Joukko nuoria herroja, loistavissa puvuissa, naamiot kädessä,
puhelevat terassilla. Gubetta, Gennaro, puettu kapteeniksi,
Don Apostolo Gazella, Maffio Orsini, Ascanio Petrucci,
Oloferno Vitellozzo, Jeppo Liveretto.
OLOFERNO. Elämme ajassa, jolloin ihmiset tekevät niin paljon kauheita
tekoja, ettei niistä enää puhutakaan, mutta tapahtumaa niin surullista,
niin salaperäistä ei liene koskaan kuultu.
ASCANIO. Pimeä asia pimeyden miesten tekemä.
JEPPO. Minä tiedän, kuinka se tapahtui. Olen kuullut sen serkultani,
hänen ylhäisyydeltään kardinaali Carrialelta, jonka tiedot ovat
tarkemmat kuin kenenkään muun. -- Te tiedätte, kardinaali Carriale,
jolla kardinaali Riarion kanssa oli tuo mainio väittely sodasta Ranskan
Kaarle VII:ttä vastaan?
GENNARO haukotellen. Ah! nyt alkaa Jeppo taas kertoa juttujaan. Minä
ainakaan en viitsi kuunnella. Olen jo ilmankin tarpeeksi väsynyt.
MAFFIO. Nämä asiat eivät sinua huvita, Gennaro, ja onhan se
ymmärrettävää. Sinä olet urhoollinen seikkailija-kapteeni. Sinä kannat
tekaistua nimeä. Et tunne isääsi, et äitiäsi. Ei kukaan epäile, ett'et
olisi aatelismies; sen näkee siitä tavasta, millä käytät miekkaasi;
mutta ainoa, joka osoittaa ylhäistä sukuperääsi, on, että taistelet
kuni leijona. Henkeni kautta, olemme asetoverit, enkä sano minä tätä
sinua loukatakseni. Pelastit henkeni Riminissä, minä pelastin sinun
henkesi Vicenzan sillalla. Olemme vannoneet auttavamme toisiamme niin
vaarassa kuin rakkaudessakin, kostaa loistemme puolesta milloin tarve
vaatii, luvanneet, ett'ei minulla ole muita vihollisia kuin sinun eikä
sinulla muita kuin minun. Tähtien tutkija ennusti, että tulemme
kuolemaan samana päivänä, ja me annoimme hänelle siitä ennustuksesta
kymmenen kultasekiiniä. Emme ole ystäviä, olemme veljiä. Mutta
miekkoista sinua, joka muitta mutkitta kutsut itseäsi vaan Gennaroksi,
jonka ei tarvitse kuulua kehenkään, ei olla riippuvainen noista usein
perityistä ikävistä välttämättömyyksistä, jotka takertuvat
historiallisiin nimiin. Onnellinen sinä! Et tarvitse välittää mitään
siitä, mitä tapahtuu ja on tapahtunut, kunhan vaan on olemassa miehiä
taistellaksesi ja naisia huvitellaksesi. Mitä sinua liikuttavat
perheiden ja kaupunkien historiat, sinua miekan miestä, jolla ei ole
kaupunkia eikä perhettä? Meidän on toista. Meidän täytyy ja me tahdomme
ottaa osaa aikamme tapahtumiin. Isämme ja äitimme ovat olleet
osallisina noissa murhenäytelmissä, ja melkein kaikki meidän perheemme
vuotavat vielä verta. -- Kerro meille, mitä tiedät, Jeppo.
GENNARO heitäkse nojatuoliin semmoisen asentoon, joka tahtoo nukkua.
Herättäkää minut, kun Jeppo on lopettanut.
JEPPO. No niin. -- Se tapahtui vuonna neljätoistasataa
yhdeksänkymmentä...
GUBETTA näyttämön nurkasta. Yhdeksänkymmentä seitsemän.
JEPPO. Aivan oikein. Yhdeksänkymmentä seitsemän. Eräänä keskiviikon ja
torstain välisenä yönä...
GUBETTA. Ei. Tiistain ja keskiviikon.
JEPPO. Olette oikeassa. -- Sinä yönä siis näki eräs Tiberin venhemies,
joka oli pannut maata venheeseensä virran rannalle vartioidakseen
tavaroitaan, näki jotakin kerrassaan kauheata. Se oli vähän alapuolella
Pyhän Hieronymon kirkkoa. Saattoi olla noin viisi tuntia jälkeen
puoliyön. Kirkon vasemmalla puolella olevaa tietä myöten näki venhemies
yön hämärässä kaksi miestä tulevan, he tulivat jalkaisin toinen
toisaalta, he näyttivät levottomilta; sitten ilmaantui taas kaksi
miestä ja lopulta kolme; kaikkiaan seitsemän. Yksi ainoa tuli ratsain.
Yö oli jotenkin pimeä. Tiberin puoleisissa taloissa oli yksi ainoa
huone valaistu. Nuo seitsemän miestä lähestyivät rantaa. Se, joka oli
tullut ratsain, käänsi hevosensa ja peruutti sen Tiberiin ja silloin
näki venhemies selvästi, että hevosen lautasen toiselta puolelta
riippuivat jalat ja toiselta puolelta kädet ja pää -- sanalla sanoen
miehen ruumis. Toisten väijyessä katujen kulmissa, tarttui kaksi miestä
kuolleen ruumiiseen, heilauttivat sitä voimakkaasti pari kolme kertaa
ja heittivät sen keskelle Tiberiä. Juuri silloin kun ruumis putosi
veteen, kysyi ratsumies jotakin ja nuo kaksi miestä vastasivat: Niin,
monsignore. Silloin kääntyi ratsumies jokeen päin ja näki jotain mustaa
kelluvan veden pinnalla. Hän kysyi, mitä se oli. Hänelle vastattiin:
Monsignore, se on monsignorevainajan vaippa. Ja joku joukosta heitti
kiviä vaipan päälle, niin että se upposi. Sen tehtyään he menivät
kaikki yhdessä pois Santo Jacopoon päin. Kas siinä, mitä venhemies
näki.
MAFFIO. Kamala tapahtuma. Oliko se joku huomattava henkilö, jonka nuo
miehet tuolla tavalla heittivät veteen? Tuo hevonen tekee minuun
kummallisen vaikutuksen; murhaaja satulassa, kuollut lautasella.
GUBETTA. Hevosen selässä oli kaksi veljestä.
JEPPO. Juuri niin, signore de Belverana. Ruumis oli Giovanni Borgia,
ratsumies oli Cesare Borgia.
MAFFIO. Paholaisperhe tuo Borgian perhe. Mutta sanokaa, Jeppo, miksi
tappoi veli veljen?
JEPPO. Sitä en voi sanoa. Murhan syy on jotain niin kauheaa, että
varmaankin on kuoleman synti sitä edes mainitakaan.
GUBETTA. Minä kerron sen teille. Cesare, Valensian kardinaali, tappoi
Giovannin, Gandian herttuan, siksi että veljet rakastivat samaa naista.
MAFFIO. Ja kuka oli tuo nainen?
GUBETTA yhä näyttämön perällä. Heidän sisarensa.
JEPPO. Riittää, signore de Belverana. Elkää mainitko meidän kuullemme
tuon hirveän naisen nimeä. Ei ole perheistämme ainoatakaan, johon hän
ei olisi iskenyt syvää haavaa.
MAFFIO. Eikös siihen juttuun ollut sekotettu lapsikin?
JEPPO. Oli, lapsi, josta en tahdo sanoa muuta kuin että hänen isänsä
oli Giovanni Borgia.
MAFFIO. Tuon lapsen pitäisi nyt olla mies.
OLOFERNO. Hän katosi.
JEPPO. Oliko se Cesare Borgia, jonka onnistui riistää lapsi äidin
käsistä? Vai oliko se äiti, jonka onnistui riistää hänet Cesare Borgian
käsistä? Sitä ei tiedetä.
DON ASCANIO. Jos äidin onnistui salata poikansa, niin oli se taitavasti
tehty. Sen jälkeen kun Cesare Borgia, Valensian kardinaali, pääsi
Valensialaisten herttuaksi, on hän murhauttanut, niinkuin tiedätte,
paitse veljensä Giovannin, kaksi veljensä poikaa, Guifri Borgian,
Squillaccin ruhtinaan pojat, ja serkkunsa, Francesco Borgian. Tuolla
miehellä on oikea raivo surmata sukulaisiaan.
JEPPO. Kautta jumalani! Hän tahtoo olla ainoa Borgia ja saada
haltuunsa kaikki paavin rikkaudet.
ASCANIO. Sisar, jonka nimeä ette tahdo mainita, Jeppo, eikö hän tehnyt
samaan aikaan salaista retkeä Pyhän Sixtuksen luostariin, ei kukaan
tiedä mistä syystä?
JEPPO. Luulenpa niin. Päästäkseen eroon signore Giovanni Sforzasta,
toisesta miehestään.
MAFFIO. Ja mikä oli tuon venhemiehen nimi, joka oli kaiken sen nähnyt?
JEPPO. En tiedä.
GUBETTA. Hänen nimensä oli Giorgio Schiavone, ja hänen työnään oli
kulettaa puita Tiberiä myöten Ripettaan.
MAFFIO hiljaa Ascaniolle. Siinä on espanjalainen, joka tietää meidän
asioistamme enemmän kuin me roomalaiset.
ASCANIO hiljaa. Minäkin epäilen tuota herra de Belveranaa. Mutta
elkäämme nyt syventykö tähän seikkaan. Siinä voi ehkä piillä joku
vaara.
JEPPO. Ah, hyvät herrat! mitä aikaa elämmekään! Ja tunnetteko yhtä
ainoata ihmistä, joka voi olla varma saavansa elää huomiseen tässä
onnettomassa maassa, täällä raivoavine sotineen, ruttotauteineen ja
Borgioineen?
DON APOSTOLO. Kuulkaa, hyvät herrat, minä luulen, että me kaikki saamme
ottaa osaa lähetystöön, jonka Venetsian tasavalta lähettää Ferraran
ruhtinaan luo onnittelemaan häntä siitä, että hän on valloittanut
Riminin Malatestalta. Milloin matkustamme me Ferraraan?
OLOFERNO. Varmaan jo ylihuomenna. Te tiedätte, että molemmat
lähettiläät jo ovat nimitetyt. Ne ovat senaattori Tiopolo ja
kaleerilaivain päällikkö, kenraali Grimani.
DON APOSTOLO. Onko kapteeni Gennaro seuraava meitä?
MAFFIO. Epäilemättä. Gennaro ja minä emme koskaan eroa toisistamme.
ASCANIO. Minulla on tehtävänä teille, hyvät herrat, hyvin tärkeä
huomautus, se, että tuolla juodaan Espanjan viiniä ilman meitä.
MAFFIO. Palatkaamme palatsiin. -- Hoi, Gennaro! (Jepolle) -- Mies on
kuin onkin nukkunut teidän puhuessanne.
JEPPO. Antaa hänen nukkua.
Kaikki poistuvat paitsi Gubetta.