Samat ja Pjotr. (Kämpii rappusille, varoen kädellään seinää vasten,
ja huutaa heikolla äänellä.)
_Pjotr_. Miks’ette kuule, kun huudetaan. O — oih! Anisja, kuka tääll’
on? (Vaipuu penkille.)
_Anisja_. (Tulee esiin nurkan takaa.) Mitä ulos ryömit? Olisit
maannut, missä makasit.
_Pjotr_. Menikös se tyttö Marfaa hakemaan, vai?... Niin on vaikea...
Oih, jospa jo kuolema tulisi pikemmin...
_Anisja_. Ei sill’ ole aikaa, — lähetin hänet joelle. Jahka kerkiän,
niin menen itse.
_Pjotr_. Lähetä Anjutka! Missä hän on? Oih, kun on vaikea! Oih, kuolema
on käsissä!
_Anisja_. Itsekin lähetin häntä etsimään.
_Pjotr_. Oih! Missä hän on?
_Anisja_. Missä lie, senkin vietävä.
_Pjotr_. Oih, en jaksa enää. Sisuksia polttaa. Ihan kuin näverillä
kaivaa. Miksi te jätitte minut, kuin minkäkin koiran... ei ole kuka
juotavaakaan antaisi... Oih!.. Lähetä Anjutka luokseni!
_Anisja_. Tuossahan tuo on. Anjutka, mene isän luo.