Samat ja Akim.
_Akim_. (Ristii silmänsä, puistaa laapotit [niinivirsut] jaloistaan ja
riisuutuu.) Rauha olkoon tässä talossa! Terveeks’! Terveenäkö ollaan?
_Anisja_. Terveeks’, vaari. Kotoako tullaan?
_Akim_. Arvelin, näetsen tuota, että käynpähän vähän tuota niinkuin
poikani luona, näetsen. En lähtenyt varhain, vaan päivällisen syötyäni
läksin. Ja kun on luminen ilma, näetsen, niin oli vähän tuota
niinkuin raskas käydä, ja sen lautta sitä vähän niinkuin tuota tuli
viivähtäneeksi. Vaan onkos poikani kotona, vai?
_Anisja_. Eikä ole; — kaupungissa on.
_Akim_. (istuutuu penkille.) Olisi tuota hänelle vähän niinkuin asiaa.
Tässä tuonnoin, näetsen, haastelin hänelle, että olisi vähän niinkuin
tarvis, hevonen, näetsen, kun kuoli, minun hevoseni, näetsen. Ja saada
pitää, tuota, hevonen jos minkälainen. Niin sen tautta, näetsen, minä
nyt sitte tulinkin.
_Anisja_. Haastoihan se Nikita. Kun tulee, niin saatte asiasta
keskustella. (Menee uunin luo.) Syödään iltasta, ehkä se sillä välin
kerkiää tulla. Mitritsh, Mitritsh hoi! Syömään tule!
_Mitritsh_. Oh, hyvä Isä, laupias pyhä Miikula!
_Anisja_. Tule syömään!
_Kuoma_. Minä lähden. Jääkää hyvästi! (Menee ulos.)