Gubetta, sitten Dona Lucrezia, Gennaro, nukkuu.
GUBETTA yksin. Niin, minä tiedän enemmän kuin he; he sanoivat sen
hiljaa. Minä tiedän siitä enemmän kuin he, mutta dona Lucrezia tietää
siitä vielä enemmän kuin minä, Valensialaisten herra tietää siitä
enemmän kuin dona Lucrezia, piru tietää enemmän kuin Valensialaisten
herra, ja paavi Aleksanteri kuudes tietää enemmän kuin piru. (Katsellen
Gennaroa) -- Kuinka ne nukkuvat hyvin, nuo nuoret.
Dona Lucrezia tulee sisään, naamioituna. Hän huomaa nukkuvan
Gennaron ja katselee häntä ihastuksella ja kunnioituksella.
DONA LUCREZIA itsekseen. Hän nukkuu. -- Tämä juhla on varmaankin häntä
väsyttänyt. -- Kuinka hän on kaunis! (Kääntyen) -- Gubetta.
GUBETTA. Puhukaa hiljemmin, rouva. -- Minun nimeni ei täällä ole
Gubetta, vaan kreivi de Belverana, kastilialainen aatelismies, ja te,
te olette markiisitar de Ponteqvadrato, napolitar. Me emme saa näyttää
tuntevamme toisiamme. Eikö teidän ylhäisyytenne ole itse niin
määrännyt? Te ette ole täällä kotonanne; olette Venetsiassa.
DONA LUCREZIA. Oikein, Gubetta. Mutta täällä terassilla ei ole ketään
muuta kuin tuo nuori mies ja hän nukkuu. Voimme puhella hetkisen.
GUBETTA. Niinkuin teidän ylhäisyytenne suvaitsee. Mutta minulla olisi
annettavana vielä yksi neuvo, se, ett'ette riisuisi naamiotanne. Teidät
voitaisiin tuntea.
DONA LUCREZIA. Mitä minä siitä! Jos he eivät tiedä, kuka minä olen, ei
minulla ole mitään pelättävää. Jos taas tietävät, kuka olen, niin on
heidän asiansa pelätä.
GUBETTA. Olemme Venetsiassa, signora. Teillä on täällä paljon
vihamiehiä ja vapaita vihamiehiä. Venetsian tasavalta ei tietysti
salli, että teidän ylhäisyydellenne tehdään mitään pahaa, mutta teitä
voitaisiin kuitenkin häväistä.
DONA LUCREZIA. Ah, olet oikeassa. Todellakin, nimeni herättää kauhua.
GUBETTA. Täällä on muitakin kuin venetsialaisia. On roomalaisia,
napolilaisia, romagnalaisia, lombardialaisia, italialaisia koko
Italiasta.
DONA LUCREZIA. Ja koko Italia minua vihaa! Olet oikeassa. Mutta on
aika, että kaikessa tuossa tapahtuu muutos. En syntynyt tekemään pahaa,
tunnen sen tällä hetkellä selvemmin kuin koskaan ennen. Se on perheeni
esimerkki, joka on minua siihen vienyt. -- Gubetta!
GUBETTA. Signora?
DONA LUCREZIA. Lähetä heti viemään meidän hallinto-alueellemme
Spoletoon määräyksiä, joita nyt sinulle annamme.
GUBETTA. Määrätkää, signora, minulla on aina neljä muulia satuloituna
ja neljä sanansaattajaa valmiina lähtemään.
DONA LUCREZIA. Miten on menetelty Galeas Accaiolin kanssa?
GUBETTA. Hän on yhä vankilassa, odottamassa, että teidän ylhäisyytenne
hirtättää hänet.
DONA LUCREZIA. Entä Guifri Buondelmonte?
GUBETTA. Tyrmässä. Ette ole vielä käskenyt kuristaa häntä.
DONA LUCREZIA. Entä Manfredi de Curzola?
GUBETTA. Kuristamatta vielä hänkin.
DONA LUCREZIA. Entä Spadacappa?
GUBETTA. Teidän antamanne määräyksen mukaan ei hänelle ole annettava
myrkkyä ennen kuin pääsiäisenä, ehtoollisessa. Pääsiäinen on kuuden
viikon päästä. Nyt on meillä karnevaali.
DONA LUCREZIA. Entä Pietro Capra?
GUBETTA. Tällä hetkellä on hän vielä Pesaron piispa ja
kansliapäällikkö. -- Mutta kuukauden kuluttua ei hänestä ole oleva kuin
vähän pölyä jälellä. Sillä meidän pyhä isämme on vangituttanut hänet
teidän valituksenne johdosta ja pitää häntä hyvässä turvassa Vatikaanin
maanalaisissa kammioissa.
DONA LUCREZIA. Gubetta, kirjoita heti pyhälle isälle, että minä pyydän
häneltä armoa Pietro Capralle. Gubetta, laskettakoon Accaioli
vapauteen. Vapauteen myöskin Manfredi de Curzola! Vapauteen
Buondelmonte! Vapauteen Spadacappa!
GUBETTA. Odottakaa, rouva, odottakaa, antakaa minun hiukan hengähtää.
Mitä kaikkia määräyksiä te annattekaan? Oh, hyvä jumala! armoa sataa
satamalla! laupeutta ropisee kuin rakeita! minä hukun, minä hukun! minä
en pääse koskaan kuiville tästä hyvien töiden vedenpaisumuksesta.
DONA LUCREZIA. Hyvien tai pahojen, mitä se sinua liikuttaa, kun saat
niistä maksun?
GUBETTA. Minä tarkoitan vaan, että hyvä teko on aina vaikeampi tehdä
kuin paha. -- Mies parkaa minua! Mihinkä minä joudunkaan, jos tekin nyt
aijotte ruveta laupeutta harjoittamaan?
DONA LUCREZIA. Kuule, Gubetta, sinä olet minun vanhin ja uskollisin
uskottuni.
GUBETTA. Minulla on todellakin jo viisitoista vuotta ollut kunnia olla
teidän työtoverinne.
DONA LUCREZIA. No niin! sano, Gubetta, vanha ystäväni, vanha
rikostoverini, etkö sinäkin jo ala tuntea tarvetta ruveta muuttamaan
tätä elintapaa? etkö sinäkin jo ala kaivata siunausta, sinä niinkuin
minäkin, jotka olemme niin kauvan kirousta kantaneet? eikö sinullekin
rikoksia riitä?
GUBETTA. Näen, että teistä on tulemassa kaikkein sivein ylhäisyys.
DONA LUCREZIA. Eikö meidän yhteinen maineemme, meidän kauhea maineemme,
myrkyttäjäin ja murhaajain, jo ala sinua painaa, Gubetta?
GUBETTA. Ei vähääkään. Kulkiessani Spoleton katuja kuulen kyllä joskus
pahanilkisten murahtelevan takanani: Hum! siinä menee Gubetta,
myrkky-Gubetta, tikari-Gubetta, hirttäjä-Gubetta! sillä he ovat
liittäneet nimeeni loistavan tupsun kaikellaisia liikanimiä. Tuommoista
sanotaan takanani ja kun ei suu sano, niin puhuvat silmät. Mutta mitä
se tekee? Olen tottunut huonoon maineeseeni, niinkuin paavin sotamies
on tottunut tekemään palvelusta messun aikana.
DONA LUCREZIA. Mutta etkö sinä pelkää, että kaikki nuo vihan nimet,
joita sinun päällesi syydetään, ja joita syydetään myöskin minun
päälleni, voivat herättää vihaa ja ylenkatsetta jossain sydämmessä,
jonka toivoisit sinua rakastavan? Et siis rakasta ketään ihmistä
maailmassa?
GUBETTA. Tahtoisin kernaasti tietää, ketä te rakastatte, Signora?
DONA LUCREZIA. Mitä sinä siitä tiedät? Tahdon puhua kanssasi suoraan
enkä tule puhumaan en isästäni, en veljestäni, en miehestäni, en
rakastajistani.
GUBETTA. Minulle on käsittämätöntä, ketä muuta siis voisitte rakastaa.
DONA LUCREZIA. Onpa vielä muutakin, Gubetta.
GUBETTA. Vai niin! rupeatteko siveäksi rakkaudesta jumalaan?
DONA LUCREZIA. Gubetta! Gubetta! Jos tähän aikaan olisi Italiassa,
tässä onnettomassa ja rikoksellisessa Italiassa, jalo ja puhdas sydän,
sydän täynnä yleviä ja miehekkäitä hyveitä, enkelin sydän sotilaan
panssarin alla; jos ei minua elähyttäisi, minua vihattua, halveksittua,
kammottua, miesten kiroamaa, taivaan tuomitsemaa, kurjaa
kaikkivaltiasta naisparkaa; jos ei minua tässä äärettömässä
surkeudessani, jossa sieluni painiskelee kuoleman kanssa, elähyttäisi
ja ylläpitäisi kuin yksi ainoa ajatus, yksi ainoa toivo, yksi ainoa
mahdollisuus: ansaita ja ennen kuolematani saavuttaa pienen pieni
paikka, hiukkanenkaan hellyyttä ja kunnioitusta tuossa niin jalossa ja
puhtaassa sydämmessä; jos ei minulla olisi muuta ajatusta kuin ylpeys
tuntea sen kerran sykkivän omaa sydäntäni vastaan, -- ymmärrätkö nyt,
Gubetta, miksi minulla on kiire pyhkimään pois menneisyyteni,
puhdistamaan maineeni, pesemään ne tahrapilkut, joita minulla on joka
paikassa ruumiissani, ja muuttaa koko Italian vihaama ja kammoama
nimeni kunniallisen, katuvaisen ja siveellisen ihmisen kunniakkaaksi
nimeksi?
GUBETTA. Hyvä jumala, minkä erakkopyhimyksen kanssa olettekaan mahtanut
törmätä yhteen?
DONA LUCREZIA. Elä naura. Olen jo kauvan näitä ajatuksia hautonut,
vaikk'en ole niistä sinulle puhunut. Kun on joutunut rikosten myrskyn
vietäväksi, ei ole helppo pysähtyä niin pian kun tahtoisi. Kaksi
enkeliä on taistellut minussa, hyvä ja paha, mutta minä uskon, että
hyvä on vihdoin vievä voiton.
GUBETTA. No niin, _te Deum laudamus, magnificat anima mea Dominum_. --
Tiedättekö, signora, ett'en minä enää ymmärrä teitä ollenkaan, ja että
te jo jonkun aikaa sitten olette ollut minulle suorastaan selittämätön.
Kuukausi sitten teidän ylhäisyytenne ilmoittaa matkustavansa Spoletoon,
heittää hyvästinsä puolisolleen monsignore don Alphonse d'Estelle,
jolla sivumennen sanoen on se heikkous, että hän rakastaa teitä kuin
kuhertajakyyhkynen ja on mustasukkainen kuin tiikeri, niin, teidän
ylhäisyytenne jättää siis Ferraran, ja lähtee salaa Venetsiaan, melkein
ilman seuruetta, kätkeytyneenä napolilaisen valhenimen taa, ja minä
espanjalaisen valhenimen taa. Tultuaan Venetsiaan teidän ylhäisyytenne
eroo minusta ja määrää, ett'en saa olla teitä tuntevinani. Ja sitten te
alatte juosta juhlissa, soittajaisissa, käytätte hyväksenne karnevaalia
liikkuaksenne kaikkialla naamioituna, piilossa kaikilta, valepuvussa,
puhuttelematta minua muulloin kuin iltasin suurimmassa kiireessä, ja
nyt päättyy tämä maskeradi saarnaan. Saarnaan, jonka te pidätte
minulle! Eikö tämä ole kerrassaan kummallista ja käsittämätöntä? Olette
muuttanut nimenne, pukunne, nyt muutatte luonteennekin. Kunniani
kautta, karnevalia jatkuu jo liian pitkälle. Olen aivan sekaisin. Missä
on syy tähän käytökseenne?
DONA LUCREZIA tarttuen kiivaasti hänen käteensä ja vieden hänet
nukkuvan Gennaron luo. Näetkö tuon nuoren miehen?
GUBETTA. Tunnen hänet hyvinkin ja tiedän myöskin, että juuri hänen
jälessänsä te naamionne suojassa olette juossut kaiken aikaa senjälkeen
kun tulitte Venetsiaan.
DONA LUCREZIA. Mitä sanot hänestä?
GUBETTA. Sanon, että hän on nuori mies, joka nukkuu penkillä, ja olisi
nukkunut seisoalleenkin ja suu auki, jos olisi saanut kuulla
kolmannenkaan osan teidän sivistyttävästä ja opettavasta
keskustelustanne minun kanssani.
DONA LUCREZIA. Eikö hän sinusta ole kovin kaunis?
GUBETTA. Hän olisi vieläkin kauniimpi, jos eivät hänen silmänsä olisi
kiinni. Kasvot ilman silmiä ovat kuin palatsi ilman ikkunoita.
DONA LUCREZIA. Jos tietäisit, kuinka minä häntä rakastan!
GUBETTA. Olkoon se teidän kuninkaallisen puolisonne, don Alphonson
asia. Minun tulee kuitenkin ilmoittaa teidän ylhäisyydellenne, että
vaivanne ovat turhat. Olen kuullut kerrottavan, että tuo nuori mies
rakastaa erästä nuorta, kaunista naista, nimeltä Fiammetta.
DONA LUCREZIA. Ja rakastaako tuo nuori nainen häntä?
GUBETTA. Niin kerrotaan.
DONA LUCREZIA. Sitä parempi. Tahtoisin niin mielelläni, että hän olisi
onnellinen.
GUBETTA. Sepä vasta merkillistä, eikä ollenkaan teidän tapaistanne.
Luulin teitä mustasukkaisemmaksi.
DONA LUCREZIA katsellen Gennaroa. Mitkä jalot piirteet.
GUBETTA. Minusta on hän jonkun näköinen...
DONA LUCREZIA kiivaasti. Elä sano minulle, kenen näköinen hän on. Jätä
minut.
Gubetta poistuu. Dona Lucrezia katselee hetken aikaa kuin
autuaasti huumautuneena Gennaroa, eikä huomaa kahta miestä,
jotka ovat ilmaantuneet näyttämön perälle ja tarkastelevat
häntä.
DONA LUCREZIA luullen olevansa yksin. Se on siis hän! minun on siis
sallittu hetken aikaa katsella häntä ilman vaaraa. En, minä en ollut
uneksunut häntä kauniimmaksi! Oi, jumalani! säästä minulta sen pelon
tuska, että hän minua koskaan vihaisi ja halveksuisi. Tiedäthän, että
hän on ainoa, jota tässä maailmassa rakastan. -- En uskalla riisua
naamiotani, mutta täytyyhän minun kuitenkin pyhkiä kyyneleeni.
Hän riisuu naamionsa kuivataksensa kyyneleensä. -- Naamioidut
miehet puhelevat matalalla äänellä, sill'aikaa kun hän vaipuu
katselemaan Gennaroa.
ENSIMMÄINEN NAAMIOITU MIES. Riittää. Voin palata Ferraraan. Olin tullut
Venetsiaan, saadakseni varmuutta hänen uskottomuudestaan; olen nähnyt
tarpeeksi. En voi olla kauvempaa poissa Ferrarasta. Tuo nuori mies on
hänen rakastajansa. Mikä on hänen nimensä, Rustighello?
TOINEN NAAMIOITU MIES. Gennaro. Se on eräs seikkailijakapteeni,
urhoollinen mies, isätön ja äiditön, mies, jonka tarkoituksia ei
tunneta. Hän on tällä haavaa Venetsian tasavallan palveluksessa.
ENSIMMÄINEN MIES. Toimita niin, että hän tulee Ferraraan.
TOINEN MIES. Se käy itsestään, monsignore. Hän matkustaa huomenna
Ferraraan useiden ystäväinsä kanssa, jotka ottavat osaa senaattorien
Tiopolon ja Grimanin lähetystöön.
ENSIMMÄINEN MIES. Hyvä. Saamani tiedot olivat oikeat. Olen nähnyt
tarpeeksi, voimme palata takaisin.
He poistuvat.
DONA LUCREZIA pannen kätensä ristiin, ja melkein polvillaan Gennaron
edessä. Oi, jumalani, olkoon hänellä onnea maailmassa yhtä paljon kuin
minulla on ollut onnettomuutta.
Hän painaa suudelman Gennaron otsalle, joka
samassa herää ja hypähtää ylös.
GENNARO (tarttuen Lucrezian molempiin käsiin. Lucrezia on
menehtymäisillään). Suudelma! nainen! Kunniani kautta, signora, jos te
olisitte kuningatar ja minä runoniekka, niin olisi tässä syntymässä
sama seikkailu, mihin joutui messire Alain Chartier, ranskalainen
laulaja. -- Mutta minä en tiedä, kuka te olette ja minä olen vaan
tavallinen sotilas.
DONA LUCREZIA. Päästäkää minut, signore Gennaro!
GENNARO. Ei toki, signora.
DONA LUCREZIA. Joku tulee.
Hän pakenee ja Gennaro seuraa häntä.