"Kautta Herran, rouvaseni, vääryyttä minulle teette ja maailma
saa sen vielä tietää. Vaikka olettekin minut pimeyteen sulkenut
ja jättänyt juopon sukulaisenne hoitoon, niin olen minä kuitenkin
yhtä täydessä järjessä kuin tekin, teidän armonne. Minulla on
teidän oma kirjeenne, jossa kehoitatte minua niin käyttäymään
kuin olen käyttäynyt; ja toivon sillä vielä saavani itselleni
täyttä oikeutta ja teille täyden häpeän. Ajatelkaa minusta
mitä tahdotte. Olen hetkeksi laimin lyönyt velvollisuuteni ja
puhun nyt loukkaantuneena.
Hulluna pidelty
Malvolio."
OLIVIA.
Tuon hänkö kirjoittanut on?
NARRI.
Hän, neiti hyvä.
HERTTUA.
Mut tuo ei juuri hulluudelta tunnu.
OLIVIA.
Vapauta hänet; tänne hänet tuo.
(Fabio menee.)
(Herttualle.) Lähemmin miettien, jos suvaitsette
Mua vaimon asemesta siskoks ottaa,
Niin liitto leimatahan, milloin suotte,
Talossa tässä minun kustillani.
HERTTUA.
Tarjoonne, neiti, kiitoksella suostun. --
(Violalle.) Vapaaksi herranne nyt päästää teidät.
Mut tekemistä palveluksistanne,
Jotk' on niin naisen luonteest' eriävät,
Niin hennokkaille tavoillenne vieraat,
Ja kun jo kauan kutsuitte mua herraks.
Niin tässä käteni: täst' alkaen
Te herranne olette herratar.
OLIVIA.
Ja sisar mulle.
(Fabio palajaa Malvolion kanssa.)
HERTTUA.
Tuoko on se hullu?
MALVOLIO.
Olette, neiti, mulle väärin tehnyt,
Niin julki väärin.
OLIVIA.
Minäkö? En suinkaan.
MALVOLIO.
Olette, neiti. Lukekaa tää kirje;
Käs'alaanne te ette kieltää saata;
Kirjoittakaahan toisin, jos sen voitte.
Sinetti teidän on ja piirteet kaikki,
Sit' ette kieltää voi. Siis, tunnustakaa,
Sanokaa, kautta kainouden, miksi
Nuo selvät suosinmerkit, miksi käsky
Lähetä, hymysyin ja keltasukin,
Polukset ristissä, ja irmastella
Topiasta ja muuta palkkakansaa?
Ja tään kun täytin toivoss' alamaisen,
Miks vangitsitte mun ja pimeyteen
Mun suljitte, luo lähetitte papin,
Näin tehden minust' ivatuimman narrin,
Mit' ikänä on nähty? Tunnustakaa!
OLIVIA.
Tää, ystävä, mun kättäni ei ole,
Vaikk' onkin piirteiltään se yhdenlaista.
Käs'ala on Marian ihan varmaan.
Nyt muistan: hän se ensin mulle kertoi.
Ett' olet hullu; silloin ilmestyitkin
Hymyssä suin ja puettuna niin
Kuin kirje neuvoi. Ole tyytyväinen:
Sinulle ilkeää on pilkkaa tehty;
Mut kun sen keksijät me ilmi saamme,
Niin saat sa kantaja ja tuomar' olla
Omassa asiassas.
FABIO.
Mua kuulkaa:
Ei tora nyt saa eikä riita vasta
Sumentaa tämän hetken kirkkautta,
Jok' ihmetyttää. Siinä toivossa
Nyt myönnän, että Topias ja minä
Tään kepposen Malvoliolle teimme
Kopean, raa'an käytöksensä tähden,
Joll' ärsytti hän meitä. Kirjeen teki
Maria Topiaksen viettehestä.
Tää siitä palkinnoks on hänet nainut.
Pilamme, pahan pilkan aikaan saama,
Pikemmin naurun ansaitsee kuin koston,
Jos tasan pannaan kaikki solvaukset,
Joit' isketty on kummaltakin puolen.
OLIVIA.
Kuink' ovat houkanneet sua, hupsu parka!
NARRI.
Niin, "toiset syntyvät suuruuteen, toiset saavuttavat suuruuden,
toisille suuruus tyrkytetään." Minä olin myöskin tässä ilveilyssä
mukana: pastori Topas, herraseni; mutta vähät siitä. "Jumal'auta,
narri, en ole hullu." -- Mutta muistatteko? "Ihmettelen, että teidän
armoanne huvittaa mokoma mehuton raukka. Jos ette hänelle naura, on
hänellä kapula suussa." Näin se ajan kieppova hyrrä tuo koston
mukanansa.
MALVOLIO.
Tään kostan koko teidän joukkiolle.
(Menee.)
OLIVIA.
Pidelty hänt' on kovin ilkeästi.
HERTTUA.
Jälessä menkää, lepytelkää häntä.
Hän laivurista viel' ei kertonut;
Kun tuo on kuultu, ja kun kultahetki
Se sitten koittaa, silloin sielujemme
On juhlaliitto. -- Siksi, rakas sisko,
Me jäämme teidän luo. -- Cesario, tule!
Se olla saat, niin kauan mies kuin olet.
Mut kun saat toisen puvun, silloinhan
Orsinon olet armas morsian.
(Kaikki menevät, paitsi narri.)
NARRI (laulaa).
Kun olin minä pikkuinen nallikka vain,
Satehessa ja tuulessa, hei,
Niin hauskuutta turhasta kepposesta sain,
Sillä sadetta sit' ompi joka päivä.
Mut mieheksi kun minä kasvoin niin,
Satehessa ja tuulessa, hei,
Niin varkaalta kaikki ovet suljettiin,
Sillä sadetta sit' ompi joka päivä.
Ja kotihini, ah, kun ma naikon vein,
Satehessa ja tuulessa, hei,
Niin silloinpa viinasta takaperot tein,
Sillä sadetta sit' ompi joka päivä.
Ja kun unen helmahan vaivuin näin,
Satehessa ja tuulessa, hei,
Niin siihen sikopäissäni nukkumahan jäin,
Sillä sadetta sit' ompi joka päivä.
Jo kauan on maailma mennyt menoaan
Satehessa ja tuulessa, hei,
Ja näytelmän on loppu, ja hyvästi nyt vaan;
Näin huvitamme teitä joka päivä.