Samat ja Nikita.
_Nikita_. (Syöksyy etehisestä kellarin luo.) Äiti, äiti hoi!
_Matrjona_. (Kohotakse kellarista.) Mitä, poikaseni?
_Nikita_. (Kuuntelee.) Elä kaiva sitä maahan, se elää. Etkö kuule? Se
elää! Näetsen, vikisee... Näetsen... ihan selvään...
_Matrjona_. Vieläkö mitä vikisee? Sinähän sen lätyskäksi lutistit. Koko
pään murskaksi musersit.
_Nikita_. Mitäs se sitten on? (Tukkii korviansa.) Yhä vikisee! Elämäni
olen päättänyt, päättänyt olen! Mitä ovatkaan he minulle tehneet?!...
Minne pääsen minä pakoon?! (Istuutuu portaille.)
Esirippu.