Dona Lucrezia, Don Alphonso.
DON ALPHONSO. Mitä tahdotte, rouva?
DONA LUCREZIA. Tahdon, don Alphonso, tahdon, ett'ei tämä nuorukainen
kuole.
DON ALPHONSO. Mutta hetki sitten te syöksyitte tänne sisään
kuin myrskytuuli hermostuneena ja itkien, vaikeroitte minulle
häväistyksestä, joka teille oli tapahtunut, vaaditte huutaen ja minua
häväisten, rikollisen päätä, pyysitte minulta herttuallista
kunniasanaani, ett'ei hän saisi astua ulos täältä elävänä; minä
suostuin velvollisuuteni mukaisesti pyyntöönne ja nyt te tahdotte,
ett'ei hän enää kuolisi. Kautta kaikkivallan, tämä on hiukan
kummallista, hiukan omituista.
DONA LUCREZIA. Minä en tahdo, että tämä nuori mies kuolee.
DON ALPHONSO. Arvoisa signora, aatelismiehillä niin vanhoilla kuin minä
ei ole tapana jättää lupauksiansa täyttämättä. Olette saanut
kunniasanani ja nyt pitäisi minun se peruuttaa. Olen vannonut, että
rikollisen on kuoleminen. Hän on kuoleva. Sieluni kautta, saatte
määrätä, millä tavoin hän on kuoleva.
DONA LUCREZIA hymyillen ja hellästi. Don Alphonso, don Alphonso,
todellakin, me puhumme tyhmyyksiä, te ja minä. Katsokaa, se on totta,
minä olen kauhean oikullinen ihminen. Isäni hemmoitteli minua, nähkääs.
Pienestä pitäen tottelivat kaikki minun pienimpiäkin oikkujani. En
tahdo enää sitä, mitä tahdoin neljännestunti sitten; tehän tiedätte,
don Alphonso, että olen aina ollut semmoinen. Kuulkaahan, istukaa
tähän, minun viereeni, puhukaamme vähän, hellästi, sydämmellisesti,
niinkuin mies ja vaimo, niinkuin hyvät ystävykset.
DON ALPHONSO tekeytyen kohteliaaksi. Dona Lucrezia, olette sydämmeni
valittu ja minä olen kovin onnellinen, jos teitä miellyttää nähdä minut
hetkinen jalkainne juuressa.
Istuutuu hänen viereensä.
DONA LUCREZIA. Kuinka tuntuu hyvältä olla yhtä mieltä. Tiedättekö, don
Alphonso, että minä rakastan teitä yhä vieläkin niinkuin avioliittomme
ensi päivänä, tuona päivänä, jona te niin loistavalla tavalla tulitte
Roomaan veljeni Valensian herttuan ja veljenne kardinaali Hippolyte
d'Esten välissä. Minä olin Pyhän Pietarin kirkon rappujen parvekkeella.
Muistan vieläkin teidän komean valkean hevosenne jalokivikoristeineen
ja teidän uljaan kuninkaallisen käytöksenne.
DON ALPHONSO. Te olitte komea tekin, arvoisa signora, ja teitte
loistavan vaikutuksen hopealla kirjaellun kunniataivaanne alla.
DONA LUCREZIA. Oo, elkää puhuko minusta, kun minä puhun teistä. On
varma, että kaikki Euroopan ruhtinattaret kadehtivat minua siitä, että
sain puolisokseni kristikunnan parhaan ritarin. Ja minä, minä rakastan
teitä todella niinkuin olisin kahdeksantoista vuotias. Te tiedätte,
että minä teitä rakastan, eikö totta, don Alphonso? Ette kai sitä
epäille? Olenhan välistä kylmä ja hajamielinen, se tulee luonteestani,
ei sydämmestäni. Kuulkaa, Alphonso, jos teidän ylhäisyytenne minua
siitä hellästi toruisi, minä kyllä parantaisin itseni pian. Kuinka
ihanaa on rakastaa toisiaan niinkuin me! Antakaa minulle kätenne, --
suudelkaa minua, don Alphonso! -- On todella, kun sitä nyt ajattelen,
naurettavaa, että ruhtinas ja ruhtinatar, niinkuin me, jotka istuvat
maailman kauneimmalla ruhtinaallisella valtaistuimella ja jotka
toisiansa rakastavat niinkuin me, olimme vähällä joutua riitaan
tuommoisen vähäpätöisen venetsialaisen seikkailijakapteenin tähden.
Täytyy karkoittaa, täytyy ajaa tiehensä tuo mies eikä hänestä enää sen
enempää puhua. Menköön mihin haluaa, eikö totta, Alphonso? Leijonat
eivät vihastu kärpäsiin. -- Tiedättekö, että jos herttuallinen kruunu
olisi kilpailussa annettava Ferraran kauneimmalle ritarille, te
vieläkin sen voittaisitte. -- Odottakaa, minä menen sanomaan
Bautistalle teidän puolestanne, että hän saa heti kohta karkoittaa
Ferrarasta tuon Gennaron.
DON ALPHONSO. Ei ole kiirettä.
DONA LUCREZIA hilpeän näköisenä. En tahtoisi sitä enää ajatella. --
Kuulkaa, antakaa minun päättää tämä asia mieleni mukaan.
DON ALPHONSO. Minä tahdon, että se päättyy minun mieleni mukaan.
DONA LUCREZIA. Mutta eihän teillä ole mitään syytä tahtoa tuon miehen
kuolemaa.
DON ALPHONSO. Entä teille antamani kunniasana? Kuninkaan vala on pyhä.
DONA LUCREZIA. Se nyt on hyvä kaikki kansaa varten semmoinen. Mutta
teidän ja minun välillä, tiedämmehän mitä se on. Pyhä isä oli luvannut
Ranskan Kaarle kahdeksannelle säilyttää Zizimin hengen, ja siitä
huolimatta antoi hänen ylhäisyytensä tappaa Zizimin. Te itse lupasitte
Petrucceille luovuttaa heille takaisin Sienan. Te ette tehnyt sitä ja
teitte oikein. Kansain historia on täynnä semmoista. Eivät kuninkaat
eivätkä kansat voisi elää päivääkään, jos vannotuista valoista
pidettäisiin ankarasti kiinni. Meidän kesken, Alphonso, vannottu vala
ei ole peruuttamaton muulloin kuin silloin, kun ei ole muuta neuvoa.
DON ALPHONSO. Mutta sittenkin, dona Lucrezia, vannottu vala...
DONA LUCREZIA. Elkää syöttäkö minulle semmoisia syitä. Enhän minä ole
tyhmä. Sanokaa minulle ennemminkin, rakas Alphonso, onko teillä mitään
todellista syytä tahtoa pahaa tuolle Gennarolle. Ei? No hyvä, antakaa
hänen henkensä minun haltuuni. Mitä se teihin kuuluu, jos minua
haluttaisi antaa hänelle anteeksi? Minuahan hän on loukannut.
DON ALPHONSO. Mutta juuri sentähden, että hän on teitä loukannut,
rakkaani, minä en tahdo antaa hänelle armoa.
DONA LUCREZIA. Jos rakastatte minua, Alphonso, ette tätä minulta
kiellä. Entä jos minunkin tekisi mieleni koettaa olla laupias? Se on
yksi keino koettaa saavuttaa teidän kansanne rakkautta. Minä tahdon,
että teidän kansanne minua rakastaa. Laupeushan se tekee kuninkaan
Kristuksen kaltaiseksi. Olkaamme armeliaita ruhtinaita. Täällä
kurjassa Italiassa on jo tarpeeksi tiranneja ilman meitä, alkaen paavin
sijaisesta paroonista aina jumalan sijaiseen paaviin. Tulkoon nyt loppu
kaikesta tästä, rakas Alphonso. Päästäkää irti tuo Gennaro. Se on
oikku, minä myönnän sen, mutta on jotain pyhää ja suurta naisen
oikussa, kun se pelastaa ihmisen hengen.
DON ALPHONSO. Minä en voi, rakas Lucrezia.
DONA LUCREZIA. Ette voi? Mutta miks'ette sitten voi myöntää minulle
jotain niin vähäpätöistä kuin tuon kapteenin hengen?
DON ALPHONSO. Te kysytte minulta, miksi?
DONA LUCREZIA. Niin, miksi?
DON ALPHONSO. Siksi, että tuo kapteeni on teidän rakastajanne.
DONA LUCREZIA. Taivas!
DON ALPHONSO. Siksi, että te olette ollut hakemassa häntä Venetsiassa.
Siksi, että te hakisitte hänet vaikka helvetistä. Siksi, että minä
seurasin teitä, kun te seurasitte häntä; siksi, että minä näin teidät
naamioituna ja hengästyneenä juoksevan hänen jälessään kuin susi
saaliinsa jälessä. Siksi, että te juuri ikään loitte häneen silmäyksen
täynnä kyyneliä ja täynnä tulta. Siksi, että ei ole olemassa
vähintäkään epäilystä siitä, että olette hänelle antautunut. Siksi,
että kaikki tämä häpeä ja häväistys ja uskottomuus jo riittää. Siksi,
että on jo aika minun kostaa häväisty kunniani ja kaivaa verihauta
vuoteeni ympärille. Ymmärrättekö, signora?
DONA LUCREZIA. Don Alphonso...
DON ALPHONSO. Vaijetkaa! -- Vartioikaa vast'edes paremmin
rakastajianne, Lucrezia. Pankaa mikä vartija tahansa ovelle, josta
mennään makuuhuoneeseenne; ovelle, jonka kautta sieltä tullaan, panen
minä oman vartijani -- pyövelin.
DONA LUCREZIA. Minä vannon...
DON ALPHONSO. Elkää vannoko. Valat ovat hyvät kaikki vain kansaa
varten. Elkää syöttäkö minulle semmoisia syitä.
DONA LUCREZIA. Jos tietäisitte...
DON ALPHONSO. Kuulkaa, signora, minä vihaan teidän inhoittavaa
perhettänne, minä vihaan kaikkia Borgioita, ja ennen muita vihaan minä
teitä, jota olen niin hullusti rakastanut. Minun täytyy se teille
vihdoinkin sanoa, on häpeällinen, kuulumaton asia, että meissä kahdessa
yhtyy Esten perhe, joka on arvokkaampi ja kunniakkaampi kuin sekä
Valois'n että Tudorin perhe, Esten perhe, sanon minä, ja Borgian perhe,
joka ei edes ole Borgia, vaan mikä lienee Lenzuoli tai Lenzolio. Minä
inhoan veljeänne Cesaria, jolla on kasvoissaan verisiä syntymämerkkejä!
tuota veljeänne Cesaria, joka on murhannut veljenne Giovannin! Minä
inhoan äitiänne Rosa Vanozzaa, tuota entistä espanjalaista ilotyttöä,
joka herättää häpeän hälinää Roomassa nyt niinkuin ennen Valenziassa.
Ja mitä tulee niin kutsuttuihin veljenpoikiinne Sermoneton ja Nepin
herttuoihin, niin ovat ne koko kauniita herttuoita, eilisen päivän
herttuoita! herttuoita, jotka ovat varastaneet herttuakuntansa. Antakaa
minun lopettaa. Minä inhoan isäänne, joka on paavi ja jolla on naisela
niinkuin turkkilaisten sulttanilla Bajazetilla, tuota isäänne, joka on
antikristus, joka täyttää vankilat mainioilla miehillä ja pyhän
kollegion pahantekijöillä, niin että nähdessään heidät kaikki punaiseen
puettuina, sekä kaleeriorjat että kardinaalit, ei enää tiedä, ovatko
kaleeriorjat kardinaaleja vaiko kardinaalit kaleeriorjia. -- Saatte
mennä!
DONA LUCREZIA. Herrani, herrani, minä rukoilen teitä polvillani ja
puristetuin käsin, nimessä Jeesuksen ja Marian, isänne nimessä, ja
äitinne nimessä, minä rukoilen teitä säästämään tuon kapteenin hengen.
DON ALPHONSO. Onpa siinä rakkautta. -- Te voitte tehdä hänen
ruumiillansa mitä haluatte, ja minä vakuutan, ett'ei teidän tarvitse
odottaa tuntia kauvempaa.
DONA LUCREZIA. Armoa Gennarolle!
DON ALPHONSO. Jos voisitte lukea sielustani sen varman peruuttamattoman
päätöksen, jonka olen tehnyt, ette puhuisi hänestä enää niinkuin
elävästä.
DONA LUCREZIA nousten. Ah, varokaa itseänne, Ferraran don Alphonso,
neljäs mieheni!
DON ALPHONSO. Oh, elkää uhatko, signora! Kautta sieluni, minä en pelkää
teitä! Minä tunnen temppunne. Minä en anna myrkyttää itseäni, niinkuin
ensimmäinen miehenne, tuo espanjalainen aatelismies parka, jonka nimeä
en enää muistakkaan, yhtä vähän kuin tekään. Minä en anna ajaa itseäni
tieheni, niinkuin toinen miehenne, Giovanni Sforza, Pesaron herra, se
pöllö! Minä en anna pistää itseäni kuoliaaksi niinkuin kolmas miehenne
don Alphonso d'Aragonia, se heikko lapsi, jonka veri oli niin ohutta,
ett'ei se tahrannut kivilattiaa enempi kuin vesi. Siivosti. Minä olen
mies, signora. Herkuleen nimi on ollut monella minun perheessäni.
Kautta taivahan! minulla on kaupunkini ja linnani täynnä sotamiehiä, ja
minä olen minä itse enkä minä ole vielä myynyt, niinkuin Napolin
kuningas, hyviä kanuunoitani paaville, teidän pyhälle isällenne!
DONA LUCREZIA. Te kadutte vielä noita sanojanne, hyvä herra. Te
unohdatte, kuka minä olen.
DON ALPHONSO. Minä tiedän aivan hyvin, kuka te olette, mutta minä
tiedän myöskin, missä te olette. Te olette paavin tytär, mutta te ette
ole Roomassa, te olette Spoleton hallitsija, mutta te ette ole
Spoletossa, te olette Alphonson Ferraran herttuan vaimo, hänen
alamaisensa ja palvelijattarensa ja te olette Ferrarassa.
Dona Lucrezia, aivan kalpeana vihasta ja pelosta, tuijottaa
herttuaan ja peräytyy hitaasti hänen edessään nojatuoliin
saakka, johon hän putoaa kuin murtuneena.
Ah, tämä teitä kummastuttaa, te pelkäätte minua! tähän saakka olen minä
saanut peljätä teitä. Tästä lähin tuleekin olemaan näin päin, ja aluksi
on tuo ensimmäinen rakastajistanne, jonka päälle minä lasken käteni, ja
hän on kuoleva.
DONA LUCREZIA heikolla äänellä. Tulkaamme järkiimme, don Alphonso. Jos
tuo mies on se, joka on tehnyt minua kohtaan majesteettirikoksen, niin
ei hän samalla voi olla minun rakastajani.
DON ALPHONSO. Miksikä ei? Ylenkatseen, vihan, mustasukkaisuuden
kohtauksessa! Sillä hän voi olla mustasukkainen, hän myös. Ja mitä minä
muuta tiedän, minä? Minä tahdon, että tuo mies kuolee. Se on
päähänpisto. Tämä palatsi on täynnä sotamiehiä, jotka ovat minulle
uskollisia ja jotka eivät tunne muita kuin minut. Hän ei voi päästä
pakoon. Te ette voi häntä mitenkään auttaa. Olen antanut teidän
ylhäisyydellenne vallan valita, millä tavalla hänen on kuoleminen,
päättäkää siis.
DONA LUCREZIA väännellen käsiään. Oi jumalani, oi jumalani, oi
jumalani!
DON ALPHONSO. Te ette vastaa? Minä annan surmata hänet etuhuoneessa
miekan iskulla.
Lähtee mennäkseen, Lucrezia tarttuu hänen käteensä.
DONA LUCREZIA. Elkää menkö!
DON ALPHONSO. Tahdotteko mieluummin itse ojentaa hänelle lasin
Syrakusan viiniä?
DONA LUCREZIA. Gennaro!
DON ALPHONSO. Hänen on kuoleminen.
DONA LUCREZIA. Ei miekan iskusta.
DON ALPHONSO. Tapa on minulle yhdentekevä. -- Kummanko valitsette?
DONA LUCREZIA. Sen toisen.
DON ALPHONSO. Pitäkää huolta siitä, ett'ette erehdy, ja että kaadatte
hänelle juoman kultaisesta pullosta, te tiedätte. Olen sitäpaitse itse
läsnä. Elkää luulkokaan, että jätän teidät.
DONA LUCREZIA. Teen mitä tahdotte.
DON ALPHONSO. Bautista! (Vartija tulee.) Tuokaa tänne vanki.
DONA LUCREZIA. Te olette iljettävä ihminen.