Niin kauan kuin he, nimittäin herrat Tuppurainen ja Tappurainen, olivat
toisilleen vain takausmiehinä, sujuivat asiat erinomaisesti.
Tappurainen asioitsi Saksanmaassa, ja lihava, pitkäpartainen
bolshevikki-Tuppurainen se takasi reilusti Venäjänmaassa: uskokaa
te vain veli Tuppuraiseen, kyllä minä vastaan hänen ahvääreistään
rahallani ja mahallani, jos veli Tappurainen lisää luottoa tarvitsee.
Mutta sitten sattui Tappurainen vippaamaan veli Tuppuraiselta
suoranaista käteistäkin rahaa. Ja siitä tuli kohta käsiin sekava
sykkyrä pitkänsiiman laskijoille.
Toveri Joffe Moskovassa ja toveri Cohn Berlinissä sähköttelevät nyt
toisilleen — ja kaikille, kaikille, kaikille! — että niin ja niinhän
se oli se yksi asia ja näin ja näinhän sen pitäisi olla muistaakseni
sen toisen asian... ja missäs ne rahat ovat, jotka minä annoin veli
Tappuraiselle marraskuun 5 ja 6 päivän välisenä yönä... ja eihän veli
Tuppurainen niin paljon antanut, eikös veli Tuppurainen muista, että
sitä oli sen ja sen verran?
Eikä asia vain tahdo oikein selväksi tulla.
Toveri Cohn koettaa sähköttää niin selvästi ja vakuuttavasti ja
rehellisesti ja vilpittömästi ja peittelemättömästi ja avomielisesti
kuin vain vallankumouksen tekijät osaavat.
»Toveri Joffe antoi minulle rahat marraskuun 5 ja 6 päivän välisenä
yönä».
Huomatkaa, kuinka tarkoin muistan ajan! Oli yö, ja tähdet paloivat
taivaalla, kun toveri Joffe pani setelipinkat eteeni pöydälle.
Mutta kun toveri Joffe muistuttaa, että olemmehan me saaneet paljon
enemmän rahaa, niin täytyy minun asian kaikinpuoliseksi selvittämiseksi
ja valaisemiseksi huomauttaa:
»Tällä ei ollut mitään tekemistä niiden rahaerien kanssa, jotka hän
aikaisempien ilmoitusten mukaan oli antanut aseiden ostoa varten».
Nehän ovat aivan eri rahoja. Eihän nyt ole niistä kysymys. Nyt on
kysymys niistä yörahoista.
Ja mitä niihin tulee, niin on seikka seuraava:
»Käytin rahat vallankumouksen levittämiseksi, mutta valitan, ettei
minulla ollut tilaisuutta käyttää koko määrää».
Kyllä minä, saakeli soikoon, olisin pannut luistamaan joka kopeekan,
mutta kun se vallankumouksen vietävä tuli vähemmälläkin.
Toveri Joffe puhuu vielä tileistäkin. Tietysti, tietysti, onhan tilit
tehtävä. Kuinkas muuten? Mutta nyt ei vielä oikein passaisi.
Ja toveri Cohn-Tappurainen raapii korvantaustaansa ja sähköttää yhä
lisää:
»On toivottavaa, että se aika pian koittaa, jolloin voin niistä tehdä
tilin venäläisille puoluetovereille».
Ja koska toveri Joffe-Tuppurainen nyt niin paljon puhuu niistä
rahoistaan ja tilinteosta, niin sopii hänen huomata seuraavakin seikka:
»Saksaan sijoitetuista arvoista hän ei jättänyt kaikkia, vaan
ainoastaan 4 miljoonaa ruplaa Saksan vallankumouksen käytettäväksi».
Eikä pankki, ikävä kyllä, luovuttanut niitäkään. Pankki haisteli toveri
Joffen antamaa valtakirjaa ja sanoi, ettei me tällaisilla papereilla...
hiisi tiesi, mikä paperi tämä on, mutta ei tämä ainakaan mikään
laillinen valtakirja ole.
Vallankumous, joka Saksassa kävelee vielä lasten kengissä, sellaisissa
pienissä, parin- kolmen tuuman pituisissa pipottimissa, on siinäkin
suhteessa vielä sangen kaukana takapajulla venäläisistä saavutuksista,
että pitää olla jonkinlaiset selvät paperit, ennenkuin saa pankeista
rahaa. Mutta toivottavasti tästä penikkataudista pian Saksassakin
päästään. Kehitys kulkee nopeasti kiihtyvää vauhtia oikeaa venäläistä
latua.
Sähkösanomat sinkoilevat. Tuppurainen kyselee ja Tappurainen vastailee.
Ja antaa siinä sivussa pieniä ihmetteleviä paikkauksia toveri
Tuppuraiselle.
Onhan siinä oikeastaan ihmettelemisen syytä syrjäisellekin. Miksi tämä
hälinä muutamista vaivaisista miljoonista? Vallankumouksessa Venäjällä
on pantu liesuun kymmeniä miljaardeja, eikä niistä kukaan ole mitään
tiliä kysynyt.
Voimme kuitenkin olla vakuutetut siitä, ettei tämä vähäpätöinen
intermezzo millään tavoin tule häiritsemään Venäjän ja Saksan
vallankumousten veljestymistä. Koska toverit Tuppurainen ja Tappurainen
eivät kuitenkaan tarvitse näissä asioissa liikutella yhtään kopeekkaa
eikä pfenningiä yksityisomaisuuttaan.
Ja porvareilla on miljoonia.
(1918).