JÄÄKÄRI.
Minä etsin majuri von Tellheimiä. -- Ah, tehän se olettekin. Hyvä herra
majuri, tämä kuninkaallinen käsikirje (ottaa sen kirjelaukustaan) on
minun jätettävä teille.
v. TELLHEIM.
Minulle?
JÄÄKÄRI.
Osoitteesta päättäen --
NEITI.
Franziska, kuuletko? -- Chevalier puhui sittenkin totta!
JÄÄKÄRI
(Tellheimin ottaessa kirjeen). Pyydän anteeksi, herra majuri; teidän
olisi tullut saada se jo eilen, mutta minun on ollut mahdoton päästä
selville asunnostanne. Vasta tänään sain sen tietää paraatissa
luutnantti Riccaut'lta.
FRANZISKA.
Armollinen neiti, kuulitteko? -- Tuossa nyt on se chevalier'n ministeri.
-- »Mike ole sen ministerin nimi, kun asu siell suuri tori?» --
v. TELLHEIM.
Olen teille vaivoistanne hyvin kiitollinen.
JÄÄKÄRI.
Teen vain velvollisuuteni, herra majuri. (Poistuu.)
SEITSEMÄS KOHTAUS.
_von Tellheim_. _Neiti_. _Franziska_.
v. TELLHEIM.
Ah, neiti hyvä, mitähän tässä on? Mitä sisältää tämä kirje?
NEITI.
Minulla ei ole oikeutta ulottaa uteliaisuuttani niin pitkälle.
v. TELLHEIM.
Mitä? Vieläkö eroitatte minun kohtaloni omastanne? -- Mutta miksi
epäröin sitä avata? -- Se ei voi saattaa minua onnettomammaksi kuin
olen; ei, rakkahin Minna, se ei voi saattaa meitä onnettomammiksi, --
mutta kyllä onnellisemmiksi! -- Sallitteko, neiti hyvä! (Avaa ja lukee
kirjeen, samalla kun isäntä tulee hiipien esiin.)
KAHDEKSAS KOHTAUS.
_Isäntä_. _Edelliset_.
ISÄNTÄ
(läheten Franziskaa). Pst! kaunis lapseni! sana vain!
FRANZISKA
(lähestyy häntä). Herra isäntä? -- Totisesti, me emme itsekään vielä
tiedä, mitä kirje sisältää.
ISÄNTÄ.
Mitäpä minä kirjeestä? -- Tulin sormusta hakemaan. Armollisen neidin
täytyy antaa se minulle heti. Just on tuolla, hänen on lunastettava se
takaisin.
NEITI
(joka tällävälin samaten on lähestynyt isäntää). Sanokaa te vain
Justille, että se jo on lunastettu, ja sanokaa hänelle kuka sen lunasti,
että minä sen tein.
ISÄNTÄ.
Mutta --
NEITI.
Minä vastaan kaikesta, menkää nyt vain! (Isäntä poistuu.)
YHDEKSÄS KOHTAUS.
_v. Tellheim_. _Neiti Franziska_.
FRANZISKA.
Ja nyt, armollinen neiti, riittäköön tämä jo majuri-paralle.
NEITI.
Vai puhut sinä hänen puolestaan! Ikäänkuin ei solmu kohta jo
itsestäänkin aukenisi.
v. TELLHEIM
(luettuaan, mitä voimakkaimman liikutuksen vallassa). Haa! tässäkin hän
on oma itsensä! -- Oi, hyvä neiti, mikä oikeamielisyys! -- mikä armo! --
Tämä on enemmän kuin olen odottanut! -- Enemmän kuin ansaitsen! --
Onneni, kunniani, kaikki on ennallaan! -- Enhän vain näe unta?
(Katsahtaen taas kirjeeseen ikäänkuin vielä kerran tullakseen
vakuutetuksi.) Ei, tämä ei ole omien toiveitteni harhanäköä! -- Lukekaa
itse, hyvä neiti, lukekaa itse!
NEITI.
En ole niin vaatelias, herra majuri.
v. TELLHEIM.
Vaatelias? Kirje on osoitettu minulle, Tellheimillenne, Minna. Se
sisältää, -- mitä teiltä ei enonnekaan enää voi ottaa. Teidän täytyy se
lukea, lukekaa toki!
NEITI.
Jos sillä teen mieliksenne, herra majuri. -- (Ottaa kirjeen ja lukee.)
_Rakas majuri von Tellheim!_
Minä teen Teille tiettäväksi, että asia, joka sai minut
huolehtimaan kunniastanne, on selvinnyt Teidän eduksenne.
Veljelleni on siitä tehty lähemmin selkoa, ja hänen
todistuksestaan on käynyt ilmi, että Te olette enemmän kuin
syytön. Hovikassalle on annettu määräys palauttaa Teille
puheenaoleva tunnuste ja maksaa suorittamanne ennakkomaksut;
myöskin olen käskenyt, että kaikki se, mitä sotakassoilla on
esilletuotavaa Teidän laskujanne vastaan, on jätettävä
huomioonottamatta. Ilmoittakaa minulle, salliiko terveytenne
Teidän jälleen astua palvelukseeni. Minä en mielelläni tahtoisi
olla vailla miestä, jolla on Teidän urheutenne ja ajatustapanne.
Olen Teille alati suosiollinen Kuningas j. n. e.»
v. TELLHEIM.
No, mitä sanotte tästä, neiti hyvä?
NEITI
(kääriessään kirjeen jälleen kokoon ja antaen sen takaisin). Minäkö? en
mitään.
v. TELLHEIM.
Ette mitään?
NEITI.
Niin, tosiaan: että kuninkaanne, joka on suuri mies, lienee myöskin hyvä
mies. -- Mutta mitäpä se minuun kuuluu? Hän ei ole minun kuninkaani.
v. TELLHEIM.
Ja mitään muutako ette sano? Ette mitään meihin itseemme nähden?
NEITI.
Te astutte jälleen hänen palvelukseensa; majurista tulee
everstiluutnantti, kenties eversti. Toivotan sydämestäni onnea.
v. TELLHEIM.
Ja te ette tunne minua paremmin? -- Ei, kun onni antaa minulle niin
paljon takaisin, kuin on tarpeen tyydyttääkseen järkevän miehen
toiveita, niin riippukoon yksinomaan Minnastani, tuleeko minun taas
kuulua vielä jollekin toisellekin kuin hänelle. Yksin hänen
palvelukseensa olkoon koko elämäni omistettu! Suurten palveleminen on
vaarallista eikä palkitse sitä vaivaa, pakkoa ja nöyryytystä, jonka se
maksaa. Minna ei ole niitä turhamaisia naisia, jotka eivät rakasta
miehissään muuta kuin arvonimeä ja kunniapaikkaa. Hän on rakastava minua
oman itseni tähden, ja minä unohdan hänen tähtensä koko maailman.
Minusta tuli sotilas puoluesyistä, en edes itse tiedä minkälaisten
poliittisten periaatteitten takia, ja koska luulottelin, että jokaisen
kunnon miehen olisi hyvä tässä säädyssä jonkun aikaa koettaa tutustua
kaikkeen, mitä vaaraksi sanotaan, ja opetella kylmäverisyyttä ja
päättäväisyyttä. Ainoastaan äärimmäinen hätä olisi voinut pakottaa minut
muodostamaan tästä kokeesta elämäntehtävän, tekemään tästä tilapäisestä
toimesta ammattia. Mutta nyt, kun minua ei mikään enää pakota, nyt on
taas koko kunnianhimoni yksinomaan siinä, että saan olla rauhallinen ja
tyytyväinen ihminen. Se minusta varmasti tulee teidän kanssanne,
rakkahin Minna; sellaisena pysyn muuttumattomasti teidän seurassanne. --
Huomenna liittäköön meidät toisiimme pyhin side, ja sitten katselkaamme
ympärillemme ja etsikäämme koko avarasta asutusta maailmasta hiljaisin,
hilpein, hymyilevin soppi, jolta ei paratiisiksi muuttuakseen puutu
muuta kuin onnellinen ihmispari. Siellä asukaamme; siellä jokainen
päivämme --. Mikä teidän on hyvä neiti? (Neiti kääntyilee levottomana
puoleen ja toiseen ja koettaa salata liikutustaan.)
NEITI
(toipuen). Te olette kovin julma, Tellheim, kun minulle niin
viehättäväksi kuvailette onnea, josta minun täytyy kieltäytyä. Tappioni
--
v. TELLHEIM.
Tappionne? -- Mitä te sanotte tappioksenne? Kaikki se, minkä Minna
saattoi menettää, ei vielä ole Minna. Te olette vielä suloisin,
viehkein, rakastettavin, parhain olento auringon alla, pelkkää hyvyyttä
ja jalomielisyyttä, pelkkää viattomuutta ja riemua! -- Silloin tällöin
pientä kujeilua; siellä täällä hiukan itsepäisyyttä. -- Sitä parempi!
Minna olisi muutoin enkeli, jota minun täytyisi vavisten kunnioittaa,
jota en voisi rakastaa. (Tarttuu hänen käteensä, sitä suudellakseen.)
NEITI
(vetää pois kätensä). Ei niin, hyvä herra! -- Mistä tämä äkillinen
muutos? -- Tämäkö imarteleva, kiihkoisa rakastaja on tuo kylmä Tellheim?
-- Vain hänen palaava onnensako sai hänessä syttymään tämän tulen? --
Sallikoon hän, että minä hänen lennokkaasti hehkuessaan harkitsen
kummankin meidän puolestamme. -- Kun hän itse vielä kykeni harkitsemaan,
kuulin hänen sanovan arvottomaksi sellaista rakkautta, joka ei epäröi
asettaa rakastettuaan halveksumiselle alttiiksi. -- Oikein, mutta minun
pyrkimyksenäni on yhtä puhdas ja jalo rakkaus kuin hänenkin. -- Nyt, kun
kunnia häntä kutsuu, kun suuri hallitsija häntä kutsuu palvelukseensa,
täytyisikö minun nyt suostua siihen, että hän heittäytyisi kanssani
armaisiin haaveiluihin? että mainehikas soturi muuttuisi liehakoivaksi
paimeneksi? -- Ei, herra majuri, seuratkaa paremman kohtalonne
viittausta. --
v. TELLHEIM.
No hyvä! Jos teitä suuri maailma enemmän viehättää, Minna -- hyvä!
jääkäämme siis suureen maailmaan! -- Kuinka pieni, kuinka kurja onkaan
tuo suuri maailma! -- Te tunnette sen vasta korealta ulkokuoreltaan. --
Mutta totisesti, Minna, tekin vielä. Olkoon menneeksi! Siihen asti,
hyvä! Teidän suloiltanne ei ole puuttuva ihailijoita eikä minun
onneltani kadehtijoita.
NEITI.
Ei, Tellheim, sitä en tarkoittanut! Minä neuvon teitä menemään takaisin
suureen maailmaan, kunnian uralle, mutta en itse aio seurata teitä
sinne! -- Siellä Tellheim tarvitsee tahrattoman puolison! Saksilainen
karannut neitonen, joka on heittäynyt hänen vastuksikseen --
v. TELLHEIM
(hypähtäen ja katsoen rajusti ympärilleen). Kuka uskaltaa puhua
sellaista? -- Ah, Minna, minä peljästyn itseäni, kun kuvittelen, että
jokin toinen kuin te olisi tuon sanonut. Raivoni häntä kohtaan olisi
rajaton.
NEITI.
Siinäpä se! Sitä juuri pelkään. Te ette sietäisi pienintäkään
pilkkapuhetta minusta, ja joka päivä saisitte, kuitenkin niellä mitä
katkerimpia. -- Lyhyesti, kuulkaa siis, Tellheim, mitä lujasti olen
päättänyt, mistä ei mikään mahti maailmassa saa minua luopumaan --
v. TELLHEIM.
Ennenkuin puhutte loppuun, neiti, -- rukoilen teitä, Minna! -- harkitkaa
vielä hetkinen, että nyt julistatte tuomion elämästäni ja kuolemastani!
NEITI.
Ilman pitempiä harkitsemisia! -- Niin totta kuin olen antanut teille
takaisin sen sormuksen, jonka kautta kerran minulle uskollisuuttanne
vannoitte, niin totta kuin olette ottanut takaisin tuon saman sormuksen:
niin totta ei onneton Barnhelm koskaan ole tuleva häntä onnellisemman
Tellheimin puolisoksi!
v. TELLHEIM.
Ja tälläkö on tuomio julistettu, neiti?
NEITI.
Ainoastaan yhtäläisyys on rakkauden luja side. -- Onnellinen Barnhelm
toivoi saavansa elää vain onnellisen Tellheimin hyväksi. Myöskin onneton
Minna olisi lopulta mukautunut joko lisäämään tahi lievittämään
ystävänsä onnettomuutta. -- Huomasittehan varsin hyvin, ennenkuin saapui
tuo kirje, joka jälleen tekee tyhjäksi kaiken yhtäläisyyden välillämme,
kuinka enää kieltäydyin vain näön vuoksi.
v. TELLHEIM.
Onko se totta, hyvä neiti? -- Minä kiitän teitä, Minna, ettette vielä
julistanut tuomiotanne. -- Teille kelpaa vain onneton Tellheim? Hän on
saatavissa. (Kylmästi.) Nyt tunnenkin, että minun on sopimatonta suostua
tähän näin myöhään saamaani hyvitykseen, että on parasta olla kokonaan
vaatimatta takaisin sitä, mitä on tahrattu niin häpeällisellä
epäluulolla. -- Niin, olen kuin en olisi saanut koko kirjettä. Siinä
kaikki, mitä siihen vastaan ja teen! (Aikoo repiä kirjeen.)
NEITI
(tarttuu hänen käteensä). Mitä aiotte, Tellheim?
v. TELLHEIM.
Saada teidät omakseni.
NEITI.
Pysähtykää!
v. TELLHEIM.
Neiti, se on auttamattomasti revitty, jollette pian peruuta sanojanne.
-- Sittenpähän saamme nähdä, mitä teillä vielä on minua vastaan!
NEITI.
Mitä? tuollako äänellä? -- Täytyykö minun siis muuttua halveksittavaksi
omissa silmissäni? Ei koskaan! Arvoton on se olento, joka ei häpee ottaa
kaikkea onneaan vastaan miehen sokealta hellyydeltä!
v. TELLHEIM.
Väärin, perin väärin!
NEITI.
Rohkenetteko soimata omia sanojanne minun suussani?
v. TELLHEIM.
Viisastelija! -- Häpäiseekö siis heikomman sukupuolen kunniaa kaikki se,
mikä ei sovellu vahvemmalle? Onko siis miehen sallittava itselleen
kaikki se, mikä vaimolle soveltuu? Kummanko määräsi luonto toisen
tueksi?
NEITI.
Rauhoittukaa, Tellheim! -- En silti jääne aivan turvattomaksi, vaikka
minun täytyykin kieltäytyä teidän tarjoamanne turvan kunniasta. Niin
paljon minulle aina kuitenkin jäänee, että toimeen tulen. Olen
ilmoittautunut lähettiläällemme. Vielä tänään pääsen hänen puheilleen.
Toivottavasti ottaa hän huolehtiakseen minusta. Aika rientää.
Sallitteko, herra majuri --
v. TELLHEIM.
Minä seuraan teitä, armollinen neiti --
NEITI.
Älkää toki, herra majuri, jättäkää minut
v. TELLHEIM.
Ennemmin jättää teidät oma varjonne! Tulkaa vain, neiti hyvä, minne
tahdotte, kenen luo tahdotte. Kaikkialla, tutuille ja tuntemattomille,
tahdon kertoa, teidän läsnäollessanne sata kertaa päivässä kertoa, mitkä
siteet teidät minuun sitovat, minkä julman itsepäisyyden tähden te
tahdotte nämät siteet katkoa --
KYMMENES KOHTAUS.
_Just_. _Edelliset_.
JUST
(kiivaasti). Herra majuri! Herra majuri. --
v. TELLHEIM.
No?
JUST.
Tulkaa toki joutuun, joutuun!
v. TELLHEIM.
Mitä sinä minusta? Tule tänne! Puhu, mikä on hätänä?
JUST.
Kuulkaahan vain -- (Puhuu salaisesti hänen korvaansa.)
NEITI
(tällävälin syrjään Franziskalle). Huomaatkos, Franziska?
FRANZISKA.
Voi teitä kovasydämistä! Olen seisonut tässä kuin hiilillä!
v. TELLHEIM
(Justille). Mitä sanot? -- Se ei ole mahdollista! -- Te? (Katsoen
neitiin rajusti.) -- Sano se ääneen; sano se hänelle, vasten kasvoja!
Kuulkaa siis, neiti hyvä! --
JUST.
Isäntä sanoi, että neiti von Barnhelm oli ottanut itselleen sen
sormuksen, jonka minä hänelle panttasin; että neiti oli tuntenut sen
omakseen eikä halunnut antaa sitä takaisin. --
v. TELLHEIM.
Onko tämä totta, neiti hyvä? -- Ei, se ei voi olla totta!
NEITI
(hymyillen). Ja miksi ei. Tellheim? -- Miksi se ei voi olla totta?
v. TELLHEIM
(kiivaasti). No, olkoon se siis totta! -- Mikä hirveä totuus onkaan
minulle yhtäkkiä selvinnyt! -- Nyt tunnen teidät, petollisen,
uskottoman!
NEITI
(pelästyneenä). Kuka? kuka on uskoton?
v. TELLHEIM.
Te, jonka nimeä en enää tahdo mainita!
NEITI.
Tellheim!
v. TELLHEIM.
Unohtakaa nimeni! -- Te saavuitte tänne purkaaksenne liittomme. Se on
selvä! -- Kuinka mielellään tuleekaan sattuma uskottoman avuksi! Se toi
käsiinne minulle antamanne sormuksen. Ja viekkautenne osasi toimittaa
teille antamani minulle takaisin.
NEITI.
Tellheim, mitä aaveita näettekään! Tyyntykää toki, ja kuulkaa minua.
FRANZISKA
(itsekseen). Joutipa hänkin saada osansa!
YHDESTOISTA KOHTAUS.
_Werner_ (kukkaro kultarahoja kädessään). _v. Tellheim_. _Neiti_.
_Franziska_. _Just_.
WERNER.
Tässä minä jo olen, herra majuri! --
v. TELLHEIM
(katsahtamatta häneen). Mitä minä sinusta?
WERNER.
Tässä on rahaa! tuhat pistolia!
v. TELLHEIM.
Minä en niitä huoli!
WERNER.
Huomenna saatte, herra majuri, saman verran lisää.
v. TELLHEIM.
Pidä rahasi!
WERNER.
Nehän on teidän rahojanne, herra majuri. -- Luulenpa, ettette huomaa,
kenen kanssa puhutte?
v. TELLHEIM.
Vie ne pois! sanon minä.
WERNER.
Mikä teitä vaivaa? -- Minä olen Werner.
v. TELLHEIM.
Kaikki hyvyys on vilppiä, kaikki alttius petosta.
WERNER.
Minuako tarkoitatte?
v. TELLHEIM.
Miten haluat!
WERNER.
Minähän olen vain täyttänyt käskynne --
v. TELLHEIM.
Täytä siis tämäkin ja mene matkaasi!
WERNER.
Herra majuri! (harmistuneena) minä olen ihminen --
v. TELLHEIM.
No, sehän on jotakin se!
WERNER.
Jolla on sappeakin --
v. TELLHEIM.
Hyvä! Sappi onkin parasta, mitä meillä on.
WERNER.
Minä pyydän teitä, herra majuri --
v. TELLHEIM.
Kuinka monta kertaa minun pitää se sanoa? Minä en tarvitse rahojasi!
WERNER
(suuttuneena). No tarvitkoon niitä sitten kuka tahansa! (Heittää
kukkaron hänen jalkojensa eteen ja menee syrjään.)
NEITI
(Franziskalle). Ah, rakas Franziska, minun olisi pitänyt totella sinua.
Olen pitkittänyt pilaa liian kauvan -- Mutta hänenhän tarvitsisi vain
kuulla, mitä minulla -- (Lähestyen häntä.)
FRANZISKA
(vastaamatta neidille lähestyy Werneriä). Herra varusmestari!
WERNER
(äreästi). Menköön hän tiehensä! --
FRANZISKA.
Huu! Minkälaisia miehiä!
NEITI.
Tellheim! -- Tellheim! (Tämä puree vimmoissaan kynsiään, kääntyy
poispäin eikä kuule mitään.) Ei, tämä menee jo liian pitkälle! --
Kuulkaa minua toki! -- Te erehdytte! -- Pelkkä väärinkäsitys, --
Tellheim! -- Ettekö tahdo kuunnella omaa Minnaanne? -- Kuinka sellaista
saatatte epäilläkään? -- Minäkö haluaisin päästä teistä eroon? -- Minäkö
olisin tullut tänne sitä varten? -- Tellheim!
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
_Kaksi palvelijaa_, eri puolilta poikki salin juosten. _Edelliset_.
ENSIMÄINEN PALVELIJA.
Armollinen neiti, hänen ylhäisyytensä, kreivi! --
TOINEN PALVELIJA.
Hän saapuu, armollinen neiti! --
FRANZISKA
(on rientänyt ikkunaan). Hän se on! hän se on!
NEITI.
Onko se hän? -- Oi, nyt pian, pian, Tellheim --
v. TELLHEIM
(yhtäkkiä tointuen). Kuka? kuka tulee? Enonneko, neiti? tuo julma eno?
-- Antakaa hänen tulla, antakaa hänen tulla! -- Älkää pelätkö! Hän ei
saa solvata teitä ainoallakaan katseella! Hän joutuu tekemisiin minun
kanssani. -- Tosin te ette sitä ansaitse --
NEITI.
Syleilkää minua pian, Tellheim, ja unohtakaa kaikki --
v. TELLHEIM.
Haa, jospa tietäisin, että osaatte katua! --
NEITI.
Ei, minä en voi katua sitä, että olen päässyt näkemään koko teidän
sydämenne! -- Ah, minkälainen mies te olettekaan! -- Syleilkää
Minnaanne, onnellista Minnaanne! mutta juuri teidän kauttanne
onnellista! (Vaipuu hänen syliinsä.) Ja nyt häntä vastaan! --
v. TELLHEIM.
Ketä vastaan?
NEITI.
Parhainta tuntemattomista ystävistänne.
v. TELLHEIM.
Mitä?
NEITI.
Kreiviä, enoani, isääni, teidän isäänne -- -- Minun pakoni, hänen
suuttumuksensa, minun perinnöttömäksi tekemiseni; -- ettekö kuule, että
kaikki on vain keksittyä? Herkkäuskoinen ritari!
v. TELLHEIM.
Keksittyä? Mutta sormus? sormus?
NEITI.
Missä teillä on se sormus, jonka annoin teille takaisin?
v. TELLHEIM.
Te otatte sen jälleen? -- Oi, sitten olen onnellinen! -- Kas tässä,
Minna! -- (Vetää sen esiin.)
NEITI.
Katsokaahan sitä toki ensin! -- Voi niitä sokeita, jotka eivät tahdo
mitään nähdä! -- Mikä sormus se sitten on? Sekö, jonka sain teiltä, vai
se, jonka te saitte minulta? -- Eikö se ole juuri se, jota en tahtonut
jättää isännän huostaan?
v. TELLHEIM.
Hyvä jumala! mitä näen? mitä kuulen?
NEITI.
Täytyykö minun nyt taas se ottaa? täytyykö? -- (Tempaa sen hänen
kädestään ja pistää sen omaan sormeensa.) No? onko kaikki nyt hyvin?
v. TELLHEIM.
Missä olen? -- (Suudellen hänen käsiään.) Oi, te paha enkeli! --
kiduttaa minua sillä tavalla!
NEITI.
Tämä näytteeksi siitä, rakas puolisoni, ettei teidän koskaan pidä tehdä
minulle kepposta, jollette tahdo, että heti maksan takaisin samalla
mitalla. -- Ettekö muka tekin ole minua kiduttanut?
v. TELLHEIM.
Voi teitä ilveilijöitä, olisihan minun pitänyt tuntea teidät!
FRANZISKA.
Ei, totisesti; minusta ei ole ilveilijäksi. Olen vavissut ja tutissut ja
minun on täytynyt kädelläni pitää suutani tukossa.
NEITI.
Ei ole omakaan osani ollut helppoa. Mutta tulkaahan toki!
v. TELLHEIM.
En osaa vielä oikein tointua. -- Kuinka hyvältä, kuinka pelottavalta
minusta tuntuu! On kuin äkkiä heräisi hirvittävästä unesta!
NEITI.
Me vitkastelemme. -- Kuulen hänen jo tulevan.
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
_Kreivi v. Bruchsall_, jota _isäntä_ ja jotkut _palvelijat_ seuraavat.
_Edelliset_.
KREIVI
(sisään astuessaan). Hän saapui kai onnellisesti perille? --
NEITI
(joka hypähtää häntä vastaan). Ah, isäni!
KREIVI.
Tässä olen, rakas Minna! (Syleillen häntä.) Mutta mitä, tyttö?
(Huomatessaan Tellheimin.) Tuskin olet ollut täällä täyttä vuorokautta
ja sinulla on jo tuttuja ja seuranpitäjiä?
NEITI.
Arvatkaa, kuka hän on?
KREIVI.
Eihän vain sinun Tellheimisi?
NEITI.
Kukapa muu kuin hän? -- Tulkaa, Tellheim! (Vie hänet kreivin luo.)
KREIVI.
Hyvä herra, emme ole koskaan nähneet toisiamme, mutta jo ensi
silmäyksellä olin teidät tuntevinani. Toivoin arvanneeni oikein. --
Syleilkää minua. -- Olette saavuttanut täyden kunnioitukseni. Pyydän
ystävyyttänne. -- Sisareni tytär, tyttäreni rakastaa teitä. --
NEITI.
Sen te tiedätte, isäni! -- Ja onko se sokea, minun rakkauteni?
KREIVI.
Ei, Minna, rakkautesi ei ole sokea, mutta rakastettusi on -- mykkä.
v. TELLHEIM
(heittäytyen hänen syliinsä). Suokaa minulle aikaa tointuakseni, isäni!
--
KREIVI.
Hyvä näinkin, poikani! Kuulen, että vaikka suusi ei osaakaan pakista,
niin osaa sydämesi kuitenkin puhua. -- Minä en muuten juuri pidä
tuonvärisistä upseereista. (Viitaten Tellheimin univormuun.) Mutta te
olette rehellinen mies, Tellheim, ja olipa rehellisellä miehellä
millainen puku tahansa, häntä ei voi olla rakastamatta.
NEITI.
Oi, jospa tietäisitte kaikki! --
KREIVI.
Mikäpä minua estää saamasta tietää kaikkea? -- Missä ovat huoneeni,
herra isäntä?
ISÄNTÄ.
Teidän ylhäisyytenne suvaitkoon vain astua tänne sisään.
KREIVI.
Tule, Minna! Tulkaa, herra majuri! (Poistuu isännän ja palvelijoitten
seuraamana.)
NEITI.
Tulkaa, Tellheim!
v. TELLHEIM.
Seuraan teitä tuossa tuokiossa, hyvä neiti. Vielä vain sananen tälle
miehelle! (Kääntyen Wernerin puoleen.)
NEITI.
Ja se oikein ystävällinen! Minusta näyttää, että se on tarpeen. --
Franziska, eikö niin? (Seuraa kreiviä.)
NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
_von Tellheim_. _Werner_. _Just_. _Franziska_.
v. TELLHEIM
(osoittaen kukkaroa, jonka Werner on heittänyt maahan). Kas tuossa,
Just! -- nosta kukkaro maasta ja vie se kotiin. Mene! -- (Just poistuu.)
WERNER
(joka yhä vielä on seisonut nurkassa murjottaen eikä ole näyttänyt
ottavan osaa mihinkään, tämän kuultuaan). No niin!
v. TELLHEIM
(lähestyen häntä tuttavallisesti). Werner, milloin voin saada ne toiset
tuhat pistolia?
WERNER
(yhtäkkiä jälleen hyvällä tuulellaan). Huomenna, herra majuri! huomenna.
--
v. TELLHEIM.
Minun ei tarvitse joutua velalliseksesi, mutta tahdon ruveta varojesi
hoitajaksi. Kaikille teille hyväsydämisille ihmisille pitäisi asettaa
holhooja. Te olette jonkinlaisia tuhlaajia. -- Sinä suutuit minuun
äsken, Werner! --
WERNER.
Kautta kurjan sieluni, suutuin! -- Mutta minun ei sittenkään olisi
pitänyt olla sellainen tolvana. Nyt käsitän sen varsin hyvin. Minä
ansaitsisin saada sata patukan iskua. Käskekää pois vain antaa ne
minulle; mutta nyt ei enää mitään kaunaa, rakas majuri! --
v. TELLHEIM.
Kaunaa? -- (Puristaen hänen kättään.) Lue silmistäni kaikki se, mitä en
osaa sinulle sanoa! -- Haa! haluaisinpa nähdä sen, jolla olisi parempi
tyttö ja vilpittömämpi ystävä kuin minulla! -- Franziska, eikö niin? --
(Poistuu.)
VIIDESTOISTA KOHTAUS.
_Werner_. _Franziska_.
FRANZISKA
(itsekseen). Niin, totisesti, hän on perin hyvä mies! -- Sellaista en
tapaa toista. -- Se täytyy tulla sanotuksi! (Lähestyen Werneriä ujona ja
häpeissään.) Herra varusmestari --
WERNER
(joka pyyhkii silmiään). No?
FRANZISKA.
Herra varusmestari --
WERNER.
Mitä nyt sitten, neitokainen?
FRANZISKA.
Katsahtakoon hän minuun, herra varusmestari --
WERNER.
En vielä saata; en tiedä, mikä silmiini on tullut.
FRANZISKA.
Katsokoon hän minua toki!
WERNER.
Pelkäänpä, että olen katsonut häntä jo liiaksikin, neitokainen! -- No,
nythän jo näen hänet! Mikä on hätänä?
FRANZISKA.
Herra varusmestari -- -- eikö hän tarvitsisi varusmestarin rouvaa?
WERNER.
Puhuuko hän totta, neitokainen?
FRANZISKA.
Täyttä totta!
WERNER.
Lähtisikö hän vaikka Persiaankin?
FRANZISKA.
Mihin varusmestari vain haluaa!
WERNER.
Oikeinko totta? -- Hoi! Herra majuri! ei pidä suurennella! Nyt on
minulla ainakin yhtä hyvä tyttö ja yhtä vilpitön ystävä kuin teilläkin!
-- Antakoon hän minulle kätensä, neitokainen! Top! -- Kymmenen vuoden
kuluttua hän on kenraalin rouva tai leski!
Neljännen näytöksen toisen kohtauksen
ranskankieliset lauseet merkitsevät suomeksi:
_Est-il permis_ j. n. e. Saanko luvan, herra majuri?
_Parbleu!_ -- _Mais non_ -- j. n. e. Hitto vieköön! -- Mutta ei -- tämä
on hänen huoneensa --
_Le Major de Tellheim;_ j. n. e. Majuri von Tellheim; aivan oikein,
kaunis lapseni, häntä minä etsin. Missä hän on?
_Comment?_ -- Mitä?
_Ah, Madame,_ -- _Mademoiselle_ -- Ah, rouva, neiti.
_Ah voilà de ses politesses!_ j. n. e. Ah, se on hänen kohteliaita
tapojaan! Hän on erittäin siro ja hieno mies, tuo majuri!
_C'est dommage;_ j. n. e. Sepä on vahinko; olen siitä pahoillani.
_Nouvelle_ -- uutinen.
_Mademoiselle parle françois?_ j. n. e. Puhuuko neiti ranskaa? Mutta
sehän on selvää; näkeehän sen! -- Kysymykseni oli varsin epäkohtelias;
suonette anteeksi, neiti. --
_Sachés donc, Mademoiselle_ -- Tietäkää siis, neiti --
_á l'ordinaire_ -- tavallisesti.
_et le Ministre m'a dit_ j. n. e. -- ja ministeri sanoi minulle noin
meidän kesken, sillä hänen ylhäisyytensä on minun ystäviäni, ja meidän
välillämme ei ole mitään salaisuuksia.
_rapport_ -- selostus.