Gennaro, Dona Lucrezia.
Huoneessa on enää vaan muutamia tuikkavia lamppuja. Ovet ovat
kiinni. Jäätyään kahden kesken katselevat Dona Lucrezia ja Gennaro
toisiaan äänettöminä hetken aikaa, niinkuin eivät tietäisi, mistä
alkaisivat.
DONA LUCREZIA itsekseen. Se on Gennaro!
MUNKKIEN LAULU ulkoa. _Nisi Dominus aedificavevit domum, in vanum
laborant qui aedificant eam_.
DONA LUCREZIA. Te vielä kerran, Gennaro! Aina te vastaanottamassa minun
iskujani. Taivahan jumala! kuinka olette joutunut tänne?
GENNARO. Aavistin mitä tulisi tapahtumaan.
DONA LUCREZIA. Te olette myrkytetty vielä kerran. Te tulette kuolemaan!
GENNARO. Jos tahdon. Onhan minulla vastamyrkky.
DONA LUCREZIA. Ah, niin, jumalan kiitos!
GENNARO. Sallikaa minun kysyä, arvoisa rouva. Olette asiantuntija.
Sanokaa, onko tässä pullossa tarpeeksi nestettä niiden aatelismiesten
pelastamiseksi, joita nuo munkit laahasivat tuohon hautaan.
DONA LUCREZIA tutkien pulloa. Siinä on tuskin riittämään asti
teillekään, Gennaro.
GENNARO. Te ette voi hetipaikalla hankkia lisää?
DONA LUCREZIA. Annoin teille kaikki mitä minulla oli.
GENNARO. Hyvä on.
DONA LUCREZIA. Mitä teette, Gennaro? Joutukaahan toki. Elkää laskeko
leikkiä niin kauheista asioista. Ei voi koskaan tarpeeksi pian ottaa
vastamyrkkyä. Juokaa taivahan nimessä! Jumalani! kuinka varomaton
olitte! Pelastautukaa! Minä päästän teidät ulos salaoven kautta, jonka
tunnen. Kaikki on vielä korjattavissa. Onhan yö. Hevoset ovat pian
satuloidut. Huomen aamuna olette te jo kaukana Ferrarasta. Eikö totta,
täällä tapahtuu asioita, jotka kauhistuttavat teitä? Juokaa ja
lähtekäämme. Täytyyhän elää, täytyyhän pelastautua!
GENNARO ottaen veitsen pöydältä. Teidän on kuoleminen, herttuatar.
DONA LUCREZIA. Mitä? mitä te tarkoitatte?
GENNARO. Olette katalalla tavalla myrkyttänyt viisi aatelismiestä,
jotka ovat minun ystäviäni, parhaita ystäviäni, kautta taivahan! Ja
heidän joukossaan Maffio Orsinin, aseveljeni, joka pelasti henkeni
Vicenzassa; häväistys ja kosto ovat meille yhteiset. Minä sanon, että
se on inhoittava teko, jonka te olette tehnyt ja että minun täytyy
kostaa hänen puolestaan ja muiden puolesta ja että teidän tulee kuolla.
DONA LUCREZIA. Maa ja taivas!
GENNARO. Toimittakaa rukouksenne ja toimittakaa se nopeaan. Olen
myrkytetty. Minulla ei ole aikaa odottaa.
DONA LUCREZIA. Se ei voi tapahtua. Ah, se ei voi! Gennaroko surmaisi
minut? Onko se mahdollista?
GENNARO. Se on totisinta totta, ja teidän sijassanne minä kävisin kohta
rukoilemaan, kädet ristissä ja langeten molemmille polvilleni. -- Tässä
on tuoli, joka sopii siihen tarkoitukseen.
DONA LUCREZIA. Ei. Minä sanon teille, että se on mahdotonta. Ei,
kuvaellessani kaikkein kauheintakin en ole kuitenkaan voinut tätä
kuvailla. -- Ei, ei! Te nostatte veitsenne. Odottakaa! Gennaro! minulla
on teille jotain sanottavaa.
GENNARO. Sanokaa pian.
DONA LUCREZIA. Heitä pois veitsesi, onneton. Heitä se, sanon minä! Jos
tietäisit... -- Gennaro! Tiedätkö, kuka sinä olet? Tiedätkö, kuka minä
olen? Sinä et tiedä, kuinka läheinen minä olen sinulle! Pitääkö minun
sanoa hänelle kaikki? Meidän suonissamme virtaa sama veri, Gennaro!
Sinun isäsi oli Giovanni Borgia, Gandian herttua!
GENNARO. Teidän veljenne. Ah, te olette tätini! Ah!
DONA LUCREZIA itsekseen. Hänen tätinsä!
GENNARO. Ah, minä olen teidän veljenpoikanne. Ah, hän on äitini, tuo
onneton Gandian ruhtinatar, jota kaikki Borgiat ovat vainonneet. Äitini
puhuu teistä kirjeissään. Te olette yksi niitä hänen luonnottomia
sukulaisiaan, joista hän puhuu niin suurella kauhulla ja jotka ovat
surmanneet isäni ja jotka ovat hukuttaneet äitini elämän kyyneliin ja
vereen. Ah, minulla on siis vielä isäni kostettavana, äitini
pelastettavana teidän käsistänne! Ah, te olette tätini! Minä olen
Borgia. Oo, se saattaa minut hulluksi! -- Kuulkaa minua, dona Lucrezia
Borgia, olette elänyt kauvan, ja te olette tahrautunut rikoksiin siihen
määrin, että teidän täytynee tuntua itsellennekin vihattavalta ja
inhoittavalta. Olette kyllästynyt elämään, eikö niin? Hyvä! tulkoon
siis loppunne. Perheissä semmoisissa kuin meidän, joissa rikos on
perinnöllinen ja siirtyy isästä poikaan niinkuin nimi, tapahtuu aina,
että tämä onneton tila päättyy murhaan, joka tavallisesti on perhemurha
viimeinen rikos, joka puhdistaa kaikki muut. Aatelismiestä ei ole
koskaan moitittu siitä, että hän on leikannut pois mädän oksan sukunsa
puusta. Espanjalainen Mudarra tappoi enonsa Rodrigo de Laran vähemmästä
kuin mitä te olette tehnyt. Tätä espanjalaista ovat kaikki kiittäneet
siitä, että hän tappoi enonsa, kuuletteko, tätini? -- Kas niin,
tarpeeksi siitä. Antakaa sielunne jumalan haltuun, jos uskotte että
jumalaa on ja että teillä on sielu.
DONA LUCREZIA. Gennaro, sääli itseäsi! Sinä olet vielä viaton. Elä tee
tätä rikosta!
GENNARO. Rikosta? Oh, päätäni huimaa, ajatukseni menevät harhaan. Onko
se rikos? Hyvä! minäkin teen siis rikoksen. Kautta jumalan, olenhan
minä Borgia, minä! Polvillenne, sanon minä, polvillenne, tätini!
DONA LUCREZIA. Sanotko todellakin, mitä ajattelet, Gennaro? Näinkö sinä
palkitset rakkauteni sinua kohtaan?
GENNARO. Rakkauden!...
DONA LUCREZIA. Se on mahdotonta. Minä tahdon pelastaa sinut sinun
itsesi käsistä. Minä kutsun, minä huudan.
GENNARO. Te ette avaa tätä ovea. Te ette astu askeltakaan. Huutamalla
ette voi itseänne pelastaa. Ettekö itse juur'ikään antanut määräystä,
ett'ei kukaan saa tulla sisään mitä kuuluneekin ulos siitä, mitä täällä
tulee tapahtumaan?
DONA LUCREZIA. Mutta onhan kurjaa, onhan raukkamaista se, mitä aiotte
tehdä, Gennaro. Tappaa nainen, nainen, joka ei voi puolustaa itseään.
Oh, teidän tunteenne eivät voi olla niin epäjalot. Kuule minua, tapa
minut sitten, jos tahdot, minä en välitä elää, mutta onhan
ymmärrettävää, että tunteeni tulvivat yli äyräittensä, rintani on
täynnä murhetta siitä, miten olet minua tähän saakka kohdellut. Olet
nuori, olet lapsi, nuoret ovat aina liika ankaria. Oo, jos minun täytyy
kuolla, niin en kuitenkaan tahdo kuolla sinun kätesi kautta. Ei ole
mahdollista, kuuletko, että kuolen sinun kätesi kautta. Et tiedä
itsekään, kuinka kauheaa se olisi. Sitäpaitse, Gennaro, minun aikani ei
ole vielä tullut. Totta on, minä olen tehnyt paljon pahaa, minä olen
suuri rikoksentekijä, mutta juuri sentähden, että minä olen suuri
rikoksentekijä, pitää minun saada aikaa katuakseni. Minun täytyy saada
aikaa katuakseni syntejäni, kuuletko, Gennaro?
GENNARO. Olette tätini. Olette isäni sisar. Mitä olette tehnyt
äidistäni, Lucrezia Borgia?
DONA LUCREZIA. Odota, odota! Jumalani, enhän voi kaikkea sanoa. Ja jos
sanoisin sinulle kaikki, niin eihän kauhusi minua kohtaan muuta kuin
kasvaisi! eihän ylenkatseesi muuta kuin lisääntyisi! Kuule minua vielä
hetkinen. Oo, minä tahtoisin, että vastaanottaisit minut katuvaisena
jalkaisi juuressa. Säästä armosta henkeni, säästäthän. Tahdotko, että
menen luostariin, sano? Katso, jos sinulle sanottaisiin: tuo onneton
nainen on ajattanut päänsä paljaaksi, hän makaa tuhkassa, hän kaivaa
hautaansa omilla käsillään, hän rukoilee jumalaa yötä ja päivää, ei
itsensä vuoksi, vaikka hän sitä kyllä tarvitseisi, vaan sinun tähtesi,
joka et sitä kaipaa; hän tekee kaiken sen tuo nainen, tekee sen vaan
sitä varten, että sinä jonain päivänä loisit häneen säälivän katseen,
että sinä vuodattaisit kyynelen hänen sydämmensä ja hänen sielunsa
haavoihin, ett'et sanoisi hänelle enää niinkuin äsken sanoit tuolla
äänellä, ankarammalla kuin viimeisen tuomion ääni: te olette Lucrezia
Borgia! Jos sinulle tämä sanottaisiin, Gennaro, olisiko sinulla sydäntä
olla sitä kuulematta? Oi, armoa, elä tapa minua, oma rakas Gennaroni!
Jääkäämme eloon molemmat, sinä antaaksesi minulle anteeksi, minä
katuakseni. Sääli minua! Eihän hyödytä mitään kohdella ilman laupeutta
onnetonta naisparkaa, joka ei pyydä muuta kuin vähän sääliä. Vähän
sääliä! -- Armahda, säästä henkeni! -- Ja kuule, minä sanon sen sinun
tähtesi, olisihan todellakin raukkamaista minkä aiot tehdä, se olisi
kauhea rikos, salamurha. Mies surmaa naisen, mies, joka on väkevämpi.
Oh, sinä et tahdo, sinä et tahdo!