PIRUN MIEKKA
Runonäytelmä
Kirj.
EMIL ELENIUS
Porvoossa,
Werner Söderström Oy,
1922
HENKILÖT:
HENNEKIN
KAARINA
INKOINEN
JACOBUS HORDINCH
OLAUS HORDINCH
KIRSTI
KERTTU
SIRKKA
ERÄS ROUVA
TOHTORI KARPALANUS
PAAVALI
MUNKKI
RITARI MAX
VANHA NEITI
RITARI SUOMELA
LIHAVA ROUVA
ANNIKKI
MUSTALAISTYTTÖ
PALVELIJA
PALVELIJATAR I
PALVELIJATAR II
MUUTA PALVELUSVÄKEÄ
MIEHIÄ JA NAISIA
VANHA MERIMIES
NAHKAPEITTURI
NUORANPUNOJA
LINNAN LÄHETTI
HALLIN UKKO Y.M. TIETÄJIÄ
PIRU
AATELISROUVIA, -NEITOJA JA -HERROJA
Aika: Kesällä V. 1421.
Paikka: Turku ja Ruissalo.
Neljä Näytöstä.
PROLOGI.
Viisi vuosisataa verkallensa,
vierinyt on unhoituksinensa
ajasta tuon Henni Kuokkinaisen,
suuren, jalon, ylvään turkulaisen.
Jäänyt miehen nimi ainoastaan
kertomahan kelpo kantajastaan.
Ihmislapsi, muistonmaita karta,
ellei oppaanas' oo Runotarta,
joka ajan menneen pimentoihin,
muistin sammuneihin komeroihin
johtaa selvittävän valaistuksen,
avaa Muistottaren mustan uksen
kuolemattomien silmäis eteen,
johtain sinut _Ajan_ merten veteen,
jossa kangastukset unten mailla
nousee kuvain kirkkahien lailla
hävitäkseen jälleen tomun alle,
jota Ajatar tuo kylvää teille
muistin mantuoiden kamaralle,
sankartöille, ammoin kalvenneille, --
Hennekin, jos missä vielä olet,
missä Manan maita tänään polet,
tiedä, että etsintäsi suuren,
elämäsi vankan perusjuuren,
uskollisen viranvaalintasi,
hansakaupat hyvin hoitamasi,
niin myös horoskooppein kunnioinnin,
pyhäin palvomisen, ihannoinnin,
myös nuo _Kiusaajasi_ tuomat erheet,
rikkilyödyt elon siteet, perheet,
elämäsi pyhän sekä aren
kultakirjasissa Muistottaren
Runotar on meille säilyttänyt.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Hennekinin talo Turussa.
Turun pormestarin Hennekin Kuokkinaisen työhuone. Sisustettu ajan
ylimysten hienoon, rikkaaseen tapaan. Aamu. Aurinko paistaa.
HENNEKIN (istuu pöytänsä ääressä, jolla on kasoittain virallisia
pergamentteja.)
Niin, ja tämän vienet Turun kaniikille,
sukulaiselleni Jacob Hordinchille.
INKOINEN
Kiitän nöyrimmästi.
HENNEKIN
Matkallasi poikkee mestar' Hirvon luokse.
Aninkaisten kadun salpaa kohta törky,
jonka synnyinsijana lie Hirvon paja.
Tämän nokinaaman päähän tieto aja,
että kadulle hän ei saa ajaa kuonaa
tunkioihin, joihin maalaisrattaat kaatuu
tuodessansa aamuin kaupungille muonaa.
Moni Raision ja Rengon mies jo eilen
maitokuorminensa katuojaan vieri.
Tänään taaskin kuormaltansa alas kieri,
taittain sääriluunsa sekä päänsä puhkoin
aamunkoittaessa muuan eurajokelainen.
Kaupungille tämä tuottaa häpeätä,
joka korjattakoon ennen huomispäivää.
INKOINEN
Kiitän nöyrimmästi.
HENNEKIN
Niin, ja tässä tää on Turun raadin päätös
nokikolareista. --
Kesäpoutain tullen saimme tulipalot.
Niihin syyllisille määrännyt on raati
Hirspuunvuoren kaakinpuussa selkään raipat.
INKOINEN
Kiitän nöyrimmästi.
HENNEKIN
Muut' ei enää! Mennä voit. -- Ei, ootas vielä!
Tiedät tuon: Kaniikki Turun, Jakob Hordinch,
kirkkoherra Voionmaalla, jossa asuu,
sukulainen, serkku, mikä lienee mulle. --
Tällä kaniikilla veli Olaus Hordinch,
kauppamies, tai merirosvo, taikka ehkä
molempia.
Veljekset nuo eilen merituuli Turkuun
molemmat toi, kaupantekoon innokkaaseen,
toisen synneillä ja aneilla ja toisen
Saksan tavaroilla.
Kirjeen viet siis mainituille Hordincheille
taikka heidän sijaisilleen.
Se on kauppakirja, jolla luovutetaan
heille Ruissalosta vanha linna
tavaroiden säilöpaikaks.
Kauppakirjan viet ja tietonasi pidät.
INKOINEN
Kiitän nöyrimmästi.
HENNEKIN
Niin, ja paluumatkallasi poikkee rantaan,
katso, onko kaikki, niinkuin olla pitää
PALVELIJA (saapuu odottamaan vuoroaan.)
HENNEKIN
Huvijahdillani. --
Mitä vielä pitikään mun sanomani? --
(Innostuen)
Niin, ja mestarkokin Ruissaloon sa kutsut,
sekä viisitoista muuta: leipureita
keittäjiä, soittajia, konstitaitureita...
Juhlan kunniaksi, -- ymmärräthän?
Tässä lisäksi on lista
kutsuvierahista,
jotka minä toivon näkeväin jo tänään
Ruissalossa,
päivän korkeimmilleen joutuessa.
INKOINEN
Kiitän nöyrimmästi.
(Menee)
PALVELIJA
Kaksi valittajaa pyrkii puheillesi,
nuoranpunoja ja nahkapeittur'.
HENNEKIN
Käskinhän jo ajamaan ne matkoihinsa!
Ketään en ma ota vastaan enää tänään.
PALVELIJA
Sanoin sen jo näille riitapukareille,
mutta kumpikin he muka asiaansa
väittävät niin tärkeäksi, että siitä
riippuu koko Turun kunnia ja maine.
(Ulkoa kuuluu jytinää ja riitaa. Hetkisen perästä syöksyvät riitaveljet
tapellen sisään.)
NAHKAPEITTURI (nuoranpunojalle:)
Maltas lurjus! Yhtä totta kuin ma lienen
kunnon porvari ja Turun kansalainen,
yhtä totta hirtän sinut ensi puuhun.
NUORANPUNOJA (Hennekinille:)
Kuule jalo herra minun asiani!
Tämä nahkapeitturi on suuri konna,
ilkivallan harjoittaja, tappelija,
renttu, Turun porvarien mätäpaise.
PALVELIJA (poistuu.)
NAHKAPEITTURI (Hennekinille:)
Armollinen, jalo herra Kuokkinainen,
kuule kärsivällisenä valitustain:
Toissa lauantaina, katsos, kikassansa
nahkapeittureitten kunta kelpo, vakaa
juomass' oli pyhän Nikolaon maljaa.
Nuoranpunojat nuo sitten sinne saapui
kesken juhlaa, heti tappeluksen aikain.
Konnat, ilkein haukkusanoin, nuorapampuin
kimppuun aseettoman rauhanjoukon.
Tyytyneet ei roistot vielä edes siihen:
Ilkesivät, sieluttomat, kiinni ottaa
itse nahkapeitturien esimiehen.
Hänet riisuivat he melkein ilkoisilleen
sekä viskasivat akkunasta ulos
koko Kupittaisten torin nähtäväksi,
pukunaan vain pelkkä aivinainen paita.
NUORANPUNOJA (nahkapeitturille:)
Housut myöskin miehell' oli, Jumal' auta!
NAHKAPEITTURI (Hennekinille:)
Kuule, täällä sinun luonas, arvon herra,
kiroilee tuo oinas, sanoo: "Jumal'auta."
NUORANPUNOJA
Mitä sitten valehtelet, puhu totta!
NAHKAPEITTURI (Hennekinille:)
Ulos viskasivat esimiehen, konnat.
Tuomitse nyt jalo oikeuden herra,
määrää pakkovero nuoranpunojille --
Taikka neuvo, mitä me nyt tekisimme --
anna meidän täyttää esivallan tahto --
HENNEKIN
Muuta neuvoa en totisesti tiedä
kuin sen, että esimiehenne on jälleen
kahta kiivahammin sisään heitettävä
pukeutumaan. -- Teille kummallekin neuvon:
Luunne korjatkaatte täältä hyvään aikaan,
muutoin tyrmän vahti teille tietä näyttää.
(Riitaveljet poistuvat pelästyneinä.)
NUORANPUNOJA (nahkapeitturille ovessa:)
Maltas, vekkuli, sun vielä nahkas peittoon!
PALVELIJA (tulee sisään.)
Linnast' tuli lähetti ja pyrkii sisään.
LÄHETTI (seuraten palvelijan jäljessä; Hennekinille:)
Linnan isäntä, tuo Knuutti herra,
pyytää terveisensä tuoda sekä
kutsuu sua rouvinesi juhlaan
linnaansa ens' maanantaista viikko.
HENNEKIN
Sano terveiseni herrallesi,
että mielihyvin perheineni
saavun juhlaan, jos suo ikää Luoja.
(Palvelija ja lähetti poistuvat.)
HENNEKIN (syventyy papereihinsa.)
KAARINA (ovella.)
Henni! --
Ei kuule hän,
ei näe myös.
Näin viikot hukkaan vierii.
Yöt pitkät, päivät harmaat.
Elo kallis katoo.
(Lähempänä Hennekiniä:)
Hennekin!
Herra Hennekin Kuokkinainen!
HENNEKIN
Kaarinako, tulit hiukan pahaan aikaan,
tulit hiukan pahaan aikaan Kaarinainen. --
Taikka eipä niinkään, istu... istu tänne.
KAARINA
Tulin milloin vainen,
aina tulen pahaan aikaan.
Rupeemittain riittää sulla
aikaa kaniikeille,
rippi-isille ja pyöveleille,
kauppiaille, nokikolareille,
hansalaisille ja meren kulkijoille.
Koko aamun riitti sulla aikaa
Juho Inkoiselle, joka äsken lähti.
Mutta vaimollesi,
jonka nuoruus tyhjiin kuluu,
sull' ei riitä ajan rahtuakaan. --
Tulin päivällä tai yöllä,
aina sama virsi:
"Kaarinainen, tulit hiukan pahaan aikaan."
HENNEKIN
Mutta kuinka voisit vaatiakaan multa,
että jättäisin sun tähtes hoitamatta
kauppani ja kaikki virkatehtäväni.
KAARINA
Herra Kuokkinainen, kuinka lienee
kauppojen ja virkatehtävien! --
Kuulin juuri loppupuhees
Juho Inkoiselle.
Hennekin, käs' sydämelle!
Ken tuo "serkku" Hordinch lienee,
jolle Inkoinen nyt kirjettäsi
parhaillansa vienee? --
Turun kaniikin tuon nimellisen tunnen,
mut tuo toinen, Olaus Hordinch? --
Ja, tuo kumma kauppakirja
merirosvon kanssa. --
Tämä kaikki mua ihmetyttää,
varsinkin kun tässä vielä puhut
virkatehtävistä, kunniasta...
HENNEKIN
Vaimo, kyselet mit' ei sun sovi tietää. --
Aikonetko moittia mua tässä siitä,
ett' ois virka, kaupat saaneet huonon hoidon!
Maalla Hordinchit on kauppiaita,
toinen kirkon mies sen lisäks' vielä.
Mitä merell' ovat, sit' en kysy.
Kukin hoitaa omat asiansa.
KAARINA
Sinäpä sen sanoit. Sinä sanoit:
"Kukin hoitaa omat asiansa". --
Mut ei kysymys nyt ole siitä,
mitä miehiään nuo ovat herrat. --
Tahdoin huomauttaa sulle vainen,
että kiirees' keskellä sa mulle,
rakas Henni, suot niin vähän huomiota.
Olet rikas,
sull' on tavaraa ja rahaa yllin kyllin
elääksemme toinen toisillemme,
huvitellaksemme. --
Tuskin yhtään olet ollut kanssain,
aviomme kahteen pitkään vuoteen. --
Ellei milloin sulla muita esteit' oisi,
silloin pyhäinpäivät, paaston ajat. --
Tuskin päivää kesin taikka talvin,
jolloin niin ois puhdas arki ollut,
että oisit edes yöksi luoksein jäänyt.
Siitä huolimatta yöt ja päivät vaanit,
ettei kukaan muu sais kanssain seurustella. --
Henni, miksi toit mun tänne?
Eihän elo kauppaa, virkaa varten luotu,
eikä kiertotähtien ja kuiden mukaan
veretönnä kulkevaksi. --
Pyhimykset, jotka ikiuntaan
arkuissansa makaa, hekin kerran
eläissänsä rakastivat, iloitsivat.
Pitäisikö tämän vuoks' siis meidän
suruun kuolla?
Ja jos joku pyhä mies tai nainen
koko elämänsä hukkas paastoon,
rukouksiin, itsekidutuksiin --
eikö juuri sitä varten, että
meillä, jälkeen jäänehillä oisi
elonmalja sitä runsahampi?
HENNEKIN
Nainen! Asiasi ei oo arvostella
pyhäin miesten elon tarkoitusta.
Vaimo! Sulle usein neuvoskellen
olen opettanut pyhäin tarkoitusta:
Joka viikon torstai kiirastorstai,
pitkäperjantai myös joka viikko
eikä kerran vuodess' ainoastaan.
Joka sunnuntai on Herran pyhä. --
Kaikki nämä viikonpäivät halki vuoden
rukouksin, paastoin pitää viettää
maallisuutta, hekkumata karttain.
(Ajatusta muuttaen:)
Mutta kuules, mitä tehdä aioin:
Viime Valpurina kuudennen jo kerran
pormestariksi sun miehes tehtiin.
Tämän vaalin kunniaksi otan lomaa
kolme päivää.
Nämä kauniit kolme kesäpäivää --
niin on päätökseni -- viettäkäämme
ilojuhlin, soitoin, lauluin, kalaretkin
Jumalan ja kaupunkimme kunniaksi.
KAARINA
Mitä tarkoitatkaan!
HENNEKIN
Niin on päätökseni.
KAARINA
Henni! Onko totta mitä puhut!
Henni, voi kun olet hyvä tänään!
Heti lähdemmekö? --
Kutsun paljon nuorta kansaa:
Karpalaiset, Hirvot, Kurjet,
Rankoiset ja Karvataskut. --
Pelkkää nuorta kansaa, Henni!
Lisäks soittajia, laulajia! --
Ota sinä mukaan omiasi:
Paavali ja Hordinch, tuo kaniikki,
ehkä merirosvokin, jos tahdot,
tohtor' Karpalanus, shakki-veikko,
kaikki kumppanisi, joiden kanssa
voit sa mielitöitäs tehdä: vetää nuottaa,
taikka verkot apajalle viritellä. --
Purjehdimme, laulelemme,
nauramme, -- niin että vatsaan koskee.
Ja kun alkuun pääsemme, sa Henni,
unhotat nää Turun turhat puuhat. --
nuorennut ja iloon liityt,
jätät kaupat, virat, paastot, --
virat saksoille, niin myöskin kaupat,
paastot munkeille, ne heille kuuluu.
Astrologian taas ottaa
tohtor' Karpalanus, se on hänen.
Sinä otat minut, joka sulle kuulun!
HENNEKIN
Niin, jo tänään lähdemmekin täältä.
Järjestää saat olos siellä kuinka mielit.
Olet näiden kolmen päivän kuningatar.
Mutta ettet ymmärtäisi mua väärin,
sanon sulle jo näin etukäteen:
Juhlat jääkööt näihin yksiin.
Kun näät ensi torstain päivänsäteen,
tiedät, loppui arki vuosikaudeks --
Vaimo, älä johda mua kiusauksiin!
KAARINA
Kiusauksiinko siis sua johdan? --
Niin, ma unohdin jo taas tuon tutun polun --
että niinkuin verettömät haamut
tahdostasi vaeltaneet oomme --
sekä vaellamme, sen nyt uskon!
HENNEKIN (yrittää puhua.)
KAARINA
Vaikene! Mull' on nyt puheenvuoro!
Kyllä ymmärrän; sa aiot virkkaa
vanhaan tapaas:
"Kaarinainen, paha kuun on vaihe,
jättäkäämme kaikki ilon aihe,
pitkäperjantai on joka viikko,
eikä kerran vuodess' ainoastaan.
Joka sunnuntai on Herran pyhä. --
Kaikki nämä viikonpäivät halki vuoden
rukouksin, paastoin pitää viettää
maallisuutta, hekkumata karttain!"
Vapiset ja nielet jotain kurkussasi, --
luulin sinun jotain sanovasi?
Kadut, että olit tänään suostuvainen
tuohon juhlaan. Kadut ehkä tuhlaustas,
taikka pelkäät vihaa pyhimystes:
Ehkä sinun tähtes' häpeästä
kääntävät ne kylkeänsä tänään
hopeearkuissansa!
Herra Hennekin, voit tuskin mieltää,
miltä tuntui puhees äsken
luvatessas mulle suvijuhlan,
tarjoten senjälkeen vuoden paaston:
Niinkuin erämaassa janoon nääntyneelle
joku tarjois raikkaan viinimaljan,
huulten luokse tois sen sekä jälleen
pois sen veisi.
HENNEKIN
Kaarinainen, kuinka noin sa haastat!
Sanoillasi rinnan rikki raastat!
Vaimo, muista asemaasi nyt ja aina!
Muista, että mies on vaimon pää ja määrää
huvihetket, huviretket,
katsoo, että pyhät kunnioidaan,
pitää huolen perheen kunniasta,
palvoo, kiittää Luojaa antamasta
kauniin elon taisteluineen.
Vaimo, muista, että aateliin sun nostin
melkein rikkatunkiosta.
Maine, rikkaus mi mulla,
myös on sulla.
Moitiskelet, että ilo maallinen
harvoin käypi talossamme --
voisi vielä harvemminkin käydä.
Parempi on puoli munaa
kuin on tyhjät kuoret!
Riitelemme tässä,
kun ois aika kiistat heittää
juhlan vartoessa kynnyksellä.
KAARINA
Yksi pyyntö viel' on mulla,
toivon, että myönnyt siihen --
HENNEKIN
Nämä kolme päivää sun on kokonansa.
KAARINA
Siispä kutsun ketä tahdon?
HENNEKIN
Olet kolmen päivän kuningatar,
olet valtiatar juhlan.
Kuitenkin ma huomautan, ettet kutsu
niitä, joiden tavat, sääty sit' ei myönnä.
KAARINA
Valtiatar juhlan, kiitän! --
Mutta nytpä muistan,
että kutsuin tänne naiset
Karpalaisten, Hirvoin, Karvataskuin,
ratokseni, hetkeks käsitöiden ääreen. --
Pitikin jo heidän täällä olla.
HENNEKIN
Oikein teet, kun seurustelet
jalosukuisien rouvain kanssa,
uskovaisten, paljon kokeneiden.
Nyt kun tulevat, niin pyydä mukaan
myös Ruissalon juhlaan heidät kaikki.
PALVELIJA (tulee.)
Rouvat Kirsti, Kerttu sekä Sirkku
ovat tulleet.
KAARINA (Hennekinille:)
Kutsun heidät tänne?
(Palvelijalle:)
Sano rouville, ett' ovat
tervetulleet tänne
HENNEKIN
Tulivat kuin kutsun mukaan!
KAARINA
Sanoinhan jo, että heidät kutsuin!
HENNEKIN
Niin, nyt muistan. Olen hajamieli tänään
Oomme kinastelleet tässä, mutta
älä heidän anna sitä nähdä.
KAARINA
Ellet itse sitä näytä!
Minähän jo nauran heitä aatellessain:
Täti Kirstin kummallinen puku,
kuosi Lyypekistä taikka Hollannista,
hänen paksu muotonsa ja ennen muita
lyhyt kaula, ruusunkarva iho.
Nenä pysty, joss' on loppumaton nuha.
Kautta Suomen kuulut aivastukset,
niiden jälkeen sadat siunaukset, --
kuinka voisin niitä nauramatta
aateliakaan!
Milloin aika mulla vitkaan vierii,
silloin hänet kutsun -- että vain saan nauraa.
HENNEKIN (poistuu sivuovelle.)
Kuulen tulevan jo heidän.
Puhu heidän kanssaan ihmisiksi,
kaikki parhaaks kääntäin.
(Rouvat tulevat. Tervehtimisiä.)
KAARINA (suutelee kutakin.)
Tervetullut, täti Kirsti!
Tervetullut, täti Kerttu!
Tervetullut, täti Sirkku!
Kuinka voitte?
Toivon, että terveet ootte.
TÄDIT
Terve tervehyttäjälle,
ehtoisalle emännälle!
Kuinka jaksat?
Kuinka jaksaa talon jalo herra?
KAARINA
Voimme varsin hyvin -- kiitos Luojan.
KAIKKI
Kiitos Luojan.
KIRSTI
Tulimme vain kolmin,
mutta aikaa varasimme
sitä runsahammin,
niinkuin pyysit, armas Kaari.
Voimme kanssas olla vaikka
koko päivän.
KAARINA
Kiitos siitä teille.
KIRSTI (aivastaa.)
Avit Jeesus! Mua vaivaa kesänuha.
TOISET
Avit' Jeesus!
KIRSTI
Luoja, taikka sitten tohtor' Karpalanus
minut siitä joskus vapauttaa!
Mikään ei niin kiusallinen ole
kuin tuo Juhanin- ja Jaakon-päivän
aikaan saatu kuiva kesänuha.
KAARINA
Istukaatte rakkaat vieraat!
Kutsuin teidät tänne,
koska täällä olen Hennin kanssa
neuvotellut asiasta,
joka tuottaa meille pari hauskaa päivää:
Hennin virkaanastujaisten muistopäiväks
oomme päättänehet Ruissalohon
kutsut laittaa.
Siihen iloon mukaan pyydän
myöskin teitä, rakkaat tädit.
TÄDIT
Niistä varmaan suurenmoiset tullee! --
Kiitos rakas lapsi kutsustasi!
KAARINA
Ensimmäiset ootte kutsuvieraat!
Kotoanne nuoret neidet sekä herrat
seurannevat huviretkellemme. --
Laulut, soitot, tanssit ovat
nuorten riemut.
Nuottaretket, shakit
vanhain herrain.
Kaikkein yhteiseksi ruokaa, juomaa,
minkä Ruissalossa riittää.
KIRSTI
Tämä kaikki muuten hyvä,
mutta tulee hiukan -- kuinka sanon --
"räppänästä sisään",
kuten sananparsi oli
nuoruudessain Nousiaisten puolla. --
Tuskin jaksan oikein päästä
selvyytehen, mist' on puhe! --
Miellyttäisi hiukan molempia
toruskella: talon rouvaa sekä herraa. --
Tapana on näihin asti ollut --
älkää pahastuko -- jättää
viikon verran valmistuksiin --
aikaa kutsutuille. --
Neuvottelut sukulaisten kanssa
hm -- ja paljon muuta, paljon muuta.
Mutta nytpä tässä tänään saamme kutsun
tämän päivän juhlaan, heti. --
Pelkään, että jokin erikoinen
(naurahtaa ilkeästi)
seikka oisi kiirehtänyt. --
Esikoisen ristiäiset taikka muuta,
joka häiriön toi aivoihinne.
KAARINA (punastuen)
Mikään sekoita ei aivojamme. --
Kutsu vähän myöhä lienee,
mutta, rakkaat vanhat tädit,
tunnettehan herra Kuokkinaisen,
jopa aina nuoruudesta asti:
ilon hetket suo hän itsellensä
vasta jälkeen pitkäin ponnistusten.
Yhden käden sormilla ne kaikki
laskea voi ilonhetket,
jotka aikana hän aviomme
antoi itsellensä.
Kun sen sitten joskus muistaa,
muotoja ei malta noutaa.
Siksi nytkin vasta tänään tiedon antoi.
Työ ja uurastus on hänen osanansa,
työ tään kotikaupunkimme hyväks.
Lepo, ilo, nautinto on hälle vieras.
Töineen, lahjoineen hän kaunistus on Turun,
oiva esimerkki nuorisolle
kevyelle tämän nykyajan.
Enemmän kuin kukaan tätä ennen
Henni palvellut on yhteishyvää,
katsomatta omaa etuansa.
Valtiasmeren rantain helmi Turku --
senhän tunnustavat ulkolaiset, --
eikä Hennin osa Turun loistoon
ole vähin, vaikka itse sanon. --
Niin, ken työss' on kiinni lailla Hennin,
ennätä ei valmistella viikkomäärin
juhliansa.
Työnsä äärestä hän tästä nousee,
sanoo:
"Kaarinainen, armas pulmuseni,
kuudes kerta valittihin minut
pormestariksi nyt tänne Turkuun
viime Valpurina, niinkuin tiedät.
Siinä onpi muiston syytä meille. --
Siispä Kaarinainen tulit
luoksein oivaan aikaan,
juhla laittakaamme!
Laulut kaikumaan ja soitot soimaan,
nuoret karkeloimaan lattialle,
vanhat pulikoimaan apajalle,
saaliin hakuun, nuotin, verkoin." --
Nyt hän itse riensi kaupungille
saamaan juhlan juonta kokoon.
KIRSTI
Ymmärrämme, leikkiäpä haastoin. --
Oma vikamme, jos joku meistä
kesken pukeneena saapuu juhlaan!
KAARINA
Suonette kai, että hetkeks poistun,
muuttaakseni hiukan pukuani.
Sillä aikaa huvitelkaa toisianne!
Käsken palvelijan tuoda tänne
viinipikarit ja mesileivät.
KIRSTI
Ole hyvä, Kaarinainen!
(Kaarinan mentyä:)
Puku hällä Vesterlindin kankahasta!
Hinta kaksikymment' aartuata kyynär!
Siin' on väki, nämä Kuokkinaiset!
Tapoja ei enemmän kuin kauppiailla!
Aatelia ovat sentään olevinaan,
mutta käyttäytyvät niinkuin --
kiitän sällit Ulvilassa.
Rahalla saa ostaa kaiken --
paitsi oikeen tahdin.
KERTTU
Rouva Kaarinainen puhui suukkosista,
mutta minun silmissäni näytti
niinkuin oisi taistotantereella ollut
vähää ennen tuloamme.
KIRSTI
Oikein arvaat. Huhu tietää, että nämä
Kuokkinaiset epäsovuss' elää.
Mulle kertoi talon palvelija, --
joka ikäns' elänyt on tässä
sekä siten tapahtumat tuntee, --
että heti hääyön jälkeen
kiista oli ollut rouvan, herran kesken...
KERTTU JA SIRKKU.
Niinkö, niinkö! Kerro vielä,
mitä olet kuullut muuta!
PALVELIJA (tulee ja asettaa tarjottimen pöydälle ja menee.)
KIRSTI
Hääyön jälkeen, aamusella,
kerrotahan talon herran nuorikolleen
julistaneen -- kolmikuukautisen paaston, --
pyhäin kunniaksi. --
Henni silloin määräs' vuode-eron,
joka tuskin keskeytynyt liekään. --
Saisko ristiäiset tähän taloon!
Yhtä hyvin kuiva peitsen varsi tuolla
lehvän kantaa!
Voi en nauruani estää muistaessain
äsken lausumaani sanaa "esikoinen." --
Kerrotahan, että hääyön jälkeen
rouva harvoin mieheltänsä
kauniin sanan kuulee.
Pahat kielikellot kertoilevat,
että talon isännälle harvoin
arkipäivä sattuu, jok' ei vaatis --
paastoomista, miehen sekä vaimon.
KERTTU
Oh, tää onko kaikki totta! --
Miks'ei sentään oisi! --
Monet muuthan kertoo samaa. --
Onhan paljon maailmassa kummaa,
mikä näyttää uskomattomalta,
mutta hyvää tahtoa jos riittää,
uskoo lähimmäisestänsä vaikka mitä!
SIRKKU
Olen samaa heistä minä kuullut. --
Täti Kirsti, emmeköhän käy jo
mesileivän sekä viinin kimppuun. --
Meillähän jo aik' on täpärällä:
Juhlat Ruissalossa kohta alkaa.
KIRSTI
Aivan oikein, käymme toimeen,
mutta suonette kai anteeks,
jos sit' ennen pienen nuuskan otan.
Tohtor' Karpalanus,
jonka tunnemme me kaikki,
sanoi, apua kun hältä pyysin
näihin loppumattomihin aivastuksiin:
"_Similia similibus curantur_"
Latinaa vai kreikkaa, mitä lienee,
joka tapauksessa hyvin oppinutta.
Suomeksi viel' lisäs:
"Aivastukset parannetaan
aivastusten kautta",
sekä antoi mulle tätä nuuskaa,
omaa keittämäänsä sekä jauhamaansa
sisiliskon suolten sisällöistä,
sekä joistain muista, joit' ei voinut
mulle ilmoittaa -- ois mennyt lääkkeen voima.
Käski ottaa milloin aivastus jää kesken, --
ennen ateriaa, viiniä ja unta. --
Maksoin tästä kaksi aartuata.
KERTTU
Kaksi aartuata! Kauheata!
SIRKKU
Kerrassansa tavatonta!
KIRSTI
Kaksi aartuata nuuskarasiasta,
joka tuskin riittää syksyyn asti! --
Säästääkseni rasiani sisällystä
kotioloissani teenkin siten,
että aivastus jos uhkaa jäädä kesken
riennän akkunahan, katson aurinkoa --
nimittäin jos pilvinen ei ole päivä.
Mutta ystäväiset, talon antimia
maistakaamme, terveydeksi -- "esikoisen".
TOISET
Sinun terveydekses juomme!
KIRSTI (lyö pikarinsa pöytään)
Huono viini!
Äitelä kuin hapan mesi! --
Toivokaamme, että Ruissalossa
edes hiukan parempata tarjoavat!
Kaikki Valtiasmeren merirosvot
ovat Kuokkinaisten kauppatuttavia.
Ihme, että viinit sentään huonot.
KERTTU
Kuka tietää, ehkä syy on palvelijan!
KIRSTI
Isäntänsä mukaan rengit. --
Mutta eiköhän jo meidänkin ois aika
valmistamaan itseämme
juhlaan Kuokkinaisten!
TOISET
Talon rouva valmistuksiinsa lie jäänyt,
rientäkäämme mekin, aika joutuun kuluu.
KIRSTI
Kun nyt tietäis, ketä ritareita
juhlaan saapuu,
että voisi arvioida,
kannattaako ottaa mukaan
tyttärensä. --
Ritarit jos kutsuu itse herra Henni,
on kaniikki Jakob Hordinch
miesnä ensimmäisnä,
toinen ehkä isä Miltopaeus,
kolmantena Paavali on varmaan,
dominikaaniluostarin tuo päämies,
neljäntenä mestar' Hanhipelto,
viidentenä merirosvo Voionmaalta. --
Niin ne saapuis rivi rivin jälkeen
kaikki viiniratit sinne koolle.
Kukin omaa maataan! -- Tuttu juttu.
Kaarinainen Turun jalosukuisien
kutsuu kevyimmät nuorukaiset,
sillä paastoja ei hälle ole
oma mieli määräellyt. --
Mutta, kuten sanoin,
kunpa sen vain tietäis,
kannattaako ottaa mukaan tyttärensä.
(Soittaa:)
Ilmoitamme emännälle lähdöstämme,
sekä että meidät kohtaa aikanansa
laiturilla läpsinemme, --
sekä harmaahapsinemme.
(Sisään tulleelle palvelijattarelle:)
Sano rouvallesi terveisemme,
että toivon mukaan hänet kohta
Ruissalossa tavannemme!
(Palvelijatar menee)
Kolkko, kolkko talo tämänlainen,
Joss' ei lapsen naurut koskaan raiu!
SIRKKU
Kaarina saa siitä kiittää Luojaa,
ett' on säästynyt ja nähtävästi säästyy,
vaaroista mi synnyttäjän kohtaa. --
KERTTU
Sitä myöskin minä!
Kaarina saa kiittää Luojaa!
"Onnelliset ovat nisät, --
jotka eivät imettäneet".
Niinhän sanoo isä Miltopaeus.
KIRSTI
Heinää koirillesi! --
Olettepa aika hassut! --
Ennen minä pyöräytän lapsen,
kuin on keitän -- jauhopuuron
seitsenhenkiselle perehelle.
(Menevät).
TOINEN NÄYTÖS.
Juhlat Ruissalossa.
Pitkä kapea sali. Etualalla, vasemmalla ja oikealla seinustalla
goottilaistyylinen jykevä penkki ja sen edessä vahva, katettu pöytä.
Juhlavieraat istuvat arvojärjestyksessä. Oikean pöydän takana
arvokkaimmat ja vasemman takana vähemmän arvokkaat vieraat. Isännän
kohdalla seinällä sotisopa ja vaakuna. Pöytien edessä ei ole istuimia.
Siinä liikkuvat antilaat, jotka kuljettavat isoja, hopeisia
paistinlautasia, antaen kunkin vieraista aikanaan leikata itselleen
paistista. Toiset antilaat kuljettavat hopeisia viinikannuja ja
täyttävät vieraiden pikareita. Keskilattialla kaluaa koira luita.
Oikealla puolella, penkin yläpuolella on akkuna, jossa on pyhää
Henrikkiä ja Lallia esittävä lasimaalaus. Samanpuoleisessa nurkassa on
iso kaappi. Siitä heti vasemmalla, peräseinässä on kaksoisovi, josta
näkyy seuraava huone. Sen akkunoista ja avonaisista ovista näkyy
puutarha, meri ja Turun kaupunki. Kaksoisovesta vasemmalle on
astiakaappi, ja Neitsyt Marian kuva. Vasemman nurkan ja siinä olevan
penkin välillä on ovi niinsanottuun pirunkamariin.
Antilaita, soittajia, laulajia ja ilveilijöitä.
HENNEKIN
Kuin rubiini on kaunisteena kullan,
niin viinit ovat hyvän laulun kanssa.
Ja niinkuin smaragdi on sormuksessa,
niin pitoin kaunistuksena on virret. --
Siis laulajat te virttä vetäkäätte!
LAULAJA (säestää lauluaan kitaralla. Säestykseen ottavat osaa myöskin
soittajat.)
Oli ennen sankar' suuri
kuulu Karjalan kuningas -- --
RITARI SUOMELA
Ei tuota! Laulakaatte meille pojat:
"Marketta, korea neiti,
keträeli joutessansa" -- --
KAARINA
Sen saatte, kunhan juovutahan ensin, --
nyt lauletaan tuo vanha sotalaulu,
sen aikana on oiva keskustella.
(Huutoja: "Oikein! Oikein!")
Laulun aikana keskustellaan, nauretaan, syödään ja ryypätään.
Ilveilijätkin joskus innostuvat säestämään.
LAULAJA
Oli ennen sankar' suuri,
kuulu Karjalan kuningas,
koko Suomen valtamiesi,
isänmaan iso isäntä,
rohkea Antero Oroinen.
Laittelevi laivojansa,
tyyrin vartta valmistavi,
ruotsein maalle mennäksensä.
Pystytti pisimmät parret,
piirat pitkät siihen pisti,
suurten haahten purjepuiksi,
nuorat nahkaiset viritti,
nosti purjehet punaiset,
kirjoraakahan rakensi,
latoi laivoja lähelle,
niinkuin sotka poikiansa.
Oli haahet hankittuina,
laivat suuret laitettuina,
punaisilla purjehilla,
viherjäiset viirit päällä,
meni Ruotsihin sotihin,
vetten taakse tappelohon,
ryöstöhön rumien maahan,
surmaksi isojen sulhoin.
Yli aaltojen ajeli,
läpi laski lainehien,
yli harjan, halki toisen,
leveästi laivat kulki,
kokka koskena kohisi,
tuuli mastoissa tohisi,
köydet vinkui vinttilöinä,
lauloi laidat tammipuiset.
(Ritarien kuoro:)
"Köydet vinkui vinttilöinä,
lauloi laidat tammipuiset."
Itä painoi purjehesen,
tuimasti meni venehet,
yli aallon siivettivät.
Päivä laski luoteen alle,
ranta nousi lännen alta.
Laivat juoksi joutuisasti,
ohi kaikki kuohupaikat,
kiertäen kivet siniset.
Tuo on Karjalan kuningas,
sekä Suomen Kaikkivalta,
itse Antero Oroinen,
näki maan, havaitsi rannan,
haahet rantahan rakensi,
aluksensa ankkurihin
saatuansa ruotsein maalle,
ruotsein suureksi suruksi.
Astui maalle manterelle
ruotsein maalle mairehelle,
jalkojaan Ievähtämähän,
henkeään vedättämähän,
alle Sigtunan sinisen,
alle Birkan pikkaraisen.
Siihen leirin laitteleikse,
leirin suuren ja sorean.
Sanan linnahan lähetti,
kirjan kultaisen kuletti
rohkea Antero Oroinen
Ruotsin Sonnien sekahan,
suurten sankarten salihin,
tottihollarin tupihin,
linnan vanhinten vajoihin,
sanan lausui, noin nimesi:
"Onko linnassa lihoa,
onko härkiä lahattu,
onko voita Volmarissa,
maitoa Meelarin takana,
oltta Birkan kellareissa,
sekä ruokaa Ruotsin maalla,
suomalaisen iltaiseksi,
karjalaiselle veroksi?"
(Vanhojen ritarien kuoro:)
"Suomalaisen iltaiseksi,
karjalaiselle veroksi."
Lausui Lauri Laurinpoika,
sanoi Sigtunan isäntä:
"Onpa linnassa lihoa,
Sigtunassa särpimiä,
maitoa Meelarin takana:
Tauti meiltä tamman tappoi,
tuoll' on raato rauniolla
miehen suuren suupalaksi."
(Nuorten ritarien naurava kuoro:)
"Tuoll' on raato rauniolla
miehen suuren suupalaksi."
Tuopa Karjalan kuningas,
meijän kuulu kullan solki,
itse Antero Oroinen,
siitä suuttui ja syäntyi.
Pani jouset joikumahan,
jänteret järäjämähän,
kivileivät lentämähän,
alla Sigtunan sinisen.
Ampui kerran, ampui toisen,
meni räystähät rämynä,
tuohet lenteli levyinä.
Ampui linnan liipinlaapin,
kastarit ylösalaisin.
Miestä otsahan osasi,
löi hevosta lautasehen,
sankaria sorvenpaikkaan.
Savu nousi Sigtunasta,
panu Birkassa pamisi,
tomu suitsi, tukka tuoksui,
veri mullat pehmitteli,
miesten päät katuja peitti, --
Lauri lehtohon pakeni,
Harteviikki haavistohon,
Steeni Fincke tienohe'en.
(Ritarien kuoro:)
"Harteviikki haavistohon,
Steeni Fincke tienohe'en."
Oli harmo hankittuna,
satuloitu sorja orhi.
Tuopa Karjalan kuningas,
kypärikulta meijän kuulu,
itse Antero Oroinen,
hyppäsi hyvän selälle,
satulahan sorjan orhin,
antoi juosta jouhihännän.
Neiet itki Sigtunassa,
Birkassa pyhäiset piiat,
että poiat pois tulivat,
sulhot surman alle saivat,
valittivat vaimot valjut,
itkivät ne öin ja päivin,
että miehet mistattihin,
miekoin maahan murrettihin.
YLIANTILAS (lyöden tarjotintaan, kuuluttaa:)
Kaniikki Turun, pater Voionmaalta,
Jakobus Hordinch, pyytää hiljaisuutta.
KIRSTI (kuiskaa vierustoverilleen:)
Jakobus Hordinch rupee saarnaamahan,
siis hiljaisuutta kaikin mokomin!
(Sali rauhoittuu.)
HORDINCH
Tää jalo, suuri seura pitkin iltaa,
on iloinnut ja nauttinut sun pöytääs,
Hennekin Kuokkinainen, suuri sankar',
viis vuotta Turun ylimpänä ollut. --
Sun kunniakses tahdon lausuella,
sen mitä tuntee vieraas muistellessaan
sun töitäs kotikaupunkisi hyväks. --
Me näämme tämän jalon huvilinnan,
tään sukutalon vanhain Kuokkinaisten,
mi ruokineen ja juomineen ja noine
puutarhoineen ja jätti-tammistoineen,
on lahjoittanut meille tänään päivän,
mi muistoon piirtyy kultakirjaimilla. --
Me näämme jalon herrasväen tässä
viel' elon parhaimmassa voimissansa.
KIRSTI (puhuu jotain vierustoverilleen.)
HORDINCH
Ois onni Turun kaupungille suuri,
jos Jumalamme kanssa voisit vielä,
eespäinkin palvella sun lahjoillasi
virassa, johon kaitselmus sun määräs
ja Turun porvarien vaalipäätös. --
Ma lienen ainoo muukalaista juurta,
ja voin siis silmäellä kauempata
ja imartelematta arvostella.
Siis kunniamme talon isännälle,
ja emännälle ehtoisalle samoin!
(Malja.)
Yks seikka älköön jääkö mainimatta:
On Ruissalossa isännöinyt kauan
tää jalo Kuokkinaisten vanha suku.
Sen eloss' olevista jäsenistä
on jäljellä vain jalo isäntämme.
Tään puutteen laskemme me sydämelle
niin isännän kuin emännänkin, että
viis vuotisjuhlaa kun taas toivon mukaan
me viettää saamme herra Hennekinin,
myös silloin näämme suvun uuden vesan!
(Kaikki remuavat. Kaarina ja Hennekin kumartavat.)
Ja lisäks' vielä mainitakseni senkin,
mi koskee katolista kirkkoamme --:
Sun rikkautes herra Kuokkinainen,
on tehnyt mahdolliseks muistaa joskus
suurlahjoituksillasi seurakuntaa.
Eik' yksin rikkautes, vaan ennen muuta
tuo jalo mielenlaatu sekä hurskaus
ei salli kaivaa kymmenystäs maahan,
se hengen oli taikka aineen lahja.
HENNEKIN (kumartelee.)
PRIOORI PAAVALI
Ma yhdyn siihen mitä veli Hordinch
nyt juuri lausui, sekä vielä lisään --
ma myös oon muukalainen niinkuin hänkin --
niist' töistä sanan, mitkä tehnyt onpi
Hennekin Kuokkinainen luostarille
dominikaanein. -- Esirukoukset
senvuoksi veljeskunta taivaan puoleen
sun puolestasi mielin vilpittömin
ja kiitollisin uhraa aamuin, illoin.
Me rukoilemme sulle pitkää ikää.
Ja lapseton kun Abrahamin lailla
sa oot, niin kertaan, minkä Hordinch lausu
"Ei vieras Eleasar sua peri,
on Kaarinalla vuoden päästä poika!"
KAARINA (nauraa.)
KIRSTI
Miks' Saara nauroi? Onko mahdotonta?
HENNEKIN
Ma kiitän puheistanne, hyvät herrat,
mut sentään luulen, ettei ennustukset
nuo lausumanne voine käydä toteen
senvuoksi varsinkaan, kun ennustitte
ne täällä, jossa suvun muistot elää.
KIRSTI
No, joko Abrahamkin epäelee? --
On Kuokkinaisten lasten äänet täällä
jo kajahdelleet monta vuosisataa.
PAAVALI
Jo kajahdelleet monta vuosisataa?
HENNEKIN (ilmeisesti jo humalassa, liikutettuna puheista:)
Niin, oikeass' on jalo rouva Kirsti.
Isäni, kuulu Henrik Kuokkinainen,
jok' kuoli lähes satavuotiaana,
hän kuullut oli isoisältänsä
sukumme ammoisin jo valtiaina
sodan ja myöskin rauhan töissä olleen.
Ja minne sukumuistot ulottuvat,
nuo muistot muinaisihin sotavuosiin,
niin aina isäntänä Ruissalossa
on Kuokkinaisten sukuvanhin ollut. --
Niin eräs heistä, Repo Kuokkinainen,
sai sankarkuolon Auran taistelussa,
noin kaks ja puoli vuosisataa sitten
päämiesnä, kuninkaana suomalaisten,
Kupittain lähteen luona, joka täynnä
ol' ollut silloin hyytynyttä verta.
Kun kuuma taistonpäivä vihdoin päättyi,
niin seisoi joukot vielä lyömätönnä,
molemmin puolin taistoon valmihina. --
Päämiehet meidän kävi neuvotteluun
Koroisten luona, saaden päätökseksi:
Pääjoukot siirtyy uusiin asemihin,
ja Revon poika, Heikki Kuokkinainen,
käy uhriks' pienen jälkijoukon kanssa.
Jo päivä nousi vanhan linnan luona,
kun Heikki, Revon poika, joukkoinensa
tuon heittyi Ruotsin kuninkahan armoon.
Nuor' Kuokkinainen silloin Kupittailla
sai purppuralle puuntavaisen kasteen
ja lyötiin ritareiksi tovereineen. --
Ja Ruissalossa pyhä uhrilehto,
tuo ikivanha jätti-tammimetsä,
se lyötiin kumoon uuden uskon vuoksi.
Ja isiemme pyhä uhrilähde --
se, jonka vettä täällä vielä juomme --
se lapioitiin umpeen manauksin.
Näin Ruotsin mies pääs' valtiaaksi Auran.
Ja tuosta lähtehestä taru kertoo:
Min lapioiden saivat päivin umpeen,
sen viereen aamuin ilmaantui taas uusi;
ja lähde vielä pulppuilevi tänään.
PAAVALI
Tuo lähdejuttu ei oo pelkkä satu.
Dominikaanein luostarissa kerran
ma arkistosta löysin pergamentin,
ja siitä luin, kutka luostarveljet,
sai tehtäväkseen lapioida umpeen
tuon pakanoiden vanhan uhrilähteen.
Kaks miestä joka aamu Ruissalossa, --
vuos' vuoden jälkeen -- aina joka aamu.
RITARI SUOMELA (vastakkaisessa pöydässä, humalaisena:)
Ma halajaisin tietää, mitä kertoo
dominikaanein pergamentit noista
Ruissalon uhrilehdon tammipuista,
senjälkeen, kun ne maahan lyödyt oli.
PAAVALI
Ne luultavasti siihen mätänivät. --
Ei aikakirjat niistä mitään kerro.
SUOMELA
Sen uskon, että pergamentit munkkein
tuon pikku seikan ovat unohtaneet.
Mut Muistotar tuo meidän kertoo, että
nää pyhäin jättitammein jylhät rungot
sai tuoduks' Ruotsin maalle. Sitten niistä
siell' laivain emäpuita vestettihin.
Ja laivat ajan tullen maihin laski
tuon Ruotsin suuren joukon Ulvilassa...
(Naurua, melua, "hei"-huutoja.)
KANIIKKI HORDINCH
Ma sulle, nuori herra, huomautan:
On viininhöyry sekoittanut mieles,
kun siihen määrään ritarkunniasi
voit unhottaa ja mennä loukkauksiin,
jotk' alentavat sukus aateluutta
ja kuollehien miesten mainetöitä...
SUOMELA
Te pappi ootte, muuten ehkä teidät
tilille nuhteistanne pakottaisin!
(Kuokkinaiselle:)
Isäinne eestä häpeen totisesti!
KANIIKKI HORDINCH (karkaa ylös miekka paljaana:)
Nulikka, tahdon tapella sun kanssas'!
SUOMELA (nauraa röhisten:)
Kai emännöitsijäsi kanssa, niinhän? --
Pois siianvartaas' tuppeen! Saarnaa sinä!
HENNEKIN
Voit olla oikeassa sinä Hordinch --
Mut oikeammass' on tuo nuori herra.
Ne siirtyi sankarjoukot sisämaahan
ja siellä taistelevat vielä tänään. --
Me nöyräniskat, jotka antauduimme,
me kastettiin ja lyötiin ritareiksi,
se totta on, jos mikään totta lienee!
Puut pyhäin uhrilehtoin lyötiin kumoon,
ja pyhät uhrilähteet häväistihin,
mut Jumalat nuo ylhäiset jäi eloon. --
Te ristin miehet julistatte vihaa,
ja kostoa ain' neljänteenkin polveen.
Niin myöskin suomalaisten Jumalien
sai kostottaret hirmutehtäväkseen
meit' töistä esi-isäin kuritella. --
On mulla Kuokkinaisten pää ja aivot,
muu tomu Auran kunniakalmistoissa.
Tuo, tohtor' Karpalanus, iskurautas!
Oon varma, että lyöt sen vaikka mihin --
et veren pisaraa saa minust' irti.
(Monet, Hennekinin kalvenneita kasvoja katsellen, huokaavat: "Voi
kauheaa". Muuten vallitsee salissa kuolonhiljaisuus.)
Hän, herra Hordinch, ja myös herra Paavali
kun mulle ja mun emännällein lausui:
"Ei vieras Eleasar sua peri, --
on vuoden päästä Kaarinalla poika",
niin silloin ilmestyi mun taaksein haamu,
es'isäin muoto, sotakalpoinensa,
ja laskein rautakouransa hän yllein
näin lausui mulle vihaisena, vimmoin:
"Sa kurja Kuokkinaisten viime tomu,
sun kanssas loppuu Kuokkinaisten suku!"
Kun juonut olen milloin viinimaljan
tai suonut itselleni levon, ilon,
tai käynyt yhteyteen naisen kanssa,
niin silloin aina mulle ilmaantuvi
tuo haamu kalpoineen ja silminensä, --
ne veren viime pisarankin vievät...
On osanani työ ja kieltäymykset;
ja lähdettyäin täältä isäin luokse
jää autioksi Kuokkinaisten paikka...
(Kuolonhiljaisuus. Kirsti heiluttelee päätään ja kuiskailee tuskin
jaksaen hillitä itseään: "Häväistys! Häväistys!"...)
KAARINA (kauhuissaan ja kalpeana:)
Mä varmaan pyörryn, saanko kylmää vettä!
ANNIKKI (tuo vettä.)
HENNEKIN
Tuo on sen vanhan uhrilähteen vettä.
KAARINA
Se virkistää! Sun puhees kauhistuttaa!
Oi sano näille, että olet juonut
pääs sekaisin ja puhut joutavia!
HENNEKIN
On selvä pää, en ole humalassa.
KIRSTI
No tääkös nyt on vasta roskajuttu!
KAARINA (Hennekinille:)
Miks' ennen kertonut et mulle tuota?
HENNEKIN
Ma luulin viisaammaksi vaiti olla.
Ja kun ei kukaan sanonut näinikään:
"Ei vieras Eleasar sua peri,
on Kaarinalla vuoden päästä poika". --
Sun otin vaimokseni, koska tahdoin
ma suoraan uhmaella Sallimusta,
ja toivoin suvulleni pelastusta. --
En selvittänyt edes itselleni
tuot' ole vielä kummaa kysymystä.
No, mitä sanot, tohtor' Karpalanus,
sa mestar' horoskooppein, salaoppein?
KARPALANUS
Ma sanon, että koska pikarit
on tyhjenneet ja päivä kohta laskee,
niin vaietkohon riidat mennehistä. --
Nyt nuoret kaikki ulos karkeloimaan,
siell' laulut, soitot iloisina soimaan,
ja vaarit apajoilleen pulikoimaan
Ruissalon vanhain herrain tuttuun tapaan.
(Kuuluu huutoja: "Hyvä, hyvä." Käsien taputusta. Yleisen hilpeyden
vallitessa hajautuu seura. Useat nuoret poistuvat tanssien. Näyttämölle
jäävät Kaarina ja Annikki. Ulkoa kuuluu tanssi ja laulu. Osa
tanssikenttää näkyy akkunain ja ovien kautta.)
ANNIKKI
Kuin palvella voin teitä, hyvä rouva?
Te näytätte niin kovin uupuneelta.
KAARINA
En käskenyt sua avukseni jäämään.
ANNIKKI
Se totta on ja pyydän anteheksi.
Ma jäin, kun kukaan muu ei jäänyt tänne.
Ma tahdoin jäädä teitä lohduttamaan. --
Mun asiani kysellä ei ole, --
sen kyllä ymmärrän ja hyvin tiedän,
mi aiheutti surun, pahoinvoinnin.
Mut viaks' laskettane sit' ei mulle,
jos hyvää tarkoittaen jään ma tänne
ja poistun ensi viittauksestanne. --
Jos sallitte tään orjattaren haastaa,
niin lausuisin ma vielä pari sanaa --
En vaieta voi minä, eikä kukaan,
ken havainnut on tämän hurskauden,
tuon tekopyhän, viisaan vaivaisuuden,
mi herra Hennekinin olinmailla
kuin kuuma poutatuuli polttaa kaiken,
mi kukoistaa kuin kevään vehryt nurmi.
KAARINA
On sanas ehkä liian ankaroita.
ANNIKKI (innostuen:)
Jos mull' ois mies noin vanha, ikäloppu,
mi ajast'aikaan luostarveljen lailla
vain kidutuksin, paastoin päivät viettäis
ja kaikin sielun voimin ahmis kultaa,
ja pappein kanssa sielunautuudestaan
kävisi kauppaa kultapyörylöillä,
sill'aikaa kun mun nuoruuteni ruusut,
lakastuis elon hukkaan vieriessä --
ah, Luoja varjelkoon, mit' aattelenkaan...
KAARINA
Ei käy, ett' isäntiäs tuolla tapaa
sa arvostelet heitä moitiskellen.
ANNIKKI
On totta tuo, mut totta myöskin tämä:
Jos minä rouva oisin ja te orja,
niin kysyisin ma teiltä: "Miltä näyttää?
Ehk' onko joku kohta rempallansa?"
(Ulkona tanssitaan. Kuuluu laulua.)
Ja jos tuo orja mulle sitten vastais,
näinikään, vanhan runolaulun lailla:
Ei pitäisi neien nuoren,
miestä vanhoa valita.
Vilu kämmen, jäinen jalka,
kylmät kylkensä molemmat.
Ei älyä neiti nuori
vanhan miehen miettehiä,
eikä vanha varsinkana
tunne nuoren tarpehia.
Yksin saapi vanhan vaimo,
käyä päivänsä pätöiset,
yksin lähteä levolle,
ei ketänä kumppalina,
joka suuta suikkajaisi,
syyhyttelisi sivuja,
kupehia kutkuttaisi,
lantehia laitteleisi.
Vanha on leikkinsä pitänyt
viettänyt iloisen illan
kanssa toisen morsiamen,
niin vastaisin ma orjattarelleni:
"Suur' kiitos sulle vastauksestasi!
Oot viisaampi kuin miksi sinut luulin!"
KAARINA
Mut rakas lapsi mene, jätä minut!
ANNIKKI (menee.)
KAARINA (yksin)
Lie kiusaaja se, joka mieleheni,
täll' oudoll' iltahetkellä tuo kuvan
Olaus Hordinchin, ritarin uljaan.
On pääni sekava ja pelkään jotain. --
Ma pelkään jotain Hennekinin suhteen.
Luvaton kuva! Mene matkaas' sinä!
(Polvistuu Neitsyt Marian kuvan eteen:)
Oi äiti Jumalan, sa neitsyt pyhä,
sa taivaan valtiatar, puhdas yhä,
sun etees polvistun mä synnin orja
ja rukoilen, pois aja kuva sorja
tuon vieraan, kauniin, uljaan Olaus herran
jonk' katseen kohtasin ma täällä kerran.
En pois saa mielestäni sorjaa kuvaa
ma omin voimin, yhä kirkastuvaa. --
Sa taivaan Valtiatar, neitsyt pyhä,
oi äiti Jumalan, sa puhdas yhä,
mun auta, hoivaa sydäntäni arkaa!
Suo rakastaa mun yksin Henni-parkaa!
Oi pyhä neitsyt, äiti Jumalani,
mun rukoile sa kurjan puolestani
nyt tänään, sekä kuolinhetkelläni!
Niin, amen, -- ota haltuus elämäni.
KIRSTI (tulee täydessä humalassa. Kaarinalle:)
Jo heitä, lapsi, rukoukses hiiteen!
Sa etkö kuule, kuinka laulu raikuu?
Jos oisin nuori, kaunis niinkuin sinä,
en täällä istuis näkymättömissä.
KAARINA (On noussut ylös. Istuutuu.)
On pääni kipeä ja mieli raskas,
en voi ma huvitella niinkuin toiset. --
Täss' aattelinkin juuri asioita,
jo lienen joutunutkin jonnekunne,
kun palvelijat mua pilkkailevat!
Näit Annikin. Hän tässä mulle saarnas,
kuin pappi paras, erheist' elämäni.
KIRSTI
Kyll' ootkin saarnaa vailla, ripitystä!
KAARINA
Ma saarnoihin jo olen kyllästynyt,
nyt jätä minut hetkiseksi rauhaan.
KIRSTI (istuu Kaarinan viereen.)
Nyt rauhaan! Eipä niinkään. Istun tähän.
Sa yhtä saarnaa vielä olet vailla.
Sen tässä pidän, sano mitä sanot!
Sen tässä pidän, -- ripitän myös sinut. --
He, tuossa pikarisi, tässä minun!
Ma armokalkin ryyppään ensin kanssas
kuin pater Paavali tai Miltopaeus.
(Juo.)
Sen vannon, tästä tuli tilin päivä!
Siis ensin: Mitä hyödyt sinä siitä,
ett' aviossas olet uskollinen?
Ken kiitoksen tai kunnian sulle antaa
siit', että kaljupäisen hyväks' uhraat,
sa parhaat elon vuotes, nuoruutesi? --
Oot kohta vanha, lahot haudassasi,
sun katoo sinne silmäs, ruusuposkes,
pois hyväilyittä, -- -- ah! ja suuteluitta.
Ken kunnian koskaan siitä sulle suopi? --
Ken kiitoksen tai edes hyvän sanan? --
Sa tiedät, olet kuullut, saarnaveljet
ett' ihailevan kirkonarmon suovat
vain Maria Magdaleenain kaltaisille. --
Jos oisin nuori, kaunis, niinkuin sinä,
niin parin tanssijoista valitseisin
täks illaks taikka eliniäkseni,
niin totta kuin ma olen Kirsti Hirvo! --
Ain' ilo lyhyt voittaa pitkän vaivan!
KAARINA
Sa etkö muista: olen naimisissa?
KIRSTI
Oot naimisissa! Tuonhan toki tiedän! --
Oot naimisissa! Kuinka lapsellista!
Sa itse valitsitko puolisosi? --
Kai tiedät, että isä, äiti antaa
voi tyttärensä miehelle, jot' tämä
ei vapaaehtoisesti tahtois' ottaa.
Näin kävi sinun. Siksipä et ole
sa omast' tahdostasi naimisissa.
Ja mit' ei omast' tahdostaan oo tehnyt
siit' ei oo myöskään vastuuss' sieluinensa. --
Tään luulis ymmärtävän tuhmemmankin.
KAARINA
Mua suoraan sanoin kauhistuttaa kuulla
puhetta mointa vanhan naisen suusta!
KIRSTI
Kenties ois totuus suloisempi kuulla,
jos julistaja nuor' ois, kokematon?
KAARINA
Mut aatelkaahan, tehän ootte äiti?
KIRSTI
Ja sinä siks' et tule täällä koskaan! --
Jos tyttäreni ikälopun viereen
vain haluais, niin varma voit sa olla,
sit' että kaikin voimin vastustaisin!
Ja jos se jotenkuten tapahtuisi,
ma häpeästä varmaan läkähtyisin! --
Tuo orja viinin tarjottimin pöytään; --
mut onnen laita niin ei oo, mua usko!
Sen ottaa kukin itse, kysymättä.
Tienviittoina on silmät, tunto, sydän. --
Sa varmaan ruokapöydässä et nähnyt,
kuin usein Olaus Hordinch sinuun katsoi,
ja moni nuori, kaunis Turun herra?
KAARINA (katselee kauhistuneen näköisenä eteensä.)
KIRSTI (tuppautuu Kaarinaa lähemmä.)
Mies meestä tehty on tuo Olaus Hordinch,
tuo sorein sokerista sorvaeltu,
somasti suu sen luotu laulamahan,
ja jalot jalat taiten tanssimahan
käsvarret halauksiin, nauratuksiin. --
Jos viisas oot, teet niinkuin minä neuvon:
Sua Olaus Hordinch oottaa ruusustossa;
ma hänet juuri äsken sinne jätin,
ja sinusta me siellä juttelimme. --
Jos häneen liityt ilman viivytystä,
saat ensi yösi paastotonna viettää,
tuon hurjan merirosvon hyväilyissä.
KAARINA
Ma pelkään: täti ryypännyt on liikaa --
KIRSTI
Sen verran vain, ett' olen iloisempi.
(Nousee:)
Nyt maata lähden, olen väsyksissä.
(Mennessään Kaarinalle:)
Viel' olis puhumista, -- kieli syhyy,
mut tästäkin jo näytät punastuvan.
KAARINA (yksin)
On ihmeellistä, kuinka tarkoin lausui
tuo naittaja mun omat aatokseni,
mun salaisimmat sydäntoiveheni! --
Tään illan tapaista en toista saane
ma vuosikausiin, totta totisesti! --
Se tyhmä ois, ken moisen onnen kiertäisi
Siis Olaus Hordinchin ma luokse riennän,
oon sieluineni hänen etukäteen!
(Uloshyökätessään hän kohtaa Hennekinin, joka on juuri tullut sisään
perältä, oikealta.)
HENNEKIN (katsoo tutkivasti Kaarinaan.)
Sun vakavuutes mua ilahduttaa, --
on kaunist' täällä nähdä sinut yksin.
Ei tanssin humu sovi arvollesi,
kun oma miehes sitä kerran karttaa. --
Ma pikimmältäin tulin luokses tänne
viel' antaakseni pari ohje-sanaa:
Tuon tanssin jälkeen vie yöpuilleen kaikki
ja sulje ikkunat ja ovet tyystin. --
Yö nukkukaatte kristittyjen tapaan! --
Ens' yön ja huomispäivän viivyn poissa
ma vanhain kanssa siika-apajalla. --
Sill'aikaa hoida sinä isännyyttä
ja katso, että talon maine säilyy
niin viinin kuin myös ruokienkin suhteen. --
Ma toivon Herran hyvää yötä sulle!
(Suutelee vaimoansa kädelle. Menevät katsomatta toisiinsa. Erkanevat
kaksoisovella, perällä toisistaan, Kaarina vasemmalle, Hennekin
oikealle. Hetken perästä saapuvat palvelijat ja alkavat sytytellä
kynttilöitä.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ruissalossa.
Sama näyttämö kuin edellisessä. Toisen juhlapäivän ilta. Pari
palvelijatarta siistimispuuhissa. Taustalla, pienen pöydän ääressä
mustalaistyttö, yksin povaamassa. Hän laulaa veltosti ja epäselvästi,
muuta ajatellen, venyttäen viimeisiä säveleitä kummallisen pitkiksi.
Hänellä on matala, kaunis altto. Toiset huoneessa olijat eivät kiinnitä
häneen huomiotaan, ennenkuin sitten, kun hän rupeaa puhumaan. Kynttilät
vedon vuoksi palavat rauhattomasti.
MUSTALAISTYTÖN LAULU.
Iäisyys on siitä mennyt,
kun sa luotain läksit pois.
Ratsullesi viheltelit,
että juoksis nopsemmin. --
Mieleeni jäi tyhjyys, kaiho vaan.
Yksin kaikkialla olla saan.
Rakkaudesta sinuun riudun --
sinä minut unhotit!
Ratsulles' sa viheltelet,
jotta juoksis nopsemmin!
Mielessäin on tyhjyys, kaiho vaan,
Yksin kaikkialla olla saan.
Liiton kanssas tein ma kerran
uskollinen ollaksein. --
Ratsuas' sa hoputtelit,
jotta juoksis nopsemmin!
Mailla kaihon minä kuljen vaan,
Yksin kaikkialla olla saan.
Kohta suruun kuolen, armas! --
Kukkia tuo haudallein!
Ratsulles' sa viheltele,
jotta juoksis nopsemmin
sinne, missä hautakummullain
tuuli muistovirttä laulaa vain.
PALVELIJATAR I