SOHVI. Odottakaahan toki. Kärsivällisyyttä! Kyllä se sitten vihdoin
viimeinkin tuli, vaikk'ei tuo oikein ensialussa tahtonut olla
tullakaan. No, minä siinä sitten seisoa törrötin ihmisjoukossa ja
tarkastelin matkustajia, mutta en minä nähnyt ketään sen näköistä,
millaiseksi te häntä selititte. Onneksi sattui eräs merimies minulle
olemaan vanha tuttava. Minä kysyin häneltä, tuliko laivalla ketään
matkustajaa, ja tämäpä tiesikin.
IMPI. Mitä hän tiesi?
SOHVI. Mutta älkäähän keskeyttäkö, neiti! Komea poika, terve ja pulska,
vähän partaa leuassa.
IMPI. Hyvin mahdollista!
SOHVI. Ja mustat komeat viikset.
IMPI. Juuri niin!
SOHVI. Iältään noin 25:n vuoden ikäinen.
IMPI. Ei hän ole kuin 21:n vanha.
SOHVI. Älkäähän toki! Kyllä minä hänen ikänsä tiedän, kun hän ennen
muinoin oli minun sulhonanikin.----
IMPI. Mitä, sinun sulhonasi? Mitä siinä tyhmyyksiä latelet! Tuovilako
sinun...
SOHVI. Ei Tuovila, vaan se merimies.
IMPI. Siitäkö sinä puhut!
SOHVI. Enhän minä tällä tavoin pääse koskaan Tuovilaan asti, kun te
aina keskeytätte.
IMPI. No jatka, jatka!
SOHVI. Tämä merimies se sitten kertoi, että oli sitä tullut laivalla
eräs nuori kauppias Amerikasta, Tuovila niminen.
IMPI. Jumalan kiitos!
SOHVI. Ja näytti, kuka se Tuovila oli. Minä menin hänen luokseen ja
sanoin teiltä terveisiä.
IMPI. (Riemastuneena.) Todellako! Ja hän?...
SOHVI. No, hänkös riemastui ja sanoi menevänsä asumaan seurahuoneelle.
Lähetti teille paljon terveisiä ja pyysi teitä kirjoittamaan itselleen,
milloin hän saa tulla teitä tervehtimään. Lisäsi vielä, että hän ei saa
hetkeäkään rauhaa, ennenkuin pääsee teidän puheillenne.
IMPI. Niinkö hän sanoi?
SOHVI. Juuri niinkuin sanoin.
IMPI. Hyvä, kiitoksia vaivoistasi. Minä kirjoitan kohta kirjeen
valmiiksi; viethän sinä sen hänelle?
SOHVI. Ka, miks'ei! Mielelläni juoksen minä, neitiseni, teidän
asioillanne. (Menee.)
Toinen kohtaus.
IMPI. Hän siis vihdoinkin täällä; vihdoinkin pitkän odotuksen perästä!
Mimmoiseksi lienetkään muuttunut, armahani, näinä viitenä vuonna?--
Oikein kauhistuttaa ajatellessani, että olen viisi pitkää vuotta saanut
hänestä erilläni olla. Niin, mutta onhan minun kirjoitettava kirje
hänelle.
Kolmas kohtaus.
AINA. (Astun oikealta saliin.) Impi hoi!
IMPI. Mitä?
AINA. Me olemme kutsutut päivällisille.
IMPI. Päivällisille?
AINA. Lehtori Sederin luo.
IMPI. Vai niin.
AINA. Sinä lähdet sinne tietysti?
IMPI. En minä voi lähteä.
AINA. Miksi et?
IMPI. En voi oikein hyvin.
AINA. Älä nyt huoli pikku kivuista. Jäisitkö sinä sellaisista kemuista
pois? Et suinkaan! Mene nyt vaan pukemaan itseäsi, sillä pian on
lähdettävä.
IMPI. Menkää te, minä jään kotiin.
AINA. Hassu tyttö! Sielläkös on nuoria kavaliereja, sielläkös
päivällinen, jommoista et maalla ole uneksinutkaan.
IMPI. Minä viis teidän kavaliereistanne. En minä tänne kavalierien ja
herkkujen tähden tullut ole.
AINA. No, minkätähden sitten?
IMPI. Niin ... hm! Minkäkö tähden? Olenhan vaan tullut muuten
pääkaupunkia katsomaan ja edistyäkseni laulannossa ja soitannossa.
AINA. Kyllähän minä tiedän, miksi tähän aikaan tänne maaseuduilta niin
paljon neitosia tulvailee. Mutta vähätpä taasen minä! Kun sinulla ei
näy olevan vähintäkään käsitystä siitä, mitä kelpo pidot, semmoiset
kuin lehtori Sederin, tarjoovat, niin jää kotiin.
Neljäs kohtaus.
OLLINEN. (Tulee oikealta, kello kourassa). Kahtakymmentä vailla----se
on----kahtakymmentä----. Niin, mihin aikaan sitä oikein niinkuin
ruukataan mennä hienoihin päivällisiin?
AINA. Puoli viiden aikaan luullakseni.
OLLINEN. Vastako niin myöhään.----Tämän päivän järjestys näkyy menevän
kokonaan nurin niskoin. En ennätä päivällisuntanikaan ottaa----Kuules
tuota noin, rakas eukkoseni.----
AINA. Joko taasen! Etkö sinä voi jättää tuota inhoittavaa nimeä. Eukko
ja eukko! Aina vaan eukko! En minä ole mikään eukko.
OLLINEN. Älähän tuota suutu toki. En minä tahallani sitä tee. Ethän
suutu oma eu----tuota noin, oma muijani.
AINA. Rouva minä olen, kuuletko, enkä mikään eukko tahi muija.
OLLINEN. Niin, niin rouvahan sinä olet! Eiköhän tuota noin syötäisi
sentään vähän kotonakin, sillä nälkä minulle rupeaa tulemaan.
IMPI. Mitä? Ettekö ai'o syödä päivällistä tänään?
AINA. Meitähän on kutsuttu Sederille päivällisille.
OLLINEN. Hän arveli, näes, että emme sitten siellä vierahissa jaksaisi
syödä mitään, ja hyvät herkut menisivät hukkaan.
IMPI. No, mutta sepä on hassua!
AINA. Vai hassua, vain! Ei se ole lainkaan hassua. Päin vastoin pitäisi
kaikkien niin tekemän. Vai tässä vielä kotona pitäisi päivällinen
syödä, vaikka vieraisin kutsutut olemme! Ei suinkaan. Semmoista
tuhlausta minä en salli. Niin! Ja ethän sinä pääkaupungin oloja
ymmärräkään.----Muuton sinä saat tietysti kotona syödä, kosk'et lähde
Sederille, mutta----(Menee).
OLLINEN. Mitä? Etkö lähde Sederille?
IMPI. En voi lähteä, eno kulta.
OLLINEN. Miks'et?
IMPI. Päätäni särkee niin kovasti.
OLLINEN. Oletko kipeä? Ai, ai! (Lähenee Impeä). Annas kun koetan
otsaasi. (Koettaa). Jaa, otsa kuuma! Ja pulsi? (Koettaa). Jaa! Kas
kuinka vihaisesti se pamppailee! Sinä olet, armaani, vilustuttanut
itsesi. Mitä äitisi sanoo, jos täällä kipeäksi tulet? Pitää olla
varovainen näin keväällä, pitää olla varovainen. Sohvia hoi!
SOHVI. (Tulee). Mitä käskette herra?
OLLINEN. Mene pian ostamaan apteekista mixtura----mixtura--sim----sim,
niin sano vaan mixtura simpans tahi jotakin sellaista. Se on erittäin
terveellistä. (Antaa rahaa, menee).
Viides kohtaus.
IMPI. (Sohvialle). Odota hiukkasen! (Menee kirjoituspöydän ääreen). Nyt
pian kirje valmiiksi. (Kirjoittaa). "Armas Anttini! Minä olen
onnellisin ihminen maailmassa tulosi vuoksi. Odotan sinua viiden
jälkeen luokseni. Tule Antin kadulta puutarhan kautta, niin ei sinun
tuloasi kukaan huomaa.
Oma Impesi."
(Sohvialle). Vie tämä nyt sinne, mihin hän sanoi asettuvansa asumaan.
Lääkettä ei ole tarvis, sillä enhän minä kipeä ole.
SOHVI. No, äläpäs huoli! Kylläpä neiti osaa teeskennellä hyvästi. En
totta tosiaan minä osaisi mokomasti. Petkuutti omaa enoansa, niin että
pois-tieltä.
IMPI. Hiljempaa! Täytyyhän minun.
SOHVI. Niin, se rakkaus, se viaton, herttainen rakkaus, se se vasta
opettaa valehtelemaan!
IMPI. Mutta kiiruhdappas nyt.
SOHVI. Kyllä, kyllä!
Kuudes kohtaus.
OLLINEN. (Tulee oikealta). No vieläkö se Sohvi on siinä. Mitä tämä on?
IMPI. Rakas eno, älkää hänehen suuttuko. Hän vaan sanoi Hampurista
äsken juuri laivan tulleen tänne ja kertoi, ketä matkustajia sillä
saapui, ynnä muuta sellaista hupaista.
OLLINEN. No, ketä sillä saapui?
IMPI. Muun muassa eräs matkustaja Amerikasta asti, mikä hänen nimensä
taas olikaan?
SOHVI. Tuovila.
OLLINEN. Tuovila?
SOHVI. Niin.
OLLINEN. Mikä mies hän on viraltaan?
SOHVI. Sanoivat kauppiaaksi.
OLLINEN. (Rupeaa harppimaan pitkin lattiata. Its.) Tuovila, kauppias,
Amerikasta! No voi sun perhana, olisko se hän?
IMPI. Mikä teitä vaivaa, eno?
OLLINEN. Minä tuota, tuota.----Jättäkää minut rauhaan. (Impi ja Sohvi
lähtevät kummastuneina.) Ja kerrottiin sitten, että hän on kuollut ja
mitä kaikkia. Minä luulin jo koko velasta päässeeni. Pitikö hänen
sitten juuri nyt tuleman!
Seitsemäs kohtaus.
AINA. (Tulee oikealta.) No! Mikä nyt?
(Ollinen ei kuule, vaan jatkaa astelemistaan.)
AINA. (Huutaa.) Oletko sinä kuuroksi tullut?