IMPI. Vieläkö tohdit sen minulle suoraan tunnustaa?
VAINIKKA. Mutta neiti kulta! Mikä teitä vaivaa? Rauhoittukaa toki.
Enhän minä--.
IMPI. Pitäisi sinun hävetä mokomaa käytöstä. Kuinka katkerasti olet
ihanimmat toiveeni pettänyt. Minä olen odotellut sinua kuin kukkanen
auringon nousua. Sen sijaan, että olisit tuonut mukanasi lohdutusta,
iloa, toit katkeruutta, harmia. Mene matkoihisi täältä. Meidän välimme
on kuitti!
(Menee itkien.)
Kolmastoista kohtaus.
VAINIKKA. Ihmeellistä, kummallista! Talonisäntä Ollinen kutsuu minut
housuistaan mittaa ottamaan, ja täällä minua tutkitaan tiaatterista,
tullaan vanhoiksi tuttaviksi, ruvetaan itkemään, käsketään minua
häpeemään ja ajetaan vihdoin viimein ulos. Jospa hän olisi alottanut
edes toisesta päästä ja ensi asiaksi ajanut minut ulos, olisin ainakin
muusta tutkinnosta pelastunut. Kaikellaista sitä saapikin kokea.
(Aikoo mennä.)
SOHVI. (Tulee.) Kah, Pekka täällä!
VAINIKKA. Sohvi, sinäkö se olet?
SOHVI. Minäpä niinkin.
VAINIKKA. No terve, terve!
SOHVI. Kuinka olet tänne joutunut?