Yksin‰isess‰ atriumissa istuu Antinous, istuu yksin ja kuuntelee
hiljaisuutta.
Edess‰ns‰ suihkuu ilmaan hele‰ veden s‰de, joka n‰kyy moniv‰risin‰
pisaroina ylh‰‰ll‰ ja sitte hel‰hdellen putoaa takaisin
marmorialtaaseen, joka h‰ilyilee l‰pin‰kyv‰n‰ veten‰. Ymp‰rill‰
ylenev‰t kahden puolen hoikat valkeat pilarit, jotka kevein‰ kohoovat
kannattamaan aukonaista kattoa. Pilarien takana hiljenee silm‰
katsomaan sein‰n hele‰sti yksiv‰risi‰ suunnikkaita, joita keve‰sti
esiinastuvat pilasterit soinnukkaasti reunustavat ja joiden kirkkaalta
pohjalta ruusuvyˆt‰ kantava Amor tuntuu liit‰v‰n katsojaa kohden. On
hiljaista. Taampana aukenee uusien hiljaisten huoneiden pilaristoja,
kevein‰ ylenevien pilarien juurilla n‰kyy siell‰ t‰‰ll‰ joku
valkomarmorisen kuvapatsaan solavana ja tyyneen‰ seisova haamu,
taaimpana, jatkuvien pilarien v‰litse n‰kee taustassa vehre‰n puiston
lehvikˆn, jonka keskell‰ korkea suihkul‰hde kuuluu solinoivan.
Hiljaista. Antinous istuu silkill‰ p‰‰llystetyll‰ pitk‰ll‰
marmorijakkaralla, jonka nelj‰ jalkaa himme‰sti kuvastuvat permannon
marmoriin, istuu hiljaa, polvensa nostettuna polvellensa ja kuuntelee
hiljaisuutta. Silm‰ns‰ h‰ilyv‰t vedensuihkun kimaltavassa kaaressa,
mutta pilarienkin kirkas seisonta on ylenemisen tuntona l‰sn‰ h‰ness‰,
ja seinien tyyni rytmik‰s n‰ky tuntuu s‰vellytt‰v‰n‰ h‰nen sielullansa.
Heijailevasti on huoneen koko humiseva rauha l‰sn‰ h‰ness‰, h‰n tuntee
hyv‰iltyn‰ valkeitten marmorikuvien solakan tyyneen seisonnan pilarien
v‰lill‰, tuudittuneena rauhana on sielunsa ja sointuneena mukautuu
mielens‰ tuntemaan koko huoneen keijuilevaa levon humajointia,
hiljenneen‰ kuuntelee h‰n suihkus‰teen loiskuavaa putoamista pisara
pisaralta ja mielens‰ hel‰ht‰‰ jokaisen putoavan veden helmen
hel‰ht‰ess‰ veden hiljaa p‰ilyv‰‰n kalvoon.