sillä on olemassa mahdollisuus — vaara piilee, pyörii — että melkein
koko Suomen kansa, luettuaan tämän selostuksen loppuun, ryntää ylös
istuinpaikoiltaan ja asumasijoiltaan ja lähtee painumaan Koivistolle.
Ja että siinä kansainvaelluksen tungoksessa joukko vähäväkisiä,
heikkoja, vaivaisia ja vanhuudenraihnaita, tulee tallatuksi
muhennukseksi.
Mutta minä pelkään, ettei asiaa voida auttaa. Minun täytyy täyttää
historiallinen tehtäväni ja kertoa asia niinkuin se on.
Lukija ehkä on huomannut, että tasavalta viime viikon lopulla sai
jokseenkin odottamattoman ja suhteellisesti tuntuvan väkiluvun
lisäyksen.
Väkiluvun lisäys läksi sattuneesta syystä eräänä yönä nopeassa tahdissa
kävelemään Kronstadtin nimellä tunnetulta paikkakunnalta jäätä pitkin
Suomen puolelle, ja saavuttuaan tämän valkoisen h--tin rantaan katsahti
ympärilleen ja sanoi, että tässä me nyt sitten olemme, rakkaat
naapurit, tehkää kanssamme mitä lystäätte. Tässä seisomme emmekä muuta
voi, niinkuin oppi-isänne Martti sanoi.
Tsuhnojen huikaisevan-valkoiset viranomaiset raaviskelivat
korvallisiaan, koettaen kuitenkin näyttää niin vieraanvaraisen
näköisiltä kuin arkipäiväisyydestä poikkeavat olosuhteet ja
kukonlaulunvarhainen aamuhetki myötä-antoivat ja ryhtyivät sitten
lajittelemaan vieraspaljouttaan.
Noin parituhatta miestä siitä lähetettiin myöskin Koiviston
kirkolle, ja tuossa tuokiossa olivat kaikki tyhjät ja puolityhjät
talot ja riihet ja saunat ja liiterit ja suojukset ja ladot ynnä
kaikki muut enemmän tai vähemmän vedenpitävillä katoilla varustetut
rakennetut paikat täyttyneet ryssillä ja sillä erikoisella
venäläiskansallisella tuoksulla, mikä on heille ominaista ja mitä he
eivät lähtökiireessäänkään olleet unohtaneet Kronstadtiin.
Pistimet sojossa juoksentelivat vartijat ryssien perässä, mutta heidän
oli valppaudestaan huolimatta mahdoton estää sitä, mikä kohtalon
määräyksestä tapahtuva oli. Alkoivat sellaiset markkinat, jollaisia ei
ole Koivistolla ennen nähty eikä tulla jälkeenkäänpäin näkemään, ja
koivistolaiset kantoivat pakolaisille selät koukussa leipää, pullaa,
haileja, perunoita ja savukkeita ja yleensä kaikkea, mitä Koivistolta
siinä kiireessä oli saatavissa puuta pehmeämpää, ja koivistolaisten
taskuihin virtasi ryssiltä kelloja, kellonperiä, rannerenkaita,
kultarahoja, kompasseja, rintaneuloja, jalokiviä, kaukoputkia,
revolvereita ynnä monenlaista muuta tavaraa.
Mutta ennenkaikkea ruplia, tsaarinruplia ja duuman ruplia ja
neuvostoruplia, kaikenlaisia ruplia, leveitä ja komeita kuin
lehmännahkoja, vaikka mahdollisesti ei aivan yhtä arvokkaita.
Ja katso:
Koska oli kulunut vuorokausi ryssien saapumisesta Koivistolle, niin
eivät koivistolaiset kuuluneet enää samaan kansanluokkaan kuin muut
suomalaiset, vaan olivat he kaikki yhdessä ja kukin erikseen kohonneet
aivan toiselle tasolle ja saavuttaneet varallisuuden, jommoista vain
harvat ovat unissaankaan nähneet, saatikka sitten silmät auki.
_Kaikki koivistolaiset ovat nyt miljonäärejä._
Ainakin ruplissa laskettuna.
Neljänkolmatta tunnin kuluttua kimalteli kaikilla koivistolaisilla,
miehillä, naisilla ja lapsilla, suuren ja pyhän Venäjänmaan kultaa
ranteissa ja sormissa ja korvissakin, ja miljoonat pullistelivat
taskussa. Ja pikkupojat olivat perustaneet pankkiirifirmoja tallien
taakse ja navettojen katoille, ja heidän keskusteluistaan voitiin
napata seuraavantapaisia katkelmia:
— Annatkos 200 tsaarinruplaa, niin saat 100,000 neuvostoruplaa?
— Maksa 200,000!
— Sama se... kiinni on!
Miehiä ja naisia, poikia ja pieniä tyttöjä vilisee pitkin Koiviston
kujia.
Niinkuin ennenkin.
Sillä erotuksella vain, että he ovat nyt kaikki, kuten sanottu,
miljoonain omistajia.
(1921.)