Vähäistä ennen Printz'in tuloa olivat Hollantilaiset uudesta
rakentaneet Nassau-linnoituksensa virran itäiselle rannalle vastapäätä
nykyistä Philadelphiaa. Uusi Ruotsalainen kuvernöri, joka ei
tahtonut jättää Hollannille aivan vapaata valtaa, alkoi nyt levittää
uutis-asukkaitansa pitkin alisen virran länsi-vartta. Oman asuntonsa
hän asetti Tenackongh eli Tinicum nimiseen saareen, joka oli virrassa
muutamia peninkulmia alempana Fort-Nassau'sta ja vähää etelämpänä
nykyistä Philadelphiaa, sekä kolme peninkulmaa virran-suulta ylöspäin.
Rannalle vastapäätä kuvernörin asuntoa rakennettiin linnoitus, nimeltä
Uusi Göthepori, ja samalle paikalle tehtiin muhkea puinen kirkko.
Linnan ja kirkon lähiseuduille etevimmät siirtolaisetkin asettuivat.
Mutta muitakin uutis-asuntoja löytyi pitkin virran länsirantaa,
sekä pohjoispuolella Götheporia että varsinkin Kristiinan ja
Tinicum'in välillä. Tavallisesti oli semmoisella uutis-kylällä
pieni linnoituksensa, joka saattoi varjella asukkaat Intianein
päällekarkauksista. Niinpä vähää ylempänä Götheporia oli Korsholman
linnoitus Passajung'issa. Peninkulman matka Götheporista alaspäin
oli taas Upland niminen linnoitus. Mutta tämmöiset linnoitukset
useimmiten eivät muuta olleet kuin hirsi-huone, varustettu
ampuma-rei'illä. Vähäistä alempana Uplandia, noin Götheporin ja
Kristiinan keski-välissä, oli paikka jonka Intianit nimittivät
Kamassung, Chamassungh; mutta siirtolaiset antoivat tälle seudulle
nimen "_Finland_" eli _Suomi_, koska siinä Suomalaiset asuivat
yhdessä. Paikka kutsutaan nykyaikoina "Marcus Huck", ja on noin 3
peninkulmaa Philadelphiasta luonaan päin. Kuinka suuri paljous
Suomalaisia oli, on mahdoton likimäärinkään arvata. Todennäköistä on,
että jo Printz'in kanssa v. 1643 tulivat ensimäiset, ja että niiden
lukumäärä lisääntyi v. 1647 ja seuraavina, jolloin uusia siirtolaisia
mainitaan tulleen meren yli. V. 1649 mainitaan Ruotsin neuvoskunnan
pöytäkirjoissa, että muka 300 Suomalaista olivat pyytäneet päästäksensä
Uuteen Ruotsiin.[12] Arvattavasti eivät kaikki halulliset kuitenkaan
tulleet toiveidensa maahan. Mutta joku sata-määrä niitä ainakin lienee
löytynyt, mitkä Kamassungissa, mitkä taas Ruotsalaisten seassa muissa
kyläkunnissa.
Delaware-seutujen ilma-ala oli tosin lämpöisempi ja maanlaatu
höystöisempi kuin siirtolaisten kotimaassa. Kuitenkin luonnolliset
rikkaudet pian loppuivat ja työtä tarvittiin täällä niinkuin
muuallakin. Ensin siirtolaisten tullessa kasvoi yli-ympäri eräs
ruohon-laji, nimeltä metsä-ruis, joka ylöttyi elikoille mahaan asti ja
tarjosi parahinta laidunta. Mutta tämä vähitellen hävisi ja oli
viljelyksellä palkittava. Muutoin siirtolaiset enimmästi käyttivät
samat elinkeinot ja tavat kuin ennen kotimaassaan, ainoastaan niillä
eroituksilla, mitkä eri ilma-ala teki tarpeelliseksi. Talvi oli täällä
paljoa lyhyempi, mutta toisinaan kyllä ankara. Lopulla Syyskuuta vanhaa
lukua (s.o. Lokakuun alussa) kylvettiin nisut ja rukiit, ja leikattiin
Kesäkuun keskellä tai lopulla; joskus tehtiin elo Toukokuunkin lopulla,
nimittäin vanhaa lukua. Ohrat ja kaurat kylvettiin Huhtikuussa ja
tuleentuivat tavallisesti Heinäkuun keskupaikoilla. Tattarit kylvettiin
Heinäkuun alussa tai keskellä ja olivat leikattavina lopulla Syyskuuta
tai vähän myöhemmin.[13] Uusia viljan-lajia oli _maisi_, joka
nimitettiin Intiani-ohriksi, koska se oli maan alku-asujainten etevin
elatus-aine. Tupakka-viljelys, joka oli ollut Ruotsin hallituksen
päätarkoituksia tätä siirtokuntaa perustaessa, ei kuitenkaan ennättänyt
paljon edistyä, vaikka maanlaatu ja ilma-ala olivat siihen kyllä
edulliset.
Intianien kanssa elivät siirtolaiset tavallisesti hyvässä
ystävyydessä, ostivat niiltä kaikenlaisia kalliita turkiksia ja
maksoivat neuloilla, veitsillä, kirveillä, pyssyillä, j.m. Kesällä
tavallisesti alku-väestö tuli sydänmaista virran rannalle ja piti
silloin seuruutta siirtolaisten kanssa, jotka monikin oppivat tämän
villi-kansan kieltä. Maisteri Campanius käänsi tälle kielelle Lutheron
katkismuksen ja alkoi heille saarnata kristin-uskoa. Tämä oli
nähtävästi ensimäinen lähetys-toimi Pohjois-Amerikassa ja ensimäinen
kirjallinen yritys Ruskeanahkain kielellä. Kuitenkaan ei käynyt
täydellisesti luottaa Intianien ystävyyteen, vaan siirtolaisten täytyi
asua lähellä toisiansa ja varustaa huoneitansa ampuma-rei'illä.
Hollantilaisten kanssa taas ei koskaan voinut oikeata ystävyyttä
syntyä. Tosin Ruotsalaiset ja Hollantilaiset yhdessä liitossa estivät
Englantilaisten pesäytymistä Delawaren rannoille. Mutta toisiansa
vastaan heillä oli samat pahansuovat tarkoitukset. Kuvernöri
Printz rakennutti itäpuolelle virran suuta, noin kaksi peninkulmaa
Kristiinasta, uuden linnoituksen, nimeltä Helsingpori, jonka
varustus-väki tutki kaikki Hollantilaiset laivat, mitkä virtaan
tulivat. Kun nyt Ruotsalaiset olivat itärantaan ruvenneet, päättivät
Hollantilaiset vuorostaan ottaa siaansa länsirannallakin, ja rakensivat
v. 1651 Fort-Casimir nimisen linnoituksen (nyk. New Castle) niin
lähelle Kristiinaa, ett'ei ollut kuin peninkulman väliä ja toinen
peninkulma Fort-Casimir'ista Helsingporiin. Pian sen jälkeen
Ruotsalaiset heittivät Helsingporinsa autioksi. Hollantilaiset alkoivat
nyt tulla voitolle ja kuvernöri Printz, joka ei nähnyt voivansa
vastustaa niiden karttuvaa valtaa, palasi Eurooppaan v. 1652. Pappi
Campanius oli jo ennen palannut. Hänen siaansa oli Printz'in aikana
kaksi pappia tullut Ruotsista. Jumalan-palvelukset pidettiin
Tinicumissa ja Kristiinassa.
Printz'in lähdettyä oli kuvernörin-virka jäänyt hänen vävyllensä Juhana
Papegoja'lle. Mutta v. 1654 tuli Ruotsista uusi retkikunta yhdellä
laivalla, kenraali-tirehtöri Juhana Rising'in komennon alla. Halu
muuttaa uuteen maailmaan oli kotimaassa niin suuri, että paitsi niitä,
jotka nyt tulivat Rising'in kanssa, vielä sata perhekuntaa olivat
vastoin mieltänsä jääneet Götheporiin, koska eivät saaneet laivassa
tilaa. Rising'in retki tarkoittikin enemmän sotaista tointa kuin
siirtolaisten kuljetusta. Hänen ensimäinen tekonsa oli purjehtia
Fort-Casimir'in edustalle ja pakoittaa Hollantilaiset siitä lähtemään.
Ruotsalaiset sitten rakensivat sen uudesta entistä vahvemmaksi ja
nimittivät sen Kolminaisuuden-linnaksi. Pian sen jälkeen lähti Papegoja
Eurooppaan ja koko hallitus tuli Rising'in käsiin.
Jos Rising oli toivonut, että Hollantilaiset heittäisivät asiansa sille
kaupalle, hän tosin oli suuresti erehtynyt. Näillä oli lähisessä
Uus'Amsterdamissa jo mahtava varustus aina saapuvilla; Ruotsalaisilla
taas oli ainoa turva odotettava kaukaisesta kotimaasta. Tätä etuansa
Hollantilaiset eivät jättäneet käyttämättä. Ensin kuitenkin olivat
sovintoa tekevinään ja uuvuttivat Ruotsalaiset suruttomuuteen.
Mutta seuraavana vuonna Elok. 30 p. purjehti Hollantilainen
kuvernöri Stuyvesant seitsemällä laivalla ja 6-7 sadan miehen kanssa
Uus'-Amsterdamista. Kolminaisuuden-linna kohta joutui hänen valtaansa;
sama kohtalo oli Kristiinankin, missä Rising itse komenti, ja ennen
Syyskuun loppua oli Ruotsin valta Amerikassa kokonaan tauonnut.
Heittämys-ehdoissa määrättiin, että kuvernöri, virkamiehet, sotaväki ja
muut Ruotsin alamaiset saisivat lähteä tiehensä; mutta "jos jotkut
_Ruotsalaiset ja Suomalaiset_ eivät tydy lähtemään, niin kuvernöri
Rising saakoon heitä siihen taivuttaa soveliaalla keinolla; ja jos
siihen taipuvat, niitä ei ole väkivallalla pysyttämistä; mutta ne,
jotka jäävät, saakoot vapauden pysyä Augspurin tunnustuksessa ja
pitää yhden opettajan tykönänsä". Ainoastaan 19 miestä tekivät
uskollisuus-valan Hollantilaisille; muut nähtävästi aikoivat muuttaa
takaisin Eurooppaan, jahka saisivat kiinteän omaisuutensa myydyksi.
Mutta harvat perästäkään lienevät irti lähteneet siitä uudesta
mailmasta, joka heille jo oli koti-maaksi muuttunut.
Hollantilaisten valloitus oli tapahtunut verta vuodattamatta. Sitä
vastoin oli sodan seurassa kulkenut ryöstöä ja väkivaltaa. Itse
hallitus-tapa Hollantilaisilla oli epäluuloinen ja sillä tavoin kyllä
tirannillinen. Niin pian kuin joku Ruotsin entisistä alamaisista
joutui vähimmänkin epäluulon alle, joko ystävyytensä täyden
Intianien kanssa tai muista syistä, hän kohta vastoin mieltänsä
muutettiin Uus'-Amsterdamiin. Hyväksi onneksi ei tämä valta tullut
pitkä-ikäiseksi. Tosin ei Ruotsinmaa muilta suurilta hankkeiltansa
malttanut enää ajatella kadotettua siirtokuntaansa. Mutta Englanti,
jonka meri-valta yhä oli kasvamassa, katseli jo ahnailla silmillä
Hollantilaisten vanhoja ja uusia alueita Pohjois-Amerikassa.