Oottako kuuliu, kuinka yhren isännän käythin hevooskaupas Vaasan
markinoolla?
Sill'oli sellaane vihapito salvia, jota s'oli manannu Mikkelistä
asti. Oikiastansa s'oli muutoon kaikin pualin hyvä ja vankka hevoone,
mutta ku se sai sen pään, niin hyppii pysthy, potkii, prätkytteli ja
tryyköötteli, mihkä rookas. Eikä isännän auttanu mikään. Pänttäs sitä
eli löi, s'oli yhren tekevää. Mutta pahite isäntää suututti se, ku
s'oli purottanu sen hevoosen takia ainaki viis kertaa lakkinsa. Ja
lakit on nyt tyyrihiä.
Ku se hevoonen sai sen iilin päähänsä keskellä maantiätäki, niin sit'ei
osannu yhtää pitää varaansa. Siitä paikasta riipaasi, n'otta lenti
lakki tiäpualehe. Ja monta kilomeetriä mennä paasootti, n'otta piti
irvillä hampahin pirellä ittiänsä rees kiinni. Takaasinpäi ei sitä
hevoost' olsi saanu tulhon vaikka sen tuhat olis ollu. — Sinne jäi
lakki, ja kyllä niillä ottajia on.
Ja sitä varte s'oli se isäntä tullu markinoolle vaihtamahan pois
sellaase pritakan. Oli varannu pari pottua pontikkaaki turkin
plakkarihi, että saa paiskata naamahansa ennenku plassille lähtöö. Ja
minkälaane hevoosmiäs s'olis, jok'ei olsi pöhnäs? Eihän stä viitti
huutaa ja valehrella selvällä päällä, nii ku hevooskaupas pitää.
Isäntäki teki kortteeripaikasnansa kolme kissintunssia, seikasta
plöröä, n'otta tokeniki. Pakkas jo pihasta lähties vähä viippoottamha.
Mutta kyll'oli kans oikia ääni kellos, ku isäntä paiskas ittensä
rennosti rekhen ja hihkaasi että:
— Hei elämää, eikä mitää kituelämää! Tiä auki ja taivasta myäre!
Ja kyllä salvia lähtiki n'otta pyry nousi Pitkääkatua plassille päin.
Ei keriinny poliisikaa ku härintuski hankehen hypätä ja vähä krääkäästä.
Santviikin mäen pääll' oli hevosia ja miähiä aivan mustana.
— Hevoone ku limppu ja poika ku mötiäänen! — hihkaasi isäntä, joka
kyllä taisi. — Täs s'oon hevoone, jok' ei lantiilla lohkee.
Koht'oli miähiä ympärillä pää vääräs siikaroomas. Salviaa kattothin
erestä ja takaa. Yks oli suusta luuraamas, toinen perästä sihtaamas.
Kattoovakki tarkasti. Ja se mustalaane, joka piti häntää ylhällä,
kiljaasi sille suusta kattojalle, että:
— Näkyykö läpi?
Silloon suuttuu isäntä ja huitaasi mustalaasta suittenperillä ympäri
korvia. Sanoo että:
— Oikee köyhät ei saa kattuakkaa! Eikä sikavainaan silmill' oo ennenkää
nähty!
Samas tuli yks Vähäänkyröön lahtari kaakillansa kolistaan sellaasta
lentua, jott' oikee hirvitti. Kuinkaha oliki saanu koninsa sellaasehe
vauhtihi. Yks äijä siinä tuumas jotta:
— Huipathanko huppia?
Ja tuli heti kauppa. Isäntä sai 700 väliä ja lähti uurella hevoosella
tryykööttelöhö. Heitti salaasinpualin potustansa aika ploiskahroksen
poskhensa, sylkääsi, hihkaasi ja — taas oli miäs hevosen suuta
luuraamas.
— No rippikoulu-iäs s'oon, mitäs siinä vahtaat — jahkaasi isäntä.
Eikä siinä kauaa noukka tuhissu ku taas vaihrethin. Ja vaihrethin ja
huipitthin viälä monta kertaa. Sitä pikemmin tuli kaupat, jota pahemmin
isäntä tuli pönttyrähä. Se teki väliä ja antoo kans, kuinka kulloonki
rookas.
Oli jo pimiä, tuas 9:n aikana, ku isäntä tuli hyppööttään Pitkääkatua
ja ajoo yhthen toisen kans n'otta tärähti. Manathin ja präiskäthin
niinku pitiki ja sen päälle vaihrethin hevoosia.
Isäntä tykkäs, jotta sen toisen hevoone oli vähä suuree ja rotevee ja
antoo 1.000 markkaa ja lakkinsa väliä.
Sitte ajoo kortteerihin ja kortteerin emäntä pani hevoosen tallihi, kun
isänt'oli niin pöhnäs.
Pakkas isäntää vähä aamulla naurathon, vaikk' oliki kohmelos. Tuumas
että:
— Pitää käyrä kattornas minkälaase kopukan mä nyt lopuuksi oon saanu.
Tuli tallihi ja kattoo — niin eikös isännän oma salvia seisokki siälä!
Mulkaasi vain isännän päälle ja oli kun olis' sanonu että:
— Sen tuhannen päitäkö tämä tälläänen prissoo merkittöö? Mutta kyllä
kans akkas sun kuulettaa, kun kotia päästhän!