Athenaan on Antinous tullut, k‰yskelee Athenassa, veistosten ja
temppelien kaupungissa.
Ovatko ihmiset ihanammat Athenassa? Onko taivas selke‰mpi ja korkeampi
Athenan yll‰ kuin muualla? Ja onko kaupunki itse hele‰ ja heijaileva
taivaallisen olon n‰ky? Niin rauhallisina n‰kyv‰t ihmiset, astuvat
tyynin‰ toistensa keskell‰, jokainen heid‰n liikuntansa on notkea ja
taipuva ja jokainen heid‰n puheensa hivelee hillityll‰ tasaisuudellaan
mielt‰. Ja aurinko, joka levollisena kirkastaa kaikki, valaisee
ylenev‰t pilarit ymp‰rill‰ selv‰piirteisiksi ja sulkee jokaisen
ihmisvartalon tarkkamuotoiseksi kuin marmorista leikatun veistoksen.
Antinous k‰yskelee ja mielens‰ seestyy. H‰n katselee temppeleit‰,
katselee ylenevi‰ pilaristoja ja veistoskuvien rivej‰ ja sielunsa
tyyntyy kuin lep‰‰v‰n meren selkeydeksi. H‰n katselee k‰yskelevi‰
ihmisi‰, katselee heleilevien pilaristojen varjostoissa seisoilevia
ihmisryhmi‰, ja tuntee oloansa valuvan kuin aallon, joka hiljaa ja
hiljaa muodostelee jokaista h‰nen liikuntoansa ja jokaista h‰nen
vartalonsa asentoa.
Niinkuin notkea, notkeneva taipumus kulkee j‰seni‰ns‰. Kun h‰n astuu,
tuntee h‰n vartalonsa liikunnon norjempana kuin ennen, kun h‰n
liikuttaa k‰tt‰ns‰, liikkuu se taipuvammassa kaaressa kuin ennen.
Sielunsakin liikkuu selke‰n‰ ja sulavana, minne h‰n silm‰ns‰ nostaakin,
aina on ajatus valmiina ja t‰ydellisen‰ mieless‰‰n l‰sn‰. Niin on koko
olonsa kuin asettunutta kauneustyyneytt‰ ja jokainen h‰nen mielens‰
liikunto ja jokainen h‰nen ruumiinsa liike ovat sen rauhan ihanaa
s‰teily‰.
Athenaa, veistosten ja temppelien tyynt‰ kaupunkia k‰yskelee Antinous,
ja mielens‰ ja koko olonsa p‰ilyy tuudittavassa asettuneessa levossa.