Nikita ja Anjutka.
_Nikita_. (Kohotakse istumaan oljille.) Kun näin hänet, niin tuli vielä
ikävämpi olla. Sillä hänen kanssaan vain olen elänyt. Syyttä suotta
olen näin elämäni pilannut, pääni hukannut! (Käy pitkäkseen.) Minnekä
tästä pääsen! Äh! Aukia maaemo allani!
_Anjutka_. (Huomaa Nikitan ja juoksee hänen luoksensa.) Isä, isä, hoi!
Sinua etsitään. Kaikki jo ovat siunanneet, turkanen vie, ovatkin, ja
alkavat suuttua.
_Nikita_. (itsekseen.) Minnekä pääsen tästä?
_Anjutka_. Mitä sinä? Mitä sinä haastat?
_Nikita_. En mitään. Mitä tuossa kiusaat?
_Anjutka_. Isä! Mennään! (Nikita on vaiti. Anjutka vetää
häntä kädestä.) Isä, tule siunaamaan! Todenperään jo tuskastuvat ja
haukkuvat.
_Nikita_. (Tempaa kätensä.) Anna olla!
_Anjutka_. Ka, tule nyt!
_Nikita_. (Uhkaa lyödä ohjaksilla.) Mene, sanon minä, muuten
minä sinua...
_Anjutka_. Sitte minä lähetän äidin. (Juoksee pois.)