likellä! (Ottaa laukun ja vie sen luhtiin.)
MATTI
Herra, Maijan luhtiin? — Kas vaan? — Mutta siitä ei tule mitään!
(Vilkaisee oikealle.) Perhanan akka! (Törmää aittaan.)
MAIJA tulee luhdista ilman kapsäkkiä.
Stiina nukkuu. — Mutta ensin on saatava emäntä pois, ennenkuin ajan
hänet ylös.
EMÄNTÄ tulee oikealta.
— Kuule, oletko nähnyt Mattia?
MAIJA
Kyllä, hän oli äsken täällä, mutta hän meni pois.
EMÄNTÄ
Missä riivatussa se mies juoksentelee! Olisi kerrankin virka-asioita ja
miestä ei löydy mistään. — Mitä hän täällä teki?
MAIJA
Tuli ilmoittamaan, että Kukkonen on 'kuollut.
EMÄNTÄ
Kas vaan, hän jo tietää sen. — Niin, minulle soitettiin juuri äsken,
että Kukkonen on päässyt pois tästä ajallisesta. — Vai hän — että hän
sen tietää jo! Niin no — kun juoksentelee kuin syötävä, niin saahan
sitä jotain korviinsa. — Puhuiko hän mistään muusta?
MAIJA
Puhuihan se — (Nauraen.) Muun muassa kosi minua!
EMÄNTÄ raivostuen.
— Sen sakramenskattu! Ja mitä sinä vastasit —?
MAIJA
En mitään. En minä huoli hänestä!
EMÄNTÄ
Oikein, lapseni... Sinä olet viisas tyttö. — Minä sille riivatulle
annan kyllä — mitä kuuluu! — Hullu se on! — Oppikoon ensin työtä
tekemään, mokomakin! — Kas niin, käy nukkumaan- vaan. Huomenna puhumme
tästä asiasta enemmän. (Menee vasemmalle.)
MAIJA
Ja nyt herran luokse, nopeaan! (Juoksee oikealle.)
KARKULAINEN tulee varovaisesti aitasta, katselee ympärilleen ja pui
nyrkkiä Matille aittaan.
— Senkin kekäle! — Minkäs tekisit nyt, jos tulisin ja pistäisin
puukon kurkkuusi. Hävytön — virkamies ja varkaissa ihmisten aitoissa!
Mutta nytpä olet koreasti sidottu ja minä käyn tekemässä asianomaisen
raportin. — Ja muista, jos et pysy koreasti siellä, niin tulen ja
murhaan sinut! (Panee oven kiinni.) — — Saakeli, kun saa keskellä yötä
lähteä taivaltamaan, herra ties minne! (Menee varovaisesti vasemmalle.)
(Kallio ja Maija tulevat hetken perästä oikealta.)
MAIJA
Herra on hyvä, 'täältä on luhti. (Menee luhtia kohden.)
KALLIO torjuen.
Annahan olla vielä. Minä mietin vielä. — Raitis ilma, luulen, tekee
hyvää sekä sinulle että minulle. — Ja siksi toiseksi- tunnen pääni
olevan aivan sekaisin. — — (Istuutuu väsyneesti.)
MAIJA vilkuu ympärilleen.
Olisi vähän kiire, — saattaisi joku tulla!
KALLIO
Kas vaan — pelkäät siis? (Terottavasti.) Niin, niin, kun on paha
omatunto, niin pelkää...
MAIJA
Enhän minä muiden takia, mutta emännän. Stiinan kanssa me kyllä asiasta
sovimme.
KALLIO
Mitä lempoa Stiinalla on tämän asian kanssa tekemistä! Vai onko hän
uskottusi?
MAIJA
On.
KALLIO
Luonnollisesti. Kun tekee syntiä, niin on hyvä olla joku, jolle voi
puhua. Sitten on parempi olla. — Eikö totta?
MAIJA ei oikein ymmärrä.
— Oo — o — on...?
KALLIO matkien.
— Oooon! (Katsoo ihmetellen hieman ivallisena tyttöön. Sinä siis
hyvällä omallatunnolla otat minut vuoteeseesi nukkumaan?)
MAIJA
Kyllä. Aivan hyvällä. Tulkaa nyt vaan rauhallisena.
KALLIO
En! En tule — kuuletko — vielä.
MAIJA
Miksi ei? (Jää katsomaan ihmetellen.)
KALLIO
— Se on minun asiani! — — — Mitä sinä siinä tuijotat?
MAIJA pelästyy.
— E — e — en miltään. — Antakaa anteeksi!
KALLIO tulee luo.
— Anteeksi..
KALLIO hymähtää harmistuneena.
MAIJA
Niin, kun minä en osaa olla, niinkuin pitäisi.
KALLIO
Se vielä puuttuisi, että osaisit! — — Ja muuten, minä olen hermostunut
kaikesta, joten haluan hieman raitista ilmaa!
MAIJA
Minä ymmärrän.
KALLIO
Etkä ymmärrä. (Nousee kävelemään. Pysähtyy Maijan eteen.) En minä siksi
ole hermostunut, että minut kuskattiin pellolle, vaan — — (Kävelee.)
MAIJA
Vaan mistä sitten?
KALLIO
Siinäpä se. Sinä et ymmärrä miltään — — — Sinun tähtesi!
MAIJA
Sitä minä en tiennyt.
KALLIO
Kuinka vanha sinä olet?
MAIJA
— Kahdeksannellatoista.
KALLIO
Ja minä Olen kaksikymmentäkahdeksan, ymmärrätkö! (Kävelee.)
MAIJA
— En.
KALLIO perältä.
Minä olen kaksikymmentäkahdeksan vuotta ja minulla on tunteita!
MAIJA
Minä uskon.
KALLIO tulee luo.
Mutta minulla on periaatteita myöskin!
MAIJA
Mitä ne ovat?
KALLIO
— Vakaumuksia! (Kävelee.)
MAIJA
Minä ien tiennyt.
KALLIO
Mitä sinä sitten tiedät! — — — Sinä luulet varmaan, että minä olen
samanlainen kuin muutkin miehet. Mutta siinä sinä erehdyt! — — — Vaikka
minä olenkin tunneihminen, niin pystyn kuitenkin hillitsemään itseäni!
MAIJA
— Sehän on hyvä... (Katsoo häneen.)
KALLIO
— Niin onkiin! — Minua 'ei järkytä mikään. Minulla on 'raudankova
tahto! — — — Katso vaan, en minä säpsähdä! — Minä voin taistella,
vaikka ölisit kuinka kaunis — tarkoitan — — — minä yleensä voin
taistella kauneutta vastaan! — — taota — — ei, ei, kauneutta vastaan,
vaan kauneuden puolesta — — — mitä sinä tuijotat siinä?
MAIJA
Herra on sairas.
KALLIO suuttuu.
Minä olen terve kuin pukki! (Hillitsee itsensä. Paussi.) Niin, minä
en todellakaan ole terve. Minä olen hermostunut ja väsynyt. — Se akka
siellä majatalossa ja — kaikki! — — — Niin. (Tulee hänen luokseen.)
Maija... Katsoppas minua nyt suoraan äimiin! — — — (Maija katsoo.)
Noin, noin... Minä uskon, että sinä olet hyvä tyttö. — Niin — Minä
uskon sen. (Hengittää raskaasti.) Ja — — ja — että sinulla on hyvät
tarkoitukset — minä tiedän — — —
MAIJA katsoo häneen ihmeissään suu auki.
KALLIO mieltyy häneen yhä enemmän. Näpsäyttää sormellaan hänen huulensa
kiinni.
Kun toinen puhuu, ei saa pitää suutansa auki, se on rumaa. — Annappas
kun katson sinua oikean. (Katsoo pitkään, ei voi vastustaa kiusausta,
vaan suutelee häntä kuin lasta.)
MAIJA väristen vetäytyy pois, pelon sekainen ilme kasvoilla.
KALLIO vähän hämmästyneenä itsekin rohkeudestaan.
— No? (Lempeästi.) Mitä nyt?
MAIJA väräjävällä äänellä.
— Nyt ei herra tehnyt oikein?
KALLIO säpsähtää.
— Minä! (Selvittää.) Minä — en suudellut sinua, niinkuin suudellaan —
Minä sinua — isällisesti? Minä — ymmärrätkö? — Minä en tarkoittanut
pahaa! (Häpeästä harmistuneena.) Jos sinä tyttö ajattelut minua
huonona, niin — —!?
MAIJA
— Enhän minä, huonoja — mutta, minua ei ole kukaan ikinä suudellut — Ja
se oli niin — — en minä tiedä — — (Pitelee poskiaan.)
KALLIO
On kai sinua isäsi suudellut?
MAIJA
Isä kuoli jo pienenä...
KALLIO
No, äiti sitten?
MAIJA
Äiti kuoli myöskin.
KALLIO
Mutta kenen luona sinä asut? Kasvatusvanhempain?
MAIJA
— Ei he koskaan...
KALLIO'
Sitten se ei ole minun syyni. Minä olen oppinut maalimailla, että saa
suudella, kun siinä ei ole mitään rumaa.
MAIJA tulee luo.
Te suutelette sitten, niinkuin isä suutelee?
KALLIO
Tietysti, etkö sitten tuntenut?
MAIJA
— En minä ehtinyt, hämmästyin niin. Suudelkaa minua nyt uudestaan, niin
minä kuuntelen. (Tarjoaa huulensa.)
KALLIO pelästyy.
— Ei, ei, ei! (Pakenee häntä.) En minä enään osaa —
MAIJASTIINA tulee samalla luhdin ovelle.
Oliko täällä ketään?
KALLIO itsekseen.
Jumalan kiitos!
MAIJA juoksee häntä vastaan.
On, minä! — Kuule, meidän täytyy nyt mennä sinun luhtiisi nukkumaan
— herra jäi ilman asuntoa ja meidän täytyy luovuttaa minun luhtini
hänelle!
MAIJASTIINA
Vai niin. Odota, kun saan hameen ylleni. (Menee takaisin luhtiin.)
KALLIO on kääntynyt hämmästyneenä kuuntelemaan.
Stiinan kanssako sinä olet nukkunutkin?
MAIJA
Niin, kesäajat. On niin hauska kun on toveri.
KALLIO
Niinpä kyllä! Ja nyt?
MAIJA
Nyt me menemme hänen luhtiinsa, 'että te pääsette minun luhtiini.
KALLIO
Menetkö sinä myös?
MAIJA
Tletysti. Kuinkas sitten?
KALLIO
Ei ei — minä vaan muuta. Sehän on itsestään selvä asia! (Häpeää,
sivuun.) — Ooo — minkälainen aasi minä olen ollut.
MAIJASTIINA tulee pukeutuneena.
Herralle taisi käydä vähän ohrasesti siellä meillä? Jäitte ilman
asuntoa! No, onhan nyt vielä kesäaika ja luhdissa on kyllä hyvä asua.
KALLIO
Jos vaan sen sallitte?
MAIJASTIINA
Kah, salinhan minä. Ja olisinhan minä luovuttanut kamarinkin, mutta
siinä tuli hieman väärää ajatusta. Sen Pirkon takia se kaikki tuli.
KALLIO
Minkä Pirkon?
MAIJASTIINA
No, kun herra tykkäsi, ettei minulla ole kokemusta ja antoi sen Pirkon,
— vaikka Maija minä oikeastaan olen!
KALLIO
Voi, peijakas! Senkö takia te siis? No, nyt minä ymmärrän. — Oikein,
oikein. Maija te olette ja Maijan te saatte. Heti ensi tilassa tapahtuu
roolin vaihto.
MAIJASTIINA
Sitten tässä tuleekin eri käänne asioissa. Mutta, onko vamma sitten,
että sen saan?
KALLIO
Epäilettekö? Minä samoin jo, että sen saatte.
MAIJASTIINA
Sitten ei muuta! Hyvää yötä nyt tällä kertaa. — Tule Maija.
MAIJA
Hyvää yötä, herra...? (Hiljaa.)
KALLIO
Elähän vielä, Maija. Anna minulle kätesi? (Maija antaa.) — Hyvää yötä,
Maija...!
MAIJA
— Hyvää yötä, herra! (Hiijaa. Menee hiljaa Stiinan jälkeen.)
KALLIO katsoo hetken hänen jälkeensä.
Jumalani, millainen lapsi! — (Menee ajatuksissaan perälle katsomaan
hänen jälkeensä. Samalla aukeaa aitan ovi ja Matti ryömii sieltä ulos
kädet ja jalat sidottuina, suukapula suussa.)
KALLIO hämmästyy.
Mikäs olio siinä on? (Tuntee Matin ja huomaa asian.) Sehän on
paikkakunnan poliisi ja aivan onnettomassa tilassa. (Ottaa suukapulan
pois häneltä.) Miten olette tuohon tilaan päässyt?
MATTI irvistelee pahasti.
— Avatkaa — avatkaa — kädet —
KALLIO
Hah, hah — kädet ja jalat sidottuina, kuin vaarallisemmankin
pahantekijän. (Auttaa kädet vapaiksi.) Selvittäkäähän nyt tapaus...
Vai oletteko menettänyt puhelahjannekin?
MATTI kamalasti häpeästä harmistuneena.
Enkä selvitä! (Irroittaa itse jalkansa.) Oletteko nähnyt erästä
epäilyttävän näköistä roikaletta tässä lähitaloilla?
KALLIO
En, en — ottamatta huomioon teitä — sillä tämä kaikki on todellakin
epäilyttävää.
MATTI
Elkää irvistäkö! Tässä on vakava paikka kysymyksessä. Ettekö nähnyt
erään roikaleen tulevan ulos tuosta aitasta?
KALLIO
En, en — paitsi teidät! (Nauraa.)
MATTI suuttuneena.
Sieltä tuli ulos eräs toinenkin!
KALLIO
Häntä minä en ole nähnyt. — Hänkö se teidät sitoi?
MATTI
Se on minun asiani! — Ehkä te olette salaliitossa hänen kanssaan.
Jaa... — Se oikein nauraa, joka viimeksi nauraa. Tietäkää, minä olen
nyt koko poliisi, enkä vaan virkaatekevä — näyttäkää minulle passinne,
heti.
KALLIO
Hah hah — Mene suolle passinasi!
MATTI
— Passinne, mies!
KALLIO
Se on tarkastettu jo ja sen tarkasti emäntänne silloin, kun te olitte
vielä puoli poliisia. (Nauraa ja menee luhtiin.)
MATTI
Katsoppas vaan — niin menee Maijan luhtiin, kuin omaansa! (Menee ovelle
ja koputtaa.) Maija, Maija — odotappas, kun kantelen, Maija!
OLLI tulee perältä. Jää mykkänä katsomaan.
Matti! Jukolavit!
MATTI
— Olli'! — Oili, tule tänne, tänne pian! (Kuuntelee ovella.)
OLLI tulee reippaasti luo ja ottaa Mattia niskasta kiinni.
Sinä sakramenskatun esivalta! Minun Maijani luoma yöjalassa! (Nostaa
hänet ilmaan ja painaa permantoon takaisin.) Tiedätkö sinä, että Maija
on minun! minun! — sinä kiiltonappi! Ja että kuka minun Maijaani
lähentelee, se saa tuntea tätä! (Antaa Matille selkään aika tavalla.)
MATTI rimpuilee ja koettaa selvittää, mutta ei saa mitään selvitettyä.
KALLIO
Tulee luhdista paitahihasillaan.
Mikä elämä täällä? Miksi te sitä raukkaa noin löylytätte?
OLLI jää silmät selällään katsomaan Kallion päälle.
MATTI saa samalla tilaisuuden ryömiä voihkien syrjään.
KALLIO
Antaa tuon jo olla, minä luulen, että hän on saanut tänä iltama jo
aivan tarpeekseen!
OLLI
— Mistä te paitahihasillanne siihen?
KALLIO
— Tulinko? Tuosta luhdista. Olin juuri aikeissa ruveta levolle, niin
kuulin nujakkanne.
MATTI huutaa syrjästä.
Siinä se mies on, joka oli Maijasi luona, enkä minä!
KALLIO
Minkä Maijani?
OLLI alkaa käsittää.
Tulitteko te tuosta luhdasta? Osoittaa luhdin ovea.
KALLIO
Kah — tulinpa tietenkin — mistä minä olisin sitten tullut?
OLLI
— Se on minun morsiameni luhti!
KALLIO
Maija sanoi taas, että se on hänen luhtinsa.
MATTI matkien.
Maija sanoi. — Maija sanoi! Ryntää päälle vaan, Olli ja anna herralle
selkään!
OLLI alkaa julmistua.
— Herra!!!
KALLIO
Elkää kuunnelko tuota hupsua — teidän Maijanne on —
MATTI huutaa väliin.
— Hänen Maijansa nyt, Olli. Sinulla ei ole enään mitään tekemistä sen
asian kanssa.
OLLI Huomaa pitkän halon aivan vieressään. Sylkäsee kouriinsa, tempaa
halon.
Vai on se niin.
KALLIO huomaa vaaran ja lähtee äkkiä karkuun oikealle.
OLLI katsoo ällistyneenä hetken.
— »Ottiatuota!» (Lähtee nopeasti perään.)
MATTI päästää vahingoniloisen naurun ja huutaa jälkeen.
Ota kiinni! Ota herra kiinni!
EMÄNTÄ tulee vasemmalta keppi kädessä.
Mikä jumalaton elämä täällä on keskellä yötä?
ISÄNTÄ hänen jälkeensä.
Mitäs sinä Matti huudat kuin hullu!
MATTI katsoo vähän aikaa. Huomaa kepin. Juoksee nopeasti luhtiin.
EMÄNTÄ
Vai siiliä tavalla, Matti! (Nostaa hameensa ja juoksee luhdin ovelle.)
Kiinni! Avaa heti ovi, Matti! Kuuletko, heti auki! Maija. Maija, Marja!
Matti on luhdissasi!
KALLIO tulee oikealta hikisenä juosten ja aikoo luhtiin.
Hyvä Jumala! Ihmisiä! (Lähtee nopeasti juoksemaan vasemmalle.)
EMÄNTÄ
Herra siunaa! Kuka se oli?
OLLI ryntää halko olalla näyttämölle, huomaa mihin Kallio juoksi.
— Ottiatuota! (Lähtee sen karjastuaan perästä.)
Väliverho.
NELJÄS NÄYTÖS.
Avara pihamaa Alatalossa. Oikealla talon seinämä ovella ja ikkunalla
varustettuna. Vasemmalla puutarha ja aita. Perällä joko niitty tai
peltomaisema;, suuri veräjä tai portti ja maantie. Portin molempiin
pylväisiin on sidottu ruiskimput. Talossa vietetään elojuhlaa ja
tanssitaan. Aina kun ovi aukeaa, kuuluu sieltä viulun soittoa ja
tanssi-hälinää.
Olli ja Maijastiina tulevat talosta hikisinä ja hengästyneinä.
OLLI
Huh, huh — — Kyllä sinä Stiina olet sentään aika tanssimestari!
MAIJASTIINA
— Tietysti. Eikö sitten saisi?
OLLI
Juu, juu... Mutta kun tuota olemustakin on sinussa vähän niinkuin
riskinpuoleisesti, niin luulisihan häntä vähempikin piisaavan.
MAIJASTIINA
Eipä tuota elojuhlaakaan ole kuin kerran vuodessa, jos häntä silloin
vaikka tanssinkin.
OLLI
Jaa jaa — tanssii. Mutta sinä et tanssikkaan, sinä laukkaat.
MAIJASTIINA
— Mitä teen?
OLLI
Häh? — Laukkaat — niinkuin hevonen, heh...
MAIJASTIINA
Se oli hyppypolkka! Ja eiäkä sinä minun tanssiani arvostele, kun kerran
itse hypit kuin surviainen.
OLLI
— — Survi — — — Sanoitko sinä surviainen.
MAIJASTIINA
Samoin ja sanon vieläkin.
OLLI
Soo-oh — — — mutta eläppäs räkytä siinä sinä Maijastiina, vaan jätä
surviaiset ja sarviaiset ja tule tänne penkille istumaan. (Menee
penkille.) Jaa-ah... Se on sitten elojuhla-ilta. Mutta milloinkas ne ovat
ne meidän häät, Stiina?
MAIJASTIINA
Kun kiirein aika ohi, sanoi emäntä, ja vastahan meidät on kerta
kuulutettukin.
OLLI
Vieläkö sitä kuuluttaakin pitää useammin?
MAIJASTIINA
Tietystä! — Ei, mutta minun on jouduttava tupaan uutista laitamaan.
Istu sinä täällä ulkona, kun kerran et tanssia halua.
OLLI
Jaa, ettäkö uutispuurolle? Onkos se jo aika? Niin. Siitä uutisestahan
se on se herrakin laulanut aina siitä kilpajuoksusta asti.
MAIJASTIINA
Siitäkö, kun meinasi rukiin polkea?
OLLI
Ilman armoa, niin. Mutta silloin minä huusin »anna nyt kinttusi seista,
ei sitä sentään Jumalan viljaa poljeta!» Ja seisattuihan se. Muita jo
oli herra märkänä!
MAIJASTIINA
Sen arvaa.
OLLI
Vaikka olin tuota minäkin Ja siinä se rauha tehtiin ja erehdys
selvitettiin, rukiin reunassa. Ja siinä sitä minäkin sitten sanoin,
ettei se leikin leipä tule — niin että jos herrakin meinaa täällä elää,
niin pellolle sitä olisi tultava.
MAIJASTIINA
Ja herra tuli.
OLLI
Tuli se. On se leikannut, kyntänyt ja tappurissa ollut kuin muutkin.
Osaa se työtä tehdä, jos osaa tiatteritkin pelata. Osaa se.
MAIJASTIINA
Minusta se sanoi, että olin paras Maija, minkä hän moneen vuoteen oli
nähnyt.
OLLI
Ja minä olin kuulemma paras »ottiatuota». Heh, heh. Lysti herra se on..
MAIJASTIINA
Mutta nyt se loppuu sekin. Herra lähtee huomenna Helsinkiin. Ja sitten
alkaa meillä samallainen aika kuin ennen herraa, — sillä erotuksella
vain, että nyt me olemme kihloissa.
OLLI
Mutta usko taikka elä, niin ilman herraa emme olisi vielä tuota —
ottiatuota.
MAIJASTIINA
Se on totta se. Herran ansioksi se on tämä luettava. Mutta tiedätkö
mitä?
OLLI
Häh?
MAIJASTIINA
Maijasta on tullut vähän kummallinen viime aikoina.
OLLI
Kuinka niin?
MAIJASTIINA
Kuutamolla se haaveilee ja sirkkojen ääntä kuuntelee. Olenpa tavannut
hänet pari kertaa itkemässäkin.
OLLI
Soo-oh? No, mitä hän sitten itkee?
MAIJASTllNA
Sitä hän ei sano — enempää kuin muutakaan puhu. Hän on tullut hyvin
hiljaiseksi ja vaiteliaaksi. Aivan varmaan hänellä on suuri suru.
OLLI
Se on surkeaa, että on niin surkeaa. Maija on ollut paras Katri, sanoi
henna, minkä hän oli nähnyt. (Muistaa jotain.) Nyt minä tiedän!
MAIJASTllNA
Mitä sinä tiedät?
OLLI
Minä tiedän miksi Maija suree.
MAIJASTllNA
No, miksi?
OLLI
Se on herran tähden, kun herra matkustaa pois!
MAIJASTllNA
Ole nyt! Herra nyt Maijasta — ja tietäähän Maija, mikä herra on.
OLLI
Mutta niin se vaan on — Kun tulin ulkoa, niin oli kaksi tuolla nurkan
takana. Ja silloin oli kuutamo ja kuitenkin sanoivat he, että on niin
pimeä, että täyttyy tunnustella. Ja huomaa, Maija — herralla oli käsi
Maijan kädessä.
MAIJASTllNA
Vai niin. Ilmankos hän viipyy usein iltasin ulkona. Vai niin.. Vai
herroja hän tavoittelee! Saa nähdä mitä tuosta vielä tulee!
MAIJA tulee talosta.
Emäntä kutsuu Stiinaa.
MAIJASTllNA
Heti tulen.
MAIJA menee perälle.
MAIJASTllNA
Tule, Oili! (Molemmat menevät katsoen pitkään Maijaa.)
(2 nuorta tyttöä tulee talosta nauraen ja puhellen. . Soitto taukoaa.)
I:NEN TYTTÖ huomaa Maijan.
No, Maija! Miksi et ole ollut mukana tanssimassa?
MAIJA
En minä nyt...
I:NEN TYTTÖ
Miksi et? Sinähän osaat tanssia.
MAIJA
Ei haluta.
II:NEN TYTTÖ
Mikä sinulla on? Olet niin kummallinen.
MAIJA
Ei mikään... Antakaa olla...
I:NEN TYTTÖ
Suretko jotain! Sano mailille niin me koetamme neuvoa.
MAIJA
Ette te voi neuvoa... Antakaa olla...
II:NEN TYTTÖ
Elähän myit, Maija... Ainahan sitä toinen voi jotain.. (Soitto alkaa.)
Nyt se aikaa taas... Tule mukaan, Maija!
MAIJA
En tule... Olen täällä. (Menee portista ulos maantielle ja kävelee
hiljaa vasemmalle.)
II:NEN TYTTÖ I:lle.
Sepä nyt kummallinen. Mikähän hänellä oikein on?
I:NEN TYTTÖ
Sitä olen minäkin ajatellut. Istuu nurkassa vaan, eikä tanssi ja nyt
lähtee yksin kävelemään.
II:NEN TYTTÖ
Hänellä on surua — aivan varmasti. Koko viime viikon on hän ollut
tuollainen. — Ei mutta peli on menossa. Mentihin!
(Lähtevät taloon. Kallio ja Olli tulevat samalla talosta.
Kaksi tyttöä tulee oikealta perältä.)
OLLI
Tännehän se tuli. — Hei, tytöt!
I:NEN TYTTÖ
Mistä kysymys?
OLLI
Tuota... Oletteko nähneet Maijaa?
I:NEN TYTTÖ
Eikös se tuvassa ole?
OLLI
Ei tuota — en minä sitä, vaan sitä toista Maijaa — Majatalon Maijaa?
II:NEN TYTTÖ
Tuonne maantielle meni! (Juoksevat sisään.)
OLLI
Jaha — — (Menee portille ja huutaa.) Maija!
KALLIO
Menkää te tupaan, minä puhelen hänen kanssansa täällä. (Menee portista
vasemmalle.)
MAIJASTIINA huutaa ovelta.
Oili!
OLLI
Juu, juu — minä tullen!
MAIJASTIINA
Nyt se alkoi juuri ja emäntä pyörittää pataa.
OLLI
No, joko se taas kerkesi. Eihän se riivattu enää muuta teekkään kun
vinguttaa sitä viuluaan. Ettei se vaan ole taas sitä lentävää.
MAIJASTIINA
Oli mitä oli — tule nyt vaan.
OLLI
Kunpa siitä edes elävänä selviäisi.
(Menevät taloon. Kallio ja Maija tulevat perältä.)
KALLIO
Mitä sinä mietit, Maija?
MAIJA
En minä mitään — muuten vaan...
KALLIO
Ne huomasivat siellä sisällä ettet sinä ollut joukossa, ja niin täytyi
minun lähteä sinua noutamaan...
MAIJA
Minä — minä en tahtoisi olla siellä nyt?.
KALLIO
— Etkö? Voitko pahoin?
MAIJA
— Eeen, mutta minä en muuten vaan! Minua ei haluta.
KALLIO tulee Maijan luo.
— Oletko lukenut sen runon, jonka sinulle eilen annoin?
MAIJA
Olen.
KALLIO
Ymmärrätkö sen myös?
MAIJA
— En tiedä, jos minä kaikkea...
KALLIO
Niin, katsos — - Pitääksemme kauniina ja puhtaana jotain, on parempi,
että se säilyy käsin koskemattomana. Ja kun minä huomenna jo lähden,
niin tahtoisin, että sinä sen ymmärtäisit ennen lähtöäni.
MAIJA
Kyllä minä sen ymmärsin. Me emme tapaa enää koskaan toisiamme.
KALLIO
Kyllä me tapaamme, mutia vain ajatuksissa — joka aamu ja joka ilta.
MAIJA
Niin, niin...
KALLIO
Ja silloin meillä säilyy jotain oikein kaunista.
MAIJA
Niin kai ja surullista. Mutta minä en ymmärrä — miksi sen täytyy olla
niin — miksei se voisi olla toisinkin? Minun mielestäni se ei ole aivan
oikein. Minusta tuntuu niinkuin te olisitte tehnyt väärin minua kohtaan.
KALLIO
Kuinka niin, selitä?
MAIJA avonaisesti.
En minä osaa selittää. Minusta vain tuntuu...
KALLIO ottaa Maijaa kädestä.
Rakastatko sinä sitten minua niin paljon?
MAIJA
Rakastan ja vielä enemmänkin.
KALLIO syleilee häntä nauru suupielessä.
Maija! Minun herttainen Maijani! Minun kallis Maijani! Minun suuri
lapseni!
MAJATALON ISÄNTÄ tulee talosta.
Soo-o, soo-o. — Ja siinä vielä keskellä pihamaata. Jos eukko sattuu
näkemään, niin ottaa teidät lempo.
KALLIO
Kyllä tämän saa jo vaimonnekin nähdä. Kutsukaa hänet vaan tänne.
MAJATALON ISÄNTÄ
Soo, soo... Vai on se jo siellä asti... No, kutsutaan sitten eukko.
(Menee sisälle.)
MAIJA
Minä en uskalla emännän nähden. Miksi te hänet kutsuitte?
KALLIO
Minulla on hänelle asiaa nyt, ja se koskee meitä molempia. Mutta
voithan sinä hetkeksi mennä syrjään, jos haluat, minä puhun hänen
kanssaan kahden.
MAIJA
Minä menen luhtiin — tulkaa minua sieltä noutamaan.
KALLIO
Kyliä. (Maija menee perälle.)
MAJATALON EMÄNTÄ tulee talosta vakavana.
Missä Maija on?
KALLIO
Hän tulee kohta. Minulla olisi emännälle muuten asiaa, jos emäntä
tahtoisi olla hyvä ja kuunnella.
MAJATALON EMÄNTÄ
Vai niin. Mutta ensin on minun tavattava Maijaa. — Minne hän meni?
KALLIO
Luhtiin meni.
MAJATALON EMÄNTÄ
Hyvä. Odottakaa minua täällä, palaan pian. (Menee perältä.)
RAILA tulee talosta.
No, herra Kallio. Ettekö aio tanssia ollenkaan? Siellä yksi ja toinen
kyselee teitä.
KALLIO
Kuulkaapas! Istukaapas tänne penkille hetkiseksi, Minulla on teille
tärkeää asiaa.
RAILA
Taitaapa ollakkin, koska olette noin vakavan näköinen. (Istuutuu luo.)
KALLIO
On hyvin tärkeää... Mitä luulette — olisiko mahdollista saada täältä
vuokralta maata? Ajattelin jos rupeaisin maata viljelemään?
RAILA hämmästyneenä.
Kah, miksikäs ei? Onhan täällä taloja, jotka ovat jo pitemmän aikaa
olleet huonolla hoidolla ja joiden omistajat mielihyvällä antavat
niitä hoidon alle. Mutta aijotteko todellakin tehdä sellaisen käänteen
elämässänne? Entäs taiteenne?
KALLIO
Se saa jäädä! Ja voimmehan perustaa tänne oman teatterin, jos sitä
välttämättä tarvitsemme! Vai kuinka?
RAILA
Aivan oikein. Odottakaa vähän. Asia pannaan heti alulle. (Aikoo
oikealle.)
ALATALON ISÄNTÄ tulee oikealta.
No, tännekös se Railakin aikoo jäädä? Yks' toisensa jälkeen!
RAILA
Kuulkaapas isäntä! Teillähän on talo ylämaassa melkein kuin oman
onnensa nojassa, eikö totta?
ALATALON ISÄNTÄ
Onhan se, talo ylämaassa?
RAILA
No niin, siinä on mies, joka hoitaa sen. Sopikaa vuokrasta vaan ja
herra Kallio rupeaa maanviljelijäksi.
ALATALON ISÄNTÄ
Ohoh! Mutta tiatteri? Mitenkäs sen kanssa käy?
KALLIO
Pelaamme tiatteria aina sen jälkeen kuin työltä joudamme.
ALATALON ISÄNTÄ
Sehän on miehen puhetta! Siihen minä yhdyn. Työn jälkeen tiatteri ja
huvi. Asia on valmis. Sopimukset voimme kirjoittaa huomenna täällä.
Tuohon käteen.
KALLIO
Selvä! (Lyövät kättä.)
RAILA
Sanasta miestä ja sarvesta härkää!
ALATALON EMÄNTÄ tulee tuvasta.
Pian nyt, isä, polkka on menossa!
ALATALON ISÄNTÄ
Kuuleppas äitiseni. Tässä on Ylätalon tuleva hoitaja! Löimme kättä
juuri ja herra Kallio rupeaa Ylätalon maita viljelemään. No, mitäs
sanot, äiti?
ALATALON EMÄNTÄ tulee luo.
Mitäpä minä, sinähän sen tiedät. Onneksi olkoon vaan! (Puristaa Kallion
kättä.) Mutta yksinkö te alatte sitä ruveta hoitamaan?
RAILA
Todellakin! Sellainen talo kaipaa emännän!
ALATALON ISÄNTÄ
Juu... Ilman emäntää tokko siitä tulee mitään!
KALLIO
Olkaa huoletta; Se on jo katsottu.
RAILA
Katsottu! Ja tästä kaikesta me emme tiedä mitään! Saako tuvan kysyä,
kuka hän on? Ehkä joku hienohelmainen suurmaailman nainen?
ALATALON EMÄNTÄ
Tietysti — joku sivistynyt hieno neiti!
ALATALON ISÄNTÄ
Juu — mutta silloin siitä hoidosta ei tule mitään! Sellainen hienohelma
ja tunkio eivät sovi yhteen. Läkähtyyhän se lilja, kun läävään joutuu.
(Naurua.)
KALLIO nauraen.