Shawmut-yliopiston historiallinen tiedekunta Bostonissa. 26 p.
joulukuuta 2000.
Meidän, jotka nyt elämme kahdennenkymmenennen vuosisadan viimeistä
vuotta niin yksinkertaisen, johdonmukaisen ja siunauksista rikkaan
yhteiskuntajärjestelmän alaisina, että se näyttää muodostavan terveen
ihmisälyn riemusaaton, on varmaankin vaikea, ellemme nimittäin ole
harjoittaneet laajempia historiallisia opinnoita, käsittää, että
nykyinen täydellinen yhteiskuntajärjestelmä ei ole vielä vuosisadankaan
vanha. On kuitenkin peräti helppo todistaa, että aina yhdeksännentoista
vuosisadan loppuun saakka uskottiin yleensä, että vanha
teollisuusjärjestelmä kaikkine kauheine yhteiskunnallisine seurauksineen
oli kestävä kautta aikojen, kunhan sitä vähän paikkailee. On ihmeellistä
ja melkein mahdotonta uskoa, että se summaton siveellinen ja aineellinen
kehitys, joka sen jälkeen on tapahtunut, on voinut tapahtua niin
lyhyessä ajassa! Tuskinpa löytyisi toista selvempää todistusta siitä,
kuinka helposti ihmiset tottuvat parempiin oloihin ja alkavat pitää
niitä aivan luonnollisina, vaikka entisetkin olot näyttivät heistä
sellaisilta, etteivät monet osanneet toivoa parempia. Tämä havaanto on
omiaan jäähdyttämään niiden maailmanparantajain intoa, jotka toivovat
puuhainsa palkaksi tulevien sukupolvien syvää kiitollisuutta.
Tämä kirja koettaa auttaa niitä, jotka tahtovat saada selvän käsityksen
yhdeksännentoista ja kahdennenkymmenennen vuosisadan välisistä
yhteiskunnallisista eroavaisuuksista, mutta pelkäävät näitä asioita
valaisevia kuivia historiallisen tutkimuksen tuloksia. Kun tekijä
opettajana saavuttamansa kokemuksen nojalla tuntee, että oppimista
pidetään sangen väsyttävänä, on hän koettanut lieventää kirjan opettavaa
luonnetta käyttämällä siinä kertomuksen muotoa, joka jo itsessäänkin
toivottavasti kiinnittää jonkun verran mieltä.
Lukijasta, jolle nykyiset yhteiskunnalliset laitoksemme ja niiden
pohjana olevat periaatteet ovat tuttuja, tuntunevat tohtori Leeten
selitykset jotenkin jokapäiväisiltä. Mutta meidän on muistettava,
etteivät ne olleet tuttuja tohtori Leeten vieraalle, ja että tämä kirja
on kirjoitettu nimenomaan siinä tarkoituksessa, että lukijat lukiessaan
unhottavat tuntevansa näitä asioita.
Vielä yksi asia. Puhujat ja kirjailijat, jotka ovat käsitelleet tätä
kahden vuosituhannen välistä käännekohtaa, ovat melkein poikkeuksetta
pitäneet silmällä tulevaisuutta. He eivät ole kiinnittäneet samaa
huomiota menneisyyteen ja jo saavutettuihin edistysaskeleihin, kuin
tulevaisuuteen, vielä saavutettavaan kehitykseen, joka on yhä jatkuva
eteen- ja ylöspäin, kunnes ihmiskunta on saavuttanut tuntemattoman
päämääränsä. Tämä on tosin hyvä, varsin hyvä; mutta toiselta puolelta
emme luullakseni voi mistään löytää suotuisampaa maaperää suloisille
toiveille ihmiskunnan jatkuvasta kehityksestä tulevan vuosituhannen
kuluessa kuin luomalla »katsauksen» viime vuosisataan.
Toivoen, että tämä kirja on kyllin onnellinen löytämään lukijoita, jotka
harrastuksesta sisältöön jättävät esityksen puutteellisuudet
huomioonottamatta, astuu tekijä nyt syrjään ja jättää puhevuoron herra
Julian Westille.