Kommunisti ja porvari asuvat naapureina eräässä pitäjässä täällä
Uudenmaan läänissä.
Kommunistilla on torppa ja porvarilla jonkinlainen talo. Niinkuin
molemmin puolin asiaan kuuluu.
Kuinka sitten lie sattunut eräänä lämpöisenä heinäkuun päivänä 1915
leipä kesken kaiken lopahtamaan siinä porvarin talossa. Taikina oli
kyllä kohoamassa, mutta eihän se joutunut tähän hätään.
— Juokse pyytämässä leipä lainaksi tuolta Heikin torpasta, sanoi emäntä
palvelustytölle, ja tyttö lähti juosta hanttuuttamaan, toimitti asiansa
ja saikin leivän kainaloonsa.
— Kyllä se kohta maksetaan takaisin, vakuutti tyttö ja kommunistin
emäntä sanoi, niinkuin semmoisessa tapauksessa sanotaan, että
ehtiipähän tuon.
Se päivä kului, ja kului seuraavakin, mutta leipää ei kuulunut takaisin.
— Ovatkohan ne unohtaneet koko leivän? aprikoi kommunistin emäntä, ja
muistutti tavatessaan palvelustytölle, että tämä toisi sen lainaleivän.
— Kyllä, kyllä, minä sanon emännälle, vakuutti tyttö. Mutta mitenkä lie
ollutkaan, ei sitä leipää vain kuulunut.
Maailmansota riehui yhä kasvavalla raivolla, verta lainehtivat länsi-
ja itärintaman taistelutantereet, sitten tuli Venäjän vallankumous...
yhä se leipä oli maksamatta.
— Ei tuo, ei tuo vain porvari leipävelkaansa, ajatteli kommunisti,
katsellen akkunastaan naapuritaloon päin.
Tuli sitten punakapinakin, vaikka nämä naapurit antoivat toistensa olla
aloillaan.
Ei maksanut porvari leipävelkaansa.
Ja kapinakin kapinoitiin loppuun ja tulivat taas rauhan vuodet,
ja elintarvepulat ja jonotukset ja leipäkortit siirtyivät yhä
kaukaisempien muistojen joukkoon, mutta leipä se vain oli velkana.
Kunnes vihdoinkin, niin pitkän ajan perästä, kommunisti otti kynän
käteensä ja mustepullon sekä puoli arkkia viivoitettua kirjepaperia
eteensä ja laati naapurilleen seuraavan kirjelmän:
»Arv. Maanviljelijä V.Ö.!
Heinäkuun 10 päivänä 1915 otti Teidän palvelustyttönne meiltä
lainaksi yhden ruisleivän (ehkä noin lähes 1/2 kg painoisen) sillä
vakuutuksella että talostanne tuodaan se mitä pikimmin takaisin.
Pitkäaikaisesta odotuksesta sekä useista huomautuksista huolimatta
ei ole vieläkään tullut suoritettua tuota kysymyksen alaista leipää.
Olen ajatellut merkitä sen jo epävarmojen saatavieni joukkoon.
Olen ajatellut, että onko se juriittisesti oikein että isäntä
velvoitettaisiin vastaamaan palvelustyttönsä tekemistä veloista. Tästä
olen kumminkin tullut siihen johtopäätökseen, että koska kysymyksessä
olevassa tapauksessa tuo kysymyksessä oleva leipä tuli todistettavasti
syötettyä talon omistajalle kuuluvalle elukalle, niin on myöskin talon
omistaja velvollinen takaisin toimittamaan kysymyksessä olevan lainan.
Pyydän siis ystävällisesti huomauttaa, että Te pikaisesti ja hyvällä
suorittaisitte tuon kysymyksessä olevan lainan, että minun ei
tarvitsisi sen johdosta ryhtyä laajempiin toimenpiteisiin.
Kunnioittaen: