Ensimmäinen kohtaus.
Katu Olivian asunnon edustalla.
(Sebastian ja narri tulevat.)
NARRI.
Aiotteko luulotella minulle, että en olekaan lähetetty noutamaan teitä?
SEBASTIAN.
No niin, no niin, sin' olet hupsu mies,
Sinusta tahdon päästä.
NARRI.
Hyvinpä teeskentelette, totta tosiaankin. En, minä en tunne teitä, eikä
ole neiti minua lähettänyt pyytämään teitä hänen puheilleen, eikä ole
myöskään nimenne herra Cesari, eikä ole tämä nokka minun nokkani, ei!
Ei mikään ole sitä, mitä se on.
SEBASTIAN.
Hupsuuttas toisillen voit kaupitella;
Et tunne sinä minua.
NARRI.
Kaupitella hupsuuttani! Hän on kuullut tuota sanaa käytettävän suuresta
miehestä ja sovelluttaa sitä nyt narriin. Kaupitella hupsuuttani!
Varonpa, että tuo suuri kolho, maailma, lopulta rupeaa teikariksi.
Mutta olehan nyt hyvä ja hellitä tuota oikkujesi vyötä ja sano, mitä
minun tulee kaupitella arvoisalle neidille. Kaupittelenko, että sinä
tulet?
SEBASTIAN.
Pois minusta! Pois, hupsu narrinparta!
Kas, tuossa rovon saat! Jos vielä viivyt,
Niin ehkä tulee palkka huonompi.
NARRI.
Totta totisesti, teillä on aulis käsi! -- Tuollaiset viisaat miehet,
jotka antavat rovon narreille, hankkivat itselleen hyvän maineen
neljäntoista-vuotisten puuhain perästä.
(Herra Antreas tulee.)
HERRA ANTREAS.
Kas vaan, herraseni, vihdoinkin teidät tapaan. Tuossa saatte!
(Lyö Sebastiania.)
SEBASTIAN.
Ja tuossa sinä saat, ja tuossa, tuossa!
Tääll' onko kaikki hulluja?
(Pieksee herra Antreasta.)
(Herra Topias ja Fabio tulevat.)
HERRA TOPIAS.
Seis, herraseni, tai paiskaan pamppunne katon yli.
NARRI.
Tämän menen kertomaan armolliselle neidille oiti. Minä en vaan tahtoisi
olla yhdenkään teidän nahoissanne, en kahdesta pennistä.
(Menee.)
HERRA TOPIAS.
Seis, herra, hiljaa!
HERRA ANTREAS.
Älähän, päästä hänet! Minä aion toisella tapaa häntä kuranssata:
haastan hänet oikeuteen tappelusta, jos täällä Illyriassa on mitään
oikeutta olemassa. Vaikka itse ensin häntä löinkin, niin mitä siitä.
SEBASTIAN.
Pois kätenne!
HERRA TOPIAS.
No, no, herraseni; en aio teitä niinkään päästää. Kas niin, nuori
solttu, miekka tuppeen vaan! Teissä on nenää, huomaan. Kas niin!
SEBASTIAN.
Mun täytyy päästä. Mitä nyt sä aiot?
Jos vielä mua kiusaat, vedä miekkas.
(Paljastaa miekkansa.)
HERRA TOPIAS.
Mitä? Mitä? No, sitten kai minun täytynee laskea luoti tai pari tuota
sinun hävytöntä vertasi.
(Paljastaa miekkansa.)
(Olivia tulee.)
OLIVIA.
Seis, Topi, seis, jos henki sulle rakas!
HERRA TOPIAS.
Neitikö?
OLIVIA.
Samaako yhä? Kiittämätön kurja!
Omasi olet vuoristoon ja luoliin,
Miss' outoja on tavat. Mene täältä! --
Cesario hyvä, älä pahastu! --
Pois, raakalainen!
(Herra Topias, herra Antreas ja Fabio menevät.)
Jalo ystävä,
Sua äly ohjatkohon, eikä viha,
Näin säädyttömäss' ilkihyökkäyksessa
Rauhaasi vastaan. Lähde kanssani;
Kun kuulet, kuinka monta tyhjää juonta
Kutonut on tuo pauhaaja, niin tälle
Hymyilet vaan. Sun täytyy mukaan tulla,
Et kieltää saa. Kirottu miesi tää,
Sun sydänmailtani kun säikyttää!
SEBASTIAN.
Mist' ompi tuuli? Minne virta vie?
Tai olen hullu, tai tää unta lie.
Ajuni Letheen, mielihaave, paina!
Jos tää on unta, kestäköön sit' aina!
OLIVIA.
Tulehan! Antaudu mun johtooni.
SEBASTIAN.
Halusta, neiti.
OLIVIA.
Nyt ja ijäti!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone Olivian talossa.
(Maria ja narri tulevat.)
MARIA.
Kas niin, ota tämä kaapu yllesi ja tämä parta; uskottele häntä, että
olet pastori Tapas. Tee joutua! Kutsun sill'aikaa herra Topiaksen
tänne.
(Menee.)
NARRI.
No niin, mitäs muuta, kuin puen tämän ylleni teeskennelläkseni siinä,
ja soisinpa, että olisin minä ensimmäinen, joka tämmöisessä kaavussa on
teeskennellyt. En ole kyllin pitkä, voidakseni arvokkaasti toimittaa
virkaani, enkä tarpeeksi laiha, näyttääkseni oikealta lukumieheltä,
mutta käydä kunniallisesta miehestä ja kelpo talonpitäjästä on yhtä
hyvä kuin käydä vakaasta miehestä ja suuresta oppineesta. Vaan,
tuossapa tulevat virkaveljet.
(Herra Topias Räihä ja Maria tulevat.)
HERRA TOPIAS.
Jumal' antakoon hyvää päivää, herra pastori!
NARRI.
_Bonos dies_, herra Topias; sillä niinkuin vanha pragilainen erakko,
joka ei koskaan ollut nähnyt mustetta ja kynää, sangen älykkäästi sanoi
kuningas Gorbodukin veljentyttärelle: "Se mikä on, se on," niin
minäkin, koska olen herra pastori, olen herra pastori, sillä mitä on se
muuta kuin se ja mitä on on muuta kuin on.
HERRA TOPIAS.
Puhutelkaa häntä, herra pastori.
NARRI.
Hoi! Onko siellä ketään? Rauha olkoon tälle tyrmälle!
HERRA TOPIAS.
Se veitikka matkii hyvin; kelpo veitikka!
MALVOLIO (ulkoa).
Kuka huutaa?
NARRI.
Herra Topas, pastori, joka tulee tervehtimään Malvoliota, sitä
kuuhullua.
MALVOLIO.
Herra pastori, herra pastori, hyvä herra pastori, menkää armollisen
neidin luo.
NARRI.
Pakene pois, sinä suurisuinen paholainen! Etkö sinä muusta puhu kuin
neideistä?
HERRA TOPIAS.
Hyvin sanottu, herra pastori!
MALVOLIO.
Herra pastori, ei ole koskaan ihmistä pahemmin pidelty. Hyvä herra
pastori, älkää uskoko, että olen hullu; he ovat sulkeneet minut tähän
hirveään pimeyteen.
NARRI.
Hyi, sinä ruokoton saatana! Puhuttelen sinua lievimmällä nimelläsi,
sillä olen niitä hurskaita sieluja, jotka säädyllisyydellä kohtelevat
itse paholaistakin. Sanotko sinä, että tämä huone on pimeä?
MALVOLIO.
Pimeä kuin helvetti, herra pastori.
NARRI.
Siinähän on aukot läpikuultavat kuin akkunalaudat ja lakehiset
eteläpohjassa hohtavat kuin eebenholtsi, ja kuitenkin sinä valitat
ummehdusta.
MALVOLIO.
En ole hullu, herra pastori. Minä sanon teille, että tämä huone on
pimeä.
NARRI.
Erehdyt, mieletön! Minä sanon sinulle, että ei ole muuta pimeyttä kuin
tietämättömyys, johon sinä olet pahemmin kietoutunut kuin egyptiläiset
savupatsaaseensa.
MALVOLIO.
Minä sanon, että tämä huone on yhtä pimeä kuin tietämättömyys, vaikka
olisikin tietämättömyys niin pimeä kuin helvetti; ja sanon senkin,
ettei ketään ihmistä ole milloinkaan näin pahoin pidelty. Minä en ole
sen hullumpi kuin tekään. Koetelkaa minua; tehkää säällinen kysymys.
NARRI.
Mikä oli Pythagoraan ajatus metsän siipikarjasta?
MALVOLIO.
Että isoäitimme sielu voi mahdollisesti asua linnussa.
NARRI.
Mitä sinä tästä opista arvelet?
MALVOLIO.
Ajattelen jaloa sielusta, enkä suinkaan hyväksy hänen oppiansa.
NARRI.
Jää hyvästi! Pysy yhä pimeydessä sinä! Ennenkuin myönnän sinussa
tervettä järkeä olevan, täytyy sinun tunnustaa Pythagoraan oppi ja
varoa, ett'et tapa pöllöäkään, jott'ei isoäitisi sielu joutuisi
kodittomaksi. Jää hyvästi!
MALVOLIO.
Herra pastori! Herra pastori!
HERRA TOPIAS.
Kaikkein rakkahin herra Topas!
NARRI.
Eikö totta, taitaa se lukkari laulaa?
MARIA.
Tuon olisit voinut tehdä ilman partaa ja kaapuakin; eihän hän sinua
näe.
HERRA TOPIAS.
Puhuttele nyt häntä omalla äänelläsi, ja sano minulle, miltä hän
sinusta tuntuu. Oi, että tämä koiruus kunnialla päättyisi! Jos voi
hänet säällisellä tavalla päästää vapaaksi, niin pitäisi se tehdä,
sillä minä olen nyt niin huonoissa väleissä sisarenityttären kanssa,
ett'en millään varmuudella voi ajaa tätä kepposta loppuun. Tule sitten
oiti kamariini.
(Herra Topias ja Maria menevät.)
NARRI (laulaa).
"Hei Antti, hupi-Antti,
Kuinka helttusi jaksaa?"
MALVOLIO.
Narri! --
NARRI (laulaa).
"Minust' ei hän huoli."
MALVOLIO.
Narri! --
NARRI (laulaa).
"Miksi lempi kuoli?"
MALVOLIO.
Narri, sanon minä!
NARRI (laulaa).
"Toista lempii," --
Kuka kutsuu?
MALVOLIO.
Narri hyvä, jos tahdot kiitollisuuteni ansaita, niin hanki minulle
kynttilä, kynä, mustetta ja paperia. Siitä olen sinulle ijäti
kiitollinen, niin totta kuin olen kunniallinen mies.
NARRI.
Herra Malvolio!
MALVOLIO.
Niin, narri hyvä.
NARRI.
Voi, herra, miten olette menettänyt kaikki tajunne?
MALVOLIO.
Kuules, narri, ei ole milloinkaan ketään ihmistä näin inhottavasti
rääkätty. Minulla on taju yhtä hyvä kuin sinullakin, narri.
NARRI.
Vain yhtäkö hyvä? Siis olette todellakin hullu, jos teillä ei ole taju
parempi kuin narrilla.
MALVOLIO.
He ovat tänne minut salvanneet kuin elukan; pitävät minua pimeässä;
lähettävät tyköni pappeja, aasinpäitä, ja tekevät kaikkea saadakseen
minut tajultani.
NARRI.
Ajatelkaa, mitä sanotte: pappi on täällä. -- "Malvolio, Malvolio,
taivas tajusi palauttakoon! Koeta saada unen päästä kiinni, ja heitä
nuo joutavat lörpötyksesi."
MALVOLIO.
Herra pastori, --
NARRI.
"Älä puhu hänen kanssaan." -- Kuka? Minäkö, herra pastori? En, sen
lupaan. Jumalan haltuun, hyvä herra pastori! -- "Amen, amen!" -- Kyllä
lupaan, herra pastori.
MALVOLIO.
Narri, narri, kuule, narri, --
NARRI.
Oi, hyvä herra, malttakaa. Mitä sanotte, herra? Minua torutaan, jos
puhun kanssanne.
MALVOLIO.
Narri hyvä, hanki minulle kynttilää ja paperia hiukkasen. Vakuutan,
että olen yhtä hyvällä tajulla kuin joku toinenkin Illyriassa.
NARRI.
Suokoon Jumala, että olisitte.
MALVOLIO.
Kunniani kautta, olen. Narri hyvä, hiukkasen mustetta, paperia ja
kynttilää, ja toimita sitten kirjoitukseni armolliselle neidille; siitä
saat palkan paremman kuin mikään kirjeenkuljettaja konsanaan.
NARRI.
No, tahdon olla teille siinä avullinen. Mutta sanokaa suoraan, ettekö
todellakaan ole hullu? Vai teeskentelettekö vaan?
MALVOLIO.
Usko pois, en ole; totta puhun.
NARRI.
En, minä en koskaan usko hullua miestä, ennenkuin saan nähdä hänen
aivonsa. Toimitan teille kynttilää, paperia ja mustetta.
MALVOLIO.
Siitä saat palkan ylenpalttisen, narri. Kulje, kulje joutuun!
NARRI (laulaa).
Kulen, kulen, herra,
Pian tulen, herra,
Taaskin uudelleen;
Kaikki teen, sen takaan,
Nyt en piruakaan
Pelkää muorineen.
Sälesäilän temmon,
Sillä torjun lemmon,
Huudan: hiisi, hää!
Leikkaan kynnet hältä
Senkin vietävältä.
Hyvästi nyt, narri, jää!
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Olivian puutarha.
(Sebastian tulee)
SEBASTIAN.
Tuo taivas on, tuo kirkas aurinko;
Tään helmen hältä sain, sen näen, sen tunnen;
Näin vaikka lumouksen vallass' olen,
En hullu toki lie. Miss' on Antonio?
Hänt' Elephantista en löytänyt;
Siell' oli ollut; sain sen tiedon siellä,
Ett' etsi hän mua kautta kaupungin.
Nyt hänen neuvons' oisi kullan väärtti;
Vaikk' aistejani vastaan järki väittää,
Ett'ei tää hulluutt' ole, mut vain erhe,
On kuitenkin tää onnen äkkitulva
Niin esimerkitön ja perusteeton,
Ett' epäillä jo alan silmiäni
Ja parjaan järkeä, jok' uskottelee,
Ett' olen muuta kaikkea kuin hullu,
Tai ett' on neiti hullu; mut jos niin ois,
Ei taloaan ja väkeään hän ohjais,
Ei käskyj' antais eikä määräis töitä
Niin hiljaa, tyynesti ja vakavasti,
Kuin mitä näkyy. Tässä piilee jotain
Petoksentapaista. Mut tuossa on hän.
(Olivia tulee papin seurassa.)
OLIVIA.
Anteeksi kiire! Aikeenne jos hyvät,
Mua seuratkaa ja tätä pyhää miestä
Läheiseen kirkkoon; siellä, hänen kuullen,
Pyhyyden holvin alla vannokaa
Ikuinen uskollisuusvala mulle,
Jott' arka, luulevainen sydämmeni
Asettuis rauhaan. Hän sen kätkee siksi
Kuin itse tahdotte sen tiettäväksi;
Häät silloin vietetään sen mukaisesti
Kuin vaatii säätyni. Mit' arvelette?
SEBASTIAN.
Käyn kanssanne ja vannon valan sen,
Ikuisen vannon uskollisuuden.
OLIVIA.
Edellä, isä! -- Taivas loistakoon
Ja tämän liittomme niin siunatkoon!
(Menevät.)