Oottako kuullu, kuinka Plumpärin paatin on käyny?
Se Plumpäri on sellaane flesuune ja viraatoon miäs, jotta sen maalline
omaasuus on hujan hajan.
Keväällä sai sekin iilin, että sillä kans pitääs olla paatti kun
muillaki herroolla ja yks junkkari saikin sitte myyryksi sille vanhan
rometon monella saralla markalla.
Siin'oli seiliä, nuaria ja naruja, tyyri toises pääs ja pohjas muitaki
reikiä kun se, johna korkkia piretähän.
Plumpäri veti trasut mastho ja ihmiset siunaalivat Kalarannan pryyllä
jotta:
— Kun on hullu pöllöö kun sitoo skuutin kiinni, vaikka perä on aiva
pystys!
Yks huuti jotta:
— Miäs hoi, päästä naru irti, muutoon sä ajat suaraa Sariinin
sänkykamarin klasista sisälle.
Mutta Plumpäri tarttuu tyyrihi ja kääntöö ensiksi vasemmalle ja sitte
oikialle ja taas vasemalle ja teki sitte sellaase lehmänkäännökse, että
pummi löi Plumpäriä niin vastakuanua, ettei se nähny pitkähä aikaha
mitää. Hattu meni ja kaks hammasta. Leukaperät oli turvoksis toista
viikkua.
Mutta kyllä kans paatti lähti viilläthö Vaskiluatua kohre.
— No menkhö peijakas, mihkä tahtoo, tuumas Plumpäri ja piteli
leukojansa.
Meinas jo pistää tupakiksi ku pummi tuliki toisen kerran, ylitte ja
tärähytti taas niin leuvoolle, n'otta Plumpäri olis pyllähtäny merehe,
jos ei sill'olsi peräpuali kovasti raskas.
S'oon nähkääs lihavaa sorttia, tämä Plumpäri. Se otti niin kipiää,
ettei se saattanu mainatakkaa.
Pani vain paatin pohjalle maata, ettei kolmatta kertaa saisi
samallaasta mälliä.
Jos s'oliski saanu peijakas viä, viälä kerran pummilla muatohonsa, niin
tohjoksi olisi vissihi menny koko päävärkki, niin lujaa tekua ku se
Plumpärillä onki.
Ja Plumpärin paatti teki sellaasia kaaria ja leikkauksia, jotta sit'oli
ilo kattella. Se kryssäs ja prässäs ja seilas perä erelläki.
Ja aina kun Plumpäri yritti nostaa päätä ja kattua, mihnä mennähä,
lenti pummi ylitte että vinkuu ja Plumpäri painoo päänsä vähä äkkiä
alaha.
— Luja paatti — tuumaali Plumpäri. Mutta sitte töksähti. Tarttuu ku
tikkuhu ja kun Plumpäri kattoo, niin se oliki Linnanrannas.
— No tämähän ny passas! — sanoo Plumpäri.
Ja Plumpäri sitoo paatin prykyhy kiinni ja lähti kotia, mutta tuliki
kahren viikon perästä frouvinensa takaasi ja meinas lähtiä vähä
seilaamaha — niin paatti makaskin pohjas!
— S'oon vähä ravistunu. Antaa sen ny maata kun s'oon nuan tukevasti
pohjas! Siälähän paisuu, ettei enää vuara!
Ja kun Plumpäri taas kahren viikon perästä tuli kattomha, niin kyllä se
ilostuu, kun myrsky oli nakannu paatin kauas maalle.
— No totisesti! Siinähä sen ny passaa hyvin paikata.
Ja kun Plumpäri sitte tuli nikkari Mäkelän ja pläkkipellin ja vasaran
kans kolmen viikon päästä rantahan, niin vesi oli noussu ja paiskannu
paatin sillan ala pohjaha.
— No siälä se ny on hyväs paikas. Pareet s'oon kun se paisuu, elikkä
kun paikata pitääs. Naulan kohrista pakkaa aina mätänöhö. Ei pilata,
kuulkaa Mäkelä, hyvää paattia paikkaamalla.
Siälä s'oon maannu Plumpärin paatti lios tähän asti.
Toiset ovat ruvennehet vethön paattiansa maalle, mutta Plumpäri on
viisas miäs. Se sanooki jotta:
— S'oon aivan turhaa. Siin' on vain vaivaa ja rähinää. Maakkoho ny
siälä ensi keshä, niin vissisti onki raot ummes, eikä tarvitte sitte
paikata, ei paisuttaa.
Ei tarvitte eres merehen lykätä!