Siitä näet riippuu, tunnustaako vaasalainen kommunisti-ilmestys
edellämainitut nerot »tosi-neroiksi», vai leimaako se heidät heille
itselleen häpiäksi ja rangaistukseksi ja aikakaudellemme sekä tuleville
sukupolville varoitukseksi »olemattomiksi valhe-neroiksi». Yhtä
lyhyellä kuin kajahtavallakin otsikolla
»_Vastatkaa_!»
varustetussa johtavassa väliartikkelissa Vaasan pikkupolsu valittaa
ensin porvarillisen maailman pahaluontoisuutta ylimalkaan ja sitä
porvarien ahdasmielistä katsantokantaa, että myöskin kommunistien olisi
jossain määrin vastattava sekä sanoistaan että tekosistaan, niinkuin
muidenkin ihmisten.
Sitten lehti kertoo, että kun Ranskassa tuonnottain pantiin joukko
kommunisteja syytteeseen, niin erinäiset Ranskojen kauniin ja ihanan
maan nerot panivat tätä vastaan protestin ja ryhtyivät vaikuttamaan
kommunistien vapauttamiseksi.
Tähän me voisimme huomauttaa nerouden ja hulluuden olevan usein aivan
rajanaapureita ja aidan olevan niin matalan, että nero monesti tulee
ihan huomaamattaan harpanneeksi sen yli, mutta olkoon nyt sentään
huomauttamatta.
Sensijaan me voimme palata asiaan ja tulla siihen, mihin vaasalainen
bolshevikkilehtikin pyrkii.
Arvoisa aikalaisemme on melkoisen melankoolisissa mielialoissa sen
johdosta, että sitä ja sen kunnioitettavia aateveljiä vastaan on
nostettu kanteita siitä yhtä vähäpätöisestä kuin naurettavastakin
syystä, että nämä lehdet joka numerossaan yllyttävät lukijoitaan
nousemaan uudelleen kapinaan, vääntämään porvareilta ryssien hartaalla
avustuksella niskat nurin ja panemaan koko tämän kirkkaastikirotun
yhteiskunnan niin sileäksi, ettei edes yksikään vanha, nilkosilmäinen
kukko jää raunioille kiekuinaan. Näistä »kirjoituksista, joiden
todenperäisyyttä ja oikeutusta ei yksikään ajatteleva ja rehellinen
ihminen voi kieltää», niinkuin »Vapaa Sana» vakavasti huomauttaa,
asetetaan kommunistilehtiä nyt seisomaan Pontius Pilatuksen jylhien
kasvojen eteen, ja »Vapaa Sana» vilkuilee vähän hätääntyneenä
ympärilleen ja tuntuu olevan sitä mieltä, että nyt olisi Suomen kansan
nerojen päästettävä bolshevikkilehdet pintehestä.
Kirjoittaa näinikään:
»Meilläkin on ihmisiä, jotka nimittävät itseään älystön edustajiksi
— ovatko he sitä todellisuudessa, sen on lähiaika tuleva näyttämään.
He kyllä ymmärtävät, että mielivaltainen vääryys on tapahtumassa,
mutta tulevatko he pysymään ymmärrykselleen rehellisinä? Onko meillä
ainoatakaan tosi-neroa, joka tietäessään vääryyttä tapahtuvaksi,
tietävät samalla velvollisuutensa totuuden puolesta vääryyttä vastaan?
— Niin, onko meillä tosi-neroja — vaiko ainoastaan olemattomia,
täyttämättä sen käsitteen edellytyksiä, valhe-neroja?»
Ylläolevan johdosta pidettiin täällä Helsingissä Fredrikinkadun
yläpäässä lähellä Temppeliaukeata viime keskiviikkoiltana ja sitä
seuraavana yönä huippunerojemme edustajiston toimeenpanevan valiokunnan
puhemiehistön kokous. Yleinen nerojen kokous ei tule näinä aikoina
kysymykseen siitä syystä, että maassamme laskelmien mukaan on 79,361
neroa.
Mainitussa kokouksessa, jossa allekirjoittaneella oli tilaisuus olla
läsnä sanomalehdistön edustajana, päätettiin ilmoittaa vastaukseksi
»Vapaan Sanan» vaatimukseen »Vastatkaa!» että »vastatkaa itte»,
sanoistanne nimittäin.
Nerot ilmaisivat olevansa haluttomat ryhtymään toimenpiteisiin
kommunistikirjurien nahkan pelastamiseksi, koska kokemus on sekä
Venäjältä että muualtakin todistanut, että missä kommunistit pääsevät
päällepäsmäreiksi, siellä ovat nerojen ja älymystön omat nahkat ja
kaulat paljon vakavammassa vaarassa kuin konsanaan kommunistien nahka
ja sileä kurkku porvarillisessa yhteiskunnassa.
Allekirjoittanut valtuutettiin tästä ilmoittamaan nerojen puolesta
»Vapaalle Sanalle» ja muille bolshevikeille.
Tämän jälkeen keskusteltiin kysymyksestä, »onko meillä tosi-neroja —
vaiko ainoastaan olemattomia, täyttämättä sen käsitteen edellytyksiä,
valhe-neroja», ja tuli kokous yksimielisesti siihen päätökseen, että
ainakin kokouksen jäsenet olivat kieltämättä todellisia neroja,
koska he edellämainitulla päätöksellään ovat pätevästi, selkeästi ja
vastaansanomattomasti osoittaneet »tulevansa pysymään ymmärrykselleen
rehellisinä».
Sitäpaitsi pyysivät nerot sanomaan terveisiä.
(1921.)
»APUHARVENNUSTA» SANOMALEHTIMETSÄSSÄ.
Me emme tienneet, että Trotskilla on semmoinenkin komitea, joka
harkitsee Neuvosto-Venäjän sanomalehtiasioita.
Mutta nyt sen tiedämme, sittenkun Trotskin komitea on antanut asiasta
mietintönsä.
Komitea — s.o. Trotski — on läjännyt yhden kappaleen kutakin nykyisen
Venäjän äänipasuunaa eteensä pöydälle, katsellut läjää ensin ääreltään
ja sitten huoneen toisesta päästä ja tullut siihen päätökseen, että
lehtiä on multum plus plurimum, niinkuin latinan kieliopissa asiasta
sanotaan.
Paljon, vieläpä liian paljon. Mihin kelpaa tämä paperin haaskaus?
Liperissä oli pari kolme vuosikymmentä takaperin vanha rovasti, jonka
nimi oli Åkerblom, ja joka käytännöllisyyden vuoksi oli tunnettu ukko
Okkerin nimellä.
Eräät liperiläiset tekivät esityksen, että rippipyhät
kaksinkertaistutettaisiin Liperin seurakunnassa.
Ukko Okkeri ei lähettänyt asiaa mihinkään valiokuntaan. Ukko Okkerin
suu vain avautui, ja sieltä tuli päätös valmiina näillä sanoilla: liika
ei lihota, jos ei kohtuus elätä.
Seurakunta alistui päätökseen, ja silleen se jäi.
Trotski on sanomalehdistöasiassa tehnyt saman havainnon. Jotapaitsi
komitea on harkinnut, että sanomalehtien jakelussa on erityisesti
otettava huomioon talonpojat.
Jos Neuvostohallitus on jo todellakin ennättänyt opettaa Venäjän
mushikat lukemaan, niin täytyy meidän, vaikkapa vastahakoisestikin,
tunnustaa, ettei se ole turhaan elänyt. Pitäisimme kuitenkin asiaa
uskottavampana, jos saisimme sille vahvistuksen joltain muulta taholta
kuin bolshevikeilta itseltään. Heidän mielikuvituksensa on nim.
tavallisesti vähän liian vilkas. Lausuaksemme ajatuksemme asianhaarain
mukaisella kohteliaisuudella.
Omituinen sattuma on, että aivan samaan aikaan on myöskin Suomessa
tehty samantapainen apuharvennusaloite. Eduskunnan ruotsalainen
vasemmisto, johon pääasiassa kuuluvat edustaja Åkerblom — ei kuitenkaan
se edellämainittu ukko Okkeri — ja Schauman, tahtovat lopettaa
aamulehtien ilmestymisen maassamme. Sanomalehdet saisivat ilmestyä
sitten joskus päivällä tai iltapäivällä — mikäs kiire niillä oikeastaan
on?
Trotskin mietintö lienee hyvinkin selitettävissä paperipulan avulla,
joka Neuvosto-Venäjällä, missä paperia tarvitaan etupäässä 1,000 ruplan
seteleihin ja kiihoituskirjallisuuteen, on sangen ankara.
Hrojen Schaumanin ja Åkerblomin anomusehdotus taas lienee parhaiten
selitettävissä siten, että tämmöinenkin tuuma sattui juolahtamaan hra
Schaumanin päähän, ja hän arveli kannattavan panna senkin paperille.
Sitä kun meillä on, vaikka se onkin kalliinlaista. Aikoinaan on se jo
ennemmin pyörinyt myöskin joidenkin sosialistien päässä, mutta joutunut
sitten ullakolle monen muun tarpeettomaksi havaitun hyrrän viereen.
Taitaisi olla parasta viedä se takaisin ullakolle ja kätkeä visusti
sahajauhoihin, ettei hra Schauman sitä uudelleen löytäisi.
(1921.)
»VALLANKUMOUKSELLISIA» Y.M. »MULJAUKSIA».
Tampereelta päin tehtiin viime talvena reklaamia
»Nauru-Jussi»-nimiselle julkaisulle, jonka »ulosantajaksi ja
vastaavaksi» ilmoittautui eräs Niilo Lehto. Viimemainittu tuntematon,
mutta yritteliäs suuruus lieneekin onnistunut keplottelemaan sekä
ilmoituksia että tilauksia nauravalle Jussilleen, mutta nauru jähmettyi
Jussin huulille, kun sen arvoisa ulosantaja vangittiin Tampereen
asemalla tapahtuneeseen 20,000 mkan arvoisen matkalaukun varkauteen
syyllisenä. Matkalaukku löydettiin Lehdon asunnosta, ja samalla kävi
selville, että Lehto oli harjoittanut ammattinaan matkalaukkujen
varastamista asemalta. »Nauru-Jussi» oli vain pieni sivuafääri.
Oman etunsa vuoksi olisi yleisön ja etenkin liikemiesten kavahdettava
kaikenlaisia apokryfisiä julkaisuja. Sellaisiin kuuluu hyvänä
esimerkkinä eräs Kouvolassa ilmestyväksi ilmoitettu »Suomen
Kirjeenvaihtolehti», jonka on perustanut muuan 18-vuotias nuorukainen
A.M. Mainitulla lehdellä on oikein omat »firma»-kirjeenkuoret, joihin
on m.m. painettu:
»Koska Suomen Kirjeenvaihtolehti leviää jokaiseen kylään, on se
ilmoittajille edullisin ilmoituslehti».
Kun olen kuullut, että tähänkin tekeleeseen jotkut herkkäuskoiset
ovat antaneet ilmoituksiaan, niin voin mainita, että tiedot Suomen
Kirjeenvaihtolehden levikistä niinkuin kaikki muutkin sen antamat
tiedot ovat silkkaa valhetta ja humbuugia. Ei sitä leviä minnekään.
Koko juttu on lapsellisen ja luvallista yksinkertaisemman nuorukaisen
löperöä hommaa, ja »tirehtöörin» kannattavaisuuslaskelmille kuvaavaa
on hänen tiedonantonsa, että ne kirjeenvaihtoon halukkaat, jotka
lähettävät kuvansa lehdessä julkaistavaksi, saavat osoitteensa
ilmaiseksi, mutta jotka eivät lähetä kuvaansa, saavat maksaa
osoiterivistään 10 mk. Kun tietää, että kuvalaatan valmistus tulisi
»lehdelle» maksamaan 40 mk, niin käsittää, mitenkä juttu »kannattaa»!
Sama nuorukainen oli pyrkinyt ja lopulta, lähetettyään takaukset,
päässytkin erään suuren kustannusliikkeen asiamieheksi. Kun hän
oli saanut 5,000 mkn edestä kirjoja yksin tältä kustantajalta,
eikä mitään tilitystä kiirehtimisistä huolimatta kuulunut, lähti
kustannusliikkeestä tarkastaja ottamaan selkoa, miten asiat ovat.
Tarkastaja matkusti Kaipiaisiin, jonne kirjat olivat tilatut, mutta
Kaipiaisissa sai hän selville, että senniminen henkilö oli jo muuttanut
Kouvolaan, jossa hän oli avannut kirja- ja sanomalehtiasioimiston sekä
perustanut edellämainitun »kirjeenvaihtolehden».
Kouvolasta mies löytyikin ja myöskin kirjat suurimmaksi osaksi,
sängyn alta ynnä muista tarkoitukseen sopivista paikoista.
Kuulustelussa kävi selville, että asiamiehen hankkimista »takaajista»
toinen oli eräs vaununpesijä ja toinen joku vapauteen päässyt
kuritushuonevanki. Nuorukainen oli hyvin ihmeissään kuullessaan, että
hänen asioimistoimintaansa pidettiin sellaisena liikehommana, joka
pian voi toimittaa hänet itsensä siihen paikkaan, josta toinen hänen
takaajistaan oli päässyt irti.
Kaipiaisissa kerrottiin tarkastajalle, että nuori mies oli siellä
hankkinut tilauksia _»Vallankumouksellisia muljauksia»_ nimiselle
tekeleelle. Ukot pulittivat rahat ja jäivät hymyhuulin odottamaan näitä
virkistäviä muljauksia. Mutta aika kului, eikä muljauksia kuulunutkaan.
Muljaukset olivat tosin jossakin ilmestyneet, mutta asiamies ei ollut
tullut niitä tilanneeksi.
Ukot alkoivat silloin heitellä asiamieheen erinäisiä muljauksia,
jotka tosin eivät olleet erityisen vallankumouksellisia, pikemminkin
taantumuksellisia, mutta sitä pontevampia, niin että asiamiehen
tiukalle jouduttuaan täytyi toimittaa »Vallankumoukselliset muljaukset»
kärsimättömille tilaajilleen.
Asiamies kai huomasi senjälkeen vainionsa Kaipiaisissa liian
karuksi hedelmälliselle viljelykselle, kopisti Kaipiaisten tomut ja
multakokkareet kengänpohjistaan ja siirtyi toimistoineen Kouvolaan
Koska viime aikoina näyttää ilmestyneen markkinoille useampiakin
tämäntapaisia yrittäjiä, niin olemme tahtoneet puolestamme antaa
yleisölle pienen asiaavalaisevan muljauksen.
(1921.)