Ensimmäinen kohtaus.
Kapinallisten leiri lähellä Shrewsburyä.
(Percy, Worcester ja Douglas tulevat.)
PERCY.
Niin, uljas skottilainen! Jos ei totuus
Näin hienoon aikaan tuntuis imarteelta,
Niin Douglas sais sen kehun, ettei ykskään
Tään ajan leimaamista sotureista
Niin ole täysin käypä kautta maiden.
En taida, jumaliste, imarrella;
Lipoista kieltä vihaan; sen vaan sanon:
Sydämmessäni teill' on etusija.
Sanani uskokaa; mua koetelkaa.
DOUGLAS.
Niin, kunnian sa olet kuningas.
Maan pääll' ei mahtimiestä, jot' en minä
Nykisi parrasta.
PERCY.
Niin, oikein! Hyvä! --
(Sanansaattaja tulee, tuoden kirjettä.)
Mit' ompi sulla? -- Voin vaan kiittää teitä.
SANANSAATTAJA.
Tää kirje isältänne.
PERCY.
Kirje hältä!
Miks ei hän tule itse?
SANANSAATTAJA.
Ei voi tulla:
On kovin sairas.
PERCY.
Hitto! Kuinka malttaa
Hän sairastaa näin meteliseen aikaan?
Ken hänen väkeään nyt komentaa?
Ja kenen johdolla se tänne marssii?
SANANSAATTAJA.
Sen tämä kirje tietää, enkä minä.
WORCESTER.
Vuoteenko omana hän makaa? Sano.
SANANSAATTAJA.
Jo neljä päivää ennen lähtöäni
Hän vuoteess' oli; ja kun matkaan lähdin,
Pahinta pelkäsivät parantajat.
WORCESTER.
Josp' ensin oisi parantunut aika,
Ennenkuin häneen tauti kyntens' iski!
Nyt terveyttään tarvittais jos koskaan.
PERCY.
Nyt poteva! Nyt raukea! Tuo tauti
Myrkyttää elinveret toimiltamme:
Se tarttuu tänne, ihan leiriin saakka.
Hän sanoo, että sisällinen tauti, --
Ett' edusmiehen kautt' ei ystäviään
Niin pian voinut koota; että varoi
Noin suurta, vaarallista tointa jättää
Kenenkään toisen, sivullisen haltuun.
Kuitenkin meille antaa uljaan neuvon
Vähällä joukollamme päälle käydä
Ja koittaa, onko onni puolellamme.
Näin kirjoittaa hän: "nyt ei auta arkuus,
Kaikista hankkeistamme kuninkaalla
On varmat tiedot." Miltä tuntuu teistä?
WORCESTER.
Isänne tauti rampaus on meille.
PERCY.
Silvottu jäsen, kuolettava haava:
Ei kuitenkaan! Tuo poissaolo näyttää
Pahemmalta kuin onkaan. Oisko oikein
Näin yhden heiton varaan panna kaikki
Elot ja olot? Jättää moinen aarre
Epäilyttävän hetken sattumoihin?
Ei, se ei kelpaa; siinä alastuisi
Toivomme ydin ja sen sisin pohja,
Ja onnemme se oisi äärin määrä,
Viimeinen loppu.
DOUGLAS.
Niinpä tosiaankin,
Kun meill' on vielä hyvää varrottavaa.
Tulevaisuuden toivon varalta
Nyt hurskaasti me voimme hurvitella;
Siin' ompi meillä lohdutuksen turva.
PERCY.
Yhdyntäkohta, koti, pakopaikka,
Jos perkele ja paha onni alkaa
Tekomme impeyttä karsastella.
WORCESTER.
Isänne täällä-olo tarpeen oisi.
Yrityksemme laatu ja sen karva
Hajaannusta ei siedä. Moni miettii, --
Kun syyt' ei tiedä, miksi poiss' on kreivi, --
Ett' äly, alamaisuus taikka työmme
Paheksiminen häntä pidättää.
Aatelkaa, miten moinen luulo voipi
Kapinan vauhkon virran ihan kääntää
Ja tehdä epäiltäväks asiamme.
Tiedätte, että meidän, hyökkäävien,
Pitääpi välttää tarkkaa tutkimista,
Tähystysreiät peittää, kaikki aukot,
Joist' urkkia vois meitä järjen silmä.
Isänne poissaolo nostaa peitteen
Ja tietämättömälle hirmun näyttää,
Jot' aavistaa ei voinut.
PERCY.
Tuoss' on liikaa;
Pikemmin hyödyks on tuo poissaolo.
Se antaa loiston, korkeamman arvon,
Ylemmän uskalluksen hankkeellemme,
Kuin jos hän oisi täällä: onhan selvää,
Jos hänen avuttansa valtiota
Järkyttää voimme, että avullansa
Sen nurin niskoin maahan kukistamme. --
Ei vielä hätää; terveet viel' on jänteet.
DOUGLAS.
Sydämen toivon mukaan. Skotlannissa
Ei tuota 'pelko' sanaa tunnetakaan.
(Sir Richard Vernon tulee.)
PERCY.
He, Vernon lanko! Terve, jumaliste!
VERNON.
Jumala suokoon, että sanomani
Sen ansaitsisi: Lord Westmoreland
On seitsentuhat-miehisenä tänne
Tulossa juur', Juhana prinssi myötä.
PERCY.
Ei haittaa: jatka!
VERNON.
Lisäks olen kuullut.
Ett' itse kuningaskin matkass' ompi
Ja tänne joutuun johtaa kulkuaan
Lujalla, valtavalla varustolla.
PERCY.
On hänkin tervetullut. Miss' on poika;
Tuo kevytjalka houkko, Walesin prinssi,
Ja hänen kumppaninsa, jotka mailman
Tönäävät syrjään aika kyytiä?
VERNON.
Aseissa kaikki, varusteissa kaikki,
Sulissa liehuvissa niinkuin haukat,
Jotk' iskee tuulissäällä saaliiseensa,
Tai kotkat, jotka kylpeneet on äsken;
Kullassa välkkyvät kuin pyhäinkuvat;
Eloa täynnä niinkuin toukokuu,
Ja loistavat kuin keskikesän päivä;
Kuin vohlat vilkkaat ja kuin harjat hurjat.
Näin Henrik prinssin, rautalakki päässä,
Säärissä varut, uljas asu yllä;
Kuin siivekäs Mercurius hän maasta
Niin sievään heipahutti hevon selkään,
Kuin pilvist' oisi enkel' liihotellut
Ja, hurjaa Pegasusta hypitellen,
Lumonnut mailmaa ratsutaidollaan.
PERCY.
Vait! Vait! Tuo kiitos tuimemman tuo kuumeen
Kuin maaliskuinen aurinko. Vaan, tulkoot!
Tulevat juhlapuvussaan kuin teuraat;
Savuisen sodan tulisilmä impi
Saa heistä verisen ja kuuman uhrin.
Mars raudass' istuva on alttarillaan
Verissä korviin asti. Tulistun,
Kun kuulen, ett' on lähell' aimo saalis;
Mut viel' ei meidän. -- Tänne ratsuni!
Se niinkuin ukonnuoli minut vieköön
Kohdastaan Walesin prinssin rintaa vastaan:
Henrikkiin Henrik, hepo hepoon ryntää,
Siks että toinen tuonen kenttää kyntää.
Jos ois Glendower täällä!
VERNON.
Lisää uutta:
Ma Worcesterissa kuulin, ett'ei saa hän
Väkeään kokoon neljääntoista päivään.
DOUGLAS.
Se uutinen se kaikist' oli pahin.
WORCESTER.
Niin, totta vieköön, jäinen siin' on kaiku.
PERCY.
Kuninkaan voima onko kuinka suuri?
VERNON.
Se kolmekymmentä on tuhatta.
PERCY.
Olkoonpa vaikka neljäkymmentä.
Kun isäni ja Glendower on poissa,
On sodan onni meidän hartioissa.
Katselmus joutuun! Tuomio tuloss' on
Ilolla kaikki, kaikki kuolohon!
DOUGLAS.
Kuolosta vaiti! Minust' urakkaa
Ei vielä puoleen vuoteen surma saa.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Valtamaantie Coventryn lähellä.
(Falstaff ja Bardolph tulevat)
FALSTAFF.
Bardolph, mene edettäpäin Coventryyn ja hanki minulle pullollinen
sektiä. Sotamiehemme marssivat sen kautta; meidän tulee olla
Sutton-Colfleldissa yötä.
BARDOLPH.
Antakaa rahaa, kapteeni.
FALSTAFF.
Pane sinä etukäteen.
BARDOLPH.
Pullollinen tekee enkelin.
FALSTAFF.
No, jos niin on, niin pidä se vaivanpalkkana; ja jos tekisi vaikka
kaksikymmentä, niin ota kaikki; minä vastaan leimasta. Käske, että
Peto luutnanttini yhtyy minuun kaupungin laidassa.
BARDOLPH.
Kyllä, kapteeni; hyvästi!
(Menee.)
FALSTAFF.
Jos en näitä sotamiehiäni häpeä, niin olen likokala. Turkaisen väärin
olen käyttänyt kuninkaan pestauskäskyä. Sadasta viidestäkymmenestä
soturista olen kiepannut kolmesataa puntaa ja vähän päälle. En kiristä
muita kuin varakasta väkeä, talollisten perillisiä; tiedustelen
kihloissa olevia poikamiehiä, sellaisia, joita jo kahdesti on
kuulutettu; tuollaisia uunin pankolla kököttäjiä, jotka yhtä
mielellään kuuntelevat pirua kuin rumpua, ja jotka pelkäävät pyssyn
pauketta pahemmin kuin satutettu peltopyy taikka haavoitettu
villisorsa. Kiristin vaan tuollaisia lellipoikia, joilla ei ole sydän
rinnassa suurempi kuin neulannuppi; nämä ovat ostaneet itsensä
palveluksesta vapaiksi, ja nyt minun koko komentokuntani on pelkkiä
vänrikkejä, korpraaleja, luutnantteja, jefreitterejä, raukkoja niin
risaisia kuin Lazarus tapettimaalauksissa, joissa rikkaan miehen
koirat nuolevat hänen haavojaan, miehiä, jotka eivät eläissään ole
olleet sotureita, vaan pois ajettuja, vääriä palvelijoita, nuorempain
veljien nuorempia poikia, karanneita viinureita ja leivättömiä
tallirenkejä: levollisten aikain ja pitkällisen rauhan syöpäläisiä,
kymmenen kertaa hävyttömämmin risaisia kuin vanha, paikattu sotalippu.
Ja tuommoisilla nyt täytän niiden paikat, jotka ovat ostaneet itsensä
vapaiksi, niin että luulisi minulla olevan sataviisikymmentä
repaleista tuhlaajapoikaa, jotka hiljan ovat tulleet sikoja
paimentamasta ja rapaa syömästä. Hullunkurinen veitikka tuli vastaani
tiellä ja sanoi, että olin pannut puhtaaksi kaikki hirsipuut ja
ottanut sotamiehiksi niiden kuolleet raadot. Pahempia variksenpelkoja
ei ole kuolevaisen silmä nähnyt. Niitä en marssita Coventryn kautta,
se on viljainen vissi; ne roistot marssivatkin niin hajasäärin, kuin
olisi heillä puntit jaloissa, ja useimmathan heistä sainkin
vankiloista. Koko minun komppaniassani on vaan puolitoista paitaa:
puolikas on tehty kahdesta yhteen kurotusta salvetista, jotka
heitetään harteille kuin hihaton sota-airuen kaapu; ja paita, totta
puhuen, on varastettu isännältäni St. Albansista tai Daventryn
punanenäiseltä krouvarilta. Mutta vähät siitä; paitoja saavat he
riittävästi joka aidalta.
(Prinssi Henrik ja Westmoreland tulevat.)
PRINSSI HENRIK.
No, mitä kuuluu, paksu Hannu? Mitä kuuluu, mallukka?
FALSTAFF.
Kas, Heikkuko? Mitä sinulle kuuluu, sinä pilasäkki? Mitä hittoa sinä
teet Warwickshiressä? -- Hyvä loordi Westmoreland, pyydän nöyrimmästi
anteeksi; luulin että teidän arvoisuutenne jo oli Shrewsburyssä.
WESTMORELAND.
Niin kyllä, sir John, olisihan jo aika minun olla siellä, ja teidän
myöskin; mutta minun sotajoukkoni on jo siellä. Kuningas odottaa meitä
kaikkia, sen voin teille sanoa; meidän täytyy marssia läpi yön.
FALSTAFF.
Joutavia! Minusta ei pelkoa; minä kyllä varani pidän kuin kissa kermaa
varkaissa.
PRINSSI HENRIK.
Niin todellakin, kermaa varkaissa; siksi sinusta onkin tullut
tuollainen voimöhkäle. Mutta sanohan, Hannu, kenen väkeä nuo on, jotka
tuolla perässä tulevat.
FALSTAFF.
Minun, Heikku, minun.
PRINSSI HENRIK.
Noin viheliäisiä kuotuksia en ole ikänäni nähnyt.
FALSTAFF.
No, no! Hyviä kyllä keihään nokkaan; ruudin ruokaa, ruudin ruokaa! Ne
täyttävät haudan siinä kuin paremmatkin: kuolevaisia ihmisiä, näetkös,
kuolevaisia ihmisiä!
WESTMORELAND.
Niin, mutta, sir John, minusta ne kuitenkin ovat tavattoman kurjia ja
nälistyneitä, liiaksi repaleisia.
FALSTAFF.
Mitä kurjuuteen tulee, niin en, toden totta, tiedä, mistä he sen ovat
saaneet; ja mitä taas nälistymiseen tulee, niin varmaankaan he eivät
ole sitä minulta oppineet.
PRINSSI HENRIK.
Ei, sen voin vannoa, jos et pidä kolmen sormen paksuista rasvakerrosta
kylkiluilla nälistymisen merkkinä. Mutta tee joutua sinä; Percy on jo
sodassa.
FALSTAFF.
Mitä? Onko kuningas jo asettanut leirinsä?
WESTMORELAND.
On, sir John; pelkään että viivymme liiaksi.
FALSTAFF.
Hyvä!
Pidoissa ensimmäinen, sodassa viimeinen
On kehno sotamiesi ja norkko nälkäinen.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Kapinallisten leiri Shrewsburyn lähellä.
(Percy, Worcester, Douglas ja Vernon tulevat.)
PERCY.
Tän' yönä tehdään hyökkäys.
WORCESTER.
Ei käy laatuun.
PERCY.
Etua hälle suotte näin.
WORCESTER.
En lainkaan.
PERCY.
Kuin? Häll' on tiedoss' apu.
WORCESTER.
Samoin meillä.
PERCY.
Mut hällä varma, meillä epävarma.
WORCESTER.
Sua neuvon, lanko: tänään älä hyökkää.
VERNON.
Niin, älkää, herra.
DOUGLAS.
Hyvin ette neuvo;
Pelosta puhutte ja penseydestä.
VERNON.
Pois herja, Douglas! Kautta henkeni, --
Ja hengelläni vakuuttaa sen tohdin, --
Kun todellinen kunnia mua kutsuu,
Niin kurjaan pelkoon yhtä vähän turvaan
Kuin te tai kukaan muukaan skottilainen.
Huomenna nähdään, kuka meistä taistoss'
On pelkuri.
DOUGLAS.
Ei, tänään.
VERNON.
Olkoon niin!
PERCY.
Niin, tänään, tänään!
VERNON.
Ei, se ei käy laatuun.
Kummeksin, että miehet, sodan johtoon
Noin kyvykkäät, ei huomaa, mitkä esteet
Vetävät taapäin hankettamme. Vielä
On Vernon langon ratsuväki poissa,
Ja Worcesterinkin saapui vasta tänään.
Nyt heilt' on into hervonnut ja voima,
Kovasta työsi' on mieli tylsä, veltto;
Nyt ratsu puolta puolestaan ei vastaa.
PERCY.
Useimmat vihollisenkin on ratsut
Matkasta väsyneet ja voivuksissa;
Levänneet ovat meidän valiomme.
WORCESTER.
Kuninkaan voima suuremp' on kuin meidän.
Jumalan tähden, lanko, varro vielä.
(Torvet toitottavat neuvotteluun.)
(Sir Walter Blunt tulee.)
BLUNT.
Tuon armollisen tarjon kuninkaalta,
Jos suvaitaan mua huomata ja kuulla.
PERCY.
Terve, sir Walter Blunt! Ja suokoon luoja,
Ett' yhtä mieltä oisitte kuin me!
Teill' ystäviä meissä on, ja näiden
Käy kateiks maineenne ja ansionne,
Kun ette ole meidän puolellamme,
Vaan vihamielisenä meitä vastaan.
BLUNT.
Varjelkoon luoja toisin olemasta,
Niin kauan kuin te, polkein oikeutta,
Olette Herran voideltua vastaan!
Mut asiaan! -- Kuningas tahtoo tietää,
Mitk' ovat valituksenne ja miksi
Manaatte yhteisrauhan povest' esiin
Noin hurjaa vihaa, julmiin hirmutöihin
Yllyttäin vakaan kansan. Jos on koskaan
Kuningas unhottanut hyvät työnne,
Jotk' ovat, sen hän myöntää, monen monet,
Niin esiin valitukset vaan, ja oiti
Te saatte vaatehenne kasvun kanssa
Ja täyden anteeks'annon itsellenne
Ja niille, joita tähän viettelitte.
PERCY.
Kuningas hyvä on, ja tiettävästi
Hän tietää, milloin lupaa, milloin jättää.
Isäni, setäni ja minä hälle
Hankimme kruunun, jota nyt hän kantaa.
Kun arvost' oli paljas, köyhä, halpa,
Hylitty henkipatto, ja kun kotiin
Hän hiipi, kymmenkunta miestä myötä,
Niin rannall' isäni hänt' otti vastaan.
Jumalan nimeen kun hän vannoi, että
Vaan Lancasterin herttuana tuli
Perimään maitansa ja pyysi rauhaa
Herevin kyynelin ja kiihkokielin,
Niin hyvyydestä, säälist' isä hälle
Apua vannoi tuovansa ja toikin.
Kun näkivät nyt paroonit ja loordit
Northumberlandin häntä suosivan,
Päin paljain kumarrellen suuret, pienet
Kylissä, kaupungeissa tuli vastaan,
Solissa, silloill' odottelivat,
Tarjoillen lahjojaan ja palvelustaan
Ja paasheiks poikiaan; ja kintereissä
Kultaisin parvin häntä seurailivat.
Hän heti -- suuruus itsens' oiti tuntee --
Ylemmä pyrki sitä valaa, jonka
Isälleni hän hyljättynä vannoi
Kaljuilla Ravensburgin rantamilla.
Ja nyt hän, Herra nähköön, parannella
Lakia tahtoo, muuttaa jonkun säännön,
Jok' yhteiskuntaa muka liiaks painaa,
Vääryyttä huutaa, itkevänkin näyttää
Maan sortoa; ja tuolla naamarilla,
Tuoll' oikeuden varjolla hän voitti
Sydämmet kaikkein, joita onkeen pyysi.
Ei siinä kyllin; vielä suosikitkin
Tapatti kaikki, jotka sijaisikseen
Kuningas oli pannut, lähteissänsä
Sotimaan Irlantiin.
BLUNT.
En tänne tullut
Ma tuota kuulemaan.
PERCY.
Siis asiaan!
Kuninkaan pian viralta hän pani
Ja kohtapäätä hengiltäkin otti;
Verotti samaan liittoon koko maan.
Ja, mikä pahempaa, March-lankons' antoi --
Jok' oikea on kuningas, jos kukin
Osansa saisi -- vangiks jäädä Walesiin
Lunastamatta sinne nääntymään;
Ivalla mulle kauniit voitot maksoi;
Vakoillen koitti mua ansaan saada;
Setäni neuvostostaan karkoitti;
Isäni hovist' ajoi vihapäissään;
Valoja rikkoi, väkivaltaa käytti;
Pakotti vihdoin meitä, turvaksemme,
Kapinaliittoon sekä tutkaisemaan
Oikeuttaan kruunuun, joka meistä nähden
On liian laiton, kestääksensä kauan.
BLUNT.
Sen vastuunko siis kuninkaalle vien?
PERCY.
Ei, ei, sir Walter! Ensin neuvotellaan.
Kuninkaan tykö menkää, valmistamaan
Lähettiläille täysi turvalupa;
Setäni huomenaamun' ani varhain
Tuo hälle päätöksemme. Hyvästi!
BLUNT.
Ois suostuttava suosioon ja armoon.
PERCY.
Se ehkä tehdään.
BLUNT.
Jumala sen suokoon!
(Lähtevät.)
Neljäs kohtaus.
York. Huone arkkipiispan asunnossa.
(Yorkin arkkipiispa ja muuan ylimys tulevat.)
ARKKIPIISPA.
Sir Michael, joutukaa ja lennoss' aivan
Marskille toimittakaa tämä kirje,
Scroop langolleni tää, ja kaikki muut
Osoitteen mukaan. Jospa tietäisitte,
Kuink' ovat tärkeitä, niin rientäisitte.
YLIMYS.
Ma sisällyksen arvaan, herra piispa.
ARKKIPIISPA.
Niin, ehkä kyllä. Huomispäivänä
On kymmenien tuhansien onni,
Sir Michael, koitoksella Shrewsburyssä
Kuningas, nähkääs, -- varmat mull' on tiedot --
Suurella, kiirein ko'otulla voimall'
On Henrik prinssin vastassa. Ma pelkään, --
Kun sairaana nyt on Northumberland,
Jonk' apuun etupäässä luotettiin,
Ja poissa Owen Glendowerkin, hänkin
Lukuhun otettava vahva jänne,
Jot' enteet pelottavat tulemasta, --
Ma pelkään Percyn voimaa liian heikoks
Yrittämähän heti vastustusta.
YLIMYS.
Ei vaaraa, herra piispa: Mortimer on
Ja Douglas siellä.
ARKKIPIISPA.
Ei, ei Mortimer.
YLIMYS.
Mut siell' on Mordake, Vernon, Henrik Percy,
Lord Worcester sekä koko sotajoukko
Yleviä ja kelpo sotureita.
ARKKIPIISPA.
Niin kyllä on; mut kuningas on koonnut
Parahat voimat koko maasta; siellä
Juhana Lancaster on, Walesin prinssi,
Ylevä Westmoreland ja uljas Blunt
Ja monta näidenlaista kelpo miestä
Suur'arvoista ja miekkamitass' oivaa.
YLIMYS.
Ei vaaraa, herra; heill' on kelpo vastus.
ARKKIPIISPA.
Niin toivon myös; on pelko toki tarpeen;
Pahinta estääksemme täytyy rientää:
Jos voittoa ei Percy saa, niin aikoo
Kuningas käydä täällä terveisillä,
Ennenkuin voimansa hän hajoittaa;
Vihiä on hän saanut liitostamme,
Ja viisasta on olla varusteella.
Siis, joutuun! Muille ystäville vielä
Mun täytyy kirjoittaa. Hyvästi jääkää!
(Lähtevät.)