Neuvosto-Venäjän uusin ehdotus Suomen hallitukselle on meitä suuresti
lämmittänyt.
Etenkin se kohta, jossa esitetään, että käytäisiin neuvotteluihin
rauhansopimuksen 35 artiklan valtiopetosrikoksia koskevien määräysten
ulottamisesta myöskin vastaaviin rikoksiin, jotka ovat tehdyt
rauhansopimuksen voimaanastumishetkestä tähän päivään saakka.
Tämä suunniteltu suosionosoitus ja laupeudentyö, jonka itu on
putkahtanut Neuvosto-Venäjän äidillisestä sydämestä, sisältäisi
toisin sanoen sen, että meillä avattaisiin vankilan portit niille
maankavaltajille, kommunistikiihoituksen levittäjille, vakoilijoille
ja sotilassalaisuuksien myyjille, jotka ovat sattuneet joutumaan
käpälälautaan ja lueskelevat nyt toistaiseksi joutessaan tiilenpäitä,
kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, kuinka monta tiiltä on pitkin-
ja kuinka monta poikkipäin kussakin neljässä seinässä.
Ymmärrämme hyvin sen hellän osanoton, jota Neuvosto-Venäjä tuntee
mainittua arvoisaa joukkiota kohtaan. »Omaansa lempokin nuolee», sanoo
eräs porvarillinen sananlasku.
Neuvostohallitus olisi yksin tein voinut esittää 35 artiklan
määräysten ulottamisen hamaan epämääräiseen tulevaisuuteen ja yleiseen
maailmanvallankumoukseen saakka, joka yhä edelleen on tulossa. Se olisi
tietenkin ollut vielä suurempana konkariaskeleena »vahvan keskinäisen
luottamuksen perustuksen luomista kohti ja hyvien naapuruussuhteitten
vahvistamiseen Venäjän ja Suomen välillä».
Pankaamme pois siis kaikki sarvet ja torahampaat, rakentakaamme rauhaa
ja naapurisopua, älkäämmekä kävelkö kuin kaksi lautapäätä härkää,
joista toinen on punainen ja toinen valkoinen. Sovinto ja ystävyys on
paras, heijuuh! sanoi Esko.
Sitäkin parempi, kun siihen voidaan niin helposti ja yksinkertaisesti
päästä.
Itäisen naapurimme diplomaattisen aloitteen johdosta on huomiomme taas
hetkiseksi kiintynyt sikäläisiin oloihin, ja mielenkiinnolla olemme
lukeneet pietarilaisen bolshevikkilehden »Krasnaja Gasetan» viime
numerosta uutisia.
Niistä havaitsemme m.m., että viime perjantaina on pidetty Pietarin
neuvoston raha-asiain-, tuotanto-, muonitus- ja kunnallisen osaston
yhteinen kokous. Käsiteltiin »kysymystä raha-asiain järjestämisestä».
Se kuulostaa hieman yllättävältä, sillä meikäläisten uskonveljien
uutisista päättäen ei bolshevikkien raha-asioissa pitäisi olla
mitään järjestämistä. Ne ovat aina järjestyksessä. Järjestelemistä
tarvitsevat raha-asiat ovat vain luhistuvan kapitalistisen yhteiskunnan
mädännäisyyksiä.
Pietarin neuvoston kokouksessa kuitenkin ilmoitettiin, että Pietarin
kuvernementissa olivat viime vuonna paikalliset tulot peittäneet
noin 26 % menoista. Vajaus ei ole suuren suuri, mutta kuitenkin 74
prosenttia koko putsetista. Onhan sitä siinäkin aihetta tuumia pikku
järjestelyä.
Neuvoston vallankumoukselliset hehkulamput raapivat punaisia partojaan
ja tuumailivat keinoja tulojen kartuttamiseksi, mutta »tieto
sanomalehti-ilmoitusten aiotusta verottamisesta aiheutti ivaa ja
vastalauseita, kun lehdet päinvastoin olisivat avustuksen tarpeessa».
Lopuksi kokous »tunnusti hallituksen rahapolitiikan oikeaksi ja hetken
vaatimuksia vastaavaksi».
»Hetken vaatimukset» kai koskevat edelleenkin uusia nollia, sillä
t.k. 18 p:nä noteerattiin kultarupla Neuvosto-Venäjällä virallisesti
18,000,000 neuvostoruplaksi. Kuinka monta nollaa siihen epävirallisessa
elämässä lisätään, sitä ei lehti mainitse ja lieneekin se enimmäkseen
makuasia.
Koska ulkomaillakin vielä eräissä piireissä vallitsee suuremmoinen
käsitys Venäjän n.s. »luonnonrikkauksista», niin voimme, yhä edelleen
Kr. Gasetan uutisiin nojautuen, ilmoittaa, että nuo rikkaudet ovat
ainakin Pietarin kuvernementissa nopeasti kasvamassa. Tosin ilmoittaa
lehti hirvien, jänisten ja metsojen hävinneen sukupuuttoon, mutta
sensijaan »ei ole 50 vuoteen ollut niin paljon susia, kettuja ja
karhuja kuin nyt». Ähäh, porvari! Mitäs siihen sanotte?
(1923.)