luona. Hänen pienen kadun varrella sijaitseva asumuksensa, johon
päästiin holviportista, muistutti tarkoin Khalil Khurin kuvailemaa
Omarin asumusta. Minä jouduin jälleen kokemaan Levantissa varsin
tavallista yllätystä löytäessäni likaisen sisäänkäytävän takaa Tuhannen
ja yhden yön palatsin, jonka kaikista mosaiikkikoristeisista huoneista
avautui näköala pihamaalle, missä solisi suihkulähde kukkalavojen
keskellä. Ennenkuin pääsimme tuolle pihalle, meidän täytyi odottaa,
kunnes naiset ehtivät vetäytyä omiin suojiinsa.
Abdulražak, jonka ruumista ja sielua ikä oli turhaan yrittänyt
taivuttaa, tarjosi meille eräänlaisin ylhäisin tunnoin koko Aasian
ylellisyyttä. Puolittain maaten persialaisilla matoilla ja Damaskuksen
silkistä valmistetuilla patjoilla me nautimme kehoitusta totellen
lukemattomia erilaisia makeisia ja maustettuja juomia, ja sitten toi
uuttera palvelija narghile-piiput. Me noudatimme keskustelussamme
itämaista diplomatiaa ja hitautta. Hitaus oli sitäkin suurempi, kun
isäntämme puhui ainoastaan arabiankieltä. Tulkki selitti meille lauseen
toisensa jälkeen.
— Hän sanoo, aloitti tulkki, osanneensa ranskaa, mutta unohtaneensa sen.
Lausuttuamme lukuisia kohteliaisuuksia, jotka koskivat hänen asuntonsa
loisteliaisuutta ja hedelmällistä Akkaria, missä hän omisti useita
kyliä, me kävimme teeskennellyn välinpitämättömästi koskettelemaan
varsinaista asiaamme. Eikö hän ollut tuntenut aikoja sitten erästä
Omar-bei-el-Husseinia, joka oli ollut kyllin heikko mennäkseen
naimisiin kristityn kanssa? Tuota kysymystä seurannut vaitiolo
tuntui meistä osoittavan, että hän tahtoi päästä vastaamasta. Me
selitimme, ettei ollut kysymyksessä mikään yksityisluontoinen tutkimus
ja että nämä ylen vanhat asiat eivät voineet enää vedota yleiseen
mielenkiintoon. Hän rauhoittui ja painui muistoihinsa kuin unohdettuun
kaivoon.
— Minä tunsin hänet viisikymmentä vuotta sitten, vastasi hän vihdoin.
Hän oli ottanut sen naisen Libanonista. Me olimme nuoret. Muukalaisia
ei pidä etsiä.
Me kysyimme, mitä hän tiesi heidän avioliitostaan.
— Naisen nimi oli Jamile. Hän siirtyi toiseen uskoon voidakseen mennä
naimisiin. Häät vietettiin Šrarissa. Vähän myöhemmin tytön sukulaiset
ryöstivät hänet takaisin ja surmasivat.
— Entä hän?
— Hän haki ruumiin ja hautasi sen omin käsin. Me tiedustelimme, mihin
hautausmaahan.
— Linnan edustalla olevaan pieneen kalmistoon.
— Entä miten kävi hänen itsensä? pyysin minä tulkkia toistamaan.
— Malttakaahan. Hän tahtoi nostattaa Akkarin maan kostamaan tuota
surmaa kristityille. Mutta viisaat vastustivat aietta. Sotaa ei
julisteta henkilökohtaisen loukkauksen vuoksi. Hän lävisti sydämensä
tuon naisen haudalla pyydettyään minua hautaamaan itsensä samaan
hautaan. Niin tapahtuikin. Siinä kaikki.
— Voimmeko löytää haudan?
— Jos haluatte, vien teidät sinne ja etsin.
Me hyväksyimme ehdotuksen ja menimme jo samana päivänä auringon
laskiessa hautausmaalle, joka sijaitsee Melissinden linnan hallavien
muurien juurella. Näen nytkin sinisen meren, jonka pintaa päivän kehrä
oli koskettamassa, sitruunapuumetsän El Minan edustalla ja toisella
puolen pelättävän, raunioituneen linnoituksen, joka on aikoinaan
kestänyt monet piiritykset, näen Kadišan rannalla sijaitsevan pienen
dervisiluostarin, oliivipuiden peittämät kukkulat ja takana Libanonin,
jonka huiput alkoivat punertaa illan hohteessa. Minä silmäilin
liikahtamatta tuota kauneutta viedäkseni sen kerallani. Tänne oli
Jamile tullut istumaan ja sulamaan rakkauteensa niinkuin kastehelmet,
jotka antautuvat valon suudeltaviksi. Täällä hän oli paennut ahdistavaa
Butrosia ja oli sitten yhtäkkiä suostunut kohtaloonsa. Edessämme
kohosi valkoisia hautapatsaita, kaikki samaan suuntaan osoittavia.
Hieman hapuiltuaan Abdulrašak pysähtyi erään eteen, jota puolittain
varjosti vanha viikunapuu ja puolittain peitti keväinen nurmi. Hän
siirsi kevyesti syrjään nuo uskaliaat ruohot ja näytti meille melkein
olemattomiin kulunutta kirjoitusta. Arabialaiset kirjaimet muodostivat
kiemuroita, jotka miellyttivät silmää niinkuin taidokkaat pitsikuviot.
Tulkki selitti ne minulle. Siinä oli vain kaksi nimeä:
OMAR — JAMILE.