kasaa aittahansa hopeoita.

(Vasemmalta melua).

Nyt siellä taaskin juodaan, mässätään!

ENS. TALONPOIKA:

Niin, ryyttärit ja huovit ystävyksin!

TOINEN TALONPOIKA:

He juovat viikot, juovat sunnuntait.

ENS. TALONPOIKA:

Ja kekrinä he lystiksensä poltit

jo Ilkkalankin Ilmajoella -- tiennet.

TOINEN TALONPOIKA:

Niin kulki juttu, uuden rakennuksen

he ilkes polttaa, riettaat hurjimukset!

Mut liekös totta, että linnun tietä

ois Jaakko päässyt luota noki-Klaun?

ENS. TALONPOIKA:

Niin, "keulass' onni, ruotelissa Herra"

on hällä aina ollut, miekkoisella.

TOINEN TALONPOIKA:

Nyt veljen luokse vaimo lapsineen

on tänne Kyröön muuttanut ja vuottaa,

ett' Tukholmasta palais jälleen Ilkka;

(Kääntyen ens. talonpoikaan).

hän tulla aikoo kotiin Kaarinaksi

ja silloin tyttärensä naittaa tahtoo,

vaikk' oiskin tiellä tuhat puolakkata.

ENS. TALONPOIKA:

Niin, uusi vouti hän on puolalainen

ja puolakoill' on omat eljet heillä!

TOINEN TALONPOIKA:

Niin, heill' on messut jälkeen syntein heillä --

saa siitä Kontsas vettä myllyyn taas.

(Kuuluu melua vasemmalta).

Vaan kuinka ruojat taaskin elämöivät!

ENS. TALONPOIKA:

Ja kirkon-aikaan; mutta kirkkoa

he karttaa niinkuin pirut pyhää paikkaa.

(Paussi, jonka aikana iloista humua ja

soittoa alkaa kuulua oikealta).

Mut mikäs hiiden melu tuoll' on sitten?

TOINEN TALONPOIKA:

On tänään Ilkan Kirstin naittajaiset.

ENS. TALONPOIKA:

Mut ilman naittajaako?

TOINEN TALONPOIKA:

Eno Kirstin

kai toimii naittajana, Jaakko kun

ei voine täyttää tulolupaustansa.

Kas, siin' on riemujoukko soittoinensa!

(Iloinen ja meluava saattue tulee oikealta, pari kolme soittajaa

etunenässä. Silloin tällöin kuuluu laukauksia. Nuorisoa käsikädessä,

useilla miehillä joku ase mukanansa, jousi tai pyssy olalla,

toisilla puukot vyöllä. Heti soittajain jälkeen kaksi paria, sitten

Kirsti Ilkka ja Maunu Matinpoika juhlapuvuissa; heidän jäljessänsä

taas neljä paria, sitten sokea Katri Ilkka ja Pentti, joiden perässä

vaarivanhukset y.m. väkeä. Saattueen lähestyessä on Kontsahan

talolta juossut kuistille naisia ja lapsia; nimismiehen talon

akkunat avautuvat ja päihtyneen näköisiä huoveja kurkistelee sieltä

haarikat kädessä).

ENS. TALONPOIKA (huutaa ohimenijöille):

Onni uudelle parille,

lapsenlykky lattialle!

ENS. HUOVI (ikkunasta):

Paha onni petturille,

Ilkan nartun naittajalle!

JOKU SAATTUEESTA:

Ole vaiti, huovi-koira,

koirille on kalikoita!

(Saattue katoaa vasemmalle; eräs talonpoika erkanee siitä

yhtyen pihalla oleviin. Soitto ja melu lakkaa vähitellen.

Talonpojat ryhmittyvät kaivon ympärille).

ENS. TALONPOIKA:

Sa ootko kutsuttu vai kuokkimassa?

KOLMAS TALONPOIKA:

En ole kumpaakaan; vain muuten tuolta

ma yhdyin joukkoon uutta kuullakseni.

ENS. TALONPOIKA:

On vanha surkeus: kurjat köyhän päivät,

kun yhden elää, niin jo toisen kuolee.

TOINEN TALONPOIKA:

Niin on, niin on!

KOLMAS TALONPOIKA:

Mut tottakohan lie,

ett' aikoo maahan tulla kuningas

ja että marski kanssa kuninkaan

myös tahtois vangiks ottaa herttu Kaarlen?

ENS. TALONPOIKA (hämmästyen):

Siit' en ma kuullut ole sanaakaan!

TOINEN TALONPOIKA:

Niin käy kuin aattelin; tääll' itse täytyy

kai kunkin puoltaa omaa tavaraansa;

mun aitat eivät ole noita varten!

(Heristää nimitysmieheen päin; samalla kuuluu

loilotusta oikealta).

Ja tuolla ulvoo hurtat Kumpsilan!

(Neljä humalaista huovia tulee täysissä aseissa kaulatusten;

yhdellä heistä on oluthaarikka kädessä; kääntyessään Lassi

Gregorinpojan talolle töytäävät edelliset heistä kaivon luona

seisovia talonpoikia selkään).

ENS. HUOVI (heilauttaen toisella kädellään talonpojan sivulle):

Pois tieltä, moukka, herrain saapuessa!

TOINEN TALONPOIKA:

Vai mokomainkin herrain tiellä tässä?

ENS. TALONPOIKA:

Tuo onhan Kontsaan vanha muonarenki,

jok' on nyt noussut sontaryyttäriksi.

Mut kuules, poika, marskin huovi jos

sa liet, niin herrasi on herttu Kaarle.

TOINEN HUOVI:

Mun herra marski on; ken häntä käskee,

ei kuulu mulle, herttu vaiko kerttu?

KOLMAS TALONPOIKA:

Mut herttu sentään yli marskin on --

kas tässä

(kaivaa taskustaan paperin)

suojakirja hält' on mulla,

jos kuka tyrkkii taikka liikaa tahtoo.

ENS. HUOVI (ottaa paperin):

Kas, kirja!

(Katsoo kumppaleihin).

Suojakirja, lempo soikoon,

mut sille aimo mies hän tekee näin!

(pistää paperin oluttuoppiin ja lyö sillä

talonpoikaa suuta vasten).

Nyt istu rauhassa kuin riikin "fursti"!

KOLMAS TALONPOIKA:

Kas, tuota perkelettä, suojakirjan

sa lempo turmelit!

ENS. HUOVI:

Sen kalkkinaan

saa ennen Mikonpäivää Kaarle syödä

ja kohta, tietkää, kengiss' Eerikin

saa käydä herttuanne!

KOLMAS TALONPOIKA:

Varo, mies,

ettei sun sappes kiehu kankahalle!

TOINEN HUOVI (tyrkäten kuten edellinen):

Vai ois se sappi sitten särjelläkin!

KOLMAS TALONPOIKA:

Niin, särjellä se juuri sappi on --

TOINEN HUOVI:

Vai sillä on -- ja silmät punaiset!

(Huovit menevät nauraen nimismiehen talolle;

kuistilla kääntyy taaksensa):

ENS. HUOVI:

Mut herra Suomessa on marski Fleming

ja herroja on marskin huovitkin!

(kiljasee) Juh-hei, nyt oltta täyteen tuoppi, veikot,

ja sitten (lyö polveensa) tyttö tuohon polven päälle!

KOLMAS TALONPOIKA (heidän jälkeensä):

Vai tyttö sulle vielä polven päälle!

Liet löyttykin sa saunan lauteen alta

ja vaille vanhempia jäänyt, ruoja!

Voi, hyvä isä sentään elkiänne!

TOINEN HUOVI:

Niin, isä meidän, istu siellä puussa...

ENS. HUOVI:

Vaan pysy pappilan veräjän suussa!

(Menevät nauraen tupaan).

TOINEN TALONPOIKA:

Nyt juodaan siellä meidän siemenviljat!

KOLMAS TALONPOIKA:

Tuon hoikan kiiskenpojan suomustaisin

niin lemmon mielelläni; hiisi vie,

ois lämmin leppä hältä ruiskahtanut,

jos

(Näyttäen pitkää puukkoansa).

tuo ois luiden lomaan sattunut!

TOINEN TALONPOIKA:

Siis pääset haukasta, kun höyhennät!

ENS. TALONPOIKA:

Mut eihän selvät miehet kirkon-aikaan

voi käydä tappeluun, jos sietäisikin.

(Oikealta kuuluu huutoja: nyt ne tulevat, nyt ne tulevat!

huudot ja melu lähenee, talonpojat hypähtävät höröstellen

peremmäs).

TOINEN TALONPOIKA (rientää taka-alalle):

No mitä huutaa? Ketkä tulee siellä?

KOLMAS TALONPOIKA:

Jos itse vouti vieraaksemme saisi?

ENS. TALONPOIKA:

Tai oisko huovit ratsain liikkehellä?

ERÄS POIKA (jonka jäljessä naisia ja lapsia juoksee

läähättäen oikealta ja huutaen):

Hoi! nyt ne tulee, nyt ne tulee sieltä!

ENS. TALONPOIKA (ravistaen poikaa hartioista):

Sa ootko huilu, ketkä tulee sieltä?

POIKA:

Ne, joit' on varrottuna Tukholmasta!

KAIKKI:

Siis Kaarinaksi saapuu ilkkalaiset!

TOINEN TALONPOIKA:

Ja onkos Pouttu myötä?

POIKA ja NAISET:

Kaikki, kaikki!

(Juoksevat toisten edellä vasemmalle, talonpojat

seuraavat, Kontsahan tuvasta ryntää ulos):

KONTSAHAN VAIMO (kasvava tyttö kintereillä):

Kun kaikk' on tulleet, niin on Kontsas myös!

Hei, joudu, Annikki, on isäs tullut!

(Katoavat vasemmalle, Samassa avautuu nimismiehen talon

ikkuna ja humalainen huovi pistää päänsä ulos).

ENS. HUOVI:

Kuka perhana sieltä sitten tulee, kun koko kylä on mullin, mallin?

TOINEN HUOVI (tullen kuistille):

Ja mihin hittoon täältä kaikki ihmiset ovat kadonneet?

KOLMAS HUOVI (tullen oluthaarikka kädessä ja kuistin

penkille lysähtäen):

Jos se on Lasse luutnantti, niin enpä pa-paljo välitä, mutta uutta

vo-voutia minä pe-pelkään!

TOINEN HUOVI (matkii):

Vo-vo-voutia! hän on marskin miehiä; -- -- ja milloinka marski on

juomasta kieltänyt, häh?

KOLMAS HUOVI:

Eipä ky-kylläkään. Hyvä mieshän se marski on ja hänen ku-kunniaksensa

mi-minä aina juon. (Juo) Mut ei se sillä hyvä ole, että minä juon --

juo sinä kanss', Pekka! -- Juo, kun saat (tarjoaa haarikkaa).

TOINEN HUOVI (lykkää sen luotaan):

Enkä huoli! Päätä jo porottaa, että vanteet on katketa.

KOLMAS HUOVI (tarjoaa yhä):

Ykspää kesänsä talvensa! -- Juo, sen vietävän vasikka, tai -- --

TOINEN HUOVI:

Kun minä sanon, ett'en juo! Oletko kuuro, mies?

KOLMAS HUOVI:

Vai pe-petturimiehiä kuin Ilkan Ki-Kirstin Maunu! Mutta sen miehen

myötäjäiset ne on menneet tästä ku-kurimosta! (nauraen) Semmoinen

Kullervon kaima se minä olen, saakut -- -- --!

TOINEN HUOVI:

Ja minä se olen semmoinen mies, että minä annan "saakut" takaisin.

Luuletko sinä saakeli minua kuopiolaiseksi? -- Heh!

(Lyö kumppaniansa korvalle, niin että tältä

oluthaarikka vierähtää maahan).

KOLMAS HUOVI (vetäisten miekkansa esille):

Ku-kuules! sinähän kaasit olveni maahan, -- Jumalan viljan maahan

kaasit, sinä nallikka! Mutta en sitä vielä minäkään ole "kupittaalle

kulkijoita" -- enkä kaikkien opetuksen alaisia! -- -- Miekkas esille,

po-poika!

(Miekkailevat. Kirkosta soitetaan pois. Ensimmäinen huovi,

joka on torkkunut ikkunassa, herää kellojen soitosta, huomaa

miekkailijat).

ENS. HUOVI (huutaen pihalle):

Soh, pojat, miekat pois, kun kellot soi!

KOLMAS HUOVI (tappelun keskestä):

Pidä suusi, sinä kutkatautinen te-teirenpoika! Meidän kanssa sinulla

ei ole mitään te-tekeniistä --, -- ei mitään!

ENS. HUOVI (ikkunassa):

Vai teirenpoika!

(Katoaa ja tulee oven kautta pihalle tappelijoita erottamaan).

Kun minä sanon, että miekat pois, kun kellot soi, niin sen pitää

myöskin tapahtuman!

(Lyö miekat heidän käsistään).

KOLMAS HUOVI:

Mitäs hän mun olveni maahan kaasi?

ENS. HUOVI:

Olvesi? no, saadaanhan uutta!

KOLMAS HUOVI:

Uutta ja kellä sitten?

ENS. HUOVI:

Ka, kysytään ... ja katsotaan!

NELJÄS HUOVI:

Ei ole talossa tippaakaan ... viimeisen nopan tiristin haarikkaan.

KOLMAS HUOVI:

Siinä sen nyt kuulet. Ja sinä vietävän sonni, Herran lahjan maahan

kaasit!

TOINEN HUOVI:

Minäkö sonni? ... mutta varrohan, kun lauvantaina...

ENS. HUOVI:

Älähän hätäile! Kontsahassa on ... ei siitä tapella tarvitse...

Tules apuun, Paavo!

(Juoksee erään toverin kanssa Kontsahan taloon,

toiset katselevat ällistyneinä hänen peräänsä).

TOINEN HUOVI:

Ja ettäkö uskaltaa ihan nimismiehen naapurista?

KOLMAS HUOVI;

Ei ne ka-kaikki toki jäniksiä ole!

(Kuuluu melua Kontsahan tuvasta, mistä kohta molemmat

huovit palaavat raahaten mukanaan oluttynnyriä.)

ENS. HUOVI (huutaa):

Suus kiinni, paitaressu, siellä!... Tämä juoma on liian hyvää

niille murjaaneille!

(Huovit kantavat tynnyrin nimismiehen puolelle, jonne toisetkin

katoavat. Kellojen soitto on lakannut, mutta sen sijaan kuuluu

vasemmalta iloista melua ja pian tulevat esille Pouttu, Kontsas,

Tommola, Piri y.m. Viimeisinä Ilkka sokean vaimonsa, tyttärensä

ja vävynsä kanssa; Pentti on saanut tuliaisiksi uuden jousen,

jota hän tutkistelee isänsä perässä käydessään).

POUTTU (tullen etualalle):

No, kiitos Luojan, ett' on matka tehty!

KONTSAS:

Ja mont' on mutkaa ollut matkallamme. --

POUTTU:

Ja monta Mattiakin vastaan tullut!

KONTSAS (katselee ympärilleen):

Mut tuoss' on vanha koti ennallansa

ja tuolla Herran huone; Häntä kiitän!

ILKKA (istahtaen oikealle):

Niin, "silmät merellä ja korvat metsäss'"

on olleet retkellämme meilläkin,

sen varmaan uskot, rakas Katri parka!

KATRI (kyynelten välistä):

Niin, sen ma uskon. Mutta, kiitos Herran,

ett' ootte jälleen meidän turvanamme,

näät --

ENS. TALONPOIKA (ehättäen väliin):

-- huonot viestit ehtii aina kuulla; --

Tääll' onhan tänään naittajaiset Kirstin,

sun tyttäres, ja Maunu huovin tässä;

niin ollut on sun oma tahtos, Jaakko!

ILKKA (Kirstiä ja Maunua kätellen):

Niin oikein, lähtiessä lausuin kai,

ett' oisi naittajaiset näihin aikoin;

ma usein matkallani muistin sen --

siis tänään ... (jatkavat puhetta).

KONTSAS:

Mutta kuules, eukkoseni,

et tulomaljaakaan sa meille tarjoo?

Kai lienee oltta vielä Kontsahassa?

KONTSAHAN VAIMO:

On äsken pantua; mut lailla muiden

ma varron sanaa rakkaan ruhtinaamme.

POUTTU (lyhyesti):

Se kuuluu miehille, ei akkaväelle.

KONTSAS:

Niin kylläkin ... sen ehdit vasta kuulla:

nyt maljat reilaan riennä laittamaan!

(Vaimo menee).

On kaksi tupaa meillä muhkeata:

siis alle orren käykää, kumppanit

ja arvon isännät! Näät maljain ääress'

on asioista haastaa mieluisampi --

ja niinhän vaatii vanha tapa myös.

(Kontsas lähtee muutamain kanssa tupaan,

toisia hajautuu maantielle).

PALO:

No, juodaan sitten matkan päättäjäiset,

niin polttaakin jo kurkkuani taas!

TOMMOLA:

Ka, kyllä sietää kieli kostuketta...

PIRI (ilkeästi naurahtaen):

Ja marski maksaa vielä nääkin kestit!

KOLMAS HUOVI (joka on ikkunaan ilmestynyt):

Vai marski maksaa? Kuulkaas päälle, veikot!

PIRI (kivakasti):

Sun kuulijoistas viitt' en huoli minä.

KOLMAS HUOVI:

Vai et sa tiedä, mitä marski antaa,

jos kuka herttualle kieltä kantaa? (katoaa).

PIRI:

Jos antaa rauhaa taikka kylmää rautaa,

on yks ja kaikki, senkin koukkuhuovi!

TOINEN HUOVI (katsoo vuorostaan ikkunasta):

Kas, johan haukkuu siellä Pirin piski! (katoaa).

POUTTU (Pirille):

Kun vilja kyps' on, tehdään vasta touko!

PIRI:

Mut kuumat vereni ei kärsi pilkkaa.

POUTTU:

Ne täytyy hillitä, (huutaa) Nyt tupaan kaikki!

Sa maljaa halveksutko, Jaakko Ilkka?

ILKKA:

Ei sovi halveksua matkan jälkeen,

mut kotiuutiset ma kuulla tahdon.

Siis sisään käykää, kohta seuraan teitä!

(Kaikki poistuvat pihalta tupaan, paitse Ilkka, Katri, Kirsti,

Maunu ja Pentti, jotka ryhmittyvät kaivon ympärille).

Kas niin, nyt ootte kaikki rakkahani taas

mun ympärillä; sinä, Katri raukka,

tok' olet henkes säilyttänyt! Kirsti

ja Mauno naimisissa, oikein tehty!

Ma tulla Kaarinaksi naittajaisiin

kai lupasin ja niinkuin näätte lapset,

ma pidin lupaukseni; (naurahtaen) mun ei syy,

jos hieman myöhästyin, sen arvannette.

Mut katsos Penttiä, hän lihoo vaan

ja kasvaa mieheks varsin muhkeaksi --

kai kohta jousen jännittää sä voit?

PENTTI:

Sun poissa ollessas ma jousellasi

oon harjoitellut.

(Kohottaa uutta joustaan).

Jos sä nähdä tahdot,

niin ammun tuolta sulle tuomen lehden,

tai taivahalta lentäväisen linnun.

ILKKA (naurahtaen):

Vai niin sa tarkka-silmä kyttä oot!

Mut toistaiseksi säästää saat sa taitos,

voi muihin tarkoituksiin tarvis tulla.

MAUNU (vilkkaasti):

Vai herttualta semmoisetko viestit

on teillä eväinänne? Rauhaa ei

siis voinut taata meille herttukaan?

KIRSTI:

Nuo kulkurit he toimii niinkuin tahtoo,

ja vaikk' on marski heillä kilpenänsä,

he tuskin kuunnellevat häntäkään.

KATRI:

Niin, Suitiass' on hän ja matka pitkä

on Suitiasta tänne saakka.

KIRSTI:

Äiti,

ei isä tiedä heidän ilkitöitään?

ILKKA (vaimoonsa kääntyen):

Häh, mitä tarkoittaa hän ilkitöitä --?

KATRI:

Niin, Jaakko, parast' on kai suora olla...

ILKKA (sävähtäen):

Niin, niin, te kaikki täällä... Kyrön kirkolla...

mun sielun täyttää outo aavistus!

KATRI (nyyhkien):

Niin, Jaakko, perhees on nyt mieron tiellä

ja muilta suojaa harmaan pääni päälle

ma olen kerjännyt ja lapses sun

on vailla kotiansa, kontuansa.

Näät talos huovit poltti, raunioina

on siellä pirttis, kaikki, kaikki, kaikki!...

ILKKA:

Häh, raunioina Ilkkalako, sanoit?

MAUNU:

Mun poissa ollessa he työnsä teit.

KATRI:

Ja karja teurastettu, aitat tyhjät!

PENTTI:

Ja orhillasi renkis entinen

nyt ylpeänä ratsastaapi, taatto.

ILKKA:

Sa totta haastat ... huolten juovat nuo

ei valhettele... Taivas varjelkoon,

nyt maailma mun silmissäni pyörii

ja päätä polttaa kumma kuume-hehku

ja suokoon Herra, että malttaisin

ma itseäni; miksi juuri minä?

(Sävähtäen).

Vai oisko viittaus tää sallimuksen,

ett' tehtäväänsä mun se juuri tahtoo,

kun senkin langan on se katkaissut,

mi vielä liitti mua synnyinseutuun?

KATRI:

On outo kaiku, isä, äänessäsi

ja kolkot tuumas; muista meitä sentään!

ILKKA (puhuu kuin itsekseen):

Jo Tukholmassa luona herttuan

se mulle selvis Poutun lausuessa,

ett' oltaisiin me yhtä kansaa kaikki.

KATRI:

Niin, yhtä kansaa kai, mut ihmisiä

me kaikki ollaan, tietää taivaan Herra!

MAUNU (innoissaan):

Niin, kansaa yhtä, jolle johtajiksi

on varmaan kutsuttuna pohjalaiset!

ILKKA:

Sa lausut sen, mit' itse aattelin --

kas, pohjolaiset, toisiin verrattaissa,

on lujat tarmoltaan ja taitavimmat,

kun aika suureen vaatii toimeen, jossa

voi olla kokonaisen kansan onni.

KATRI:

Mut onni rauhan töissä yksin on!

ILKKA:

Hm, rauhan kyllä, laissa turvatun.

KATRI:

On ohje ylimmäisin ihmisyys

ja onnetonten auttavainen viisaus --

mut voima suojaks suotiin heikompain.

ILKKA (katsoo pitkään häneen):

Niin, voima suojaks heikompainsa, niin --

(kovasti) ma olen voima, heikon suojaks luotu.

KATRI:

Mut katso silloin, ett'et itse sorra!

ILKKA (miettii):

Sen täytyy oikein olla, rinnassani

niin käsky kuuluu ... (nousee) nyt on tieni selvä.

(Kontsas tulee tuvasta hieman liikutettuna, oluttuoppi kädessä).

KONTSAS:

No, ilkkalaiset, yhä kuivin suin?

(Ilkka seisoo äänetönnä)

Tok' oisi olvi oiva virkistäjä

näin pitkän matkan jälkeen.

Veikko, hoi,

käy sisään nyt ... me siellä haastellaan

ja tuumitellaan, miehet keskenämme.

ILKKA:

On miesten tuumat täällä meilläkin.

KONTSAS:

Mut siell' ois tarvis sua ... sisään käykää

ja saakaa haarikkanne ... tupaan nyt!

KONTSAHAN VAIMO (tulee tuvasta):

Niin, tupaan käskisin ma myöskin teidät,

mut

(Viittaa vasemmalle).

roistot, rosvot nuo ja hurjimukset

on käyneet taaskin täällä varkaisilla.

KONTSAS:

No, mitä nyt?

KONTSAHAN VAIMO:

Vain hetkeks väistyin pois,

kun juoksin vastahanne, sillä aikaa

jo konnat veivät olvitynnörin.

TOMMOLA (tulee):

Hoi, iikka, miksis viivyttelet, mies,

kun tääll' ois tuumat retkestämme meillä?

ILKKA:

Ne kaikk; on pohdittavat aikanaan,

mut mulla sappi kiehuu (heristää) noille tuolla!

KONTSAHAN VAIMO:

Nuo rosvot juovat siellä ryöstöoltta!

(Piri ja Palo tulevat).

PIRI:

Hoi, emäntä, se onkos sitten totta,

ett' on jo juomat kaikki Kontsahasta?

PALO (haarikka kädessä):

Mun kurkkuani kumma tuska polttaa. --

PIRI:

Tuon Palon kurkkua sit' aina polttaa!

KONTSAS:

Näin matkan jälkeen --

KONTSAHAN VAIMO (Palolle):

Talon tyhjäks panneet

on huovit tuolla ... pyydä heiltä, pyydä!

PALO:

Häh, huovikoiriltako käsket pyytää!

ENS. HUOVI (ikkunassa):

Mut pyydä koreasti, kiiskenpoika!

PALO (kiivaasti):

Vai koreasti teiltä, varkahilta?

PIRI:

No, Kontsas, otettaisko omat pois?

ENS. HUOVI:

Niin ottakaa, kun ottaa rohjennette!

PIRI (heristäen ikkunaan):

Tuo vietävä se juuri viljat vei

mun riihelläni!

(Menee lähemmäs).

Kuules, lemmon kurppa,

käy tänne näkyviin, niin sulkapyrstös

ma hieman lyhennän.

ENS. HUOVI:

Kas sappikissaa,

sa ota Ilkan Jaakko kuvakses:

näät hän on tyyni (nauraa), vaikk' on haarikatta!

ILKKA:

Niin on, ja juuri siksi viel' on tyyni!

(Pouttu ja Martti Vilpunpoika tulevat tuvasta).

POUTTU:

Taas kinastusta! (tovereille) Mielet hillitkää,

on ensin harkittava, sitten toimeen!

ENS. HUOVI (yhä ikkunassa):

Tuo Ilkkalaton Jaakko täällä reuhaa

kuin oisin hältä minä olven juonut!

ILKKA (tiuskaisten):

Vuoks' sinun lienenkin ma mierolainen,

sa pirun käskyläinen!

TOMMOLA (hilliten):

Malta, veikko!

ILKKA:

En taida hillitä ma kauvempaa -- --

POUTTU (tarttuen Ilkkaa käsivarteen):

Sa meidät turmiohon saattaa voit!

MARTTI VILPUNPOIKA (samoin):

Niin, hiili mieles!

ILKKA (riuhtaikse irti)!

En ja tuhat kertaa en!

PIRI:

Niin, anna tulla, minkä tulla täytyy!

ILKKA:

Siis kuulkaa kaikki, mit! on tehty mulle,

sill' aikaa kun me matkallamme oltiin.

(Miehiä tulee lisää Kontsaan tuvasta kuistille).

ENS. HUOVI (tovereilleen):

Nyt korvat auki, veikot, kuunnellaan!

ILKKA:

Jo tuonoin ryöstivät he aitat, läävät

ja vaimon löivät rammaks, sokeaksi;

nyt taas on polttaneet he pirtin uuden,

on karja teurastettu, kaikki viety,

ett' olen konnuton ja kerjäläinen --

ei turvaa itselle,

(Viittaa omaisiinsa).

ei näille tässä!

KONTSAS:

Häh, Jaakko, talos poltettuko, sanot,

ja kaikki viety ... tottako sa haastat?

PIRI:

Sen saavat maksaa rosvot nuo ja marski!

PALO (kumppaneilleen):

No, siispä liekkiin tuli leimutkoon,

nyt onkin Ilkka valmis johtajaksi!

(Huovit nauravat).

TOMMOLA:

Ja vieköön lempo, joll'ei höyhennetty

nuo kukonpoi'at ole Kumpsilan!

(Huovit lyövät ovet auki ja istuvat ikkunoille ja kuistille).

PIRI (Ilkalle):

Nyt, Ilkka, ottaa itse piru sun,

jos et sa kerro rahvahalle tälle,

mik' oli käsky valtakunnan jaarlin.

ILKKA:

Sen tehköön Pouttu!

POUTTU (estellen)

Mull' on hidas kieli --

siis Ilkka haastakoon, me todistamme.

Näin ehkä uhkauksilla herttuan

jo saamme huovit tuolla tuppisuiksi!

KATRI:

Voi isä, muista toki meitä myös!

KIRSTI (äitiänsä pidättäen):

Sa anna taatto toimii puolestamme.

(Katri huokaa).

ILKKA (puoleksi itsekseen):

Kun katson sokkovaimoani tuossa

ja lapsiani ... heitä juuri muistan!

(Katrille) Mut voima heikommuutta suojatkoon,

niin sanoit äsken sa -- ja niin se on!

(Hyppää kaivon luona olevalle kivelle, kansaa kokoontuu hänen

ympärilleen ja puheen kestäessä tulee väkeä maantieltä ja

Kontsaan tuvasta).

Hoi, ystävät ja Pohjanmiehet, kuulkaa!

Siit' on nyt vierryt kuuta kaksi vain,

kun jälkeen Pertun päivän marskin luo

me kanssa Kontsaan täältä samottiin.

KONTSAS:

Niin, kaksi kuuta siit' on täsmälleen!

ILKKA (jatkaa);

Me marski tavattiin ja kerrottiin,

mik' ahdistaapi kurjuus meitä täällä,

kun huovikoirat puhtaaks kaikki syö

ja polkee oikeuden ja Ruotsin lain

ja kurkkuhunsa siemen-viljat juo.

ENS. HUOVI (haarikkaa heiluttaen):

Hei, veikot, terveydeksi Flemingin!

(Huovit nauravat ja juovat).

ILKKA (jatkaa):

Me kaikki kerrottiin ja oikeutta

vain hältä pyydettiin, mut palkaks siitä,

kun järjestystä esivallan puolsin,

hän minut ruoskitutti huoveillansa --

ENS. HUOVI:

Kas, siinä sait, sa vanha juorukello,

kai polttaa pakaroitas, munaskuita! (nauravat).

TOMMOLA (heristää nyrkkiä huoveille):

Niin, naurakaa, mut vielä itkettekin!

ILKKA (jatkaa):

Hän minut ruoskitutti mustelmille --

ÄÄNI KANSASTA;

Ne nahkahansa itse saa hän kerran!

ILKKA (jatkaa):

Ja sitten viskattiin ma kuoppatorniin,

mist' oli ruumis juuri korjattuna

ja missä haisi vielä kalman löyhkä --

KATRI:

Vai kalman löyhkä, Herra siunatkoon!

ILKKA (jatkaen):

Ma sinne pantiin taakse lukkojen --

TOINEN HUOVI:

Niin, kukko lukon taa, on marskin käsky!

MAUNU:

Sa sentään pelastuit!

ILKKA (jatkaen):

Niin, nuoran kautta,

min vaatteistani tein, ma ikkunasta

taas alas pääsin... Kontsas veikon löysin...

KONTSAS:

Mun ulos suoraan ajoi hän kuin koiran!

ILKKA (jatkaen):

Ja vanha noita, pohjalainen velho,

mun loihdullansa kynsist' etsijäin

sai suojatuksi!... Sitten kaksin me

ylitse Pohjanlahden hiihdettiin

ja toiset Tukholmassa saavutettiin.

POUTTU:

Se oli ilon hetki kumppaneille --

nous kyynel silmään Hannu herrankin!

KONTSAS:

Mut marski Klaulle huusin sentään sen,

mink' olin vannonutkin lähtiessä:

"tie helvettiin käy jesuiittain kautta!"

ENS. HUOVI (nauraa):

Mut helvetistä auttaa enkelit!

(Huovit nauravat).

TOINEN HUOVI:

Sun ajoi marski sieltä ruoskan kanssa?

KONTSAS:

Niin ajoi, niin, mutta ruoskimatta sentään!

ENS. HUOVI (samoin):

No, siis ei marski piru lienekään,

kun toki nahkas säästi, vanha sonni.

(Huovit nauravat).

ILKKA (yrittää jatkaa):

Mut minä kaikki olen kärsinyt --

PIRI:

Ja kaikkeen syypäät ovat huovikoirat!

ENS. HUOVI:

Ei haukku haavaa tee, sä Pirin piski!

ILKKA (jatkaa):

Mut käynti herttuassa kuulkaa myös!

MAUNU y, m,;

Niin, mik' on käsky meille jalon jaarlin?

ILKKA (jatkaa):

Meit' ensin juttelutti Aksel kreivi,

se Raaseporin nylkijä ja kettu,

jok' oisi lupauksin ja lörpötyksin

kai meitä maanitellut jälleen pois --

USEITA:

Niin, sen he osaa kyllä Ruotsin herrat.

ILKKA (jatkaa):

Vaan mepä mellakka jo nostettiin

ja semmoinen, ett' itse linna kaikui,

ja huudettiin: "jos muut ei auta meitä,

niin ryssäin tsaari auttaa, lempo soi!"

(Huminaa kansassa).

ENS. HUOVI:

Nyt tuki suus ja alas orreltas

käy kohta kukkumasta, käenpoika!

Vai maasi möisit ryssille, sä konna!

PALO:

Voit itse konna olla, koukkuhuovi;

tai oisko teidän kuiviin kurkkuihinne

kai meidän uhrattava maat ja mannut?

TOINEN HUOVI (toverilleen):

Niin, anna kukkuu ensin käenpoika,

niin kukkuu päänsä poikki. Varrotaan!

ENS. HUOVI:

Kun tarvitaan, niin otetaan, ei muuta!

PIRI (vetäisten puukkonsa):

Tuon koiran tuosta isken alas kohta!

(Huovit joutuvat liikkeeseen, heittävät

haarikkansa ja asettuvat ryhmään kuistille).

ENS. HUOVI (hiljaa toiselle):

Sa malta, veikko, moukat alkakoon,

niin käski luutnantti, hän tietää, hän!

MAUNU:

Siis herttu Kaarlen tapasitte, vai --?

ILKKA (jatkaa):

Niin, jalo ruhtinas me tavattiin.

ENS. TALONPOIKA:

Ja hän on kansan mies ja ystävämme?

ILKKA (jatkaa):

Mies rahvahan ja meidän ystävämme

on herttu Kaarle; mutta herrat siellä

ne häntä vastustavat kynsin, hampain,

se kuultiin kyllä, omin korvin kuultiin,

kun herttualta pois he vallan riistäis

ja itse valtakunnan ohjat ottais!

ÄÄNIÄ KANSASTA:

Sen varsin uskomme, ne syöpäläiset!

ILKKA (jatkaen):

Mut silloin saapui siihen herttuamme.

MAUNU:

Ja mitä lausui teille jalo jaarli?

ILKKA (jatkaa):

Hän mustaks synkistyi kuin ukkospilvi

ja kaikki tiedusteli ... herrat siihen

jo juoninensa väliin ehältäys;

mut silloin suuttui hän ja herrat haukkui,

ja uhkas vallan tyyten heille heittää --

ja avosuiksi meidät kaikki jätti.

ENS. TALONPOIKA:

Niin jättikö, ja suojelust' ei suonut?

ILKKA (jatkaa):

Niin jätti ... mennessään vain ruoskallansa

hän ilmaan löi ja kiukuissansa lausui:

"jos muu ei auta, oikeus hankkikaatte

te itse nuijin taikka aidanseipäin".

USEITA (yhteen ääneen):

Vai nuijin taikka aidanseipäin, lausui?

ILKKA:

Niin, nuijin, aidanseipäin, lausui hän...

ENS. HUOVI (eräälle toverille):

Nyt on jo aika ... sana Kumpsilaan

sa voudille ja luutnantille vie!

On ratsu tuolla alla ikkunan!

PIRI:

Mut lähtiessä ärjäs vielä herttu:

"te emä poikinensa maahan lyökää!"

USEAT:

Ja sen me teemme!

(Kohottelevat nyrkkejään huoveille).

ENS. HUOVI (tovereille):

Kaikki valmiit olkaa!

(kansalle) Tää loukkausta majesteetin on,

ja mull' on käsky marski Flemingiltä

se kohta vangita, ken uhkakieltä

vain käyttää vastaan esivaltaa. Siis:

nimessä marskin sekä kuninkaan

ma sinut vangitsen nyt, Jaakko Ilkka --

sun ensiksi ja toiset kohta seuraa! (huoveille)

Hoi, käännös oikeaan ja eespäin, mars!

(Huovit tottelevat komentoa ja ryntäävät talonpoikain parveen.

Meteli syntyy, jonka kestäessä huovit ympäröivät Ilkan ja

Poutun tarttuen kiinni heihin. Silloin tempaa puukkonsa ja

syöksee erästä huovia kohti)

PIRI (ärjästen):

On täällä vielä puukkomiehiäkin!

Heit' irti Ilkka!

ENS. HUOVI (tyrkkää hänet luotaan):

Seis, sa hurja mies,

jok' esivallan käskyläistä uhkaat!

PIRI (kuten äsken):

Heit' irti Ilkka, taikka, piru vie,

on henkes kankahalla, kuuletkos!

(Rymyä kansa joukossa, huovit tyrkkivät takaisin

talonpoikia, jotka kertyvät päämiestensä ympärille).

ILKKA:

Näin kärsittekö konnain töitä te

ja vangiks' ottaa suotte kumppalinne?

PALO:

Sit' eivät kärsi toki pohjalaiset!

Heit' irti Ilkka nyt!

KANSA (meluten):

Pois huovikoirat!

ENS. HUOVI (tarttuu Ilkkaan, toiset Piriin ja Paloon käsiksi):

Pois tieltä, moukat, tyrmään yllyttäjät,

nimessä marskin, e'espäin miehet, mars!

(Huovit yrittävät lähteä vankinensa),

KIRSTI:

Te kurjat raukat, miss' on puukot teillä!

POUTTU:

Tok: onneks hukkui ne!

PIRI (iskee puukolla yhtä huovia):

Mut eipäs multa!

HUOVI:

Kas, pirun Piriläistä, rintaan sattui! (horjuu).

PALO (riuhtaisekse irti):

Sa palkkas sait ... nyt saakoot toisetkin!

(Ankara temmellys alkaa, naiset ja lapset juoksevat kirkuen

etualalle, talonpoikain otellessa taka-alalla pelastaakseen

Ilkkaa, joka vielä on heidän keskellään).

POUTTU (koettaa hillitä):

Hoi, miehet, taivaan tähden malttakaa!

ILKKA (vimmatusti riuhtoen):

On kuusi niskoillani ... tänne, Perttu!

(Kähäkkää jatkuu, huovit vetäytyvät maantielle ja -- raahaten

Ilkkaa sekä haavoittunutta toveriaan -- peräytyvät vasemmalle,

jonne talonpojat heitä ahdistavat. Naisia ja lapsia yrittää

miesten jälkeen maantielle, mutta siitä estää heitä):

POUTTU (häätäen heidät takaisin):

Pois pihaan lapset sekä vaimot täältä,

täm' on jo totta eikä leikkisotaa!

(Pentti Ilkka yrittää vielä jälkeen).

Pois, sanon minä, taakse aidan tuonne --

ja portti jäljessänne sulkekaa!

(Katoaa vasemmalle. Melu loittonee. Naiset palaavat jälleen

pihaan -- Kirsti viimeisenä sulkee veräjän -- ja ryhmittyvät

pihamaalle sekä Kontsahan kuistille; Pentti hyppää aidalle).

PENTTI:

Voi sitä mellakkaa! En nähdä voi,

jos isä viel' on heidän vankinansa?

KIRSTI (ottaa yltään morsiuskoristeita, jotka laskee kaivolle):

On nääkin kauniit naittajaiset, äiti, --

ties Luoja, kuinka päättyneekin kaikki!

KATRI (on hapuillut kaivon luo ja koskettaa Kirstin morsiusesineitä):

Kas, harso kruunuinensa kaivon luona;

sä kruunus pudotitko, lapsukainen?

KIRSTI:

En, muuten siihen ne ma laskin vain,

kun toistaiseks ei hempuja lie tarvis.

KONTSAHAN VAIMO (tukee Katria):

Nää sallit kai mun tuonne tupaan viedä?

ma lasken säilyyn kaikki kirstuhuni,

niin sieltä löytyvät, kun kaivataan.

(Katri nyökäyttää myöntymykseksi).

KIRSTI:

Ne uudet on, näät äidin harsot, kruunut

ne paloi Ilkkalassa!

KATRI (huo'aten):

Paloi kaikki!

KONTSAHAN VAIMO (ottaa kruunun ja harsot):

Mut Luojan kiitos, että säilyi pää,

jok' kerran häissä hempeleitä kantoi!

(Kansalle).

Te kylän emännät ja nuode-kaasot,

myös tupaan käykää... Viel' on katto yllä,

jos olven joivatkin nuo huovikoirat!

(Kontsahan vaimo ja joukko naisia tupaan).

PENTTI (yhä aidalla):

Tienhaaraan Kumpsilan he kääntyy jo --

ja isä vankina! Jää hyväst', äiti,

kai vielä taattoni ma pelastan!

(Hyppää aidan yli ja katoaa vasemmalle).

KATRI (hätäisesti):

Ei, Pentti, ei, sen kielsi vanha Pouttu!

KIRSTI (nousee aidan luona olevalle kivelle):

Se varoitus on turha, tuolla jo

hän kiitää tiellä niinkuin nuori varsa!

(Palaa etualalle).

KATRI:

Niin, tää on totta, eikä leikkisotaa,

niin sanoi Pouttu -- ja hän tietää, hän!

KIRSTI (huokaisten):

Jumala ties, jos leskeksi mä jään

jo ennen kuin ma vaimoks ehdin tulla.

KATRI:

Niin, sellaista on ennen kyllä nähty,

kun vainolainen häihin vieraaks saapui,

ja toisen kaatoi, toisen leskeks jätti --

mut eihän Herra sitä salli suinkaan!

ERÄS VAIMO (tulee väliin):

Ei huolta siitä, reipas mies on Mauno

ja päänsä puolustaa, sen taata voin;

jo keväällä sä poikaa hälle kannat!

KIRSTI (naurahtaen):

Sa niinkö luulet?... Pojan tahtoisin

ma hälle synnyttää ... tää suureks kasvais

ja taaton kolhut kostais ilkiöille!

KATRI:

Voi, sua lapsiparkaa, kostotöiile

sa syntymättömän jo uhroaisit!

Niin, suokoon Herra, että äidiks saisit,

mut poikas rauhantöihin synnyttäisit --

(huokaa) on Ilkkalassa työtä hälle kyllä!

KIRSTI:

On liiaksikin!

ERÄS VAIMO:

Mauno ennen pitkää

taas aivan uuden veistää, pellot kyntää,

kun rauhan töille jälkeen mellakan

hän joutaa!

KIRSTI:

Joutaa, milloin joutaa, niin,

kun koirat suuhun syö, mink' antaa pellot!

(Nousee kivelle ja katselee tielle).

Hoi, äiti, hoi, jo kaukaa metsän taitse

ma joukon tänne palaavaksi nään!

KATRI (nousten):

Näät palaavaksi ... mutta isäs onko

ja miehes myöskin?... Entäs huovijoukko!

(Vaimot lähestyvät).

KIRSTI (kurkotellen):

On isä sinilakkinensa, on,

ja Mauno kupeellansa Poutun kanssa, --

ei seuraa huovit, meidän miehet vain!

KONTSAHAN VAIMO (ikkunasta):

Ja Kontsas onko?

KIRSTI:

Häntä en mä nää!

(Vaimot yrittävät veräjälle, mutta sokko-Katri pidättää heitä).

KATRI:

Ei tielle ketään, vanha Pouttu kielsi;

ken elää, tulee sieltä ilman teitä!

KONTSAHAN VAIMO (juosten pihalle):

Mut jos on Kontsahan he vanginneet

tai jos ois iskun tapparasta saanut!

KATRI:

Ken kuollut on, ei palaa jällehen --

KIRSTI (riemuiten):

Nyt tuoss' on miehet ... isä, Mauno, Kontsas

ja kaikki muutkin... Pentti jousinensa!

KATRI (huokaisten):

Se poika kiellosta ei huoli enää!

KIRSTI:

Hän Ilkan poika on ja veli mun!

(Miesjoukko saapuu suurella melulla. Piri ja Palo

ensimmäisinä avaavat veräjän tuoden riemusaatossa Ilkkaa,

joka Poutun, Kontsaan, Maunun ja Pentin seurassa saapuu;

muutamilla on vaatteet repaleina).

PIRI:

Hei, täältä tullaan, vapaana on Ilkka!

TOMMOLA:

Ja koirat karkoitettiin Kumpsilaan!

PALO:

Tienvarteen allikkoon ma heitin kaks,

ja poikkijalkoja tai kättä vaille

kai lie he jääneet, kosk'ei nousseet sieltä!

MARTTI VILPUNPOIKA:

Mut viinapäissään lie he sentään olleet!

KONTSAS:

Niin, viinapäissään, muuten piru tietää,

ett' taajat niskassamme koht' on joukot,

kun luutnantti ja vouti viestin saa; -- --

kas, silloin miehet, auttakohon Herra!

POUTTU:

Ma sanoin äsken, ett' on tosi eessä,

ei enää leikinteko ... tuohon paikkaan

kaas yhden huovin Pirin puukko jo.

PIRI:

Kas vain, kun sentään korjasivat raadon!

POUTTU:

Niin, mukanaan he kumppalinsa vei,

se juuri esti heitä tappelussa.

Mut tappo tapahtui ja siin' on kylläks.

Ma vielä mieluust' oisin varronnut,

ett' tyysti kaikki ensin harkittaisiin

ja sitten toimeen käytäis yhtä-aikaa;

mut nyt on alku tehty, tosi alkaa,

ja neuvot yhtä tarpehen kuin nuijat.

ILKKA:

Niin, nostettavat kaikk' on otteluun

ja siit' on neuvot tehtävät -- ja kohta!

KATRI (hätäytyen):

Vai kaikki julkiseenko kapinaan

siis vastaan esivaltaa, kuningasta?

ILKKA:

Ei kuningasta, mutta marskin valtaa!

KATRI:

Mut vastaan käskyläistä kuninkaan!

Meit' auttakohon silloin Jeesus Kristus

ja Herra taivaan!

ERÄS VAIMO:

Hän on laupias

ja naiset syyttömät hän armahtaa,

mut sortaa syylliset,

(Katsoo naisparveen).

ja niit' on kyllä!

(Muutamat naiset vetäytyvät syrjään,

toiset huokaavat "niin, niin!")

ILKKA:

Ma huolin viisi Herrast' taivahan,

jok' Ilkkalani salli poroks polttaa,

mut mitä sanoo veli Kontsas nyt?

KONTSAS:

On piru Herraa ollut voimakkaampi

siis tällä kertaa... Pouttu, puhu sinä!

PIRI:

Te menkää helvettihin Herroinenne!

on voima tuomarimme ... puhu, Pouttu!

KATRI:

Ei voima, ei, -- se heikon turvaks suotiin!

PALO:

Hm! puhu Pouttu, sull' on vanhan järki!

POUTTU:

Ma puhuu kyllä; tuuma mull' on selvä:

se tehtiin Tukholmassa; Hannu herra

ja Hämehen ja Savon miehet yhtyi.

Mut naiset kuulla toiste ehtii sen

ja lapset tääll' on tiellä, vouti jos

ja huovit yllättäisi meidät tässä.

Sa, Ilkka, turvaan vietä omaises

ja Kontsas vaimos, tuonne Kyrön poikki --

kai joku lautalla voi saattaa heitä?

KIRSTI;

Taas naiset pois ja pois ja aina pois --

mut minä tietää tahdon, kuinka miesten

ja Maunon käy; näät hän on minun nyt!

ILKKA:

Siis omas ota, sopiikin se niin,

ett' teidät Mauno saattaa; (Maunulle) mutta kuules,

jos sanan saat, sull' onko jousi valmis?

MAUNO:

On jousi jäntevä ja (näyttäen puukkoansa) puukko myös.

PIRI (naurahtaen):

Vai puukko myös? se iske tuppehen!

kun sota alkaa, nuija tarvitaan.

ILKKA (häätäen vaimoaan ja naisia perälle);

Sä, Kirsti, auta sokko-äitiäs

ja Pentti myöskin teitä seuratkoon!

PENTTI (ynseästi):

Taas minut akkain kanssa käsketään!

ILKKA (nykäisten Penttiä käsipuolesta):

No, tokko kuulit käskyn, mars!

PENTTI (ääneen):

Ma kuulin;

(Itsekseen).

mut taistelusta pois en siltä jää.

KONTSAS (vaimolleen):

No, Anni, seuraa heitä sinä myös,

ja ota tyttö sinne kerallasi, --

ma ovet telkeän ja ikkunat!

POUTTU:

Siis naiset lautalle ja Herran haltuun!

NAISET:

Vaan lapsia ja meitä muistakaa!

PALO:

Pois hameet tieltä nyt, kun tosi alkaa.

(Naiset menevät oikealle, lapset mukanaan, Mauno ja Pentti

seuraavat heitä, Kontsas käy talollensa, telkeää ovet ja

ikkunat).

POUTTU (nostaa kaivon luona olevan pienen rahin etualalle sillä aikaa,

kun toiset istuvat ympärille, mitkä kaivolle, mitkä kuistille):

Te kaikki tiedätte, mik' uhkaa meitä,

jos marski ryöstöänsä jatkaa saapi?

ILKKA:

Sen tiedän minä, Ilkka, parhaiten,

ett' eessä kaikilla on mieron tie.

KAIKKI:

Niin, mieron tie ja kerjäläisen loppu!

POUTTU (jatkaa):

On kaikki tehty, mikä tehdä voitiin,

on käyty lait ja voutiin valitettu

ja hengen uhkain itse marskitkin.

ILKKA:

Sen olen tehnyt, raipat sain ja valmis

jo olin kuolemaan kuin koira, (sylkäsee) ptui!

PALO:

El koira koiran häntää polje, ei!

POUTTU (jatkaa):

Kas, siinä totta puhuit, Palo; koirat

he hammastaa, mut ovat yhtä mieltä,

kun tavarasta, talonpoikain työstä

on kysymys. Niin, elää kaikki koittaa,

-- se huoli yhtä herroillekin on --

KONTSAS:

Jos eläis vain kuin parhain ymmärtää

ja ymmärtäis ja tietäis, kuinka elää!

POUTTU (jatkaa):

Niin kyllä, Kontsas, totta on se, totta;

mut millä elää, sit' ei mieti vauras,

jok' elää toisten työstä, millä elää,

kas, siinä kysymysten kaikkein loppu,

jos rikkaaltakin rikkaus riistetään.

PIRI:

Ja sen me teemme, silloin itse nähkööt,

mi tärkehint' on tässä maailmassa.

PALO:

Ja syödä täytynee kai toisessakin!

(Muutamat nauravat).

KONTSAS:

Ei pilkkaa uskonnosta, miehet, ei!

ILKKA:

Niin, hiiteen uskonriidat, jatka Pouttu!

POUTTU (jatkaa):

Jos tyytyis siihen he, min laki säätää,

ois hyvä meille, vaikka mielivalloin

he lainkin turvin meidät puhdistaa.

ILKKA (joka on puhellut erään kyläläisen kanssa):

Niin, lainkin turvin; uus on käsky marskin,

uus käsky tullut uuteen veronkantoon.

PALO:

Mut sitä veroa en maksa minä!

PIRI:

En minä myöskään, tässä (kohottaa kätensä) vannon sen!

USEAT (huutaen ja kätensä nostaen):

No, kun ei Pirikään, ei kukaan meistä!

ILKKA:

Ei, miehet, ei! Vaan sota alkakoon!

POUTTU (jatkaa):

Niin, nyt sen täytyy alkaa; herttualta,

jok' onpi sijaisena Sigismundon,

on meillä käsky siihen. Marskin huovit

me rajan tuolle puolen karkoitamme!

ILKKA:

Mut siihen yksistään en tyydy minä,

jok' olen tehty mieron kulkijaksi --

vaan käyköön tiemme kohden Turunlinnaa!

PIRI ja PALO y.m. (lakkiansa kohottaen):

Niin, kohti Turunlinnaa tiemme käyköön!

ILKKA:

Ja marski itse mulle maksakoon,

mit' on hän velkaa, taikka hirsipuussa

hän henkeänsä meiltä kerjätköön!

POUTTU:

Ei liikaa kiivastusta, miehet, ei,

vaan tyystin harkitkaamme ensin kaikki --

ja sitten nähdään, kuinka toimitaan.

MAUNU (tulee juosten vasemmalta ja ojentaa pergamenttikäärön Poutulle):

Täss' onpi kirje herttualta meille!

POUTTU:

Häh, herttualta?

ILKKA;

Meille onko kirja!

MAUNO:

"Te Pohjan miehet", alkaa kirje tässä!

Se lue, Pouttu!

POUTTU:

Vanhan kansan mies

ma olen, Mauno, lukea en taida;

mut mitä tahtoo meistä jalo jaarli?

MAUNU (silmäilee kirjettä):

On hertun viesti, herra mahtava,

jo Turkuun saapunut ja valtakirja

on hällä salainen, ett' Turun linna

on saatettava haltuun herttuan

ja portit aukaistavat silloin, kun

on meidän joukko muurit ympäröinyt.

ILKKA:

Siis kohti Turkua on hertun käsky!

POUTTU:

Vai sellainen on meille kirja tullut?

Se näytäs tänne!

(Mauno antaa kirjeen, Pouttu tutkistelee sitä).

Niin, en tiedä, hm,

kun lukutaitoa en saanut, mutta -- - --

ken takaa, ett' on herttuan tää kirja?

ILKKA:

Sen takaa omat sanat herttu Kaarlen,

joill' otti jäähyväiset meiltä hän.

POUTTU:

Hän puolustukseen käski, muuhun ei!

PIRI:

Mut emän poikineen hän lyödä käski.

USEAT:

Niin sanoi herttua, se kuultiin kaikki!

PALO:

Ja kaiken pahan emä se on marski!

ILKKA:

Niin, Noki-Klaus ja hänen huovikoirat!

POUTTU: (hetken mietittyään ja kirjettä kädessään pidellen):

Jos totta puhun, niinhän minäkin

nuo hänen merkkisanat ymmärsin,

vaikk' en sit' tahtonut ois ilmituoda;

niin oivalsi ne Hannu herra myös,

kun hälle kerroin käynnin herttuassa.

Me silloin tuumitttin jo valmiiks retki:

ett' alkais Pohjan miehet, nostais muut

ja kaikki yhtä aikaa Turkuun marssis

ja marski linnassansa vangittaisiin.

PIRI:

Ei, hirteen marski, taikka kuoppatorniin!

ILKKA:

Ett' itse tuntis kerran kalman löyhkän!

POUTTU (jatkaen);

Niin tuumittiin, mut tullessamme jo

ma seurausta tuuman kauhistuin.

KONTSAS (pudistaen päätänsä):

Niin, kautta taivaan, suur' on tuuma tuo,

mut siten suistuis myöskin paavin valta

ja valta jesuiittain; marskin pappi

on jesuiitta, sen ma kuulla sain,

ja uusi vouti samaan kuuluu uskoon!

ILKKA:

Kas, jopas keksi Kontsas myöskin syyn!

Se oikein, veikko! Mutta noihin en

ma puutu, hautaan vain on yksi tie.

POUTTU:

Ma uskonnost' en myöskään riitaa nosta.

KONTSAS:

Mut minä nostan vastaan paavin valtaa!

POUTTU (tiukasti):

Vaan maan ja leivän, omaisuuden tautta

ma taistelen kuin luusta ärty koira

ja vapaudestani ma pidän myös;

en salli humalaisten huovien

ma ryöstää taloani; salli en,

ett' isä ruoskitaan ja vaimo piestään!

ILKKA:

No, nyt me ollaan yhtämieltä, Pouttu!

POUTTU:

Nyt olet sinäkin, sen kyllä uskon

ja kaikki muutkin; niinpä kuulkaa nyt

mun tuumani ja Hannu herran tahto,

jot' tämä hertun kirje kannattaa.

(Kaikki keräytyvät Poutun ympärille).

Siis jako kolmeen joukkoon tapahtuis:

yks joukko samois Rautalammen kautta

ja sieltä kulkis kohti Kuopiota.

MUUTAMAT:

Vai Kuopioon?

POUTTU (jatkaen):

Ja sieltä Tampereelle.

Useita ääniä:

Niin, Tampereelle!

POUTTU:

Tampereelle, niin!

Mut Kurikan ja Ylöjärven kautta

pääjoukko meidän marssis suoraan sinne

ja matkallansa aateliset löis;

mut Nokialla joukot molemmat

taas yhdistyisi, huovit karkuun lyötäis

ja sitten tiemme kääntyis Turkuun, jonne

sais kolmas parvi kautta Anolan,

miss' asuu Aksel Kurki, hertun mies;

tää sodanpäämies siitä suosiolla

tai väkivoimin mukaan temmattais

ja hänpä nuijajoukon yhtyneen

taas kohti Turunlinnaa johdattaisi.

TOMMOLA:

On viisahasti kaikki harkittuna!

POUTTU:

Ja nyt tää kirje, jos se totta on,

ois jatko tuumallemme; herttua

hän linnan portit meille aukaisuttaa --

ja kenpä tietää, vaikka silloin ois

hän laivoin saaristossa Ahvenan!

PIRI:

Ja raunioille Turun kuoppatornin

myös marski Suitian hän hirtettäis!

ILKKA (riemuiten):

Ja taas ois vapaa Pohjanmaa ja Suomi

ja aikakirjat tietäis haastaa siitä,

ett' orjuutensa, sortajansa kaikki

löi itse niskoiltansa pohjolaiset!

PIRI (intoutuen):

Niin, pohjalaiset, miehet Lapuan

ja Kyrön, Ilmajoen merkin antoi --

ja heitä sotaan johti Jaakko Ilkka!

USEAT:

Niin, johtajamme olkoon Jaakko Ilkka!

TOMMOLA (arastellen):

Jos sentään Pouttu ottais ylijohdon;

on hänen tuumakin ja hän on vanhin

ja näyttää tyysti kaikki harkinneen.

PIRI:

Mut Ilkka kaikki meidät innostaisi

ja kostamista enin hällä on,

jonk' ovat kerjäläiseks huovit tehneet

ja vaimon lyöneet umpisokeaksi;

ken syistä tuollaisista taistelee,

hän johtaa voittoon aina joukkuensa.

KONTSAS:

Ma myönnän, että Pouttu tuuman suuren

on kypsyttänyt Hannu herran kanssa

ja tyystin kaikki "puntit" harkinnut.

Mut taivaan Herra tietää, vahva usko

voi vuoret siirtää, miehen säilyttää,

jos aseeksensa jonkun vain hän ottaa.

Sen on hän tehnyt; turva Korkehimman

on Ilkan säilyttänyt matkallaan,

ei muuten seisois hän nyt tässä, ei;

hän ase Herran on, hän johtakoon

ja Pouttu neuvoin häntä ohjatkoon.

USEAT:

Niin Ilkka johtakoon, on päätös kaikkein,

ja Pouttu neuvot tarpeelliset antaa!

POUTTU (vähän yrmeissään):

No, niinkuin tahdotaan, ma kyllä väistyn,

tää tuuma liian kallis mulle on,

ett' toran siitä nostaa sallisin!

ILKKA:

Ja mulle myöskin. Mutta tahto kaikkein

on tahto mun, en eriseuraa suosi.

Vaan oikein kuullut jos ma äsken lien,

ol' aie jakautua kolmeen joukkoon?

POUTTU:

Niin, kolmeen joukkoon!

ILKKA:

Kolme johtajaa

siis myös on tarvis.

POUTTU:

Täältä Tampereelle

pääjoukon johtaa sentään Jaakko Ilkka.

ILKKA:

Ja tässä tärkeässä tehtävässä

mun auttajani olkoon Yrjö Kontsas,

tää vahvan uskon mies ja kirkon pylväs --

jos siihen suostuu hän ja suostuu muut!

KONTSAS (lyöden kättä);

Ma suostun, veikko, siitä kättä päälle!

USEAT:

Niin, heidät yhteen liitti kohtalo!

POUTTU:

No, olkoon niin. Ma itse valitsen

taas retken suoran kautta Korsholman

ja pitkin rantaa Anolaan ja Turkuun --

se olkoon minun joukon ristiretki!

Jos "melkkiläiset" Korsholmassa on,

["Melkkiläiset" -- Abraham Melkerssonin, Pohjanmaan

voudin huovit; vouti asui Korsholman linnassa.]

niin voudin vangiksemme näpistämme.

Mun joukkohoni miestä kolmesataa

ois kokoon kutsuttava kapulalla,

mies talosta -- ja toiseks johtajaksi

ma tahdon sinut, Martti Tommola --

jos siihen suostut ja jos suostuu muut.

TOMMOLA (tullen esille):

Niin minäkö? Jos kautta Korsholman

ja Anolan käy Turkuun ties, ma suostun.

Sen tien ma tunnen.

USEAT:

Päätös olkoon se!

ILKKA:

Mut viel' on kolmas joukko johtajatta;

ken Kuopion ja Rautalammen miehet

sais aseisiin ja meihin yhdistäisi?

KONTSAS:

Niin, kenpä tietäis meistä Savon tien --

niin harvoin pohjalaiset sitä käyttää!

POUTTU:

Hm, myöskin sitä harkinnut ma oon --

näät miehet Lapuan ja Lappajärven

käy joskus sielläkin. Siis heille kuuluis

tää Savon tie; häh, Martti Vilpunpoika,

sa tietänet kai Kuopiohon tien?

MARTTI VILPUNPOIKA:

Niin Kuopioonko Rautalammen tien?

POUTTU;

Niin, kautta Rautalammen kai se käy!

MARTTI VILPUNPOIKA (verkalleen ja ikäänkuin estellen):

Siell' olen kerran käynyt, vaan en tiedä --

POUTTU:

Yks kerta riittää, oppaita on kyllä; --

siis Martti Vilpunpoika johtaa sinne

kuuskymmenkuntaa Lappajärven miestä.

USEAT:

Se olkoon päätöksemme!

POUTTU:

Miehet Lapuan

sa nostatat ja heistä vastaat, Martti!

MARTTI VILPUNPOIKA:

Kun merkin annan, nousee joka mies!

ILKKA:

Ja miehet Ilmajoella nostan minä!

KAIKKI:

Niin, Jaakko Ilkan käsky kaikki nostaa.

POUTTU:

Ja Kyröstä ja Kyrön naapureista

ma itse vastaan -- vaikka hengelläni.

MAUNU:

Ja sata huovia, mun liittolaista,

on mulla varmaa miestä; aseineen

he yhtyy johdollani Ilkan joukkoon.

ILKKA:

Kas, sepä oiva juttu, tuohon käteen,

sa kunnon vävymies; vai vaimos nuoren

siis hennot jättää, henkes voi se maksaa.

MAUNU:

Niin voi, mut vaaran tullen minä yksin,

ma sotilasko syrjään hiipisin!

Sit' en ma voi, ja sit' ei sallis Kirsti.

ILKKA (lyöden häntä olkapäälle):

Siin' olet, lempo vieköön, oikeassa --

niin, sit' ei sallis Ilkan Jaakon tyttö.

MAUNU (Ilkalle):

Sun poissa ollessas ma heille kerroin,

mit' oli tehneet marskin miehet nuo --

ja silloin kumppalit jo kauhistuivat

ja valan käsin nostetuin he vannoi,

ett' tietäs seuraavat he kuoloon asti!

POUTTU:

No, sen jos vannoivat he kumppalille,

ma siihen luotan. Mutta rantaseudut

ken nostattaa, ma heistä huoli en.

ILKKA:

En minä myöskään, ranta-Ruotsin miehet

on eriseuraa, marski säästää heitä.

KONTSAS (rykäisten):

Ja toinen ääni heill' on kellossansa --

ma heidät tunnen, rantaruotsikot.

POUTTU:

Siis rantaruotsalaiset jääkööt pois!

KAIKKI: Pois!

POUTTU:

Heill' on ehkä toiset käskyt, niin --

(intoutuen) Mut kun on talvi tullut, kierä jää

ja suksi luistaa siljan hangen selkää,

kas, silloin kaikki Turun linnaa kohti

me joukoin taajoin yli Suomenmaan

siis lennämme kuin tuntureilta vyöry.

ILKKA (innolla lakkiansa hoilauttaen):

Niin lennetään kuin tuima raivomyrsky,

jok' kaikki tieltään maahan ruhjoaa

ja yli Suomen kaikuu yksi huuto:

pois alta aateli ja kansan syöpä!

Mut eellä muiden Pohjan miehet käy

ja Turun portit auki lyö ja maassa

he marskin hirmuvallan kukistaa, --

ja yli Ruotsin, yli Ryssän maan

voi meistä haastaa vuosituhannet!

(Samassa hyökkää näyttämölle läähättäen ja

edestänsä miehet syrjään singahuttaen):

PENTTI:

Hoi, vouti saapuu huovijoukon kanssa!

POUTTU:

Häh? Uusi vouti huovijoukon kanssa?

ILKKA:

Nyt perii perkele, jos yllättää

hän meidät tässä ... silloin vangit oomme.

Siis joelle kaikki, minkä kengät kestää,

ja siitä lautan kanssa tuolle puolen!

(Ankara meteli syntyy, miehet tempaavat

aseensa, toiset hyökkäävät vasemmalle).

POUTTU:

Mut lauttahan on tuolla puolen joen!

ILKKA:

Voi, saatana, en sitä muistanutkaan!

Siis yli uikoon, joka uida voi!

PENTTI:

On lautta rannassa, ma toin sen itse.

(Miesjoukko lähtee juosten vasemmalle;

jäljelle jää vain Ilkka, Kontsas ja Pentti).

ILKKA (katsoen pitkään poikaansa):

Sa Herran siunaama siis pelastit

nyt isäs sekä kaikki; kenpä ties,

vaikk' oisit kohtalonsa ratkaissut!

KONTSAS:

Niin, tutkimattomat on Herran tiet!

(Ilkka tempaa Pentin mukaansa ja lähtee juosten toiston

jälkeen, Kontsas perässä. Heidän mentyä tulee vasemmalta

vanha noita-akka ontuen ja polveansa pitäen).

NOITA (sylkäisten):

Ptui jälkees hammastauti, kuppatauti,

sa hurja ruoja, joka vanhatkin

noin tyrkit rammaks, katkot polviluut!

(Tulee etualalle).

Ma tulen Laihialta, jossa synnyin:

ei mua muistettu, ma muistin kaikki,

ei mua tunnettu, ma tunsin kaikki.

Ma tiedän tuumat heidän, johdan heitä

ja kehrään langat omaks kankahaksi.

Niin, Ilkan poika toi mun yli joen --

tuo oli Ilkka itse ynnä Kontsas;

he kaikk' on palanneet ja hertun viestit

ma kuulin akkaväeltä. Valhekirjan

(nauraa) sen minä itse tullessani toin!

(Kuuluu lähenevää melua oikealta).

Mut nyt on vouti täällä huovinensa,

siis tupaan tuonne ... uksi telkimeen,

niin laitan heille vielä oivat lystit.

(Katoaa Kontsaan tupaan. Pian sen jälkeen

saapuu huovijoukon kanssa Pohjanmaan vouti).

ABRAHAM MELKIORINPOIKA (täydessä virka-asussa ja aseissa;

ensimmäiselle huoville);

Sa sanoithan, ett' täällä Kontsahassa

nyt jälkeen kapinan ja murhatyön

he istuis oltta juoden, mässäten

ja hankkis sotaa vastaan esivaltaa --

mut yhtä sielua en täällä huomaa.

ENS. HUOVI:

Mut vankineen he palas tänne päin

ja että tääll' on mässätty, se näkyy:

(Viittaa kumoon viskattuja raheja, tuoppeja y.m.).

voi huovit todistaa, ett' aie heillä

on nostaa nuijasotaan koko maa.

HUOVIT:

Sen kuulimme ... ja kaikki todistamme!

ABR. MELKIORINPOIKA (miettien):

Hm, kaikk' on mahdollista; herttua

hän käyttää heitä omiin aikeihinsa --

mut senpä taidon taidamme me myös.

(ääneen) On karkuun lähtenyt siis nuijajoukko;

mut minne päin, kun tietäisimme sen?

TOINEN HUOVI (joka on veräjän luona):

Miesjoukon nään ma Kyrön tuolla puolia.

ENS. HUOVI:

Ja lautan tieten veivät mennessään.

ABR. MELKIORINPOIKA:

On virta matala ja ratsuillansa

voi huovit yli päästä: jälkeen siis!

(Ens. huovi antaa lähtömerkin miehillensä).

(Tullen etualalle).

Tai seis! Nuo tuvat ensin tässä tutkikaa,

jos aseit' ois he jättäneet tai muuta,

mik' aikehista heidän todistais;

lain nimessä ne kaikki korjataan.

Tää talo tässä

(Viittaa nimismiehen taloa).

näyttää autiolta,

on auki ikkunat ja uksi myös;

Mut tupa tuo?

ENS. HUOVI:

On tupa Yrjö Kontsaan.

ABR. MELKIORINPOIKA:

Sen teljetty on ikkunat ja ukset --

kenties on siellä naiset piilossansa,

niin saamme heiltä tiedot nuijapäistä.

(Lähestyy ovea ja huutaa).

Lain nimessä te uksi aukaiskaa,

jos keitä lie?

(Äänettömyys, huutaa uudelleen).

Ma uksen murratan

ja talon poltatan, jos niskuroitte?

(Äänettömyys. Huoveille).

Siis ovi murtakaatte auki te!

ENS. HUOVI (tempaa pihalta rahin, jolla lyö oven sisään;

ens. huovi katsoo tupaan):

On tupa tyhjä!

ABR. MELKIORINPOIKA (tulee myöskin katsomaan):

Eipäs! Uunin päältä

ma näen kaksi silmää tuijottavan!

Hoi, akka siellä, alas uuniltas!

ENS. HUOVI (menee tupaan ja raahaa tullessaan esille noita-akan):

Kas, tuon ma löysin sieltä tosiaankin!

NOITA (tekeytyen vähäkuuloiseksi):

Häh? Uksen rikoitko ja ma kun luulin,

ett' aikoja on uksi auki ollut!

(Huovit naurahtavat).

ABR. MELKIORINPOIKA:

Sa vastaa, miss' on miehet, nuijalaiset!

NOITA (kuten äsken):

Niin, multa loppui kellaristakin

ja uuni lieskasi kuin helvetissä.

ENS. HUOVI:

Hän hourii vanhuuttaan...

ABR. MELKIORINPOIKA:

Niin, mielipuoli

hän varmaan on tai kuuro, (huutaa) Akka, hoi,

miss' ovat miehet täältä, tiedätkö?

NOITA (käsi kotvan takana):

Häh? Puukko Ilkall' on, ja tuolla, tuolla

on Kyrön kirkko ... vouti kyllä tietää.

ABR. MELKIORINPOIKA:

Suus kiinni, hullu! Jääköön houkka rauhaan!

(Kääntyen poispäin).

Ma saavuin tällä kertaa --

NOITA (ilkeästi):

Liian myöhään!

ABR. MELKIORINPOIKA (ärjästen):

Vie akka tupaan, telki uksen päälle!

ENS. HUOVI (työntäen akan tupaan):

Mars, akka, uunillesi uudelleen!

NOITA (ovelta):

Mut nyt on auki heitettävä uksi!

ENS. HUOVI (naurahtaen):

Kas siinä, lempo vie, hän puhui totta;

ma uksen rikki löin ja telkimen.

(Huovit nauravat).

ABR. MELKIORINPOIKA (vakavana):

Hän jääköön uunillensa, mielipuoli!

Meit' tärkeämmät kutsuu tehtävät:

te nuijajoukon jälkeen joutukaa

ja vangitkaa, jos keitä kiinni saatte.

Ma oitis marskin luokse matkustan

ja sanan saatan, että kansa täällä

on noussut yksimielin kapinaan

ja uhkaa Turkuun tulla tuokiossa.

(Vouti huovijoukon kanssa häviää oikealle. Heidän poistuttua

tulee tuvasta, varovasti hiipien noita-akka, kurkistellen ja

katsellen tielle päin).

NOITA:

Nyt ovat kaikki poissa ... (nauraa ilkeästi) tuolle puolen

pääs nuijalaiset ... vouti huovineen

taas palaa Kumpsilaan ja sieltä Turkuun

vie sanan tästä marski riettahalle.

Ma kaikki kuulin ... kuuro en ma ole,

en kuuro, en, en sokko, enkä hullu,

vaan langat kankahaksi kehräilen.

Ma huovit Ilkkalan sain polttamaan,

ett' ois hän irti synnyinseudustansa

ja vapaa toimehensa määrättyyn!

Niin, sen ma tein; mut Ilkan pelastin

jo toisen kerran: mua saattaessa

toi Pentti lautan yli Kyröjoen!

Jos isä kaatuu, poika tehköön työn --

mut yhtä rintaa kerran muistelkoon

Klaus Flemingin ja Ilkan töitä kansa!

(Säikähtää ja kuuntelee).

Ei tule ketään, ei, ma hiivin pois,

nyt tehtäväni toisahalle kutsuu --

mut kautta myrkyn, noidannuolen, loihdun

ma tässä taivas-alla vannon, että

on verta hohtava se ruumisvaippa,

johonka marski Fleming lasketaan --

ma tahdon sen ja -- perkele sen täyttää!

(Esirippu alas).