I. Ylpeyden uni.
II. Suomukset putosivat yht'äkkiä.
III. Liian hyvin ymmärrän.
IV. Viisi minuuttia vain myöhästyin.
F. M. Dostojevski.
_Feodor Mihailovitsh Dostojevski_ syntyi 30 p. lokakuuta 1821
Moskovassa, jossa hänen isänsä oli sairaalan lääkärinä. Perhe tällä oli
suuri -- kaikkiaan kuusi lasta -- ja varat niukanlaiset. Senpävuoksi
tulevan kuuluisan kirjailijan lapsuus kului varsin vaatimattomissa
oloissa. Henki kodissa oli syvästi uskonnollinen, mutta silti siellä ei
kortinlyöntiä pidetty syntinä, vaan harjoitettiin sitä, perhelukemisen
ohessa, iltaisin varsin ahkerasti lastenkin kanssa. Eipä siis kumma,
että kirjailija Dostojevskin tuotannossa on huomattavissa yhtenä
piirteenä uskonnollinen sävy, samalla kun hänen omassa elämässään
myöhemmin ilmenee intohimoinen halu kortinlyöntiin, jopa uhkapeliin.
Muutenkin oli hänessä jotakin sairaaloista, joka johtui hänen jo
pienestä pitäen tuntehikkaasta ja kiivaasta luonteestaan ja joka
selvästi kuvastuu kaikista hänen kaunokirjallisista teoksistaan.
Nuorena jo, ensin Moskovassa ja sitte isänsä ostamalla pienellä
maatilalla Tuulan kuvernementissa, sai hän tutustua "köyhään kansaan",
"sorrettuihin ja solvaistuihin", joiden piiristä hänen teostensa aiheet
pääasiallisesti ovat otetut. Myöskin "hengellisten" kanssa oli hän
nuorena paljon tekemisissä, joten näilläkin, -- papeilla ja munkeilla,
-- on monta huomattavaa osaa Dostojevskin romaaneissa.
Saatuaan ensi opinalkeensa kotona ja sitte eräässä yksityisessä
oppilaitoksessa Moskovassa, joutui Dostojevski, äitinsä kuoltua, v.
1837, insinööriopistoon Pietarissa, jossa samaan aikaan opiskelivat
sittemmin myöskin tunnettu kirjailija Grigorovitsh, Sevastopolin
kuuluisa puolustaja Todleben y.m. mainiot henkilöt. Umpimielinen,
haaveksivainen Dostojevski pysyttelihe kuitenkin enimmäkseen syrjässä
tovereistaan ja vietti iltansa yksin lukemalla kirjallisuutta,
viehättyen etupäässä Gogolin teoksiin. Nähtävästi Dostojevskissa
itsessään silloin heräsi halu kirjailemiseen, sillä siihen aikaan jo
hän alkoi kirjoittaa ensimäistä teostaan "Köyhää kansaa", joka
ilmeisesti on Gogolin "Viitan" vaikutuksesta syntynyt.
V. 1843 Dostojevski päätti opintonsa upseeriluokilla ja joutui
virkauralle, johon hänellä ei ollut minkäänlaista "kutsumusta". Tällä
välin oli myöskin hänen isänsä kuollut ja nuorukainen, joka ei lainkaan
osannut rahoja pidellä, joutui pian suureen puutteeseen. Näin itse
puutetta kärsien tuli hän tuttavuuteen Pietarin "köyhälistön" kanssa;
jonka elämästä hän ammensi rikkaita aiheita suuriin, maailmankuuluihin
romaaneihinsa. V. 1844 otti hän jo eron virastaan ja seuraavana vuonna
viimeisteli hän kertomuksensa "Köyhää kansaa", joka painettuna v. 1846
runoilija Nekrasovin julkaisemassa aikakauskirjassa yhdellä iskulla
teki hänet kuuluisaksi kirjailijaksi. Dostojevskin tuntehikas ja
äärimmäisyyteen asti hermostunut luonne, joka oli ajoittain nivan
henkisen sairauden rajoilla, uhkasi kohta katkaista tämän lupaavan
kirjailijauran. Lisäksi joutui hän v. 1849 intomielisten nuorukaisten
seuraan, jotka kokoontuivat yhdessä lukemaan kiellettyä ulkomaalaista
kirjallisuutta ja pohtimaan yhteiskunnallisia kysymyksiä, tuli heidän
mukanaan vangituksi, sai olla kahdeksan kuukautta Pietari-Paavalin
linnassa ja karkoitettiin lopuksi Siperiaan pakkotyöhön, jossa hänen
täytyi viettää elämästään kokonaista neljä vuotta vankien, varkaiden ja
murhaajien parissa. Itse sanoo Dostojevski kuitenkin, että hän olisi
tullut hulluksi, ellei tämä tapaus olisi hänen järkeään tullut
virkistämään. Uskonnollinen mieleltään kun oli, näki hän tässä
tapahtumassa Jumalan koettelemuksen ja jätti Pietarin toivossa saada
tutkia uusia hänelle outoja oloja ja jatkaa kirjailijatointansa. Näinä
neljänä vuotena hän pääsikin mitä likimpään tuttavuuteen ihmiskunnan
onnettomimpien olentojen kanssa, mutta hämmästyksekseen löysi hän
piintyneimmissäkin pahantekijöissä jotakin hyvää, inhimillistä,
"Jumalan kipinän", joka herätti myötätuntoa, anteeksiantoa ja rakkautta
langennutta lähimmäistä kohtaan.
Päästyään pakkotyöstä oli Dostojevskin palveltava neljä vuotta
sotamiehenä, jonka jälkeen hänet ylennettiin vänrikiksi. V. 1859 hän
taas otti eron ja sai armahduksen, jonka mukaan hänelle myönnettiin
oikeus kirjoittaa ja asua missä tahtoi. Hänen Siperiassa olonsa ei,
näet, ollut kulunut jättämättä häneen syviä jälkiä: hän oli siellä jo
alkanut saada kaatuvan taudin kohtauksia, jotka sittemmin kävivät
taajemmiksi ja pakottivat hänet luopumaan virasta. Pietariin
palattuaan, ryhtyi hän kuitenkin ahkerasti kirjailemaan, omaten nyt
mitä rikkaimman varaston havaintoja ja vaikutelmia raskaan elämänsä
varrelta.
V. 1861 alkoi Dostojevski veljensä kanssa julkaista "Vremja" (Aika)
nimistä aikakauskirjaa ja siinä ilmestyivät hänen romaaninsa
"Sorrettuja ja solvaistuja" sekä kuuluisa "Muistelmia kuolleesta
talosta", jotka suomennettuina ovat jo suomalaisillekin lukijoille
tutut. Näiden jälkeen seurasi Dostojevskin uudessa "Epoha"-nimisessä
aikakausjulkaisussa hänen ehkä etevin romaaninsa "Rikos ja rangaistus",
jonka mieltä järkyttävä sisällys suomennoksena myöskin jo varmaan on
jäänyt monen lukijan muistiin. Dostojevskin aineellinen toimeentulo oli
kuitenkin perin kurja ja velat kasvoivat kasvamistaan. V. 1857 oli hän
mennyt naimisiin ja, jouduttuaan sitte leskeksi, ottanut toisen vaimon,
jonka kanssa D. v. 1867 matkusti ulkomaille. Siellä hän viipyi aina
vuoteen 1871, kestäen uutta "pakkotyötä" rahanpuutteen tähden, joka
vaati kirjailemista kiireen kautta. Parempaan aineelliseen asemaan
pääsi Dostojevski vasta elämänsä viimeisinä vuosina, jolloin hänen
teoksiansa kilvan alettiin lukea ja ostaa pitkin laajaa Venäjänmaata.
Kaikki teoksensa kustansi Dostojevski yksin ja yksin, ilman avustajia,
julkaisi hän "Kirjailijan päiväkirja" nimistä aikakauskirjaansakin,
jonka marraskuun vihossa v. 1876 ilmestyi sielutieteellisesti erittäin
mielenkiintoinen kertomus "Lempeäluontoinen", joka tässä nyt tarjotaan
suomalaiselle lukijakunnalle nimellä "Kahden sydämen salaisuudet".
Dostojevskin kirjallinen "testamentti" oli hänen laaja romaaninsa
"Veljekset Karamasov", jonka hän sai valmiiksi vähää ennen kuolemaansa.
Hän kuoli 28 p:nä tammikuuta v. 1881 ja haudattiin Pietarissa
Aleksanteri Nevskin luostarin hautausmaahan äärettömän kansanjoukon
saattamana, kaikkien, niin hyvin ylhäisten kuin alhaisten,
kunnioittamana suurena kirjailijana.
Dostojevski on etupäässä "köyhän kansan", "sorrettujen ja solvaistujen"
kirjailija. Samalla kun hän heidän piiristään ammensi uusia aiheita
kirjallisuudelle ja varsinkin teoksellaan "Muistelmia kuolleesta
talosta" melkoisesti vaikutti kovaosaisten pakkotyöhön tuomittujen
vankien kohtalon lieventämiseen, samoinkuin Turgenev "Metsämiehen
muistelmillaan" oli vaikuttanut maaorjuuden lakkauttamiseen, on
Dostojevski sielutieteellisesti tarkan silmänsä kautta myöskin
avartanut yleisinhimillisiä näköaloja, löytäen kurjimpienkin olentojen
sydämen sopukoista kunnioitusta, rakkautta ja myötätuntoa ansaitsevia
ominaisuuksia. Tässä suhteessa Dostojevski onkin varsin itsenäinen ja
harvinainen kirjailijanero ei ainoastaan Venäjän, vaan koko maailmankin
kirjallisuudessa.