Meidän kunnianhimomme päämääränä on löytää kaikenlaisia ihmeellisiä,
outoja, eriskummallisia, hämmästyttäviä ja ällistyttäviä tositapahtumia
Suomen kansan jokapäiväisestä elämästä ja rientää toitottamaan
niitä ympäri maailmaa. Mehiläisen ahkeruudella me etsimme hunajaa
kaikenlaisista luonnollisista, jopa joskus erehdyksessä tekokukistakin,
onnistuen pyrkimyksissämme milloin paremmin, milloin huonommin, mutta
tällä kertaa on meillä syytä ylpeillä löydöstä, joka merkillisyydessään
ja harvinaisuudessaan kilpailee faarao Tutankhamenin vanhan
huonekaluston kanssa, ja joka toivottavasti täyttää kateudella kaikki
virkaveljemme Amerikassa ja Austraaliassa asti. Me olemme nimittäin
löytäneet kolme kommunistia, jotka ovat siinä määrin innostuneet
työntekoon, että eivät syömäänkään jouda, ja siis ainakin siinä
suhteessa kelpaavat esikuvaksi porvareillekin, jotka kyllä muistavat
katsoa kelloaan silloin, kun päivällisen aika lähestyy.
Koko tämä juttu olisi vain jonkinlaista kaunokirjallisuutta, vieläpä
kaikkein köykäisintä laatua, ellei sen pohjana ja perustuksena olisi
vakava, suorastaan ankaraan ja moittivaan sävyyn laadittu asiallinen
selostus viipurilaisessa »Kansan Työssä».
Siinä kerrotaan, että nuo työteliäät kommunistit ovat Pekonlahdella,
sikäläisen lautatarhan töissä. Pekonlahti onkin muutoin Hiitolassa,
joten ei ole ihmeellistä, että tämä on hitonmoinen juttu.
Eikä sillä hyvä, että nämä kolme miestä raatavat kuin turkaset kaikki
kahdeksantuntiset työpäivät umpeensa lautatarhassa, niin että lankut ja
laudat läiskivät. Kun he kuulivat, että eräällä toisella yhtiöllä oli
siinä lähistöllä propsien lastausta, niin juoksivat he propsipösöjen
luo ja tarjoutuivat ottamaan ylitöikseen myöskin propsien lastauksen.
Tätä työtä havittelivat myöskin eräät muut, kommunistit ja nosket,
mutta lautatarhan kovat kommunistit tarjoutuivat ottamaan sen
huokeammalla tehdäkseen ja saivat tietysti urakan.
Ja liehuttuaan työpäivänsä täyteen lautatarhalla, lähtivät miehet
illalla toiselle työmaalle, ja kyllä siellä sitten propsit kolisivat ja
lentelivät.
Tämä tavaton tapaus herätti luonnollisesti ansaittua huomiota
Pekonlahden valveutuneissa yleismaailmallisen vallankumouksen
esitaistelijoissa, jotka eivät tahtoneet uskoa korviaan, vaan
lähettivät kurkistelijoita propsien lastauspaikalle ottamaan asioista
selkoa.
Kurkistelijat vuorostaan eivät aluksi tahtoneet uskoa silmiään ja
hieroivat siitä syystä näköelimiään, mutta lopuksi palasivat he
takaisin antamaan raporttia, ja yleismaailmallisen vallankumouksen
esitaistelijat saivat pahimmat ja synkimmät epäluulonsa vahvistetuiksi.
Asian outouteen ja kiireellisyyteen katsoen kutsuttiin paikkakunnan
ammattiosasto koolle ylimääräiseen kokoukseen, missä kiihkeän mielialan
vallitessa tehtiin osaston jäsenille selkoa ennenkuulumattomasta
ilmiöstä ammattiosaston ja Pekonlahden ja koko Hiitolan historiassa,
ja lausuttiin luokkatietoinen tuomio moisesta pullistelemisesta
porvarillisen yhteiskunnan työmaalla keskellä valkoisen terrorin ja
riistokäpälien ohranamaisia otteita.
Tämä kiivas kokous pidettiin t.k:n 4 p:nä, ja hyväksyttiin siinä
yksimielisellä ja ankaralla äänimäärällä kansan halveksiminen, ja
päätettiin kiireellisesti ilmoittaa noille kolmelle työnhaluiselle
kommunistille, että heidän on heti lakattava työstä, tai ainakin
propsien lastauksesta, ja jolleivät he lakkaa propsien lastauksesta,
niin on heidän laputettava lautatarhasta.
Kun tämä internaalin päätöslauselma oli saatettu lähetyskunnan
välityksellä työnhimoisten kommunistien tietoon, vastasivat
viimeksimainitut, mikäli arvelemme, antamalla kissan hännän
päätöslauselmalle, koska ahvääri on ahvääri, ja läiskäyttivät
lautakantamustaan, niin että kaiku vastasi Pekonlahden kallioista, ja
ilmoittivat, etteivät he aio lakata propsien lastauksesta ja vielä
vähemmän laputtaa lautatarhasta.
Mutta koska kansan tahto oli saatettu työvimmaisten kommunistisolujen
tietoon, niin oli ammattiosasto vakuutettu siitä, etteivät nämä uskalla
uhmata vallankumouksellista joukkovoimaa, ja kohautti olkapäitään
varmana siitä, että kun huomisilta saapuu, niin ei noita kolmea kamalaa
miestä enää nähdä ylitöikseen porvarien propseja lastaamassa.
Seuraavana iltana levisi kuitenkin huhu, että kommunistit olivat
jatkaneet yltiöpäistä työskentelyään, niinkuin ei mitään olisi
tapahtunut, ja t.k. 6 p:nä lähetti ammattiosasto jälleen kurkistelijat
ottamaan selkoa siitä, millä kannalla vallankumouksellisuus ja
kommunistinen aate olisivat propsien lastauspaikalla.
Ja kurkistelijat palasivat takaisin tukka ja silmät pystyssä ja
kertoivat kauhistuneille soluille, että nyt ne vallan riiviössä ovat ja
olivat ruokatunnillaankin lastaamassa, niin että vaunut rytisivät.
»Kansan Työn» kirjeenvaihtaja ei ole jaksanut kestää sitä jännityksen
hirveätä höyrynpainetta, jonka nämä maailmanlopun tapahtumat ovat
Hiitolassa nostattaneet, vaan on avannut varaventtiilin ja kirjoittanut
asiasta selonteon »Kansan Työhön», lausuen lopuksi ääni vapisten:
»Mikähän soppa tästäkin vielä syntyy? Sopii mainita, että tämän
ylityön antaja on myöskin kommunistijärjestön jäsen ja on hyväksytty
luottamusmiehen tehtäviin yllämainitulle lautapihalle jo viime
vuodeksi, mutta nyt on kuukauden ollut työnantajain apurina. Kysyn
häneltäkin, sopiiko se sosialistiseen yhteiskuntaan».
Tämä on käärmeellinen ja pureva kysymys. Emme tiedä, kykeneekö
kommunistijärjestön luottamusmies siihen ollenkaan vastaamaan. Me
hänen sijassaan vastaisimme nöyrästi, että eihän se työnteko tietysti
sosialistiseen yhteiskuntaan sovikaan, mutta kun sitä vielä ollaankin
tässä ohranamaisessa valkojehujen valtakunnassa, niin arvelimme että
tuota noin...
(1923.)