Tunti myöhemmin astui uljas ritari välkkyvässä teräs-asussa, taluttaen
naista valkeassa dominossa tanssisaliin. Heille tuli vastaan munkki ja
punainen domino. Ritari sopotti eräitä sanoja munkille ja vei sitte
molemmat naiset erääsen sivuhuoneesen, johon kohta tuli ruhtinas,
ministeri, paroni v. Rauch, hovimestarinne, kreivitär v. Gerdt,
salaneuvos Werner ja viimeksi perintöruhtinas Alfons ja prohvessori
Walter. Kaikki riisuivat naamarinsa ruhtinaan käskystä. Hovimestarinna
ja ministeri katsoivat hämmästyneinä toisiinsa, nähden ruhtinattaren
vaaleassa, ja Anna v. Helmersin punaisessa dominossa, mutta nyt ei
ollut aikaa selityksiin. Albert-ruhtinas astui esiin.
"Minä pyydän, ruhtinas, teidän ylhäisyydellenne, ja teille
kunnioitetuille valloille esittää rakkaan morsiameni — neiti Toni
Elisabet Heimon, Suomesta."
Kaikki olivat hämmästyneet. Salaneuvos Werner yksinään seisoi tyynenä
ja katsoi lempeydellä nuorta tyttöä ruhtinaan vieressä.
"Teidän korkeutenne", sanoi vihdoin ministeri. "Te olette suvainneet
antaa liian halvan nimen ruhtinattarelle."
"Niin todella", vastasi ruhtinas, "tämä neiti on esitetty minulle
ruhtinatar Antoniana, teidän ylhäisyytenne tyttärenä, ruhtinas! Siksi
minä toivoisin saada asian niin lailliseksi kuin mahdollista. Täällä on
todistajatkin saapuvilla."
Sill'aikaa kuin kirjoitusneuvot tuotiin esiin ja herrat valmistivat
kirjoitusta, Anna v. Helmers riensi ystävänsä luo ja syleili häntä
Sanoen:
"Nyt ymmärrän, mistä ne kummalliset puheet, joita tänä iltana sain
tuulla."
"Ja sinä pidät minusta yhtä paljon kuin ennenkin?" kysyi Toni.
"Voisinko muuta, ruhtinatar!"
"Minusta se on äivan luonnollista, että teidän korkeutenne puoliso
saa edes ottotyttärenä Sen armon, jonka hän, ilmoittamalla alhaisen
sukunsa, on menettänyt", sanoi kreivitär v. Gerdt, pistelevästi.
"Ei, niin, kreivitär, vaan siksi että morsiameni todellakin säälii
ruhtinattaren tunteita, sekä myös tuntee sen verran kiitollisuutta
kaikesta hoidosta ja vaivasta, jota hänelle on osoitettu, ettei hän
tahdo matkaan saattaa mitään häiriötä, eikä myös alttiiksi antaa muiden
seurassa myöskin teitä, kreivitär. Ja paitsi sitä, että tietysti
suostun kaikkeen, mitä armaani halajaa, tahdon myös asemalle, missä
hän on ollut, laillisuutta ja saada naimisemme mitä kiiremmin toimeen,
hakematta paperia Suomesta. — Ja te, paroni v. Rauch, saatte olla
tyytyväinen, sillä muuten teidän loistava neronne ei olisi tuikut
missään ilmi. Kaikkihan nyt menee aikeenne mukaan, kun vaan paperi,
joka tässä on kirjoitettu, tulee nimillä vahvistetuksi, ja minä olen
teille kiitollinen hankittuanne minulle suloisen morsiamen. Nyt en
tahdo teitä pitempään viivytellä, minä lähden kohta; morsiameni jätän
neiti v. Helmersin ja tohtori Wernerin huostaan — sillä en millään
hetkeksikään enää tahtoisi sillä vaivata arvoisata kreivitärtä, joka
jo tarvinnee lepoa kaikista rasituksista, joita tämä hoito on hänelle
saattanut." Hän kumarsi kreivittärelle, joka vaalistuen syvällä
kumarruksella vetäysi syrjälle.
"Te", jatkoi ruhtinas kääntyen tohtoriin ja neiti v. Helmersiin,
"suostutte kuten toivon ilolla siihen ja seuraatte morsiantani jo ensi
viikolla minun kotiani, jossa hyväin hovitapojen mukaan häät tulevat
tapahtumaan — ja voin arvata, että silloin saamme yht'aikaa kahdet
häät, Sillä eihän ystäväni Walterkaan osattomaksi jääne, vain kuinka
neiti v. Helmers? — Sitten teemme häämatkamme yhtenä Suomeen, Tonin
kotimaahan, jota hyvin haluan nähdä. — Ja, nyt", sanoi hän, kääntyen
ruhtinaan, "ei ole muuta kuin tehdä kihlaus julkiseksi."
"Veli, sinä olet voittanut kalliimman aarteen, jota koskaan olin
itselleni toivonut. Vaan sinä sen paremmin ansaitsetkin", Sanoi
Alfons-ruhtinas. "Voitteko suoda minulle anteeksi rakkauteni tähden?"
jatkoi hän kääntyen Toniin.
"Sydämestäni, ruhtinas! Toivon, että tekin vielä tulette onnelliseksi."
"Ystäväni", sanoi ruhtinas kääntyen paroni v. Rauchiin. "Koska
tämä toimenne on niin loistavasti päätetty, katson sen soveliaaksi
päätteeksi teidän valtioviisaille vaikutuksillekin, — olkoon se teidän
viimeinen nerotyönne minun ministerinäni, Olen valinnut toisen, kelpo
miehen siihen ammattiin ja toivon, että poikani Alfons, hänen johtonsa
alla, vähitellen keventää minulta hallitsijanvaivani — kunnes hän ne
tykkänään perii."
Alfons tarttui ruhtinaan käteen. "Isäni! kiitoksia! Tämä minulta
puuttui tullakseni mieheksi."
"Toivotattehan minulle onnea, isällinen ystäväni!" sanoi Toni syösten
tohtorin syllin.
Vanha tohtori puristi häntä syliinsä ja sanoi kyyneleet silmissään:
"Oma, hyvä Toniseni! Jumala siunatkoon sinua ja tehköön sinun
onnelliseksi! Ajattele jonkun kerran vanhaa ystävääsi!"
"Hyvä tohtorimme seuraa luonnollisesti meitä. Kuinka Toni voisi olla
ilman hänettä", sanoi Albert-ruhtinas.
"Sanokaa jo, tohtori, että se on niin!" pyysi Toni.
Tohtori hymyili. "Voinko minä muuta! Minun vanha sydämeni musertuisi,
jos sen täytyisi erota tuosta rakkaasta lapsesta."
Ovet salonkiin avattiin, ja koko seura astui sinne. Ruhtinaan merkille
kaikki naamarit riisuttiin ja ruhtinas vei kihlatut ruhtinattaren
eteen ja esitti hänelle. Onnentoivotukset, hurraamiset ja torvein
toitotukset. Ilo oli yleinen. Ruhtinatar sulki nuoren morsiamen
syliinsä ja kuiskasi:
"Jumala siunatkoon sinua, oma Tonini! kuinka onnellinen olen nähdessäni
sinulla tämän hetken! Oh! minä en olisi voinut elää, jos muuten olisin
sinun kadottanut!"
Salaneuvos Werner, sen kuullen, pyyhki kyyneleen silmästänsä ja lausui
itsekseen:
"Minä olen pitänyt sanani vainajalle. Sulo ruhtinattareni, sinun
viimeinen toivosi on täytetty!"