Johdanto.
Ensimmäisen kehoituksen lähteä Siperiaan antoi minulle sittemmin
kuollut Turun lääninvankilan pastori Lidelius. Kim minä syksyllä 1880
oleskelin jonkun aikaa Turussa, tapasin mainitun Lideliuksen useampia
kertoja. Erään kerran sanoi hän: "Sinun pitää lähteä Siperiaan
hoitamaan meidän hyljättyjä maanmies raukkojamme siellä. Minä olen itse
paljo ajatellut sinne lähtemistä, mutta näethän että minä tuskin jaksan
hoitaa nykyistä helpompaa tointani; ja kun Jumala on antanut sinulle
hyvän terveyden ja vahvan ruumiin, niin on sinun velvollisuutesi lähteä
sinne." Päivä päivältä tuli hän ja esitti saman toivomuksensa.
Antaakseen voimakkaampaa vaikutusta kehotukselleen, kutsui hän minua
vankilaan. Täällä antoi hän erään Siperiasta karanneen siirtovangin
kertoa kuinka surullinen oli suomalaisten tila Länsi-Siperiassa.
Puheena oleva mies kertoi silloin asioista niinkuin ne todella olivat.
Seurakunnan tilan kuvasi hän kyllä synkillä väreillä. Ulkonaiset
elantosuhteet sanoi hän sitä vastoin erittäin hyviksi.
Kaiken tämän vaikuttamana tunsin itseni pian taipuisaksi lähtemään
Siperiaan. Oli nyt vaan enää voitettavana se vastarinta, jota minulla
oli odotettavana niiltä, jotka olivat minua lähinnä. Sittenkuin tämä
vastarinta oli lakannut ja vaimoni suostunut tuumaan, läksin syksyllä
1882 Helsinkiin ilmoittamaan itseni asianomaisten luona halukkaaksi
lähtemään Siperiaan sikäläisten suomalaisten sielunhoitajaksi.
Virkaa oli nimittäin pastori Roschierin palattua kotiin v. 1879
useampia kertoja julistettu haettavaksi, eikä ketään hakijaa ollut
ilmestynyt. Senaatissa sain kuulla että laajoja muutoksia Siperian
papinviran suhteen oli tekeillä, ja olivat muutokset nyt odottamassa
H. Majesteettinsa vahvistusta. Niinpä ei pastorin asunto enää
tulisi olemaan Verhne-Suetukissa Itä-Siperiassa, vaan Omskissa
Länsi-Siperiassa, ja pastori tulisi hoitamaan suomalaisia ei ainoastaan
Jenisein vaan myöskin Tobolskin ja Tomskin kuperneissa. Asemapaikka
tulisi kyllä mieluisampi kuin ennen; työ ja vaivat sitävastoin
moninkertaisesti lisääntyisivät. Mutta tähän katsoen oli myöskin
virka-aikaa lyhennetty. Viiden vuoden virka-ajan perästä olisi oikeus
ylennykseen kotimaassa, jos halusi palata, kun ennen sellaisen edun
saavutti vasta 15 vuoden palveluksen jälkeen.
Tämä muutos ynnä paremmat palkkaedut uudelle pastorille tekivät, etten
enää pitänyt muuttoa Siperiaan uhrautumisena. Sittemmin sain kuitenkin
kuulla että virkaa seuraavat edut, 1,000 ruplan vuotuinen palkka, eivät
vastanneet helpoimpiakaan vaatimuksia toiminnasta ja oleskelusta
pahantekijä-siirtolassa 15 vuoden aikana.
Uusi asetus, joka sisälsi parannetut ehdot Siperian papille, ilmestyi
joulukuun 23 p. 1884 ja virka julistettiin haettavaksi helmikuussa
seuraavana vuonna.
Nautittuani kolme kuukautta virkavapautta venäjänkielen oppimista
varten, hain ja sain minä pastorinviran Siperiassa olevia suomalaisia
vankeja ja siirtolaisia varten, sekä lähdin matkalle kesällä 1885
Siperiaan, jonka nimellä on niin surullinen sointu ei ainoastaan meidän
vaan myös kaikkien muiden eurooppalaisten korvissa. Monelta taholta
saamieni kehoituksien johdosta olen tässä kirjoittanut muistelmia
olostani ja matkoistani Siperiassa. Kun teos on syntynyt siten että on
liitetty yhteen havaantoja ja muistoonpanoja, joita on monen vuoden
kuluessa kirjoiteltu, niin on ollut mahdotonta saada siitä mitään
kokonaista sekä välttää sitä että samoihin asioihin on useampia kertoja
kajottu. Jos olen kuitenkin näillä kuvauksilla, joista osa jo ennen on
ollut luettavana eri lehdissä, voinut herättää harrastusta Siperiassa
olevia suomalaisiamme kohtaan ja hiukankin hajoittaa niitä vääriä
luuloja mitä tästä maasta on ollut, niin on kirjan tarkoitus
saavutettu.