Jyväskylän Kirjapaino 1885.
Ensimmäinen kohtaus.
IMPI. (Tulee oikealta peräovesta.) Niin kuuma siellä. (Menee pianon
ääreen). Ei, ei ole halua tähänkään! (Kääntyy toisaalle.) Voi sentään!
Mitä rupean tekemään? Miksikä tulin lainkaan tänne pääkaupunkiin, kun
ei Anttianikaan kuulu? Olisin pysynyt siellä kotihonkieni siimeksessä
ja kuunnellut käkösen laulua,--siellä ei olisi ollut ikävä.
Pääkaupungin hauska elämä! Minä viis heidän hauskuuksistaan. Joll'en
Anttia odottaisi, lähtisin jo huomenna täältä. Ei täällä saa puhua, ei
kävellä, ei mitään tehdä, ilman että heti muistutetaan: ei se sovi, ei
niin saa tehdä. Kaikki pitää käydä "niinkuin muutkin ihmiset tekevät",
vanhentuneitten, hullujen kaavojen mukaan... Heidän iltahuvinsa!----
Istutaan kuni vaksitytit näyttelyssä! Ennen tanssisin Hollolan polskaa
talonpoikien kanssa, ennenkuin otan osaa heidän franseeseihinsa.
Hupaiselta tuntuisi ainoastaan silloin, jos oman Anttini kanssa tanssia
saisin, ja niinpä lienee muittenkin laita. Hm! Tietysti se hauskaa on,
kun saa oman kultansa kyljessä hypiskellä. Mutta meneppäs jonkun
satunnaisen tuttavan kanssa kauniista ilmasta ja teaattereista
juttelemaan, miltä silloin franseesi maistuu?----
SOHVI. (Tulee kiiruusti sisään.) Neiti!
IMPI. No!
SOHVI. (Läähättäen.) Hän tuli.
IMPI. Tuliko? Hän! Puhu jo!
SOHVI. Antakaahan minun vähän huo'ata. Juoksin tahallani, tuodakseni
teille tiedon niin pian kuin mahdollista.
IMPI. Tuliko hän?
SOHVI. Kuulkaa sitten, kun minä kerron.----Ehkä mä saan istuutua
sentään.
IMPI. Istu vaan.
SOHVI. No, niin. Minä menin rantaan. Kävelin, kävelin siellä kauan
aikaa edestakaisin, mutta laivaapa ei tullutkaan.