noista viidestäkolmatta olisivat olleet kanssamme puhumassa uusille
tovereillemme kaikesta, mitä heidän uusi päällikkönsä oli tehnyt
kapinallisten hyväksi, olisivat asiat muuttuneet toisenlaisiksi.
Jos vain joku heikäläinen olisi kertonut heille Annabel Leen
yöllisestä paosta, jolloin se uhmasi rannikon patterien tykkejä
viedäkseen ahdistetut kapinalliset pois Manillasta, pitkän takaa-ajon
aiheuttamasta vaarasta, kuunarin menettämisestä, Tumabongin
puolustamisesta, väsymättömästä käskyjen seuraamisesta tuossa pari
päivää kestävässä taistelussa Manillan etuvartiojoukkoja vastaan,
lukemattomista kahakoista, vuorokausia kestäneestä yhtämittaisesta
kovasta työstä, jolloin harjoiteltiin, järjestettiin, marssittiin,
suunniteltiin taisteluja ja korjailtiin muiden erehdyksiä ja
tyhmyyksiä, olisi heidän uusi päällikkönsä varmasti saavuttanut heidän
myötätuntonsa puolelleen. George Hemingway oli viimeinen ihminen
maailmassa kehumaan omia tekojaan, ja vanha Livingston halveksi siksi
paljon noita "kapinallisia neekereitä", kuten hän heitä nimitti, ettei
hän ajatellutkaan mitään sovittavaa, ja minuun, ajattelemattomaan
poikaan, vaikuttivat perämiehen osoittama halveksiminen ja kapteenin
välinpitämättömyys niin, etten milloinkaan uneksinutkaan sellaisten
keinojen käyttämisestä.
Jos vain Hapen olisi ollut uskollinen tahi jos olisimme aavistaneet
hänen petoksensa suuruuden, olisi selkkaus mahdollisesti voitu
välttää. Ollen uskollinen tohtori Valdezille antamalleen lupaukselle
oli kapteeni puhunut Hapenille miehistön keskuudessa olevasta
tyytymättömyydestä amerikkalaisten yksinvaltiutta vastaan teroittaen
hänen mieleensä sen välttämättömyyttä ja kieltämätöntä hyötyä.
"Vaikka Yhdysvaltain hallitus suostuisikin luopumaan voittonsa
hedelmistä, mikä luullakseni ei voi tulla kysymykseenkään", sanoi hän
vakavasti, "eivät filippiiniläiset kuitenkaan voisi tulla toimeen
avutta. Ne joutuisivat vain kerran vielä jonkun mahtavan saaria
himoitsevan valtakunnan orjiksi, joko Espanjan jälleen tahi Saksan
tahi jonkun muun noista monista valloista, jotka ovat tarpeeksi
voimakkaat lannistamaan vastustuksenne tuntemattakaan sitä. Teillä ei
ole tarpeeksi voimia yhtyäksennekään yhdeksi valtakunnaksi. Maanne
on jakautunut satoihin saariin, melkein yhtä moniin ihmisrotuihin
ja varmasti yhtä moniin eri pyrkimyksiin. Etelässä asuvat malaijit
eivät alistu Luzonin tagalogien hallittaviksi eivätkä tagalogilaiset
malaijien. Suoraan sanoen, kaikki näillä saarilla olevat heimot
tahtovat elää erillään muista. Te ette halua sellaista armeijaa,
johon kuuluu puolet saarten miehistä, ja laivastoa, johon kuuluvat
loput, suojelemaan riippumattomuuttanne, jos nyt onnistuisitte sen
saamaan. Olen sanonut tämän teidän johtajillenne neuvottelussa ja
toistan sen teille nyt tässä, koska kuulen enemmän kuin haluankaan
teidän kansalaistenne puheista. Itsenäisyys kuulostaa kyllä kauniilta,
mutta ainoastaan siten voitte säilyttää maan kansalle, että suostutte
sellaisen vallan yliherruuteen, joka voi karkoittaa muut loitolle."
"Mutta teidän maannehan on vapaa maa. Miksi ei meidän voi tulla
sellaiseksi?" vastusteli filippiiniläinen aivan kuin hän olisi
toistanut jotakin ulkoa opittua läksyä.
"Vapaahan siitä tuleekin, aivan yhtä vapaa kuin kaikki muutkin
Yhdysvaltain osat — vapaa sortavista maaherroista, tarkastamattomista
tuomioista ja pappien tyranniudesta. Williams, onko hän ymmärtänyt
puoliakaan selityksestäni?"
"Luultavasti, kapteeni."
"Ellei, niin iske se hänen kalloonsa ensimmäisessä sopivassa
tilaisuudessa. Ehkä hän sitten vaivautuu selittämään sen muille."
Tein kuten minun oli käsketty, ja Hapen kuunteli puheitani kohteliaasti
yhtä tyhmin ja ikävystynein ilmein kuin kapteeninkin selityksiä.
Hän tuntui meistä vielä tyhmemmältä kuin ennen eikä mieleemme
juolahtanutkaan, että tuon tyhmyyden alle kätkeytyi arvaamattomia
petossuunnitelmia. Saimme tietää sitten myöhemmin, että ennen kenraalin
leiristä poistumistamme oli hänen turhamainen ja tyhmä järkensä
alkanut uneksia mahdollisesta ylennyksestä, jonka tiellä hän luuli
kapteenin olevan. Leirissä olevat tyytymättömät, joiden mieli paloi
ryöstöjen, ja kostonhimosta, olivat lietsoneet hänen toivonsa liekkejä,
ja nyt "Lyyhä-Topi", joka oli yhtä kunnianhimoinen, nähden saman
kilpailijan tiellään ja aikoen nähtävästi käyttää tuota lyhytjärkistä
toveriaan pelkkänä välineenä omien tarkoitustensa saavuttamiseksi,
oli lisännyt johtopäätöksensä toisten neuvojien todisteluihin. Jos
Hemingway vain saadaan pois tieltä, valitaan joku syrjäytetty upseeri
hänen sijaansa. Tuon muukalaisen vaikutusvalta oli ollut Hapenin
ylenemisen este näinä kuukausina ja nyt se oli estänyt Lyyhä-Topinkin
ansioiden palkitsemisen. Kumpikaan ei voinut toivoa mitään tilaisuutta
kykyjensä näyttämiseen, sopivan korvauksen saamiseen eikä tyhjän
kukkaronsa täyttämiseen ennen Hemingwayn poistumista tieltä. Tähän
yhtyi nyt vielä kapinallisten keskuuteen yleisesti levinnyt pelko, että
filippiiniläiset olivat vain vaihtaneet toisen muukalaissorron toiseen,
ja otaksuma, että kansallinen vapaus voitiin saavuttaa vain kaikkien
muukalaisten karkoittamisella saarilta.
Emme tietysti ensin huomanneet paljonkaan tästä meitä kohtaan
osoitetusta vastenmielisyydestä. Miehet, niiden joukossa Hapen ja
Lyyhä-Topikin, käyttäytyivät kyllä kylmästi ja vihamielisesti, mutta
lukuunottamatta töykeyttä ja haluttomuutta, tottelivat he kumminkin
vastustelematta. Ainoastaan noita kolmea malaijia kohdeltiin
peittelemättömän raa'asti, kartettiin ja syrjäytettiin jokaisessa
sopivassa tilaisuudessa, mutta kun tiesimme, kuten hekin, tuon vanhan
filippiiniläisten ja malaijien välillä vallitsevan vihamielisyyden ja
sen, että nämä viimeksi mainitut auttoivat parhaillaan espanjalaisia
etelässä olevilla saarilla puhjenneen kapinan kukistamisessa, emme
ollenkaan ihmetelleetkään, että nämä miehet kohtelivat heitä niin
töykeästi. He eivät vielä tienneet, miten monta tehokasta lyöntiä
merirosvomme olivat sivaltaneet heidän asiansa puolesta, ja vaikka
koetimmekin asianomaisesti valaista heille asian oikeaa laitaa, ei
saavutuksemme ollut kuitenkaan aivan tyydyttävä, ja malaijit saivat
pysytellä edelleenkin syrjässä.
Se oli sitäkin onnettomampaa koska he eivät siten saaneet kuulla mitään
miesten aikeista. Jos Kasimin terävät silmät ja tarkat korvat vain
olisivat saaneet koota, lisätä ja vähentää, päättää ja otaksua toisten
huolettomista puheista, millaisia suunnitelmia ja vehkeitä nuo ovelat
aivot ajattelivatkaan, olisi vaara ehkä vieläkin voitu välttää. Mutta
asiain näin ollen kohtasi se meitä varoituksetta.
XXIV.
MYRSKY PUHKEAA.
"Ah, ei luoti eikä pistinkään voi milloinkaan
tappaa sinun todellista minääsi, ystäväni,
sillä sielusi, jonka olen nähnyt, on suurimpien
ja parhaimpien vertainen."
_Walt Whitman_.
Istuimme, kapteeni, Livingston ja minä, odottaen päivällistämme sen
majan kuistilla olevan pöydän ääressä, jota sanoimme "klubiksemme".
Hapen ja Lyyhä-Topi eivät olleet vielä saapuneet, vaikka Kasim olikin
päryyttänyt puurumpuaan, jolla kutsu tavallisesti ilmaistiin. Olimme
sitäpaitsi hyvin nälissämme ja kärsimättömät.
Olimme viettäneet hyvin jännittävän yön. Pilvisen taivaan ja
myrskyisen tuulen suojassa uskalsi eräs espanjalainen joukko-osasto
lähestyä asemaamme yllättääkseen meidät. Mutta vahtimme valvoivat
— Livingston oli juuri tarkastanut ne, ja hukka peri sen vahdin,
jonka hän löysi nukkumasta — ja hälyyttivät meidät heti. Syöksyimme
pihalle, järjestyimme taistelurintamaan ja ajoimme vihollisen suinpäin
takaisin kapteenin johdolla. Kaikki tapahtui muutamissa minuuteissa
meidän kärsimättä suuriakaan vahingoita. Onnittelimme toisiamme
sydämellisesti niin helposti saavutetun täydellisen voiton johdosta,
sillä espanjalaiset eivät palanneet enää takaisin. Olimme kumminkin
aseissa päivänkoittoon asti miesten murinasta huolimatta. Livingston
huomautti kumminkin, että he olisivat murisseet yhtä paljon muussakin
tapauksessa, "sillä jos olisitte vapauttaneet heidät taistelun jälkeen,
olisivat he sanoneet teidän tehneen sen juuri siksi, että vihollinen
voisi katkaista heidän kurkkunsa pimeässä."
Keskustelimme juuri näistä miestemme osoittaman lannistumattoman
vihollisuuden oudoista ilmiöistä odotellessamme päivällistä, kun
kapteeni katsahti meihin puoleksi leikillisen suuttuneena. "Luullakseni
pakottavat nuo veitikat tahallaan päällikkönsä odottamaan ateriaa
kymmenen minuuttia. Nyt emme varro heitä enää kauempaa."
Katsahdin Kasimiin ilmoittaakseni hänelle ja näin hänen silmäilevän
rukoilevasti minuun. Hän viittasi keveästi ja anteeksipyytävästi
sormellaan, ja minä hyppäsin seisoalleni nauraen. "Komissariaatissa on
luullakseni jotakin hullusti, päättäen Kasimin vakavista kasvoista.
Otanko siitä selvän, kapteeni?"
"Ota ja heti, sillä olen hyvin nälissäni", vastasi kapteeni, jolloin
juoksin portaita alas rummun vieressä seisovan Kasimin luokse.
"No, mikä nyt on hätänä?" kysyin huolettomasti. "Onko Froggie polttanut
paistin?"
"Ei, tuan, asia on hieman vakavampi. Nuo molemmat
filippiiniläisroistot, jotka luulevat olevansa kapteeni-tuanin
vertaiset, ovat tuolla miesten joukossa puhumassa heille pahoja
asioita."
"Pahoja asioitako? Mitä tarkoitat, Kasiin?"
"En voinut kuulla kaikkea, tuan, mutta kuulin kumminkin tarpeeksi. Kun
menin ilmoittamaan heille, että ruoka on valmis, ja sanoin kapteeni
tuanin odottavan, sanoivat he: 'Odottakoon vain!' Mutta silloin,
koska minua suututti heidän osoittamansa kunnioituksen puute, sanoin
Topille ajatukseni suoraan. Se kävi kumminkin hitaasti, sillä kuten
tiedät, tuan, on meidän malaijien hyvin vaikea puhua heidän kieltään.
Silloin käänsi Topi kumminkin ivallisesti minulle selkänsä huutaen
miehilleen: 'Tuo muukalainen on lähettänyt malaijilaisorjansa pyytämään
minua syömään kanssaan, ikäänkuin minäkin olisin orja, jonka on pakko
totella häntä. Kuinka kauan aiomme kärsiä noiden meren toiselta
puolelta tulleitten miesten tyranniutta?' Sanoin heille, etten ole
orja, vaan vapaa mies, mutta he ivasivat minua vain, tuan. Luvatkaa
minun nyt mennä tappamaan nuo molemmat miehet, Topin ja Hapenin, jotta
mieleni jälleen rauhoittuisi. Silloin ei kapteeni-tuanin, sinun eikä
Livingston-tuanin tarvitse pelätä enää mitään."
"Ei, Kasim", sanoin nopeasti, "et saa tappaa heitä. Mutta tule kanssani
ja kerro kapteenille samat asiat kuin minullekin, sillä tämä on
kapinallisuutta, joka on tukahdutettava."'
Puristellen toisella kädellään lupaavasti tikarinsa kahvaa seurasi
malaiji minua kuistille sanoen sanottavansa. Kapteeni kuunteli
vaitiollen, nousi sitten pöydästä, vyötti miekan kupeelleen, latasi
revolverinsa ja sanoi tyynesti: "Tämä on ajoissa ehkäistävä, sillä
muuten voi se aiheuttaa ikävyyksiä."
Livingston ja minä seurasimme hänen esimerkkiään Kasimin päästäessä
pienen omituisen huudahduksen. Heti näimme Abdulrahmanin ja Froggien
ilmestyvän majan alikerroksesta heiluttaen uhkaavasti paljastettuja
tikareitaan, mutta kapteeni tyynnytti heidät viittauksella.
"Menen rankaisemaan enkä tappelemaan", sanoi hän hiljaa ja vakavasti.
"Pistäkää tikarinne piiloon. Toivoakseni ette niitä tarvitse."
Seurasimme häntä portaita alas ja aukeaman poikki, jossa palmupuut
olivat kasvaneet. Sen toiseen laitaan olivat miehet pystyttäneet
karkeatekoiset majansa, koska ei ollut olemassa telttoja. He olivat
nyt kokoutuneet niiden edustalle suureen ympyrään, jonka keskeltä joku
puhui heille. Kun tulimme lähemmäksi, kuulimme Lyyhä-Topin kertovan
kansan kärsimistä vääryyksistä terävästi, katkerasti ja kaunopuheisesti.
"Ainoastaan nämä amerikkalaiset estävät meitä nyt", kuului hän juuri
sanovan, "sillä muuten olisimme nyt jo valloittaneet Manillan. Saamme
sen kumminkin haltuumme luultavasti hyvinkin pian. Luullakseni
julistautuu Aguinaldo jonkun päivän kuluttua vapaan filippiiniläisen
tasavallan presidentiksi, ja sitten saamme nähdä, voiko meitä kukaan
vastustaa. Samoin kuin me ajoimme espanjalaiset pakoon viime yönä,
ajamme amerikkalaisetkin. Pakotamme heidät menemään laivoihinsa ja
jos he vastustavat meitä, kohtelemme heitä samoin kuin kohtelemme
espanjalaisiakin, joiden on kaikkien kuoltava."
"Aivan niin! Aivan niin! Kuolema espanjalaisille! Häpeä
amerikkalaisille!" huusivat ympyrään kokoutuneet kiihkeät
isänmaanystävät.
"Olkaa vaiti!" huusi kapteeni oikein karkein merimiesäänin. "Puhutte
ajattelemattomasti. Amerikkalaisitta ja heidän laivoittaan ette ikinä
olisi voineet lopettaa espanjalaisten valtaa näiltä saarilta ja te
olette voimattomat taistelemaan amerikkalaisia vastaan. He ovat teidän
ystäviänne ja liittolaisianne, ja jokainen, joka kertoo teille muuta,
valehtelee. Tulkaa lähemmäksi, majuri Tomas, että saan katsella teitä
ja heittää valheen kasvoihinne."
"En aio totella käskyjänne!" huusi Tomas takaisin. "Teillä ei ole
minkäänlaista valtaa käskeä meitä vapaita filippiiniläisiä. Vaadin
teitä lähtemään takaisin omaan maahanne."
Kapteeni suoristautui täyteen pituuteensa ja nauroi halveksivasti.
"Olen kenraali Aguinaldon valtuuttama päällikkö täällä, ja ainoastaan
hänelle ja vain silloin kun hän ilmoittaa rikkovansa liittonsa
kansalaisteni kanssa, luovutan valtuuteni. Majuri Tomas, käsken
teitä vielä kerran tulemaan esille tahi saatte kärsiä harkitun
tottelemattomuutenne seuraukset."
Tomas huudahti vihaisesti, hyppäsi eräälle laatikolle tahi jollekin
muulle korokkeelle, jota emme voineet nähdä välissä olevien miesten
takaa, ja ennenkuin osasin aavistaakaan, mikä hänellä oli mielessä,
kohotti hän kätensä ja revolverin piippu kimalteli auringonpaisteessa.
Mutta vanha Livingston oli ymmärtänyt hänen aikeensa. Nopeasti kuin
ajatus hyppäsi hän kapteenin eteen saaden omaan rintaansa hänen
ystävälleen aiotun luodin. Huudahtaen omituisesti ja läähättävästi
kaatui hän Hemingwayn leveätä rintaa vasten ja kapteenin vasen käsi
kietoutui hänen ympärilleen kannattaen häntä. Mutta hänen oikea
käsivartensa oli kohonnut ilmaan ja hän tähtäsi tarkasti tuota
petollista salamurhaajaa, ja toinen laukaus kajahti kuumassa tyynessä
ilmassa.
Tomas hypähti noin puolet pituuttaan ilmaan, revolveri putosi hänen
kädestään ja hänen molemmat käsivartensa tavoittelivat heikosti tukea.
Sitten pakeni elämä hänestä, liikkeet lakkasivat ja hän vajosi yhteen
kasaan maahan. Luoti oli lävistänyt hänen otsansa ja pysähtynyt
aivoihin.
Kun johtajien välinen sanasota oli alkanut, olivat miehet vaienneet
heti, ja nytkin he vielä seisoivat hiljaa ja liikkumatta kuin
sanattomina hämmästyksestä. Mutta joku tunkeutui heidän riviensä
välitse, ja minä tunsin Hapenin, tuon viekkaan petturin ja petollisen
ystävän. Hänen kasvonsa olivat siniset ja pöhöttyneet vihasta.
Sekaisin pelkoa, vihaa ja toivottomuutta säteili niistä toimettomia
miesrivejä vastaan. Ellei hän voinut kiihoittaa niitä heti toimimaan,
tiesi hän voimansa olevan mennyttä samoin kuin hänen kuolleen
kanssarikollisensakin.
"Toverit", änkytti hän, "he ovat tappaneet teidän oikean johtajanne.
Tappakaa heidät! Kuolema amerikkalaisille!"
Kuului pidätettyä murinaa vastaukseksi, murinaa, joka voi äkkiä
paisua hillittömän kiihkon karjunnaksi. Vetäisin revolverini katsoen
kapteeniin, mutta hän oli jo kohottanut omansa toistamiseen..
"Eversti Hapen", huusi hän ankarasti, "onko aikomuksenne kieltää
minulta oikeus käskeä teitä?"
"Kyllä, kapteeni", vastasi hän hieman epäröiden. Sitten hän näytti
nopeasti huomaavan sen seikan itsekin ja katsoi vielä kerran miehiinsä.
"Toverit, tappakaa nuo amerikkalaiset!" änkytti hän.
"Tämä on aivan samaa kuin ampuisi määkivää lammasta", mumisi kapteeni
pahoittelevasti, mutta hänen kätensä oli vakava kuin kallio. Kuului
toinen laukaus ja Hapen pyörähti puoleksi ympäri ja kaatui.
"Näin on minua opetettu kukistamaan kapinoita!" huusi kapteeni katsoen
vihaisesti yhteen sulloutunutta miesjoukkoa edessään. "Onko siellä
vielä muita halukkaita sijaani. Jos on, niin tulkoon hän vain esille."
Hiljaisuus tuntui melkein sietämättömältä eikä yksikään mies
liikahtanutkaan. Kapina oli tukahdutettu. Tottuneina aina virkavaltaan,
joka oli pitänyt espanjalaisten filippiiniläiset alamaiset kurissa
kolme vuosisataa, alistuivat nämäkin miehet nyt siihen. Koska heillä
ei ollut enää ketään johtajaa, eivät he uskaltaneet ryhtyä toimimaan
ominpäin.
"Hajautukaa!" huusi heidän päällikkönsä aivan yhtä tyynesti kuin hän
olisi hajoittanut paraadin. "Menköön jokainen mies paikoilleen!" lisäsi
hän, jolloin miehet hajautuivat ryhmittäin tahi yksitellen puhumatta
juuri sanaakaan.
"Emmekö saa hyökätä niiden kimppuun, tuan?" rukoilivat malaijimme,
sillä tämä rauhallinen loppu tapahtumalle, josta oli ollut vähällä
syntyä toivoton taistelu, ei tyydyttänyt heidän sotaista mieltään.
"Ette", sanoi päällikkö yhtä tyynesti, "sillä minun asiani vain
on rangaista. Menkää hakemaan vettä Livingstonille. Amos, rakas
veikkoseni, oletko pahastikin haavoittunut?"
"Olen mennyttä miestä", vastasi vanhus läähättäen. "Laske minut
maahan." Kun sitten kapteeni laski hänet hellävaroen ruohikkoon katsoen
surullisesti noihin harmaihin kuihtuneihin kasvoihin, katsoi perämies
häneen takaisin melkein hymyillen. "Hyvin tehty, George Hemingway!
Siten on heitä juuri kohdeltava. Jumalalle kiitos, etteivät he
tappaneet sinua, vanha veikko."
"Mieluummin minut kuin sinut, Amos!" huudahti kapteeni katkonaisesti.
"Olet uhrannut henkesi puolestani."
"Mitä sen on väliä", sanoi perämies välinpitämättömästi. "Olen
pelastanut parhaan miehen, ja se riittää." Sitten rupesi häntä
yskittämään eikä hän voinut sanoa enempää.
"Williams, satuloi hevoseni ja ratsasta noutamaan tohtori Valdez
tänne", aloitti kapteeni, mutta Livingston esti hänet viittauksella.
"Joutavia, sillä nyt se on jo liian myöhäistä", mumisi hän.
"Seikkailuni ovat loppuneet, Hemingway. 'Seikkailijoita molemmat,
seikkailijoita kaikki!' Sanoit kerran niin, muistat kai sen?" Sanat
kuuluivat heikosti pitkin väliajoin. "Asia on ollut sen arvoinenkin,
erittäinkin tämä viimeinen tapaus!"
Hän vaikeni. Sitten hän haukkoi vielä kerran ilmaa ja verta pursusi
hänen suustaan. Muutamia minuutteja myöhemmin oli kaikki ohi.
XXV.
SEIKKAILUJEN LOPPU.
Kapteeni ei halunnut poistua paikaltaan, vaan lähetti minut noin tuntia
myöhemmin ilmoittamaan tapahtumat kenraali Aguinaldolle.
Tämän suuttumus oli väärentämätön ja peittelemättä ilmaistu. Mitkä
hänen mielipiteensä sitten lienevät olleetkin isänmaansa tulevasta
hallinnosta, ei hän kumminkaan suosinut kavaltajia eikä harkittuja
murhia, eikä hän väheksynyt niitä palveluksia, joita kenraali Hemingway
ja tuo uskollinen vanhus, joka oli uhrannut henkensä ystävänsä ja
päällikkönsä puolesta, olivat tehneet vallankumouksellisten asialle.
Hän tuli henkilökohtaisesti esikuntineen vanhan Livingstonin
hautajaisiin, rangaistakseen samalla hänen murhaajansa kannattajia.
Vanhemmat upseerit erotettiin ja kaksi kolmasosaa miehistöstä
siirrettiin muihin joukkoihin pienissä ryhmissä ja omat uskolliset
miehemme Leonista ja Tumabongista tuotiin heidän sijaansa. Hyvitys
oli niin täydellinen kuin suinkin vain voimme toivoa, emmekä muuta
halunneetkaan.
Mutta kapteeni Hemingwayn päällikkyys ei ollut pitkäaikainen. Heinäkuun
viidentenätoista päivänä julistautui kenraali Aguinaldo Filippiinien
tasavallan presidentiksi, ja hänen amerikkalainen kenraalinsa päätti
heti erota toimestaan.
"Maani hallitus ei voi pitää tätä minään riippumattomana tasavaltana,
ja ellei Aguinaldo luovu vallasta, syntyy taistelu", sanoi hän tohtori
Valdezille. "En voi palvella häntä nyt,' kun hän uhmaa kansaani."
Valdez huokaisi. "Ymmärrän kantanne", sanoi hän suoraan, "eikä minun
luullakseni tarvitse sanoa teille, miten se pahoittaa mieltäni. Tuon
päätöksen, joka oli mielestäni liian ennenaikainen ja harkitsematon,
vastustajia ei ollut neuvostossa juuri muita kuin minä. Kaikki muut
kannattivat häntä, ja se on nyt tehty. Nyt menetämme teidät, ystäväni,
mikä on korvaamaton vahinko."
Kapteeni hymyili. "Luullakseni on minunlaisia joukossanne vielä
paljonkin, mutta olen pahoillani, että seikkailu on loppunut. Olen
menettänyt rahani, laivani ja vielä enemmän, olen menettänyt vanhan
hyvän ystäväni. Hän sanoi asian maksaneen vaivan. En osaa sanoa siihen
mitään. Mutta tulopuolelle tappioitamme vastaan voin asettaa muutamien
hyvien ystävien hankkimisen — uskolliset malaijini, nuo viisi eloon
jäänyttä noista pelottomista kymmenestä ja ennen muita te itse ja
Luiz. Tasapuoliset ja uskolliset sanoissa ja töissä, hyvinä ja kovina
päivinä, siten voin muistella filippiiniläisiä ystäviämme."
Niin, erosimme heistä surumielin. Näemmekö heitä enää milloinkaan
ja tulemmeko vielä joskus näille kauniille saarille, joita niiden
asukkaiden ja heidän voittajiensa veri on punannut, ei kukaan voi sanoa?
Nyt ne tuntuivat meistä unelta, josta olemme heränneet, uskomatta sitä
lainkaan todeksi. Olemme ajautuneet nyt erillemme heistä, mutta jonakin
päivänä voimme ajautua takaisin.
Mutta ellei? No, siinä tapauksessa lähettää prikaati, johon me
kuulumme, tuo seikkailijoista muodostettu joukko, johon anglosaksit
alituisesti lähettävät rekryyttejä, varmasti muutamia aivan yhtä hyviä
kuin mekin olimme.